Crash! Boom! Bang!

Onkohan olemassa yhtäkään naisista pitävää naista, jolla ei ole vakavia mielenterveysongelmia? Ok. Minäkin syön mielialalääkkeitä varmaan lopun elämääni, mutta mietityttää silti.
Tässä deittaillessa ja muutaman seurustelusuhteen pätkän läpi käyneenä... Ei yhtäkään, jolla olisi edes pikkuvarvas maan pinnalla.

Yksi oli äärimmäisen peloissaan kaikesta ja vainoharhainen, koska oli kaapissa. Ihastui omaan kuvaansa minusta, mutta kun tapasi minut, niin tajusi ettei olekaan ihastunut. (Ei enää näitä kiitos).

Toinen eli omassa erinomaisuudessaan ja uskotteli itselleenkin, että haluaa perhe-elämää ja muuta mitä kuvitteli minusta saavan. Oikeasti hän ei pitänytkään ulkonäöstäni ja tytärtäkin jaksoi ehkä sen kymmenen minsaa. Loppujen lopuksi hän halusi vain kostaa exälleen. Hän soitti pyytääkseen anteeksi. Mutta senkin takana lopulta oli vain huoli mitä minä hänestä ajattelen kuin minulle aiheutettu paska.

Kolmas ylistressaantunut raivotar. Hyvä, kun en turpiini saanut.

Tämä viimeisin laitto faceviestin, että on ottanut yliannostuksen insuliinia. Minä soitin hänelle ambulanssin ja suhde päättyi siihen. Hän postaili ympäri facea miten hänet on jätetty tekstiviestillä sairaskohtauksen takia. (Hän jätti mainitsematta, että me puhuttiin harvoin mistään kasvotusten tai edes puhelimessa. Hän varainkin laitteli viestejä, kun oli puhuttavaa).

Joo, olen kusipää.

Välistä unohtui se yksihuijari ja sen uskomattomat tarinat. Häntä en kertaakaan ole tavannut, enkä halua. Onneksi sen verran oli sentään itsesuojeluvaistoa jäljellä. Minä olen päättänyt, että omissa ongelmissa on ihan tarpeeksi kantamista. Kantakoot muut omansa. Minen enää jaksa