Kaikki voi hermostuttaa naista, joka elää vanhanpiian elämäääää! Auringon laskun jälkeen laittaaaa nukkumaan alasti. Ja eräänä aamuna herätessään / muisti juuri nähneensä / raa'an seksuaalisia / unia
On sellanen olo, että naiseus olisi puhjennut kukkaan, mutta kukaan ei ole sitä kukkaa poimimassa. Däm!
perjantai 31. elokuuta 2012
torstai 30. elokuuta 2012
Hajatelmia 2
Lapsensaannin jälkeen olen kuulema alkanut vastaamaan puhelimeen aikuisesti, enkä nuorekkaan huolettomasti. Olen kuulema tajunnut elämän realiteetit.
Nyt olen pitkään aivan liian tietoinen itsestäni, kun puhelimeen vastaan. Tai sitten alan keksimällä keksimään nuorekkaan huolettomia tapoja vastata puhelimeen.
***
Ruokahalu tekee paluuta takaisin. Voi Vittu!
Nyt olen pitkään aivan liian tietoinen itsestäni, kun puhelimeen vastaan. Tai sitten alan keksimällä keksimään nuorekkaan huolettomia tapoja vastata puhelimeen.
***
Ruokahalu tekee paluuta takaisin. Voi Vittu!
tiistai 28. elokuuta 2012
On vain iloittavat ilot ja surtava surut. Sitten nokka kohti uusia seikkailuja.
Miten surun vaiheet menikään? Tuliko siinä ensin kieltäminen, sitten viha, sitten suru ja sitten hyväksyminen? En muista. Enkä tiedä onko tuo jostain hömppäohjelmasta pomittu vai mistä olen tuon kuullut...
Miten vaikea minun oli käsittää, että keskenmenon, jonka koin hyvin vahvasti lapsen kuolemana, voi hyväksyä? Ja miten paljon minä sitä vastaan tappelinkin ja lopulta se oli vain pakko hyväksyä, jotta pääsin eteenpäin.
Nyt olen miettinyt, että minä en jaksa olla taas hyväksymässä TAAS. Pitää hyväksyä, että toinen on luultavimmin helpottunut, kun minä en ole enää hänen elämässään ja ei luultavasti minua edes mieti. Kun taas minä täällä käyn surun vaiheita läpi.
Ja tänään tuntui karvaalta kalkilta myöntää itselleen se, että minua on luultavasti retkutettu. Ja hyväksyttävä se ilman itsesääliä tai katkeroitumista. Ja nieltävä, että minä olin uhri. 4n motiiveja en tiedä. Kusettiko tahallaan, vai uskoiko itsekin omat höpinänsä. Olen halunnut uskoa jälkimmäistä, mutta pakko se on kohdata sekin vaihtoehto, että olen ollut pelurin käsittelyssä. Lopputulos oli joka tapauksessa sama.
Se on pakko hyväksyä, että pääsee eteenpäin...
Psyk.hoitaja kehoitti minua miettimään keinoja, jolla saisin vahvistettua itseäni.... Vaikea... Hyvin hyvin vaikeaa edes miettiä. Miten tehdä se ilman, että suojautuu muurin taakse? Kyllä minä haluan joskus taas vielä ottaa riskin ja paljastaa kaulavaltimoni jollekin ja luottaa, ettei se siihen sivalla.
MUTTA taas yksi asia positiivisten asioiden listaan:
Miten vaikea minun oli käsittää, että keskenmenon, jonka koin hyvin vahvasti lapsen kuolemana, voi hyväksyä? Ja miten paljon minä sitä vastaan tappelinkin ja lopulta se oli vain pakko hyväksyä, jotta pääsin eteenpäin.
Nyt olen miettinyt, että minä en jaksa olla taas hyväksymässä TAAS. Pitää hyväksyä, että toinen on luultavimmin helpottunut, kun minä en ole enää hänen elämässään ja ei luultavasti minua edes mieti. Kun taas minä täällä käyn surun vaiheita läpi.
Ja tänään tuntui karvaalta kalkilta myöntää itselleen se, että minua on luultavasti retkutettu. Ja hyväksyttävä se ilman itsesääliä tai katkeroitumista. Ja nieltävä, että minä olin uhri. 4n motiiveja en tiedä. Kusettiko tahallaan, vai uskoiko itsekin omat höpinänsä. Olen halunnut uskoa jälkimmäistä, mutta pakko se on kohdata sekin vaihtoehto, että olen ollut pelurin käsittelyssä. Lopputulos oli joka tapauksessa sama.
Se on pakko hyväksyä, että pääsee eteenpäin...
Psyk.hoitaja kehoitti minua miettimään keinoja, jolla saisin vahvistettua itseäni.... Vaikea... Hyvin hyvin vaikeaa edes miettiä. Miten tehdä se ilman, että suojautuu muurin taakse? Kyllä minä haluan joskus taas vielä ottaa riskin ja paljastaa kaulavaltimoni jollekin ja luottaa, ettei se siihen sivalla.
MUTTA taas yksi asia positiivisten asioiden listaan:
- Eräs vanha tuttu pyysi minua ja tytärtä syömään luokseen perjantaina.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Sunnuntai
Siivosin. Piti siivota jo eilen, mutta se päivä menikin tuota ikävää ja yksinäisyyttä potiessa. Tänään sain itsestäni sen verran irti ja sain opeteltua repliikkejäkin vähäsen. Sellainen olo tuli, että minä saan elämästä kiinni, kunhan vain olisi tekemistä ja en vain täällä kotona jurnottaisi koko ajan. Minä jopa tykkäsin replojen pänttäämisestä, vaikka olen yleensä sitä inhonnut. Huomasin, että uneksinkin jo ns. paremmasta huomisesta. En ole siihenkään kyennyt 4:n lähdön jälkeen.
Mieli on ollut melko matalalla ns. tyhjinä hetkinä. Hain tyttären ja lapsen isä oli kuin ei mitään viimeksi ollut tapahtunutkaan. Se ottaa niin itsestäänselvänä, että minä annan sen raivarit mennä ilman olankohautusta. Ja minun teki mieli kääntyä jo ovella. Kun minulla lipsahti, ettei taaskaan ole lapsenvahtia tiistaiksi, niin vahingonilon kuuli hänen äänestään, kun hän sanoi "Se voikin olla vähän vaikeaa". En sanonut mitään, vaikka toistaiseksi olen joka tiistaille lapsenvahdin saanut.
Mutta niin kamalan huonosti sekin ihminen minut tuntee, vaikka oltiin yhdessä ties kuin kauan. Jos minä jotain päättämällä päätän, niin minä kyllä löydän keinot, että asiat järjestyy.
Tytär itki isänsä perään ja se tuntui niin epäreilulta. Ei se minun perääni paljon koskaan itke. Olisi niin kiva, että minä olisin jollekin edes joskus se rakkain.
Mieli on ollut melko matalalla ns. tyhjinä hetkinä. Hain tyttären ja lapsen isä oli kuin ei mitään viimeksi ollut tapahtunutkaan. Se ottaa niin itsestäänselvänä, että minä annan sen raivarit mennä ilman olankohautusta. Ja minun teki mieli kääntyä jo ovella. Kun minulla lipsahti, ettei taaskaan ole lapsenvahtia tiistaiksi, niin vahingonilon kuuli hänen äänestään, kun hän sanoi "Se voikin olla vähän vaikeaa". En sanonut mitään, vaikka toistaiseksi olen joka tiistaille lapsenvahdin saanut.
Mutta niin kamalan huonosti sekin ihminen minut tuntee, vaikka oltiin yhdessä ties kuin kauan. Jos minä jotain päättämällä päätän, niin minä kyllä löydän keinot, että asiat järjestyy.
Tytär itki isänsä perään ja se tuntui niin epäreilulta. Ei se minun perääni paljon koskaan itke. Olisi niin kiva, että minä olisin jollekin edes joskus se rakkain.
lauantai 25. elokuuta 2012
Ikävä
Ei sitä koskaan muista, että ei kannata lähteä baariin tappamaan omaa yksinäisyyttään ja pakoon ikäviä tunteita ja ajatuksia. Ne on aina aamulla vastassa.
Olisipa ihana nyt vain painautua jonkun kylkeen ja jatkaa unia.
Olisipa ihana nyt vain painautua jonkun kylkeen ja jatkaa unia.
torstai 23. elokuuta 2012
Kriisi Happy Happy Joy Joy!
"Ihan
kiva päivä. Kävin siellä lääkärissä ja se passitti terveyskeskuksen
psykiatrisellehoitajalle. Saan käydä siellä viisi kertaa. Toivottavasti
ne riittää.
En nyt torpedoi tuota. Enkä nuita muitakaan, vaikka mieleni lyttäyspommeja laittaakin.
