Kohtaamisia I

Minua ihan hirvittää miten helposti voi toisen ihmisen unohtaa. Ja sitten on niitä ihmisiä jotka muistaa aina. Ja kohtaamisen pituudella ei sinänsä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Sen minä ymmärrän miksi olen unohtanut suurimman osan ihmisistä, jotka liittyy lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Se oli sen verran kamalaa aikaa, että sietääkin unohtaa.

Mutta olen unohtanut ihmisiä sellaiseltakin ajalta, joka on ollut suht positiivinen elämän jakso. Eilen Halpa-Hallin kassa hymyili minulle ja tervehti siihen malliin, että tunnisti varmasti jostain ja hän kyllä näytti etäisesti tutulta, mutta kerta kaikkiaan lyö tyhjää.

Joskus raskauden loppu ajoilla Halpa-Hallissa näin tutut kasvot. Muistin, kyllä mistä hän oli tuttu. En muista miten olemme tavanneet, tosin. Muistin , että hän asui joskus Intiön hautausmaan takana ja että hän silloisen tyttöystävänsä kanssa valitsivat juuri sen asunnon, koska se oli vanha ja siinä oli hienoja yksityiskohtia. Hän kutui tyttöystäväänsä hellittelynimella "Nuppu". Mutta hänen nimeään, enkä silloisen tyttiksen nimeä en muistanut, en millään.

Edellinen kohtaaminen kyseisen ihmisen kanssa oli muutama vuosi sitten, kun hypättiin J'n kanssa taksiin baari-illan päätteeksi ja kuskin paikalta kuuluu "Moi" siihen sävyyn, että minun pitäisi tuntea. Muistan nuo edelliset täysin irralliset faktat ja alan niiden avulla kalastelemaan sitä himskatin nimeä. "Ovelasti" kysyn, että
- Vieläkö sinä asut Intiössä sen... sen... sen... kanssa?
(hirveä hetki, kun tajuaa kesken lauseen ettei muista hänen tyttiksenkään nimeä.)
- En.
(Sitä yrittää sitten pelaastaa sen mikä pelastettavissa on. Vaikka olisi ollut ihan viisasta olla ihan hiljaa vaan. Mutta ei...)
- Niin.. Eihän ne aina ne suhteet kestä. En minäkään ole enää sen... sen kanssa.
(Joo... Unohdin siinä paniikissa exänikin nimen ja myös muistan, ettei kyseinen ihminen ole exääni tavannut)
J'llä tulee armotoin tarve ilmoittaa (lue kusta reviirilleen), etten minä ole enää naisten kanssa ja mylvii takapenkiltä:
- Les on nykyään MINUN kanssa.

Hävetti...

Tämänkin tapauksen muistin, kun hänet Halpa-Hallissa näin. Ensin pähkäilen tervehdinkö vai en. Yritän löytää sopivaa tilaisuutta sen hein sanomiseen, mutta sitä ei tule. Kuitenkin hän on joka kulmassa ihan näköetäisyydellä ja minä vaan stressaan yhtä moin sanomista loputtomiin. Niinpä päädyin hoitamaan asiani kaupassa vaikeasti hyllyjen välissä kuikuillen ja toivoin, että hän poistuisi kaupasta ja ei huomaisi minua. Ja ainahan se tietenkin oli samoilla hyllyillä kuin minä. J'llekin piti selitellä jotain miksi yhtäkkiä mennäänkin ihme siksakkia hyllyjen välissä. Hänelle kun ei voi tällaisissa asioissa uskoutua, varsinkin jos "tilanne" on päällä. Hän olisi taas mylvinyt jotain isoon ääneen ja minä olisin saanut taas hävetä.

Hän lisäsi minut Facebookissa kavereihinsa ja siellä hän nyt sitten "seisoo" muistuttumassa omasta nimestään. Hänelläkin on nykyään lapsi. Olisikohan vuoden tytärtäni vanhempi poika. Mutta hänen silloisen tyttiksen nimeä en vieläkään muista.

