Kohtaamisia III

Lasten suusta se totuus jne...

Uimahallissa vastaani tuli kaksi iloista poikaa, jotka olivat noin 10 vuoden molemmin puolin iältään. Toinen poika selittää kovasti jotain toiselle pojalle, josta kuulen vain: "....Annika ei ilmeisesti tiedä, etten ole sinkku..."

Kolmisen vuotta sitten olin menossa kotiin Raahen Ollinsaareen. Edessäni kävelee pieni poika. Ollinsaaren päiväkotia ohittaessamme päiväkodin pihan aidalle ilmestyy poika huutaen edessäni kävelevälle pojalle:
- Tiiätkö mikä on römpsä?!
Edessäni oleva poika ei vastaa. Joten päiväkotilainen toistaa:
- Tiiätkö mikä on römpsä?!
edelleenkään ei vastausta. Päiväkötilainen vastaa omaan kysymykseensä:
- Römpsä on naisen pillu!
(Itse en asiaa aikaisemmin tiennyt. Live and learn)

Oodi aggressiiviselle passiiville.

Älä alistu - kampanja on taas nostanut taas minun aggressiot pintaan. Minä en edes sano, mitä tunsin Homoillan jälkeen ja saman aiheen tiimoilta kuohahti, kun se sai vielä journalistipalkinnon, koska oli aiheuttanut niin paljon keskustelua. Paskat se mitään keskustelua oli. Loan heittoa puolin ja toisin.

Helsinki priden pippurikaasuhyökkäyksen jälkeen liityin pelkästä Vtutuksesta Oulun SETAan. Mietin silloin, että olisi varmaan pitänyt liittyä Helsingin SETAan ennemminkin, mutta kun kuulin, että jonkun Oulun SETA aktiivin koti oli käyty vandaloimassa, Ylioppilaslautakunnan seiniä töhrimässä, koska olivat ottaneet myönteisesti kantaa homoseksuaalien oikeuksiin ja pari miestä oli pahoinpidelty, kun olivat tulleet ulos homobaarista, niin totesin, ettäå minun vaatimaton jäsenmaksu meni oikeaan osoitteeseen.
Olin jopa ihan selvinpäin mukana pridekulkueessa, vaikka olen aina kokenut jo jonossa menon ihmisten edessä vaivaannuttavana. Olin minä melko vaivaantunut sielläkin, kun ihmiset mollasi tienvarsilla. Yritin keskemmälle, mutta laidalle päädyin. Aika nurinkurista mennä ujoilemaan ylpeyskulkueeseen.

Minun kapinani ovat aina olleet pieniä ja huomaamattomia.

Kun kirkkoherran virastosta kysyttiin onko ristiäispapin sukupuolella merkitystä. Pyysin naispappia. En perustellut.

Kun minun rupukahvi ei kelvannut, toin tilalle kalleinta kahvia mitä kaupasta löysin. Työkaveri huomasi, mutta lopetti päivittelyn kesken sanan melkein, kun tajusi, että vittuilen. En selitellyt. Asiaan ei enää palattu.

Kun minut pullautettiin ulos kotitalousryhmästä yläasteella, mutta sopivasti muistettiin, kun oli aika tiskata ja muutenkin siivota jäljet, kieltäydyin ja tiskasin omat tiskini salaa opettajan tiloista löytyneellä astianpesukoneella.

Kaadoin isäni ja enoni viinoja salaa viemäristä alas. En koskaan tunnustanut.

Tämän omistan kaikille Älä alistu-kampanjan puuhamiehille ja -naisille. :)

Elämänmeno II

J oli harjoituksissa ja käytin tilaisuuden hyväksi ja katsoin pitkästä aikaa Salkkarit. Siis, ei J ole estänyt minua katsomasta Salkkareita tai mitään muutakaan hömppää, en ole vain katsonut sitä sitten kun muutin pois opiskelija-asuntolasta.

Päätin tässä joskus, että minulla on oikeus olla ihan reilusti "tyhmä" ja että minulla on oikeus esim. katsoa televisiosta julkkisjuoruja (ja lukea niitä) tai saippuaoopperoita ilman, että minulla pitäisi äkkiä keksiä joku näennäisesti älykäs argumentti miksi minä niitä seuraan.
Mutta käytännössä olen alati puolustuskannalla, jos minä "jään siitä kiinni". J'lle alinomaan. Siksi se niin ärsyttääkin, kun toinen astelee olohuoneeseen ja korostaa sitä, että katson paskaa kysymällä, että "Eikö toisella kanavalla olisi jotain muuta?".
Joo, ei ole! Ja vaikka oliskin, niin minä olen jo juuttunut tälle kanavalle ja katson aivotonta viihdettä, koska haluan viihtyä ja EN JAKSA AINA AJATELLA.