Normi-ilta"
Siinä oli eilisen kuulumiset, kun kaveri kysyi... Tuleekin mieleen. Millainen päivä minulla on, kun minulla on ihan kamala päivä?
Terveyskeskuksen masennustestissä sain tuloksen keskivaikea masennus. Sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona tänään kävin. Hänen mukaansa minulla ei ole masennus. Minulla on kriisi. Saan nyt häneltä kriisiapua.
Enpä ole koskaan iloinnut kriisistä. Mutta minä en ole mielenterveyspotilas, vaan minulla on KRIISI.
Olo on taas kevyempi ja tuntuu, että ehkä olen taas omaitseni joskus. Viime ajat olen tuntenut itseni lähinnä varjoksi siitä mitä oikeasti olen ja enpä olisi koskaan uskonut, että sanon näin, mutta minulla on itseäni ikävä.
Psykiatrinen hoitajani löysi minusta taas lisää positiivisia puolia. Yritän ne muistella tähän:
Siinä oli eilisen kuulumiset, kun kaveri kysyi... Tuleekin mieleen. Millainen päivä minulla on, kun minulla on ihan kamala päivä?
Terveyskeskuksen masennustestissä sain tuloksen keskivaikea masennus. Sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona tänään kävin. Hänen mukaansa minulla ei ole masennus. Minulla on kriisi. Saan nyt häneltä kriisiapua.
Enpä ole koskaan iloinnut kriisistä. Mutta minä en ole mielenterveyspotilas, vaan minulla on KRIISI.
Olo on taas kevyempi ja tuntuu, että ehkä olen taas omaitseni joskus. Viime ajat olen tuntenut itseni lähinnä varjoksi siitä mitä oikeasti olen ja enpä olisi koskaan uskonut, että sanon näin, mutta minulla on itseäni ikävä.
Psykiatrinen hoitajani löysi minusta taas lisää positiivisia puolia. Yritän ne muistella tähän:
- Olen fiksu
- Elämäni perusta on kunnossa
Kaverini kertoi, etä hän oli tiennyt minun olemassaolosta ennen kuin oli minut tavannutkaan, koska minusta oli puhuttu paljon, kun teatteriporukoissa olivat menneitä muistelleet. Hän sanoi:
- Hyvä näyttelijä
- saisin olla ylpeä, että jaksan opiskella ja hoitaa tyttöä yksin.
En nyt torpedoi tuota. Enkä nuita muitakaan, vaikka mieleni lyttäyspommeja laittaakin.
Olotilan paranemisen myötä on tullut ruokahalukin takaisin. Nyt tekee taas tiukkaa olla ilta syömättä. Viimeisimmät viikot on mennyt, ettei ole paljoa ruoka maistunut. Koulussa olen syönyt ja illat elänyt kahvilla. Painoa on pudonnut 7,9 kiloa sen jälkeen, kun 4 lähti.
Nyt huokaan, kun epäilen, että kohta lihon tuon kaksinkertaisena takaisin...
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Ylös ja Alas
Toissapäivänä koin valaistuksen: Huomasin, että tämä kaikki on ihan tyhmää! Olo keveni huomattavasti. Sitä keveyttä kestikin.
Eilen lapsenvahti sairastui. Ensin ajattelin, että se siitä... Mutta tartuin luuriin ja sain toisen vahdin kolmannella puhelulla. Eipä siinä.. Pian sen puhelun jälkeen ohjaaja soitti ja kertoi olevansa kipeänä. Oli pakko perua lapsenvahtikin. Ei huvittanut pitkä ilta yksin lapsen kanssa ja pyysin lapsenvahtia kahville ja se taisi olla paras päätökseni pitkään aikaan. Keskustelumme virkisti kummasti ja sen voimalla porskutin tämänkin päivän.
Tein mieleeni positiivisen muistiinpanon itsestäni:
Eilen sairaanhoitaja arveli, että tarvitsen lääkärin arvioinnin kunnostani. Testin mukaan minulla on keskivaikea masennus. Tänään tuntui pöljältä mennä lääkärille valittamaan masennusta, kun olo oli todella kevyt. Pelkäsin, että se laittaa minut MTTn jonoon ja lässäyttää mielialalääkkeet kouraan.
Huomenna on aika terveyskeskuksen psykiatriselle hoitajalle. Toivon, että saan niistä kerroista apua päästä irti tästä tilanteesta.
Olisi pitänyt pysyä eri qruiseristakin... Erehdyin klikkaamaan "viimeiset buffaajat"-linkkiä... Ennen siellä oli hän ja pari muuta. Nyt siellä oli vain pari muuta. Ja nyt ei ole olo enää kevyt.
Eilen lapsenvahti sairastui. Ensin ajattelin, että se siitä... Mutta tartuin luuriin ja sain toisen vahdin kolmannella puhelulla. Eipä siinä.. Pian sen puhelun jälkeen ohjaaja soitti ja kertoi olevansa kipeänä. Oli pakko perua lapsenvahtikin. Ei huvittanut pitkä ilta yksin lapsen kanssa ja pyysin lapsenvahtia kahville ja se taisi olla paras päätökseni pitkään aikaan. Keskustelumme virkisti kummasti ja sen voimalla porskutin tämänkin päivän.
Tein mieleeni positiivisen muistiinpanon itsestäni:
- Minulla on kavereita, jotka haluavat auttaa minua, eli, minusta pitää edes jotkut.
Eilen sairaanhoitaja arveli, että tarvitsen lääkärin arvioinnin kunnostani. Testin mukaan minulla on keskivaikea masennus. Tänään tuntui pöljältä mennä lääkärille valittamaan masennusta, kun olo oli todella kevyt. Pelkäsin, että se laittaa minut MTTn jonoon ja lässäyttää mielialalääkkeet kouraan.
Huomenna on aika terveyskeskuksen psykiatriselle hoitajalle. Toivon, että saan niistä kerroista apua päästä irti tästä tilanteesta.
Olisi pitänyt pysyä eri qruiseristakin... Erehdyin klikkaamaan "viimeiset buffaajat"-linkkiä... Ennen siellä oli hän ja pari muuta. Nyt siellä oli vain pari muuta. Ja nyt ei ole olo enää kevyt.
maanantai 20. elokuuta 2012
Nautin nyt hetkestä, kun ei masenna, eikä itketä eikä pää ole täynnä itsesääliä ja ikäviä ajatuksia
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Exiä, entisiä viritelmiä ja mitä heistä opimme
Siskoni sanoi, että hän uskoo, että me jostain syystä tai toisesta hakeudumme tietynlaisten ihmisten seuraan ja ihastumme niihin ja ei ajatus minullekaan outo ole. Itse olen kuullut sanottavan, että pojat naivat äitinsä kaltaisen naisen ja tytöt isänsä kaltaisen miehen. Eli, ns. rakastumme siihen tuttuun ja turvalliseen, jota emme itse edes välttämättä tiedosta.
Sekin mietityttää miten paljon apinoimme vanhempiamme parisuhteessa. Onko tällaisella aviottomasti syntyneellä mitään mahdollisuuksiakaan saada onnellinen parisuhde, kun ei itse ole edes varma seurustelivatko äiti ja isä vai oliko heillä vain pelkkää seksiä. Kumpikin haukkuivat toisiaan. Tai ainakin äidistä huokui isän loppuvuosina viha isää kohtaan, vaikka en muista hänen koskaan sitä ääneen sanoneen.
Minun rakkauselämäni ei ole ollut mikään romantiikan riemuvoitto ja koska tämä mitä tapahtui 4n kanssa muistuttaa niin pelottavan paljon sitä mitä tapahtui Ensimmäiseni kanssa, että se panee miettimään. Olen pohtinut mikä minua on viehättänyt entisissäni ja alustava pohdinta on tuottanut, että minua on vienyt hoivavietti, typerä ihannointi ja täytyy myöntää "En parempaakaan saa"-tyyppinen ajattelu, eli äärimmäisen alhainen itsensä arvostaminen.
"En parempaakaan saa"-tyylinen ajattelu oli kai syynä siihen miksi jäin suhteeseen missä toinen osapuoli petti ja flirttaili muille naisille ja miehille estottomasti jopa oman nenäni alla. Piti odottaa, että asiat menee niin pitkälle, että ikuinen yksinäinen elämäkin on houkuttelevampaa kuin se mitä se meidän suhde oli.
Erään kohdalla voin myös rehellisesti sanoa, että jossain vaiheessa suhdetta minä huomasin hänen muistuttavan enoani ja nimenomaan enemmän pahassa kuin hyvässä. Siitä kai se sen ahdistuksen hiljainen kasvu sitten lähti...
Hän oli ja on edelleen äärimmäisen ylimielinen. Ensimmäisenikin oli, vaikka minulla meni vuosia tajuta se. Silloin ajattelin, että minä olen tyhmä, kun hän pyöritteli silmiään, kun minä sanoin jotain hänestä tyhmää tai olin kiinnostunut jostain mikä hänestä oli typerää. Kaikki oli kitchiä tai jotain muuta sivistyssanaa ja mikään mikä multa tuli, ei koskaan kelvannut.