Minttumaarin unia

Se oli juhannus tai leikkijuhannus, koska sekin on pistetty ajoittumaan niin, että se osuu viikonlopulle. Milloinhan ne laittaa joulunkin menemään niin, että se aina joulukuun viimeinen viikonloppu?
Mietin, että jokohan sitä ensi juhannuksena alkaa tekemään juhannustaikoja tyttären kanssa. Se voisi olla todella mukavaa yhdessä tekemistä. Ensin käytäisiin katsomassa lähin kokko ja sitten kerättäisiin kukkia tyynyn alle.

Tänä juhannuksena en keräänyt kukkia enkä mitään. Lämmitettiin sauna ja tytärkin kävi toista kertaa elämässään saunassa. Tällä kertaa seisoin hänen kanssaan siellä ja ei tuo lämpöhalvausta saanut. Kun tytär nukahti kymmenen jälkeen juotiin J'n kanssa pari siideriä ja harjotuksen puutteen vuoksi olin hiprakassa. Onneksi tyttö ei herännyt. Söin jotain ja menin nukkumaan melko aikaisin.
Nyt aamulla oli sellainen olo, että viime öinen uni oli jotenkin merkityksellinen, mutta en muistanut sitä. Vähän aikaa jouduin muistelemaan ja en vieläkään en muista mitä siinä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta olin jossain yliopiston tapahtumassa, jossa olin jonkun vieraana. Kritisoin jonkun väitöskirjaa hienoin sanoin, jotka ei olleet edes sopivia siihen tarkoitukseen johon niitä tarkoitin. Ihmiset siinä ympärillä olivat jopa samaa mieltä. Jopa poistuessa tuli pari ihmistä sanomaan, että "Tosi hyvin sanottu". Itse taas tiesin koko ajan, että jauhoin vain p*skaa p*askan jauhamisen ilosta.
(Minusta tuntuu, että ne pari ihmistä oli tänään Kymppikiskalla palauttamassa pulloja. Tuota ei-kohtaamistako se sitten povasi? =P)

Juuh.. Ei näkynyt tulevaisuuden sulhoja tai morsiammia... Uni varmaan halusi kertoa, että tulevaisuuteni on viisastella vanhana piikana itseäni huomattavasti fiksummassa seurassa.

Tytär heräsi tänä aamuna seitsemän aikaan ja sitä noustiin itsekin niin aikasin, vaikka silmät oli ristissä jahka henkisesti heräsin ollenkaan. Noin yhdeksän aikoihin alkoi tytärtä uudestaan nukkuttamaan ja käytinpä hyväkseni tilaisuuden ottaa torkut. Torkuilla näin unta, että Rosa niminen nainen tai tyttö kiitti ehdotuksestani ja suostui siihen vuolaasti itsestään kertoen. Minulle jäi arvoitukseksi mitä olin hänelle ehdotanut.

SameOsameO

Ollaan alettu totuttaa tytärtä pikku hiljaa kiinteään ruokaan. Peruna-äidinmaidonvastikemössö menee ihan kiitettävästi alas, vaikka vähän irveeseen meinaa tyttären naama mennä. Tänään meni neljä teelusikkaa. Huomenna kokeillaan viittä.
Käytin tytärtä ensimmäistä kertaa saunassakin perjantaina. Jos sitä saunomiseksi voi kutsua, kun alimmalla lauteella ei pysty aikuinen ihminen istumaan ilman, että polvet puskee ovea auki. Sen verran pieni sauna meillä on. Lämmöt meni harakoille, mutta ilmeisemmin tyttö jotain sai irti siitä, kun nukahti melkeistä heti, kun sieltä pääsi.