Ja nyt kun olen saanut tuon pakottavan tarpeen selitellä, niin kerron sitten siitä, mikä minun mielessäni pyöri. (Ei "blogini" nimi turhaan ole "Lesreannen kootut selitykset")

Salkkareiden jaksossa Heli tuli ulos DTM'stä ja ottaa lennosta taksin, jota ajoi nainen, joka alkoi heti tekemään tuttavuutta Helin kanssa ja selkeästi tekee tuttavuutta mielessään romanttinen lähentyminen. Heli avautuu kuskille pettymyksestään, kun ei sitä suurta rakkautta DTM'stä löytynytkään ja kuskikin siinä heittäytyy filosofiseksi ja blablabla.. Lopulta Heli torjuu taksikuskin lähestymisyrityksen, mutta taksikuski palaa ja antaa numeron ja luultavimmin seuraavat jaksot on sitä, kun Heli jahkailee sitä, että soittaako vai ei ja lopulta ne päätyy yhteen ja blablabla...
Ennustan näin, eikä ole aikomustakaan katsoa, että pitikö ennustukseni kutinsa.

Facebookissa on "tykkää-linkki" sellaiselle kuin "I blame Disney for my high expectations of men". Minä voisin tehdä sinne "tykkää-linkin" "I blame soap operas for my high expectations of relationships".
Tuota, kun ei koskaan tapahtuisi todellisessa elämässä. Ei ainakaan minulle. Kun minä poistun baarista pettyneenä, niin minut luultavimmin ryöstetään matkalla ja pultsarit huutelis törkeyksiä perään.

Noh, olen poistunut pettyneenä baarista, mutta ei minua ole ryöstetty ja en muista olisiko huudeltu perään. Mutta ei minulle ole tultu tarjoamaan lohduttavaa olkapäätäkään.

Olen minä tänään muutakin tehnyt kuin märehtinyt ihmissuhdeasioita. Minulla oli haastattelu Hotelli- ja ravintola-alan kurssille. Yleensä minä olen jo pystynyt haastattelun jälkeen jo sanomaan, että miten tulee käymään. Mutta nyt jäi vähän sellanen olo, että haastattelija jäi miettimään, että "Ottasko vai ei". Luultavimmin hän miettii minun kohdallani motivaatiotasoani, koska myönsin hänelle, että hakuni oli hetken mielijohde (joskin mielijohde, jonka oli tarkoitus johtaa johonkin muuhun määränpäähän kuin ehkä kokiksi valmistumiseen) ja en minä mitään alustavasti tiennytkään.

Huomenna olen viisaampi, jos uskallan soittaa. Maanantaina alkaisi koulutus.

Elämänmeno

Alkaa olla jo melkoinen farssi tyttären tilin aukaisu. Viimeksi J'llä unohtui passi kotiin. Nyt oltiin liian myöhään liikkeellä. Nyt on sovittu aika pankkiin.

Kärsin Japanin maanjäristyksen jälkeisenä päivänä mysteerisestä huimauksesta. En meinannut aamulla ylös sängystä päästä. Päivän mittaa huimaus lieveni. Oli päivän pois ja palasi lievempänä maanantai-iltana. Sisko passitti soittamaan terveyskeskukseen ja kolmen tunnin puhelimessa jonottamisen jälkeen sain ajan täksipäiväksi sairaanhoitajalle verenpaineen mittaukseen.

Sairaanhoitaja oli jäljessä aikataulussaan ja otti minut sisälle puolituntia minuuttia myöhässä. Hän lateli itsestäänselvyyksiä kuten, että minulla on merkittävästi ylipainoa ja oli yllättynyt, kun verenpaine oli normaali. Mutta ei katsonut olisiko kenties vapaita aikoja lääkärille vaikka ensivuodelle. Itse saan aamuisin mennä Tuiraan asti tse mittaamaan veren paineeni, vaikka se oli normaali.

Juopunut nainen pysäytti meidät ja kertoi, että hänen lapset on otettu häneltä pois. En tiedä olisiko asiasta pitänyt tuntea syyllisyyttä, koska meidän tytärtä ei ole kukaan ottanut pois ja toivon, ettei otakaan. Pahoittelin asiaa ja keksin kiireen.
Ei pidä tuomita, ettei itseäkään tuomittaisi. Ei sitä tiedä minkälainen tragedia senkin naisen takana on. Ei se kyllä vastuuta itsestään ja lapsista vie pois. Mutta tuomita ei saa.

Bussissa oli ystävällinen äiti, joka auttoi, kun oli naftisti tilaa ja monet rattaat sitä jakamassa. En koskaan opi tykkäämään rattaiden kanssa bussilla menosta. Enkä lakkaa stressaamasta sitä.

Ostin S-Marketista palan pizzaa ja söin sen. Minä en tule koskaan olemaan laiha.