Lama

Minä olen lihonut kuin sika tämän kesän aikana. Venlafaxine ei vienytkään ruokahalua. Vaan vedän paskaa naamaan, vaikka ei haluta. En ole koskaan tuntenut laihtumista, mutta lihomisen tunnen. Olo on raskas, liikkuminen vaivalloista ja hikoilen kuin mikäkin kaljupedosetä leikkipuistossa. Vaatteet kirraa ja en ole uskaltautunut kokeilemaankaan työvaatteita. Mutta luultavimmin on pakko se katkera kalkki niellä ja tilata muutama numeroa isommat, kun ne oli viimevuonnakin jo tukalat päällä.
Olen jo luovuttanut laihdutustoiveitteni suhteen. Ja saan luopua myös haaveesta ikinä löytäväni ketään. En edes  itse huolisi kaltaistani ihmistä, vaan latelisin niitä samoja paskapuheita mitä olen itsekin saanut kuunnella pari kesää. Joten miten voin olettaa, että kukaan muukaan huolisi?
Suoraan sanottuna vituttaa ja masentaa. Mutta ei se onnistu, jos hampaat irvessä pitää yrittää.

Minä huolehdin tyttärestä, kodista ja ksikesta muusta paitsi itsestäni. Ja olen sen suhteen ihan lamassa, etten kykene. Minä toivon, että joku minuakin rakastaisi ja huolehtisi kanssani. Mutta minä vain syön ja syön. Ja mitä enemmän paisun sitä vähempi on ketään, joka niin tekisi.
Mun pitää päästä pois lamasta.

Venlafaxinen aiheuttama pieni manian poikanen on siis ohi ja minulla alkaa elämä normalisoitumaan. En vielä toistaiseksi ole taas jämähtänyt tietokoneen eteen, mutta vauhti on selvästi hiipunut. Nyt on vielä se vaikein aika edessä, kun saan TOPpi paikan, niin alkaa taas juoksu kellon kanssa kilpaa päiväkotiin, töihin, päiväkotiin ja kauppaan ja kotiin... Kotona odottaa kotityöt ja etätehtävät ja uhmaikäinen reumaa sairastava lapsi ja ja ja... Se sama tappava arki, joka sysäsi minut tähän masennus- ja väsymyskierteeseen alunpitäenkin. Sitten se mitataan miten hyvä lääke venlafaxine oikeasti on.

En tiedä pitääkö lääkkeen määrää nostaa, vai onko mulla PMS:t vai onko tämä laman pelkoa, kun se on tullut kahtena vuotena aikaisemminkin. Minä toivon, ettei taas kaikki leviäisi käsiin.

Nyt on siis koulukin alkanut ja minulla olisi tarkoitus suorittaa pakolliset aineet ja työssäoppimisjakso nyt pois alta samalla. Siis suomeksi sanottuna 20  seuraavaa viikkoa menee työssäoppimassa. Paikkaa en ole vielä löytänyt, mutta ma soitan yhteen paikkaan ja kaveri sanoi antavansa yhteystietoja toiseenkin paikkaan. Se mitä pitäisi olla koulussa opiskelemassa, eli lähinnä opo ja teoria, opiskelen etänä, kun opettaja laittaa minulle tehtäviä ja kysymyksiä. Näin minulla olisi mahdollista valmistua jouluksi.
Eli kiire syksy tulossa ja jos töihin pääsen, niin eipä e kiireet helpota senkään jälkeen.

Mutta ei minun elämä pelkkää lamaa ja masennudta ole. Minulla on haaveita, jotka ei vaikuta utopialta. Luen talonmyynti-ilmoituksia ja haaveilen, että joku päivä minulla on nelihuoneinen talo, jossa on kaunis piha. Samaan syssyyn haaveissani minulla on auto ja lupa ajaa sitä.