Eräällä oli se tietty huvittunut katse... Ja alentuva puhetapa.
Heitä minä ihannoin. Ensimmäinen opiskeli yliopistossa ja osasi kieliä ja tunsi tyyppejä, jotka tunsi tyyppejä.... Erään romantisoin taiteilijaksi, joka on tämän 8-16n oravanpyörän ulkopuolella ja keskittyy vain intohimoonsa välittämättä maksetaanko siitä vai ei... Jooh... Missä on pönttö, että voin oksentaa?
Ensimmäistäni lukuunottamatta olen sortunut hoivaamaan kaikkia enemmän tai vähemmän. Siellä on ollut vaikeaa lapsuutta ja nuoruutta, mielenterveysongelmia, toteutumattomia unelmia.... Ja kaikkien tarpeet asetin omieni edelle.
Ensimmäinen askel kai on asian tiedostaminen, mutta miten kuviota muuttaa?
Ja kaiken tämän alla on oman itsetunnon ja -arvostuksen alhaisuus tai jopa puuttuminen. Nyt mietin, niin kuin olen miettinyt monta monituista vuotta jo, että miten minä voin niitä korottaa?
Kun en minä näitä asioita nähnyt silloin. Niihin joko heräsi tai ne ymmärsi vasta vuosien päästä, kun tunneside oli katkennut.Pitäisi oppia erottamaan jyvät akanoista ENNEN kuin mitään edes alkaa. Kun kerroin eräälle kaverilleni, että en ole koskaan seurustellut sellaisen kanssa jolla olisi edes ajokortti, niin hän käski nostaa rimaa...
Noh...
On liian aikaista sitä alkaa sen kummemmin analysoimaan 4ä, kun tunneside häneen on vielä olemassa. Mutta muistan kuinka ajattelin, miten erilainen hän on entisiini verrattuna. Hän oli avoin omista epävarmuuksistaan. Hän ei suhtautunut minuun eikä ajatuksiini mitenkään alentuvasti. Enemmänkin.. Hän taisi hoivata minua. Ja hän jatkoi sitä senkin jälkeen, kun tiemme erosi. (Tai sitten hän halusi vain ärsyttää)
Mutta hän myös pelkäsi minun suuttumista. En ole edes hänelle suuttunut kunnolla ennen kuin tämä sattui mikä johti sitten välien laittoon poikki. (eli ei ehkä maailman paras pohja suhteelle muutenkaan)
Hänellä on kortti ja kaksikin autoa... Ja hänellä oli työpaikka ja kunnon ammatti.
Mutta silti... Hänkin löi veitsellä selkään juuri kun luotin täysin, ettei hän ei sitä tee.
Hän kerran sen jälkeen sanoi minulle, että minä olen siksi niin ihana, kun minä olen niin aito, enkä osaa teeskennellä. Minä ajattelin, mutta en sanonut, että "Pitkällepä se riitti. Sinäkin juoksit itkien minua karkuun".
Pffft... Kuten sanoin... Liian aikaista häntä analysoida.
Ja näin palaan taas kysymykseen, että miten minä poistan näkymättömällä musteella kirjoitettu "potkase tähän"-tekstin otsastani?
Sekin mietityttää miten paljon apinoimme vanhempiamme parisuhteessa. Onko tällaisella aviottomasti syntyneellä mitään mahdollisuuksiakaan saada onnellinen parisuhde, kun ei itse ole edes varma seurustelivatko äiti ja isä vai oliko heillä vain pelkkää seksiä. Kumpikin haukkuivat toisiaan. Tai ainakin äidistä huokui isän loppuvuosina viha isää kohtaan, vaikka en muista hänen koskaan sitä ääneen sanoneen.
Minun rakkauselämäni ei ole ollut mikään romantiikan riemuvoitto ja koska tämä mitä tapahtui 4n kanssa muistuttaa niin pelottavan paljon sitä mitä tapahtui Ensimmäiseni kanssa, että se panee miettimään. Olen pohtinut mikä minua on viehättänyt entisissäni ja alustava pohdinta on tuottanut, että minua on vienyt hoivavietti, typerä ihannointi ja täytyy myöntää "En parempaakaan saa"-tyyppinen ajattelu, eli äärimmäisen alhainen itsensä arvostaminen.
"En parempaakaan saa"-tyylinen ajattelu oli kai syynä siihen miksi jäin suhteeseen missä toinen osapuoli petti ja flirttaili muille naisille ja miehille estottomasti jopa oman nenäni alla. Piti odottaa, että asiat menee niin pitkälle, että ikuinen yksinäinen elämäkin on houkuttelevampaa kuin se mitä se meidän suhde oli.
Erään kohdalla voin myös rehellisesti sanoa, että jossain vaiheessa suhdetta minä huomasin hänen muistuttavan enoani ja nimenomaan enemmän pahassa kuin hyvässä. Siitä kai se sen ahdistuksen hiljainen kasvu sitten lähti...
Hän oli ja on edelleen äärimmäisen ylimielinen. Ensimmäisenikin oli, vaikka minulla meni vuosia tajuta se. Silloin ajattelin, että minä olen tyhmä, kun hän pyöritteli silmiään, kun minä sanoin jotain hänestä tyhmää tai olin kiinnostunut jostain mikä hänestä oli typerää. Kaikki oli kitchiä tai jotain muuta sivistyssanaa ja mikään mikä multa tuli, ei koskaan kelvannut.
Eräällä oli se tietty huvittunut katse... Ja alentuva puhetapa.
Heitä minä ihannoin. Ensimmäinen opiskeli yliopistossa ja osasi kieliä ja tunsi tyyppejä, jotka tunsi tyyppejä.... Erään romantisoin taiteilijaksi, joka on tämän 8-16n oravanpyörän ulkopuolella ja keskittyy vain intohimoonsa välittämättä maksetaanko siitä vai ei... Jooh... Missä on pönttö, että voin oksentaa?
Ensimmäistäni lukuunottamatta olen sortunut hoivaamaan kaikkia enemmän tai vähemmän. Siellä on ollut vaikeaa lapsuutta ja nuoruutta, mielenterveysongelmia, toteutumattomia unelmia.... Ja kaikkien tarpeet asetin omieni edelle.
Ensimmäinen askel kai on asian tiedostaminen, mutta miten kuviota muuttaa?
Ja kaiken tämän alla on oman itsetunnon ja -arvostuksen alhaisuus tai jopa puuttuminen. Nyt mietin, niin kuin olen miettinyt monta monituista vuotta jo, että miten minä voin niitä korottaa?
Kun en minä näitä asioita nähnyt silloin. Niihin joko heräsi tai ne ymmärsi vasta vuosien päästä, kun tunneside oli katkennut.Pitäisi oppia erottamaan jyvät akanoista ENNEN kuin mitään edes alkaa. Kun kerroin eräälle kaverilleni, että en ole koskaan seurustellut sellaisen kanssa jolla olisi edes ajokortti, niin hän käski nostaa rimaa...
Noh...
On liian aikaista sitä alkaa sen kummemmin analysoimaan 4ä, kun tunneside häneen on vielä olemassa. Mutta muistan kuinka ajattelin, miten erilainen hän on entisiini verrattuna. Hän oli avoin omista epävarmuuksistaan. Hän ei suhtautunut minuun eikä ajatuksiini mitenkään alentuvasti. Enemmänkin.. Hän taisi hoivata minua. Ja hän jatkoi sitä senkin jälkeen, kun tiemme erosi. (Tai sitten hän halusi vain ärsyttää)
Mutta hän myös pelkäsi minun suuttumista. En ole edes hänelle suuttunut kunnolla ennen kuin tämä sattui mikä johti sitten välien laittoon poikki. (eli ei ehkä maailman paras pohja suhteelle muutenkaan)
Hänellä on kortti ja kaksikin autoa... Ja hänellä oli työpaikka ja kunnon ammatti.
Mutta silti... Hänkin löi veitsellä selkään juuri kun luotin täysin, ettei hän ei sitä tee.
Hän kerran sen jälkeen sanoi minulle, että minä olen siksi niin ihana, kun minä olen niin aito, enkä osaa teeskennellä. Minä ajattelin, mutta en sanonut, että "Pitkällepä se riitti. Sinäkin juoksit itkien minua karkuun".
Pffft... Kuten sanoin... Liian aikaista häntä analysoida.
Ja näin palaan taas kysymykseen, että miten minä poistan näkymättömällä musteella kirjoitettu "potkase tähän"-tekstin otsastani?
Keskusteluja II
Velipoika, sisko ja sen uusi mies kävi kylässä. Velipojan kanssa jutteltiin ja tulipa mieleeni jotain mikä vähän minuakin hymyilytti kaiken tämän synkistelyn keskellä.