Viime yönä en saanut ennen neljää unta ja pelailin aikani kuluksi facebookissa ja Topkanissa. Kolmen aikoihin facebookin chatissä ottaa minun vanha ohjaaja yhteyttä (olisikohan kalsareita ottamassa tai jostain bileistä tullut) ja kyseli, että kun olen lapsen saanut ja muuta, että en sitten vissiin ole mukana missään proggiksessa ja pyysi, etten lopeta näyttelemistä, koska olen siinä hyvä ja kysyi voiko minua vielä pyytää mihinkään proggikseen mukaan. Vaikka hän luultavimmin oli mekoisessa humalassa, kun viesteili, niin tulinpa hyvälle päälle, kun minut vielä joku muisti.

Tuomionpäivä! Tuomionpäivä! Se on lessun nimipäivä

Nostin astro.fi'ssä itselleni tarot kortin tälle mun elämäntilanteelle ja ei voi olla totta, että taas tuli tämä:

Tuomio

Tuomion pasuunan soidessa olet juuri nyt väistämättömien valintojen edessä. Henkesi on uudistumassa symbolisen kuoleman jälkeen. Sisimmässäsi haluat erottaa aineelliset asiat henkisistä. Olet suuntaamassa voimakkaimpia energioitasi uudelleen todellisiin ja itsellesi tärkeisiin asioihin. Joudut omaksi tuomariksesi erottelemaan uudet ja vanhat asiat toisistaan.

Tämä jo tiedetään. Enemmänkin olisi kiva tietää, että miten tästä edetä. Mutta ilmeisemmin tarotit toimii vaan jos itse tietää jo vastaukset.

Kateus saaga; Neverending story

Kävin vuosi sitten ennustajalla joskus näihin aikoihin ja tämä ennustajaeukko lupasi kaksi lasta hyvin lähellä toisiaan syntyviksi ja kuuluisuutta ja kunniaa. Yhden lapsen sain ja toista ei tule ainakaan heti toisen perään ja kuuluisuutta ja kunniaa ei jaeta lasten hoidosta, vaikka kyllä hyvä vanhemmuus suuremman kunnian ansaitsis kuin itsensä kiduttaminen tai tosi-tv'ssä paskanjauhanta.
Mutta yhden asian hän sanoi... Minun pitää vain tottua siihen, että herätän kateutta muissa naisissa. Hän sanoi syyksi, että olen yleensä hyvä siinä mihin alan ja sanoi hän jotain muutakin, mutta en muista mitä. Olen joskus moista ollut havaitsevinani joskus, joskaan en kovin usein, joten meneekö tämäkin tuohon samaan mihin menee kuuluisuus ja kunnia ja toinen lapsi heti tyttäreni perään.
En todellakaan halua, että kukaan olisi minulle kateellinen. Minä en saa siitä mitään, mutta kävin uimassa ja siinä uidessa on aikaa miettiä asioita ja tänään mietin elämääni sillä silmällä mistä joku voisi olla kateellinen.

Siitä asti, kun tiesin, että minä lapsen haluan ja uskallan hankkia, olen haaveillut tytöstä, jolle annan edesmenneen mummoni nimen. Narsistisesti unelmoin, että lapsi olisi minun näköiseni, mutta tumma.
Kun raskaaksi tulin, toivoin salaa kovasti tyttöä, mutta koska perheeni noidat povasivat poikaa ja olin varma, etten koskaan saa antaa mummoni nimeä kenellekään, valmistauduin poikavauvaan. Mutta minä sain melkein kaikki mitä minä halusin: tyttö on vaalea ja sinisilmäinen, vaikka hänen isänsä on tumma ja ruskeasilmäinen.
(Kyllä poikakin olisi ollut tervetullut. Hänelle ei olisi ollut vaan nimeä valmiina. Mutta yhtä rakas hän olisi ollut kuin tyttökin)

