Unia

Joskus nuorempana näin unia missä hampaani, yleensä yläetuhampaiden vierestä, alkoivat lenksua ja minä tunsin kovaa halua repiä lenksuva hammas pois, mikä johti, että toinenkin hammas siinä vieressä alkoi lenksua ja minä revin yksitellen koko hammasrivin joko kokonaan tai minulle jäi pari hassua hammasta suuhun.
Tämä uni toistui niin usein, että aloin jo unessa osata ennakoida ja tietoisesti yritin vastustaa haluani repiä pois lenksuvaa hammasta, koska tiesin sen johtavan toisenkin hampaan lenksumiseen. Mutta aina unissani päädyin repimään hampaani yksi kerrallaan.
Kunnes kerran unessä äkkäsin, että minähän voin aina herätä ennen kuin alan hampaitani repimään. Siihen loppuivat myös hampaiden repimisunet.

Joskus vuosia sitten näin unen, jossa synnytin vaalean poika vauvan, jolle annoin nimen Lydia Aleksanteri. Pojalla oli otsassa punainen kiinalaiselta kirjaimelta näyttävä syntymämerkki. Vähän sen jälkeen oikeassa elämäsä tein positiivisen raskaustestin. Se raskaus päättyi keskenmenoon.
Helmikuussa sain tyttären, jolla on punainen mansikkaluomi vatsassa, joka voisi muistuttaa kiinalaista kirjainta.

Ja äkkiä tuli ilta

J' n äiti saatettiin eilen haudan lepoon. Minä en niin häntä kerennyt tuntemaan, mutta pidin hänestä sen vähän perusteella mitä häntä tunsin. Silti tuntuisi oudolta sanoa, että surisin. En ainakaan samalla lailla kuin J ja hänen perheensä. Eilen kuitenkin konkretisoitui, että häntä ei enää ole ja olen ajatellutkin Mummia aikalailla. Ja täytyy myöntää, että aika monta palaa olen tänäänkin niellyt. Kai sitä voi kuitenkin hieman kiintyä, vaikka ei paljoa ole ollut tekemässäkään. J'tä lähdin hautajaisiin tukemaan, mutta itse päädyin katselemaan seiniä.
Oli todella liikuttavaa nähdä ihmisten surevan. Olen aikaisemin käynyt vain isäni hautajaisissa, missä kaikki tuntuivat menevän läpi vain kuvioita. Paitsi yksi joka itki hysteerisesti läpi koko seremonian. En tuntenut koko ihmistä. Äiti tiesi hänen olevan joku isän sukulainen. Eli jotain sukua siis minullekin. Hän itki hautajaisissa kuin omaa isäänsä olisi itkenyt ja ei hautajaisten jälkeen ollut tuntevinaan.
Mummin hautajaiset oli ihan erilaiset. Tosin isäni kuoli yllättäen ja väkivaltaisesti, kun taas mummin kuolema kuului luonnolliseen elämän kulkuun. Siellä oli surullinen, mutta hyväksyvä tunnelma. Valoisa. Isän hautajaisista muistan vain sinertävän hämärän kappelin.
Eniten itkettyneimmät silmät oli niillä, jotka eniten Mummia Mummin elinaikana kritisoivat. Sitä voisi ajatella jopa tekopyhyydeksi, mutta minulle valkeni sellainen itsestäänselvyys kuin että rakkaistaanhan sitä valitetaan ja heitä parjataan eniten.

Unitaantuma

Näin unta, että olin muutaman kuukauden ikäinen vauva. Leikin ainoalla hiuskiehkurallani ja jokeltelin menemään. Kun heräsin sormeni leikkivät hiuksillani. En tiedä olenko unissani vielä jokellellutkin, mutta päivä alkoi ajatuksella: "Minulla on vauvaksi melko paksu tukka".

Uusi elämä vol. Very many

Laihdutukseen liittyvään motivaatiopulaan kokeilen opettelemalla uuden systeemin. Lasken vanhanaikaisesti kaloreita. Vaikeaa se on, kun on tällainen matemaattisesti rajoittunut, joka tarttee laskinta yksinkertaisiinkin yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuihin. Maanantaista lähtien olen tapellut yhtälöiden kanssa, että kun tässä ruoassa on 100 grammassa kaloreita määrä X ja minä syön määrän Y. Paljonko kaloreita söin? Kun pääsen yhtälön loppuun, olen jo unohtanut mistä lähdettiin ja taas koko homma alusta.
Muutenkin mietityttää... Minulle suositeltava kalorimäärä on 1800 - 2000. Huomasin, että siihen saa syödä aika paljon. Minulla on sellainen kutina, etten minä normaalisti syö edes nuin paljon ja silti minä olen lihava? Ehkä petän itseäni. Maanantaina sen näkee. Ensi viikolla pääsen uimaankin, joten tulee pakkokävelyn lisäksi muutakin liikuntaa.
Muutenkin ensi viikko tulee olemaan "puhdasoppisempi", koska nyt maanantaina tein laskuvirheitä (ainakin luulen niin) ja tiistaina en laskenut ollenkaan, koska en ollut paikkakunnalla.

On vaikea sanoa hyvästejä vanhoille pahoille tavoille. On vähän kuin lähtisi väkivaltaisesta suhteesta. Sitä säälii väkivaltaista puolisoaan, koska sisimmässään vielä rakastaa ja se on se tuttu ja siksi "turvallinen". Kun taas elämä ilman, on tuntematon ja siksi pelottava. Mutta jos siihen jää, niin luultavimmin kuolee ennen aikojaan.

Kohtaamisia II

Yksi päivä bussipysäkille saapui kanssani suomeksi sanottuna pultsari, tai ainakin hän oli sen näköinen kuin juhlisi vielä vuoden 1985 juhannusta ja ei ole paljon taukoja siinä pidetty. Pysäkillä oli paremmin puettu mies, mutta humalassa hänkin. Pukumies löysi heti pultsarista sielun toverin. Hän vuodatti pultsarille kuinka häntä ahdistaa nämä pyhät ja kuinka nyt piti ottaa pari päivää saikkua, että ahdistuksestaan selviää, mutta näyttäisi siltä, että pitää ottaa saikkua muutama päivä lisää. Pultsari laitteli sopiviin väleihin: - Joo joo - Niin niin - Kuulekko nä?
Pukumiehen bussi tuli ja minä jäin kahdestaan pultsarin kanssa pysäkille. Ja vieläkin pultsari toisteli: - Joo joo - Niin niin - Kuulekko nä?