Kauan kauan sitten nuorin veljeni antoi minulle kyydin Pudasjärveltä Taivalkoskelle. Nuorin veljeni on äärimmäisen ujo ja hyvin harvasanainen, jopa meidän tuttujen kesken. Hänellä piti käydä hakemassa jotain anoppilastaan ja siinä poltimme tupakkia hänen anoppinsa autotallin ovella.
Veli - Meidän tupareissa oli yli 50 ihmistä
Minä - Vaimon kavereita?
Veli - Joo... Oltiin Karin kanssa piilossa kammarissa koko ilta.
Minä - Miksi? Pelkäsitkö, että saisit uusia kavereita?
Veli - Olihan siinä sekin vaara olemassa.
Kauan kauan sitten nuorin veljeni antoi minulle kyydin Pudasjärveltä Taivalkoskelle. Nuorin veljeni on äärimmäisen ujo ja hyvin harvasanainen, jopa meidän tuttujen kesken. Hänellä piti käydä hakemassa jotain anoppilastaan ja siinä poltimme tupakkia hänen anoppinsa autotallin ovella.
Veli - Meidän tupareissa oli yli 50 ihmistä
Minä - Vaimon kavereita?
Veli - Joo... Oltiin Karin kanssa piilossa kammarissa koko ilta.
Minä - Miksi? Pelkäsitkö, että saisit uusia kavereita?
Veli - Olihan siinä sekin vaara olemassa.
lauantai 18. elokuuta 2012
Sateenkaari päättyi nakkikioskille
Kymmenisen vuotta sitten opiskelin ammattikoulussa parturi-kampaajaksi. Takanani oli kaukosuhteen yritelmä, jonka päättymisen otin rankemmin kuin suhteen toinen osapuoli.
Tämän suhteen toinen osapuoli pilasi minulta Maija Vilkkumaan pitkäksi aikaa.
Nyt opiskelen samaisessa koulussa. Eri linjalla vain. Takanani on kaukosuhteenomainen viritelmä, jonka päättymisen minä otin toista osapuolta rankemmin.
4 pilasi minulta tämän kesän listahitin, jota en nyt ilman häntä olisi kuunnellut kuitenkaan. Taisi mennä Ultra brakin sitten pilalle... Joskaan ei taida 4 siitä bändistä välittää. Mutta minä kuuntelin sitä "ollaan ystäviä limbossa", jotta tämä listahittirenkutus ei soisi päässäni. No, nyt en sitten pysty kuuntelemaan sitäkään.
Ironista kyllä... Maija Vilkkumaan löysin 4 jälkeen uudestaan.
Olo on kuin elämän kierto olisi lähtenyt alusta. Ja jos se samaa polkua menee kuin viimeksikin, niin eipä ole paljon mitä odottaa. Kävelin Ainolanpuistossa, missä joki virtasi yli äyräiden. Teki mieleni hypätä sinne ja antaa virran viedä.
Tytön takia pitää jaksaa sängystä ylös nousta. Ja ei voi sinnekään virtaan hypätä, vaikka kuolema nyt ei ollut sen motiivi, vaan se, että virta veisi mut pois.
Tässä biisissä Suomi-iskelmarokin nerokkain lausepari
"Eihän elämä paljoa antanut,
Sateenkaari päättyi nakkikioskille"
Voiko enää paremmin elämäänsä pettymistä kuvata enää?
Tämän suhteen toinen osapuoli pilasi minulta Maija Vilkkumaan pitkäksi aikaa.
Nyt opiskelen samaisessa koulussa. Eri linjalla vain. Takanani on kaukosuhteenomainen viritelmä, jonka päättymisen minä otin toista osapuolta rankemmin.
4 pilasi minulta tämän kesän listahitin, jota en nyt ilman häntä olisi kuunnellut kuitenkaan. Taisi mennä Ultra brakin sitten pilalle... Joskaan ei taida 4 siitä bändistä välittää. Mutta minä kuuntelin sitä "ollaan ystäviä limbossa", jotta tämä listahittirenkutus ei soisi päässäni. No, nyt en sitten pysty kuuntelemaan sitäkään.
Ironista kyllä... Maija Vilkkumaan löysin 4 jälkeen uudestaan.
Olo on kuin elämän kierto olisi lähtenyt alusta. Ja jos se samaa polkua menee kuin viimeksikin, niin eipä ole paljon mitä odottaa. Kävelin Ainolanpuistossa, missä joki virtasi yli äyräiden. Teki mieleni hypätä sinne ja antaa virran viedä.
Tytön takia pitää jaksaa sängystä ylös nousta. Ja ei voi sinnekään virtaan hypätä, vaikka kuolema nyt ei ollut sen motiivi, vaan se, että virta veisi mut pois.
Tässä biisissä Suomi-iskelmarokin nerokkain lausepari
"Eihän elämä paljoa antanut,
Sateenkaari päättyi nakkikioskille"
Voiko enää paremmin elämäänsä pettymistä kuvata enää?
perjantai 17. elokuuta 2012
Uusi Alku
Vaihdoin lakanat ja samalla ajattelin, että häädän niin 4:n pois sängystäni.
Toivon, että joku päivä sinne tulisi selainen, joka sängynpuolikkaani ansaitsee.
Toivon, että joku päivä sinne tulisi selainen, joka sängynpuolikkaani ansaitsee.
torstai 16. elokuuta 2012
Missä se aurinko on elämässä, kun sitä tarvitsee?
"Se on sitten eri nainen, mutta samat lätinät ja laulut niinkö?!
Kyllä
minä tiesin, ettei sulla menny ku ehkä puoliyötä, kun sinä minusta
pääsit yli ja senkin tiesin, ettet musta sittenkään tykännyt. Mutta
kiitista vaan Vittu kaikesta
Pidä kuule hauska elämä."
Siinä on minun viimeinen tunteenpurkaus 4:lle. Kirjoitusvirheineen.
Oli laittanut "meidän" laulun seinälleen ja eipä tarvitse olla Einstein, että se on "salaviesti" uudelle deitille. Niitä minäkin sain aikoinaan.
Mutta kun se oli "meidän" biisi ja muhun sattuu, kun minä merkkaan niin Vitun vähän. Luulin, että merkkaisin edes jotain. Mutta en minä ollut mitään.
Miksi minä olen niin helppo sivuuttaa?
Mental case
Ja niin dramaattisesti, kun minä Qruiserista lähdinkin, niin salaa takaovesta livahdin uudestaan sisään. Saa nauraa. Yksi qruisertuttu vertasi sitä omiin tupakanpoltonlopetusyrityksiinsä.
Mieliala edelleen melko alavireinen. Tänä aamuna ei ensimmäinen ajatus ollut, että "Miksi ylipäätään edes nousta ylös?". Mutta päivällä alkoi tulla taas tuttuja ajatuksia... MIKSI SE OLEN AINA MINÄ, KUN OLEN SE JOTA SURKUTELLAAN JA JOKA JÄÄ AINA LEHDELLE SOITTELEMAAN?
Sisko kehoitti soittamaan lääkärille, kun hänestä tuntui, että olen uudelleen sairastumassa masennukseen. Nielin ylpeyteni ja soitin. Nyt odotan psykiatrisensairaanhoitajan puhelua.
Miten sitä saisi itsestään parkkiinnettua vahvemman, että kestäisi tämän pirun normaalielämän? Kannattaako minun edes mitään yrittää, kun en kerran kestä?
Vaan vaikka taitaa mielialalääkkeiden turvin koko Suomi porskuttaa eteenpäin. Minä en niitä halua ellei ole ihan seinä vastassa. Mutta olisi kiva puhua jollekin ihan ulkopuoliselle. Vielä kun sitä kykenee omia ajatuksiaan jotenkin tuomaan julki ennen kuin ne menevät tukkoon tuohpn kurkkuun ja olet sitten ihan sulkeutunut.
Ja kuka mua googlettaa? Aika ajoin on tehty haku googlehaku "lesreanne" ja hakija on sitten päätynyt tänne.
Mieliala edelleen melko alavireinen. Tänä aamuna ei ensimmäinen ajatus ollut, että "Miksi ylipäätään edes nousta ylös?". Mutta päivällä alkoi tulla taas tuttuja ajatuksia... MIKSI SE OLEN AINA MINÄ, KUN OLEN SE JOTA SURKUTELLAAN JA JOKA JÄÄ AINA LEHDELLE SOITTELEMAAN?
Sisko kehoitti soittamaan lääkärille, kun hänestä tuntui, että olen uudelleen sairastumassa masennukseen. Nielin ylpeyteni ja soitin. Nyt odotan psykiatrisensairaanhoitajan puhelua.