Siinäpä oli mitä uidessa sain väkerrettyä... Sitten tuli nälkä. Tuntui hyvältä, että edes joku haave on käynyt toteen. Kotimatkalla tuli eräs puolituttu vastaan joka ihmetteli miten olen liikkeellä ilman lasta ja siitäpä tuli oivallus, että ei se ole sekään kirkossa kuulutettu, että pienen lapsen äiti voi kerran viikossa käydä uimassa tai yhtään missään ilman vauvaa. Minä olen senkin ottanut itsestään selvänä, että pääsen lenkille yms. J harvoin poistuu kotoa minnekään. Jos olisimme edelleen yhdessä, ehdottaisin hänelle vakavissani koti-isyyttä yhtenä vaihtoehtona. Minä haluaisin olla kodin hengetär, mutta äitiyslomalla olen huomannut, että pelkkä kotielämä saa minut hyppimään seinille. Joku paikka jonne mennä säännöllisesti tekemään jotain minkä kokee mielenkiintoiseksi olisi enemmän kuin sata jänistä. Ei jäis aikaa tyhjänpäiväsyyksien vatvomiseen.

Kateilijatar synkistelee jälleen

Mietin tänään koko päivän tätä kateusasiaa. Sen mitä sitä alakuloltaan kykeni. Se kun niin helposti menee itsesäälin puolelle. Mieleeni tuli eräs keskustelu erään ystäväni kanssa. Hän on näyttelijänä herkkis. Minä taas en niinkään ja minulle on haastavia roolit, jossa pitää näyttää oma haavoittuvuus. Olen ihmisenäkin sellainen, että minun on vaikea näyttää tunteitani ja minulla on panssarit aina ylhäällä, kun taas hän oli ihmisenäkin aina auki.
Hän koki, että minun vahvat puoleni näyttämöllä on niitä arvostettuja, kun taas minulla on täysin päinvastainen kokemus.
En usko, että hän minussa mitään kadehti, mutta jännää siinä oli se, että miten eri tavalla voi asioita nähdä.
Noh.. Hän opiskelee tällä hetkellä teatterin-ilmaisunohjaajaksi. Minä en. Ei sillä. En minä halua olla teatterin-ilmaisunohjaaja.

Päätin edes yrittää etsiä elämästäni ja etenkin itsestäni jotain hyvää, jota en saa alkaa "mutta" sanalla mitätöimään. Enpä oikein keksinyt mitään mikä olisi ihan vain minua. Mutta nyt kun tuota kirjoitin, niin eipä kovinkaan moni osaa teatterinaurua. Minä en osaa itkeä käskystä, mutta nauru on tähän mennessä luonnistunut. Toivottavasti en nyt menetä sitäkin taitoa, kun pääsin asiasta leuhottamasta.

Kaihomielinen kateilijatar

Minua vaivaa krooninen kaihomielisyys ja jatkuva haikailu aidan toiselle puolelle. Kun olin parisuhteessa, haikailin sinkkuuden perään. Vaikka muistin kyllä mitä minun sinkkuillat oli enimmäkseen: yksinäisiä iltoja television tai tietokoneen ruudun edessä ja haaveilin, että minullakin olisi joku.
Nyt minä kadehdin lapsettomien vapautta mennä ja jonka olin itse enemmän kuin halukas uhraamaan, jotta lapsen saisin. Ei sillä. En minä tytärtäni kadu. Enkä halua olla niitä äitejä, jotka joka viikonloppu etsii lapselleen lapsenlikkaa, kun tuntuu, että jää jostain paitsi jos ei mene. Luultavimmin jos menisin kaipaisin vain kotiin, koska tuntuisi, että siellä menee kaikki ohi. Varsinkin, kun nytkin kadehdin J'ltä niitäkin pieniä hetkiä, kun en ole lapsen kanssa.