Miten sitä saisi itsestään parkkiinnettua vahvemman, että kestäisi tämän pirun normaalielämän? Kannattaako minun edes mitään yrittää, kun en kerran kestä?
Vaan vaikka taitaa mielialalääkkeiden turvin koko Suomi porskuttaa eteenpäin. Minä en niitä halua ellei ole ihan seinä vastassa. Mutta olisi kiva puhua jollekin ihan ulkopuoliselle. Vielä kun sitä kykenee omia ajatuksiaan jotenkin tuomaan julki ennen kuin ne menevät tukkoon tuohpn kurkkuun ja olet sitten ihan sulkeutunut.
Ja kuka mua googlettaa? Aika ajoin on tehty haku googlehaku "lesreanne" ja hakija on sitten päätynyt tänne.
maanantai 13. elokuuta 2012
Hajatelmia
Kyllä aikoinaan vakka kantensa löysi. Ihminen, joka syyttää ihan kaikesta itseään, oli aihetta tai ei, menee yhteen ihmisen kanssa, joka ei ikinä näe itsessään mitään vikaa ja syyttää kaikesta kaikkia muita. Nyt kun silmät on auvenneet, niin taaspa sitä syyttää vain itseään, kun on ollut niin sokea. Arvaa syyttääkö hän? - Ei ikipäivänä!!
Ja kukaan ei kasva.
****
Kun halusin kovasti lasta ja sitä ei näkynyt eikä kuulunut, joka paikka oli täynnä raskaana olevia naisia. Nykyään joka paikka on täynnä rakastavaisia avoimesti pussailemassa, halimassa ja kulkemassa käsikkäin. Universumi on erikoistunut vittuilemaan minulle ja minun toiveilleni.
Ja kukaan ei kasva.
****
Kun halusin kovasti lasta ja sitä ei näkynyt eikä kuulunut, joka paikka oli täynnä raskaana olevia naisia. Nykyään joka paikka on täynnä rakastavaisia avoimesti pussailemassa, halimassa ja kulkemassa käsikkäin. Universumi on erikoistunut vittuilemaan minulle ja minun toiveilleni.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Pettymyksiä
Helvetti sen jälkeen, kun 4 ei huolinutkaan, niin elämä on ollut yksi vastoinkäymisten paraati. Pienet ja isot asiat on kusseet järjestyksessä.
Ensin kaveri ilmoitti, ettei enää halua leikata hiuksiani. Vetosi omaan jaksamiseensa.
Ihan uudesta pyörästä paukahti kumi.
Sitten lapsenvahti ei pääsekään nyt tiistaina, kun olisi harjoitukset ja minä olen kusessa.
Lapsen isä ei suostu auttamaan, koska vihaa näytelmän ohjaajaa yli kaiken. Sellaisen miehen kanssa minä olen tehnyt lapsen. Sanoi sen vielä suoraan. Käänsi vielä sen mua vastaan, että minä en ajattele Lapsen parasta. Haistakoon koko äijä pitkän vitun ja sääli sitä naista, joka sen sille haistattaa. Huusi vielä tyttären kuullen, että se ohjaaja pitäisi ampua. Mieli tekis marssia sossuun ja kertoa millasen ihmisen kanssa minä olen lapsen typeryyksissäni tehnyt.
Tämän jälkeen en ajattele häntä ollenkaan, kun teen elämässäni valintoja. Tyttären on parempi olla tietämättäkään millanen itsekäs kaunanen paska se on. Kun valmistun, niin lähden kauas tästä kaupungista ja otan tyttäreni mukaan.
Ensin kaveri ilmoitti, ettei enää halua leikata hiuksiani. Vetosi omaan jaksamiseensa.
Ihan uudesta pyörästä paukahti kumi.
Sitten lapsenvahti ei pääsekään nyt tiistaina, kun olisi harjoitukset ja minä olen kusessa.
Lapsen isä ei suostu auttamaan, koska vihaa näytelmän ohjaajaa yli kaiken. Sellaisen miehen kanssa minä olen tehnyt lapsen. Sanoi sen vielä suoraan. Käänsi vielä sen mua vastaan, että minä en ajattele Lapsen parasta. Haistakoon koko äijä pitkän vitun ja sääli sitä naista, joka sen sille haistattaa. Huusi vielä tyttären kuullen, että se ohjaaja pitäisi ampua. Mieli tekis marssia sossuun ja kertoa millasen ihmisen kanssa minä olen lapsen typeryyksissäni tehnyt.
Tämän jälkeen en ajattele häntä ollenkaan, kun teen elämässäni valintoja. Tyttären on parempi olla tietämättäkään millanen itsekäs kaunanen paska se on. Kun valmistun, niin lähden kauas tästä kaupungista ja otan tyttäreni mukaan.
lauantai 11. elokuuta 2012
Elämä jatkuu... Kai
Kohta tapaamaan uutta ihmistä ja jostain syystä tunnen siitä syyllisyyttä. "Ihan turhaan", koittaa järkeni sanoa.Vaan miksi sitten koen, että petän jotakuta? En petä ketään.
Viime yönä näin unta, missä 4 oli poliisi. Hän tuli kotiini ja puhui vihjailevaan sävyyn pamputtamisesta.
Viime yönä näin unta, missä 4 oli poliisi. Hän tuli kotiini ja puhui vihjailevaan sävyyn pamputtamisesta.
tiistai 7. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Illuusion ympärillä lepattavat perhoset
Eipä se ole salaisuus. Minä olen yksinäinen ihminen. Olen ollut monta monituista vuotta. Yksinäisyydestä olen kokenut melkein kaikki sen muodot mitä nyt mieleen tulee. On ollut aika, jolloin minulla ei ole ollut yhtään kaveria. Kun hommasin ensimmäiset kännykkäni olisko siinä ollut tallennettuna edes kymmentä numeroa. Teatteri harrastuksen myötä sosiaalinen verkostoni kasvoi ja sain useampiakin kavereita, mutta harvoin tunsin olevani mitenkään läheinen kenenkään kanssa. Olin siis yksinäinen ryhmässä.
Olen ollut yksin rakastunut, yksin jopa vihannut, yksin parisuhteessa ja nyt olen yksin lapsen kanssa. Siksi kai minä tarraudun internettiyhteyteeni rystyset pullottaen, koska koska tuntuu, että se on ainoa yhteyteni ulkomaailmaan ja kavereihin joita minä ainakin kuvittelen minulla olevan vielä. Facebook on jatkuvasti päällä ja sorruin minä sen ottamaan puhelimeenikin.
Ollessani vielä lapseni isän kanssa tein profiilin sivustoon, jota mainostettiin minulle "sateenkaarikansan sosiaalisena mediana". Mutta kyllähän sen tyhmäkin näki mikä siinä oli ajatuksena lähinnä toimia deittisivustona. Eron jälkeen tei profiilit pariin muuhunkin sivustoon.
Menestys ei ollut mitenkään mairitteleva. Vastauksia tuli lähinnä transsukupuolisilta biologisilta miehiltä, jotka mielivät naisiksi ja kaikki sanoivat samaa, että he on mieletään naisia, vaikka kulkuset löytyykin ja kaikella rakkaudella, minä haluan biologisen naisen. Miehiltä, jotka käyttivät sivustoa lähinnä ahdisteluun ja pornokuvien jakeluun. Ruotsalaisilta naisilta, jotka eivät edes yrittäneet kommunikoida, vaan alaston kuvia ja web cam seuraa olivat vain vailla. Mutta löytyi sieltä pari ihan hyvääkin...
1, hänet minä tiesin netin ulkopuoleltakin nimeltä. Meillä oli yhteisiä tuttuja ja hän vaikutti kivalta. Parin tapaamisen jälkeen yhteyden pito lakkasi molemmilta.
Sitten tuli 2... Ja hänen kanssaan kuvio alkoi muodostua. Jos sitä siksi edes voi sanoa. Meillä synkkasi tosi hyvin yhteen ja aloimme toistemme fb kavereiksi ja jatkoimme jutustelua siellä. Jo ennen tapaamista hän mietti mistä löytäisi halvalla lasten turvaistuimia, kun hänellä on sukulaislapsia, joita kyytsätä...
Lopulta sovimme tapaamisen. Koska minä en siihen aikaan oikein tiennyt ketä voisin lapsenvahdiksi pyytää, treffeillä oli tyttäreni mukana. Mikä ei häntä haitannut yhtään. Eipä se mitään rakkautta ensi näkemältä ollut, mutta minä ainakin hänestä pidin ja kai hänkin jonkin verran, kun sovimme toisesta tapaamisesta. Mutta sen huomasin, ettei häntä enää kiinnostanut lasten turvaistuimet...
Toinenkin tapaaminen meni ihan jees. Hyvin toimeen tultiin ja niin pois päin. Kun aloin vihjailemaan, että tytär on silloin ja silloin isällään, niin sieltä se tuli se "Toinen luultavasti satuttaisi toista"-puhe.
No eipä siinä, kyllähän minä ymmärsin, kun ei meillä ollut kipinää. Mutta olisin minä silti ollut kiinnostunut kolmansistakin treffeistä. Mutta noh... Ei minun maailma romahtanut siihen.
3n tutustuin facebookin deittisovelluksen kautta. Jotenkin onnistuin kiertämään maksullisen viestinlaitto toiminnon ja pyysin häntä lisäämään minut kaverikseen. Me chattailtiin ensin fb'ssä. Ei ne mitään kamalan syvällisiä keskusteluja olleet, mutta minun kiinnostus heräsi sen verran, että suostuin vaihtamaan puhelinnumeroita.
Ja täytyy myöntää, että olin hieman ihkussakin, mutta en ihan totaallisesti, kun minulle tuli käsitys, että hän olisi halunnut alkaa jo seurustelemaan ennen kuin ollaan nähtykään, niin halusin silti odottaa tapaamistamme.
Ensimmäinen puhelinkeskustelumme tapahtui, kun hän soitti, mutta ei sanonut mitään ja lopulta löi luurin minun korvaani. Minulla soi varoituskellot ja hän vain sanoi, että oli kiva kuullä minun ääni ja että puhelin soitti vahingossa. Minä kysyin, että miksi hän ei puhunut mitään ja silloin hän soitti uudestaan. Arvasi kai, että aloin epäilemään...
Aloimme tehdä suunnitelmia toistemme tapaamisesta. Sovimme, että hän tulee tänne, mutta ajankohta oli koko ajan avoin, koska hän ei tiennyt luotettavaa kissanhoitajaa kissoilleen ja lopulta tuli joku mysteerinen iso lasku.. Eipä hän siitäkään minulle henk.koht, sanonut. Sain lukea siitä facebookissa ja häneltä itseltään jouduin asiaa kysymään kahdesti ennen kuin sain suoran vastauksen. Minä päätin mennä sinne, koska minulla oli omat kesäsuunnitelmat ja en jaksanut niitä pitää jäässä hänen päätöksiään ja pystymisiään odotelessa.
Laskun tulon jälkeen 3 tuli hyvin etäinen ja viileä. Huomasin myös, että hän ei halunnut jutella kanssani puhelimessa, mutta kyllä tykkäsi kuulla minun ääneni. Hän ei laittanut viestiä ellen minä viestinyt ennen ja silloinkin hän laittoi melko viileän vastauksen takaisin. Kokeilin ja en laittanut viestä ja EI MITÄÄN... Olisi mennyt päiväkausia, etten olisi hänestä mitään kuullut, ellen olisi itse viestinnyt ja sittenkin kaikki piti melkein pihdeillä vetää hänestä irti.
Tuohon aikaan kuvaan tuli 4. Aloimme viestimään "Sateenkaarikansan sosiaalisessa mediassa" ja se muuttui flirttailuksi hyvin pian. Ja koska mielestäni oli hyvin selvää, että 3 ei ollut enää kiinnostunut, niin annoin viesteilyn 4 kanssa jatkua vaan. Kohta vaihdoimme numeroitakin ja flirttailumme jatkui tekstiviestien välityksellä.
Siinä missä 3 oli kylmä ja etäinen 4 oli todella lämmin, jopa kuuma ja hyvin lähellä. Minä ihkuunnuin häneen melko nopeasti. Ja sitten 3 kertoo sairaudestaan, jonka minä kuvittelin hänen etääntymisen syyksi ja hän läheni taas vähäksi aikaa. Ja siinä minä olin... Kaksi naista laittelee viestiä ja minä en tiedä mitä tehdä. Eihän siinä kenellekään ollut sanottu tahdon, joten kamalan huonoa omaatuntoa, nyt tuskin kannatti asian takia kantaa, mutta tilanne oli mielestäni outo. Minä kun en ole mikään peluri. En osannut laittaa peliä poikkikaan ja niinpä joinakin päivinä sai olla todella varovainen, että oikea viesti meni oikealle henkilölle.
Kohta 3 oli taas etäinen ja lopetti viesteilyn ja minä tuskin edes huomasin. Ja kun se päivä läheni, kun minun piti matkustaa sinne, en sitten tiennyt mitä tehdä. Ajattelin kysyä häneltä kannattaako minun tullakaan, mutta hän kerkesi ensin ja laittoi hyvin passiivisagressiivisen viestin siitä, että olenko tulossa ollenkaan. Enpä osannut kieltäytyäkään ja niinpä minä lähdin.
Siellä minä hengailin 3 kanssa ja ajattelin koko ajan 4sta, jonka kanssa viesteilin koko ajan. 3 kanssa en tuntenut mitään yhteyttä, mutta hänestä en ollut varma. Olin lukenut häntä ennenkin väärin. Kun minä luulin, että hän ei ollut enää kiinnostunut ja jopa löytänyt jonkun toisen, niin asia ei ollutkaan niin. Mikä minulle oli jutustelua, oli hänelle keskustelua ja kun minusta tuntui, että nyt päästään pintaa syvemmälle, niin hän laittoi jarrut pohjaan. Mutta onneksi olimme samalla sivulla mitä meihin tuli. Meillä ei ollut kipinää. Olin helpottunut, että kenenkään tunteita ei loukattu ja erosimme kavereina.
3 jälkeen olin vapaa 4:lle. Tekstiviesteily jatkui pitkinä puheluina ja kohta olin ihan koukussa niihin. Odotin hänen soittoaan ja viestejään. Ja tunsin itseni onnelliseksi pitkästä pitkästä aikaa ja haluttavaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Hän sanoi tykkäävänsä, kaipaavansa ja ajattelevansa minua koko ajan. Minulle ei kukaan ole koskaan puhunut niin kuin hän puhui. Ei koskaan. Tuntui, että vihdoin ja viimein minäkin sain kokea sen mitä olin ennen saanut vain vierestä seurata. Kävi kyllä mielessä, että tämä on ihan liian hyvää ollakseen totta, mutta kuten perhonen, joka lentää kohti palavaa hehkulamppua, minä sivuutin varoitukset ja jatkoin lepattamistani.
Ja vihdoin ja viimein tuli se päivä jolloin tapasimme. Minä tunnistin hänet jo junan ikkunasta ja kun hän halasi minua, teki mieleni nipistää itseäni, että onko tämä tottakaan. Koko päivä meni kuplassa. Suudeltiin, juteltiin ja suudeltiin ja taas juteltiin.... Ja saunan jälkeen sitten tuli märkää pyyhettä naamaa vasten: "Minä luultavasti tulen satuttamaan sinua" "Kyllä minä sinusta tykkään ja minä haluan sinua, mutta...."
Me päädyttiin joka tapauksessa sänkyyn. Ei mitään kuvitelmia, että se mitään muuttaisi, mutta ainakin minun kehoni kaipasi kosketusta niin paljon, etten minä välittänyt. Me nukuimme lähekkäin ja vaikka tiesin, ettei se johda mihinkään, niin se tuntui silti todella hyvältä. Olo oli todella ristiriitainen.
Seuraavana päivänä yritimme keskittyä muuhun, mutta minä en kyennyt itseäni koossa pitämään rakoilematta ja hänen ahdistuksensa kasvoi ja kasvoi... Lopulta hän soitti itkien kaverilleen, että tulisi hakemaan hänet pois. Ja minä jäin yksin. En minä kunnolla ollut edes tajunnut mitä tapahtu, mutta sen minä tajusin, että minä olin taas yksinäinen. Kukaan ei näkisi minua enää naisena vaan minä olisin taas vain lastenvaunujen jatke. Kukaan ei soita enää ennen nukkumaan menoa vain toivottaakseen hyvää yötä. Kenelläkään ei ole minua ikävä ja kukaan ei ajattele minua koko päivää ja kukaan ei sanoisi minulle enää tykkäävänsä minusta...
Silloin minä romahdin.
En olisi millään kyennyt olemaan yksin, mutta kaikki kenelle keksin soittaa olivat muualla ja minun oli pakko vaan olla. Kaveri soitteli aina, kun omilta menoiltaan kykeni. Mutta muuten olin ihan yksin. Ja yksin olin seuraavankin päivän, kun hän oli kavereineen torilla naureskelemassa. Junasta hän laittoi jotain paskanjauhantaviestejä, joilla hän yritti myötäillä minua, että koko asia menis pois tai jotain en tiedä...
Minä tiesin, että hän oli päässyt minusta yli.
Minusta päästiin yli päivässä! Ja itsesääli valtasi mielen.. Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että kukaan voisi minusta tykätä takaisin! Ja miksi tykkäisikään?! Minä olen niin epäkiinnostava, ruma ja vielä lihavakin. Mikä minussa on vikana, kun sama asia tapahtuu koko ajan ja saan kuunnella samat puheet kerta toisensa jälkeen?!