Minä en edelleenkään tiedä mikä olisi minun juttu ammatillisessakaan mielessä. Sinne minne mieli, ei lahjat riitä ja nyt olen valmistunut "kompensaatioammattiin", josta en varmaan koskaan tule elantoani saamaan. Olen "tuomittu" tekemään sitä sun tätä silloin tällöin ja odottaa vaan, että päivä loppuu, että pääsee kotiin. Siinä välissä nihkutan työttömänä.
Kotona odottaa lapsi ja kissa. En minä usko, että minä ketään tapaan, jonka kanssa enää pariutuisin ja vaikka pariutuisinkin, niin toivottavasti en muuta yhteen.

Tänään on taas näitä päiviä, kun aukasin Facebookin ja kaduin sitä heti. Ne jotka ei hehkuta sitä miten ne ovat alansa löytäneet, mainostavat jotain missä ovat mukana, toiset flirttailee estotta keskenään ja minä tunnen suurta yksinäisyyttä. Ei siihen auta se, että tiedän ettei kaikilla hehkuttajista ole asiat niin hyvin kuin statuspäivitys antaa ymmärtää ja eikä näillä flirttailijoilla niin kamalan isoa onnea ole ollut rakkaudessa.

Jatkuva ikävä sinne minne ei koskaan pääse tai jotain mitä ei voi saada, on tämänkin jatkuvan ikävän takana.

Unimaan polyamoriaa

Se on sääli etten muista enää paljon koskaan uniani. Mutta viime öisen muistan:

Näin viime yönä unta, että vanhakurssikaverini miehineen oli muuttanut samoille kulmille kuin itsekin asun. Törmäsin heihin lenkillä, jossa ne oli jonkun tumman pitkähiuksisen naisen kanssa. Vanha kurssikaverini kertoi, että tämä tumma nainen on hänen miehensä kanssa ja vähän hänenkin ja että nainen raskaana hänen miehelleen. Minä siihen vastasin, että:
- Ai teillon sellanen kolmen kimppa.
Hän:
- Eiku wet that thing
- Täh?
- Niin niin... Whip that thing.

(parasta tuossa unessa oli, että minä olin laiha.. =P)

Minä olen hän kuin hän on minä ja porsaita äidin oomme kaikki

Minä olen elänyt elämäni siinä uskossa, että olen ainoa minun niminen ihminen Suomessa ja luultavimmin koko maailmassa. Mutta eilen Facebookisssa minut lisäsi ystäväkseen minun täydellinen nimikaima ainakin etu- ja sukunimen osalta. Toisesta nimestä en tiedä. Kaimani tiesi, että meitä on vielä kaksi muuta maailmalla. Nyt minulla on pienimuotoinen identiteettikriisi. Niin hassua kuin se onkin... Mutta olen kaiketi kasannut paljon itsestäni siihen, että olen sen niminen kuin olen.

Tarkastelin kaimani profiiliin laittamiaan tietoja itsestään ja olin pienen hämmennyksen vallassa. Jotenkin hassusti kaiketi oletin, koska hän on minun täyskaima, että hän myös muutenkin kopio itsestäni (varsinkin, kun hän profiilikuvassaan näytti vähän samalta kuin minä kymmenen vuotta sitten).
Ensimmäinen kummastelun kohde oli, kun hän oli laittanut kiinnostuksen kohteekseen miehet. - Miten minun niminen ihminen voi olla hetero? En minäkään ole hetero!
Hänen lempimusiikkia oli Jorma Kääriäinen.
- En minä inhoakaan, mutta ihan lempi...
Hänellä oli joskus ollut profiilikuvanaan erilaisia autoja. Ja jotain laavukuvia
- Minä saatan kiintyä yhteen esineeseen, mutta en minä niistä kuvia ottele. Saati sitten laita niitä nettiin. Ja laavukuvat ilman ihmisiä????

Piti melkein potkaista itseä. Hän ei ole minä vaikka hänellä minun nimi onkin. Oikeastaan hänellä ei ole minun nimeä eikä minulla hänen nimeään. Meillä on sama nimi, mutta kummallakaan ei ole pääoikeutta nimeen.