Seuraavana päivä hän tökkäili ja iloisesti chattaili kanssani facessa. Minä keräsin rohkeuteni ja kysyin mitä oikein tapahtui ja sain vastaukseksi vain, että hänen päänsä tapahtui ja että mikään ei ole minun syytä. Minussa ei ole mitään vikaa. kaikki vika on hänessa. Hän ei ole valmis mihinkään naissuhteisiin ja muuta läpäläpää mitä ihmiset sanoo, kun he yrittävät kiertää sitä, että syy on minussa ja että niillä on tai on kohta jo uusi kiikarissa ellei ole jo siinä vieressä.
Parin päivän päästä saan ärsyttämällä totuuden hänestä ulos. Aluksi hänestä tuntui vain, että joku puuttui vaikka hyvin muuten menikin. Ja seuraavana päivänä, kun hän romahti, hän tajusi, että hän ei olekään minuun ihastunut, että hän halusikin vain seksiä, vaikka ei halunnut asiaa itselleenkään edes myöntää. Ja että hänellä ei ole samalla lailla ikävä minua kuin ennen kuin tavattiin. Kaiken tuon tiesin jo sydämessäni. Piti vain kuulla se.
Ja takaisin kysymykseen: Miksi kukaan ei koskaan tykkää minusta takaisin?!?! Mikä minussa on vikana?!
Minäkin sanoin, että taisin minäkin ihastua kuvitelmaan ja oikeasti en edes tiedä miten iso vale tuo oli vai oliko ollenkaan. En ole varma, onko minulla ikävä häntä vai sitä, kun joku joka katsoisi minua sillä tietyllä katseella, sanoisi, että hänellä on ikävä, ja että hän tykkää ja haluaa olla kanssani. Ja joka pussaa ja halaa. En minä hänestä kamalasti muista muuta kuin, että miten hyvältä hän tuntui.
En minä ole vihainen hänelle. Hän teki ihan oikein. Ei itseään voi pakottaa tykkäämään, jos ei oikeasti tykkääkään. Ehkä hänkin oli yksinäinen ja kaipasi elämäänsä jonkun ja minä olin siinä...
Tai sitten se oli internet. Vaikka sitä ei mitään onlinessa esittäisikään kuin omaa itseään, niin silti internetissä me olemme vain omia heijastuksiamme ja toisen on ilmeisen helppo luoda tästä heijastuksesta mieleisensä ja ihastua siihen.
Minulla on vielä pari maksettua päivää jäljellä kyseisessä "sosiaalisessa mediassa", mutta kun ne ovat täynnä, luultavasti poistan profiilini. Pitää taas tottua elämään tätä yksinäistä elämää toistaen päivittäin samoja rutiineita, jopa sanoja ja lauseita. Ja hyväksyä se, että tuskin tulen ketään tapaamaan, joka minusta edes pikkasen kiinnostuisi. Mutta ehkä se on parempi kuin ihastua muihin illuusion ympärillä hullaantuneisiin perhosiin ja palaa.
Olen ollut yksin rakastunut, yksin jopa vihannut, yksin parisuhteessa ja nyt olen yksin lapsen kanssa. Siksi kai minä tarraudun internettiyhteyteeni rystyset pullottaen, koska koska tuntuu, että se on ainoa yhteyteni ulkomaailmaan ja kavereihin joita minä ainakin kuvittelen minulla olevan vielä. Facebook on jatkuvasti päällä ja sorruin minä sen ottamaan puhelimeenikin.
Ollessani vielä lapseni isän kanssa tein profiilin sivustoon, jota mainostettiin minulle "sateenkaarikansan sosiaalisena mediana". Mutta kyllähän sen tyhmäkin näki mikä siinä oli ajatuksena lähinnä toimia deittisivustona. Eron jälkeen tei profiilit pariin muuhunkin sivustoon.
Menestys ei ollut mitenkään mairitteleva. Vastauksia tuli lähinnä transsukupuolisilta biologisilta miehiltä, jotka mielivät naisiksi ja kaikki sanoivat samaa, että he on mieletään naisia, vaikka kulkuset löytyykin ja kaikella rakkaudella, minä haluan biologisen naisen. Miehiltä, jotka käyttivät sivustoa lähinnä ahdisteluun ja pornokuvien jakeluun. Ruotsalaisilta naisilta, jotka eivät edes yrittäneet kommunikoida, vaan alaston kuvia ja web cam seuraa olivat vain vailla. Mutta löytyi sieltä pari ihan hyvääkin...
1, hänet minä tiesin netin ulkopuoleltakin nimeltä. Meillä oli yhteisiä tuttuja ja hän vaikutti kivalta. Parin tapaamisen jälkeen yhteyden pito lakkasi molemmilta.
Sitten tuli 2... Ja hänen kanssaan kuvio alkoi muodostua. Jos sitä siksi edes voi sanoa. Meillä synkkasi tosi hyvin yhteen ja aloimme toistemme fb kavereiksi ja jatkoimme jutustelua siellä. Jo ennen tapaamista hän mietti mistä löytäisi halvalla lasten turvaistuimia, kun hänellä on sukulaislapsia, joita kyytsätä...
Lopulta sovimme tapaamisen. Koska minä en siihen aikaan oikein tiennyt ketä voisin lapsenvahdiksi pyytää, treffeillä oli tyttäreni mukana. Mikä ei häntä haitannut yhtään. Eipä se mitään rakkautta ensi näkemältä ollut, mutta minä ainakin hänestä pidin ja kai hänkin jonkin verran, kun sovimme toisesta tapaamisesta. Mutta sen huomasin, ettei häntä enää kiinnostanut lasten turvaistuimet...
Toinenkin tapaaminen meni ihan jees. Hyvin toimeen tultiin ja niin pois päin. Kun aloin vihjailemaan, että tytär on silloin ja silloin isällään, niin sieltä se tuli se "Toinen luultavasti satuttaisi toista"-puhe.
No eipä siinä, kyllähän minä ymmärsin, kun ei meillä ollut kipinää. Mutta olisin minä silti ollut kiinnostunut kolmansistakin treffeistä. Mutta noh... Ei minun maailma romahtanut siihen.
3n tutustuin facebookin deittisovelluksen kautta. Jotenkin onnistuin kiertämään maksullisen viestinlaitto toiminnon ja pyysin häntä lisäämään minut kaverikseen. Me chattailtiin ensin fb'ssä. Ei ne mitään kamalan syvällisiä keskusteluja olleet, mutta minun kiinnostus heräsi sen verran, että suostuin vaihtamaan puhelinnumeroita.
Ja täytyy myöntää, että olin hieman ihkussakin, mutta en ihan totaallisesti, kun minulle tuli käsitys, että hän olisi halunnut alkaa jo seurustelemaan ennen kuin ollaan nähtykään, niin halusin silti odottaa tapaamistamme.
Ensimmäinen puhelinkeskustelumme tapahtui, kun hän soitti, mutta ei sanonut mitään ja lopulta löi luurin minun korvaani. Minulla soi varoituskellot ja hän vain sanoi, että oli kiva kuullä minun ääni ja että puhelin soitti vahingossa. Minä kysyin, että miksi hän ei puhunut mitään ja silloin hän soitti uudestaan. Arvasi kai, että aloin epäilemään...
Aloimme tehdä suunnitelmia toistemme tapaamisesta. Sovimme, että hän tulee tänne, mutta ajankohta oli koko ajan avoin, koska hän ei tiennyt luotettavaa kissanhoitajaa kissoilleen ja lopulta tuli joku mysteerinen iso lasku.. Eipä hän siitäkään minulle henk.koht, sanonut. Sain lukea siitä facebookissa ja häneltä itseltään jouduin asiaa kysymään kahdesti ennen kuin sain suoran vastauksen. Minä päätin mennä sinne, koska minulla oli omat kesäsuunnitelmat ja en jaksanut niitä pitää jäässä hänen päätöksiään ja pystymisiään odotelessa.
Laskun tulon jälkeen 3 tuli hyvin etäinen ja viileä. Huomasin myös, että hän ei halunnut jutella kanssani puhelimessa, mutta kyllä tykkäsi kuulla minun ääneni. Hän ei laittanut viestiä ellen minä viestinyt ennen ja silloinkin hän laittoi melko viileän vastauksen takaisin. Kokeilin ja en laittanut viestä ja EI MITÄÄN... Olisi mennyt päiväkausia, etten olisi hänestä mitään kuullut, ellen olisi itse viestinnyt ja sittenkin kaikki piti melkein pihdeillä vetää hänestä irti.
Tuohon aikaan kuvaan tuli 4. Aloimme viestimään "Sateenkaarikansan sosiaalisessa mediassa" ja se muuttui flirttailuksi hyvin pian. Ja koska mielestäni oli hyvin selvää, että 3 ei ollut enää kiinnostunut, niin annoin viesteilyn 4 kanssa jatkua vaan. Kohta vaihdoimme numeroitakin ja flirttailumme jatkui tekstiviestien välityksellä.