Millaisiahan ne on ne kaksi muuta saman nimistä?

Se mitä minä todella sanoin

Tämä nyt on ikivanhaa asiaa, mutta minä, jolla levy tahtoo jäädä junnaamaan mietin aina välillä. Onko niin, että internet ja tekstiviesti-aika on vienyt ihmisiltä kyvyn lukea rivien välistä vai ovatko he kenties menettäneet lukutaidon kokonaan?

Taannoin, ei niin kauankaan sitten, Kaarina Hazard kirjoitti kolumnin, jossa hän puhui median suhteesta Tony Halmeen. Hazardin ero vaadittiin tai ainakin päätä pölkylle, kun "lihava veministi ämmä uskaltaa tanssia kuolleen kansansankarin haudalla". Hazard itse sanoi tekstin olleen mediakritiikkiä.
En yleensä pahemmin kyseistä lehteä lue, mutta oli pakko tuon kohun innoittamana kyseinen kolumni lukea ja minä en ymmärrä koko kohua. Siinä oli listattuna jo kertaalleen juorulehdistä yms. tutut Tony Halmeen edesottamukset, jotka edellä mainittu oli eläessään myöntänyt ja naljailtiin vain sille, että ennen kuolemaansa Halme oli juorulehdistöviihdettä, joka oli kussut asiansa eduskunnassa ja vielä äärimmäisen nololla tavalla (ihminen, joka vastusti isoon ääneen huumausainerikollisuutta jää kiinni itse lääkekännäilystä), mutta kuoleman jälkeen hän oli kansan äänitorvi ja sankari.
Esimerkkitapauksena olisi voinut toimia myös vähän aikaisemmin kuollut Michael Jackson, joka oli ennen kuolemaansa lähinnä pedofiili, joka ei joutunutkaan vankilaan, mutta kuolema kruunasi hänet popin kuninkaaksi jälleen kerran.
Mutta se oli Tony Halme ja Kaarina Hazard sai niskaansa junttiarmeijan, jolta selkeästi puuttui lukea tekstistä se mitä siinä ei sanottu.
Kyllä jossain mainitulle sarkasmimerkille olisi käyttöä.

Toinen tapaus: Sofi Oksanen. En ole kyseiseen haastatteluun törmännyt ja tiedän vain sen mitä olen kuullut siitä mitä hän on sanonut ja tämän aiheuttamaa kohua ymmärrän vielä vähemmän. Se, että "suomalainen mies on masentunut väkivaltainen alkoholisti" on jo klisee. Se ei todellakaan ole mitään uutta. Se on jopa se stereotypia suomalaisista Pohjoismaissa ja oikeastaan ympäri Eurooppaa.
Mutta jostain syystä, kun Eppu Normaali tekee kieliposkessa biisin samasta aiheesta (Martti Syrjä sanoo jossain vanhassa haastattelussa biisin synnyn syyn. Löytyy youtubesta) ja kyseistä kappaletta kuunnellaan kyynel silmissä vieläkin, kun "se on niin totta". Elämän valttikorteista ja Viikonloppu isistä puhumattakaan.
Sofi Oksanen sanoo saman asian, niin syntyy kauhea kohu, kun se haukkuu suomalaisia miehiä. Eikö hän olisi saanut sanoa niin, koska hän on Virosta lähtöisin? Koska on nainen ja feministi vielä ja ei surkuttele suomalaisen miehen heikkoa luontoa.
Vai yleistyskö se ärsyttää? Eipä tuo yleistys ärsyttänyt, kun Martti Syrjä siitä laulaa.