Siinä missä 3 oli kylmä ja etäinen 4 oli todella lämmin, jopa kuuma ja hyvin lähellä. Minä ihkuunnuin häneen melko nopeasti. Ja sitten 3 kertoo sairaudestaan, jonka minä kuvittelin hänen etääntymisen syyksi ja hän läheni taas vähäksi aikaa. Ja siinä minä olin... Kaksi naista laittelee viestiä ja minä en tiedä mitä tehdä. Eihän siinä kenellekään ollut sanottu tahdon, joten kamalan huonoa omaatuntoa, nyt tuskin kannatti asian takia kantaa, mutta tilanne oli mielestäni outo. Minä kun en ole mikään peluri. En osannut laittaa peliä poikkikaan ja niinpä joinakin päivinä sai olla todella varovainen, että oikea viesti meni oikealle henkilölle.
Kohta 3 oli taas etäinen ja lopetti viesteilyn ja minä tuskin edes huomasin. Ja kun se päivä läheni, kun minun piti matkustaa sinne, en sitten tiennyt mitä tehdä. Ajattelin kysyä häneltä kannattaako minun tullakaan, mutta hän kerkesi ensin ja laittoi hyvin passiivisagressiivisen viestin siitä, että olenko tulossa ollenkaan. Enpä osannut kieltäytyäkään ja niinpä minä lähdin.
Siellä minä hengailin 3 kanssa ja ajattelin koko ajan 4sta, jonka kanssa viesteilin koko ajan. 3 kanssa en tuntenut mitään yhteyttä, mutta hänestä en ollut varma. Olin lukenut häntä ennenkin väärin. Kun minä luulin, että hän ei ollut enää kiinnostunut ja jopa löytänyt jonkun toisen, niin asia ei ollutkaan niin. Mikä minulle oli jutustelua, oli hänelle keskustelua ja kun minusta tuntui, että nyt päästään pintaa syvemmälle, niin hän laittoi jarrut pohjaan. Mutta onneksi olimme samalla sivulla mitä meihin tuli. Meillä ei ollut kipinää. Olin helpottunut, että kenenkään tunteita ei loukattu ja erosimme kavereina.
3 jälkeen olin vapaa 4:lle. Tekstiviesteily jatkui pitkinä puheluina ja kohta olin ihan koukussa niihin. Odotin hänen soittoaan ja viestejään. Ja tunsin itseni onnelliseksi pitkästä pitkästä aikaa ja haluttavaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Hän sanoi tykkäävänsä, kaipaavansa ja ajattelevansa minua koko ajan. Minulle ei kukaan ole koskaan puhunut niin kuin hän puhui. Ei koskaan. Tuntui, että vihdoin ja viimein minäkin sain kokea sen mitä olin ennen saanut vain vierestä seurata. Kävi kyllä mielessä, että tämä on ihan liian hyvää ollakseen totta, mutta kuten perhonen, joka lentää kohti palavaa hehkulamppua, minä sivuutin varoitukset ja jatkoin lepattamistani.
Ja vihdoin ja viimein tuli se päivä jolloin tapasimme. Minä tunnistin hänet jo junan ikkunasta ja kun hän halasi minua, teki mieleni nipistää itseäni, että onko tämä tottakaan. Koko päivä meni kuplassa. Suudeltiin, juteltiin ja suudeltiin ja taas juteltiin.... Ja saunan jälkeen sitten tuli märkää pyyhettä naamaa vasten: "Minä luultavasti tulen satuttamaan sinua" "Kyllä minä sinusta tykkään ja minä haluan sinua, mutta...."
Me päädyttiin joka tapauksessa sänkyyn. Ei mitään kuvitelmia, että se mitään muuttaisi, mutta ainakin minun kehoni kaipasi kosketusta niin paljon, etten minä välittänyt. Me nukuimme lähekkäin ja vaikka tiesin, ettei se johda mihinkään, niin se tuntui silti todella hyvältä. Olo oli todella ristiriitainen.
Seuraavana päivänä yritimme keskittyä muuhun, mutta minä en kyennyt itseäni koossa pitämään rakoilematta ja hänen ahdistuksensa kasvoi ja kasvoi... Lopulta hän soitti itkien kaverilleen, että tulisi hakemaan hänet pois. Ja minä jäin yksin. En minä kunnolla ollut edes tajunnut mitä tapahtu, mutta sen minä tajusin, että minä olin taas yksinäinen. Kukaan ei näkisi minua enää naisena vaan minä olisin taas vain lastenvaunujen jatke. Kukaan ei soita enää ennen nukkumaan menoa vain toivottaakseen hyvää yötä. Kenelläkään ei ole minua ikävä ja kukaan ei ajattele minua koko päivää ja kukaan ei sanoisi minulle enää tykkäävänsä minusta...
Silloin minä romahdin.
En olisi millään kyennyt olemaan yksin, mutta kaikki kenelle keksin soittaa olivat muualla ja minun oli pakko vaan olla. Kaveri soitteli aina, kun omilta menoiltaan kykeni. Mutta muuten olin ihan yksin. Ja yksin olin seuraavankin päivän, kun hän oli kavereineen torilla naureskelemassa. Junasta hän laittoi jotain paskanjauhantaviestejä, joilla hän yritti myötäillä minua, että koko asia menis pois tai jotain en tiedä...
Minä tiesin, että hän oli päässyt minusta yli.
Minusta päästiin yli päivässä! Ja itsesääli valtasi mielen.. Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että kukaan voisi minusta tykätä takaisin! Ja miksi tykkäisikään?! Minä olen niin epäkiinnostava, ruma ja vielä lihavakin. Mikä minussa on vikana, kun sama asia tapahtuu koko ajan ja saan kuunnella samat puheet kerta toisensa jälkeen?!
Seuraavana päivä hän tökkäili ja iloisesti chattaili kanssani facessa. Minä keräsin rohkeuteni ja kysyin mitä oikein tapahtui ja sain vastaukseksi vain, että hänen päänsä tapahtui ja että mikään ei ole minun syytä. Minussa ei ole mitään vikaa. kaikki vika on hänessa. Hän ei ole valmis mihinkään naissuhteisiin ja muuta läpäläpää mitä ihmiset sanoo, kun he yrittävät kiertää sitä, että syy on minussa ja että niillä on tai on kohta jo uusi kiikarissa ellei ole jo siinä vieressä.
Parin päivän päästä saan ärsyttämällä totuuden hänestä ulos. Aluksi hänestä tuntui vain, että joku puuttui vaikka hyvin muuten menikin. Ja seuraavana päivänä, kun hän romahti, hän tajusi, että hän ei olekään minuun ihastunut, että hän halusikin vain seksiä, vaikka ei halunnut asiaa itselleenkään edes myöntää. Ja että hänellä ei ole samalla lailla ikävä minua kuin ennen kuin tavattiin. Kaiken tuon tiesin jo sydämessäni. Piti vain kuulla se.
Ja takaisin kysymykseen: Miksi kukaan ei koskaan tykkää minusta takaisin?!?! Mikä minussa on vikana?!
Minäkin sanoin, että taisin minäkin ihastua kuvitelmaan ja oikeasti en edes tiedä miten iso vale tuo oli vai oliko ollenkaan. En ole varma, onko minulla ikävä häntä vai sitä, kun joku joka katsoisi minua sillä tietyllä katseella, sanoisi, että hänellä on ikävä, ja että hän tykkää ja haluaa olla kanssani. Ja joka pussaa ja halaa. En minä hänestä kamalasti muista muuta kuin, että miten hyvältä hän tuntui.
En minä ole vihainen hänelle. Hän teki ihan oikein. Ei itseään voi pakottaa tykkäämään, jos ei oikeasti tykkääkään. Ehkä hänkin oli yksinäinen ja kaipasi elämäänsä jonkun ja minä olin siinä...
Tai sitten se oli internet. Vaikka sitä ei mitään onlinessa esittäisikään kuin omaa itseään, niin silti internetissä me olemme vain omia heijastuksiamme ja toisen on ilmeisen helppo luoda tästä heijastuksesta mieleisensä ja ihastua siihen.
Minulla on vielä pari maksettua päivää jäljellä kyseisessä "sosiaalisessa mediassa", mutta kun ne ovat täynnä, luultavasti poistan profiilini. Pitää taas tottua elämään tätä yksinäistä elämää toistaen päivittäin samoja rutiineita, jopa sanoja ja lauseita. Ja hyväksyä se, että tuskin tulen ketään tapaamaan, joka minusta edes pikkasen kiinnostuisi. Mutta ehkä se on parempi kuin ihastua muihin illuusion ympärillä hullaantuneisiin perhosiin ja palaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)