Olisiko Kaarina Hazardin ja Sofi Oksasen rikos olla olematta kilttejä perinteisellä tavalla kauniita naisia, jotka laukovat kauniita kaikkia miellyttäviä lausuntoja ja hymyilevät kauniisti kameralle? Oksasellahan olisi kaikki edellytykset olla perinteisellä tavalla kaunis. Hän on hoikka, nuori ja nättikasvoinen, mutta hän on valinnut rastatukan ja voimakkaan meikin. Se tekee hänestä vielä pelottavamman. Hazardin nyt ymmärtää: lihava ja ruma. Ihan varmasti on lesbokin vielä. (Ja sen sarkasmimerkin saa sitten laittaa vaikka tähän).

Lihavuusasiaa

Raskauden aikana lihoin laihduttamastani 45 kilosta 20 kiloa takaisin. Lupasin itselleni, että raskauden jälkeen jatkan projektin loppuun ja muutan elämäntapojani. Tai niissä jo muutetuissa oli tarkoitus pysyä, jottei paino alkaisi nousta taas. Pla Pla Pla Pla...

Tänään oli ensimmäistä kertaa positiivinen olo, että jahka se tästä lähtisi. Nyt vaan enempi suunnitelmallisuutta peliin ja kyllä se minulta onnistuu. Alan käymään kävelyllä ainakin kerran viikossa ja uimassa saman verran. Jos oikein innostun, niin kävelyllä voisin käydä vaikka joka päivä. Otan vaikka lapsen mukaan.

On se kumma miten sitä ei pääse tuosta ajatuksesta, että lihavana olen toisen luokan kansalainen. Tiedän ainoastaan yhden ihmisen, jolla on ainakin yhtä huono itsetunto, ellei jopa huonompi kuin minulla. Tuntuu, että minussa ei ole mitään hyvää ja jos on, niin ei se ole mitään sellaista mitä vois arvostaa. Keittiöpöytäpsykologi sisälläni on löytänyt syylliset niistä ihmisistä jotka minua ympäröi lapsuudessa ja nuoruudessa. Heidän huolensa, kun lapsi ja nuori lihoo älytöntä vauhtia siirtyi minulle viestinä; "Sinä et ole hyvä tuollaisena. Sinä kelpaat vain, jos olet laiha ja nätti. Sinä et ole saman arvoinen ihminen, koska olet lihava". Tätä viestiä alleviivasi muut nuoret ja lapset, jotka pisteenä i'n päällä kiusas.
Meidän kulttuurissa ihannoidaan laihuutta ja jopa sairauksiin mitkä tähtää laihuuteen liitetään positiivia määreitä. Ei se ole ihme, että anoreksian sairastaneilla on helpompi tulla ulos syömishäiriökaapista kuin ahmimishäiriön sairastaneilla. He kun eivät ole älykkäitä ja lahjakkaita, vaan heikkoja rassukoita, jotka ei osaa kontrolloida edes syömistään. Ei tarvitse muuta kuin lukea Helstenin "Virtahepo olohuoneessa".
Minä olisin nuorena halunnut sairastaa anoreksian. Sairastin luultavimmin ahmimishäiriötä.

Jeps.. Vaan eipä nuo asiat vie pois vastuuta pois minulta itseltä. Minä olen se joka sen ruoan suuhuni vie ja minä se olen joka istuu persiillään kaiket päivät ja ei liiku. Ja minä sen läskin perseeni kannan, jos en muuta mitään.

Jotenkin tuntuu, että tästä painosta on tullut minulle SE JUTTU. Otin itseeni, kun neuvolantäti teki mittausvirheen ja taivasteli tytön painoa. En luottanut omiin vaistoihin ollenkaan, vaikka omilla silmilläni näin, ettei tytär liian lihava ole. Pikemminkin päin vastoin.
Toivottavasti minä en laita tätä vartalo- ja minäkuvan vääränlaista sekoittumista keskenään eteenpäin tyttärelleni. Jos hänestä pullukka tulee, niin toivon, että minä en ainakaan lähetä hänelle viestiä, että vain laihat ihmiset ovat rakkauden arvoisia.