perjantai 30. joulukuuta 2011
Pohdintoja
tiistai 20. joulukuuta 2011
Sinulle, joka itsesi tästä tunnistat, jahka edes näet tätä
Tämä on kirje sinulle hyvä naapuri, joka kaikessa hyvyydessäsi jaksat kantaa huolta minun(kin) asioista ja lapsestani, niin että kaikessa huolessasi katsot aiheeksesi laitella viestejä ulkopuolisille tahoille, vaikka sinulla on vain kourallinen pirstaleista tietoa ja sylillinen oman likaisen mielesi tuottamia luuloja.
Hyvä naapurini,
Olen saanut tiedon, että olet tehnyt lapsestani lasten suojeluilmoituksen. Kiitos naapuri hyvä tästä ikimuistoisesta joululahjasta. Viikon olen kiirastulessa miettinyt kaikkia tekemisiäni ja tekemättä jättämiäni. En ymmärrä miksi olet moisen tehnyt, koska en pahoinpitele lastani fyysisesti enkä psyykkisesti. En käytä alkoholia tai muitakaan huumaavia aineita (jos satunnaista kahvikupposta ei lasketa) lapseni ollessa minun hoivissani. Hän on hyvin ravittu (toisin kuin ehkä voisit luulla), puhdas ja aina asian mukaisesti puettu. Pyrin pitämään kiinni päivärutiineista olematta liian joustamaton. Rakkautta osoitan paljon ja harvemmin korotan edes ääntäni, vaikka torumaan joudunkin.
Minut sinua paremmin tuntevatkin ovat olleet ihmeissään asiasta kuultuaan.
Silloin, kun minulla ei vielä lasta ollut, olin minäkin omasta mielestäni maailman paras äitiehdokas ja minulla oli vastaus kaikkeen, mutta heti tyttäreni syliin saatuani kohtasin oman vajavaisuuteni ihmisenä ja myöskin äitinä. Sitä on vain pakko lutvia päivästä toiseen oman vaistonsa varassa ja tehdä parhaansa. Sitä on sinulla, naapurissani asuvalla teoriassa tosi hyvällä äidillä vaikea käsittää, mutta aina ei ole vastauksia tässä ja nyt. Hyvin monesti minäkin tajuan ja opin vasta aikojen päästä ja sitten ne onkin jo vanhoja asioita ja onkin uudet asiat edessä, joiden edessä on yhtä ymmällään kuin äsken niiden vanhojen asioiden edessä oli.
" Lapseni itkee yöllä ja siihen ei kukaan vastaa. Itku on monotoonista ja epänormaalia".
(Kun jätät nimettömänä viestin, niin käytä toki ammattisi sanastoa, niin en varmasti tiedä, että olet yläkerrassani asuva kanta-astuja. :) ..)
Olen kysynyt päiväkodissa ja neuvolassa mistä kyseinen itku voisi johtua ja kummassakin paikassa luulivat, että se on tapa, koska lapseni on tottunut saamaan maitoa yöllä herättyään. Näin ollen hän herää sitä vaatimaan, vaikka on tuhottoman väsynyt, joten itkukin on sen mukaista.
Vastaan kyllä lapseni itkuun. Oli se sitten monotoonista ja epänormaalia tai sitten normaalia ja vaihtelevaa. Se ei vain kuulu sinne yläkertaan. Ehkä kannattaa painaa sitä korvaa tiukemmin lattiaan kiinni.
Kerran olen menettänyt malttini ja siitä kannan syyllisyyttä loppuelämäni. En itse ollut nukkunut silmäystäkään ja tyttö vain itkee ja itkee, eikä rauhoitukaan maitoon kuin normaalisti. Silloin vielä sattui olemaan, etten ollut muistanut ostaa lisää maitoa ja sitä oli vain se pullollinen minkä juotin lapselleni heti. Minä kannoin häntä sylissäni ja hyssyttelin ja mikään ei auttanut. Lopulta kahden aikoihin sain hänet nukkumaan, mutta hän heräsikin tunnin päästä uudestaan ja jatkoi itkuaan. Silloin minulla loppui kärsivällisyys ja vein lapselleni pullollisen vettä, muutaman lelun ja huusin minkä kurkustani lähti ja jätin lapseni yksin itkemään. Tämä on ainoa kerta, kun minulla on palanut pinna täydellisesti. Enkä muistele sitä mitenkään ylpeydellä.
Tämän kerran varmaan muistatkin, sillä kävithän ovellani silloin. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsellani oli korvatulehdus. Ja luultavimmin oli jo silloin. Minä en vain kokemattomuuttani huomannut sitä. Minä kun luulin, että tulehtunut korva märkii. Ja tyttäreni ei osannut silloin puhua sanaakaan, eikä näin ollen voinut ilmaista sanoin, että mikään paikka olisi kipeä. Et huomannut sinäkään, kun koliikkia epäilit, vaikka lapseni on ohittanut "koliikki-iän".
Toinen kerta jolloin en ole kyennyt lapseni itkuun vastaamaan, kun minulla nousi kuume yhtäkkiä melkein tyhjästä lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Lapseni alkoi yöllä itkemään ja minua huimasi niin, etten meinannut sängystä ylös päästä. En uskaltanut nostaa lastani enkä keksinyt muuta ratkaisua kuin soittaa ambulanssin ja entisen mieheni, lapseni isän huolehtimaan lapsesta ja ottamaan tämän aamulla mukaansa. Jos sinä yläkerran "ammattikasvattaja" olisit tullut tätä asiaa minulta henkilökohtaisesti kysymään, niin olisin sen sinulle kertonut, eikä sinulla olisi tarvinnut sitä pirua seinälle maalata.
Vai olisiko minulla pitänyt ottaa riski ja alkaa kannella lasta, vaikka oli suuri vaara siitä, että olisin kaatunut ja pahimmassa tapauksessa lapseni päälle?
Silloin toisen kerran, kun ovellani kävit, oli totta, kun kerroin, että lapseni kaatui ja löi päänsä aikaisemmin. Siitä ei seurannut muuta kuin säikähdys. Ja kyllä, olin tarkistanut nouseeko kuhmu ja tuleeko verta. Ei sinun olisi tarvinnut mennä lapseni päätä härppimään. Lapseni on vielä pieni ja kaiken lisäksi ujo ja sinä outo ihminen. Hän myös kiukutteli, kun en antanut hänelle minulle määrättyjä lääkkeitä ja kimpaantui ihan hiiteen, kun itsellä piti tyytyä tylsiin iholääkkeisiin, mitä levitetään iholle joka päivä. Olin juuri saanut hänet rauhoittumaan, kun sinä tulit ovelle ystäväsi kanssa. Lapseni luuli, että isä tulee ja pettyi taas karvaasti, kun se olitkin sinä. Et ehkä päivittelyltäsi huomannut, että heti, kun lähditte lapseni rauhottui ja nukkuikin läpi sen yön.
Seuraavana päivänä hänelle puhkesi oksennustauti. Lapseni on hyvin harvoin sairas, mutta tiedänpä vastaisuudessa, että lapseni voi olla tulossa kipeäksi, kun vastaavanlaisia kohtauksia tulee.
Lapseni itku ei ole epänormaalia. Se on täysin normaalia itkua. Hän on itkenyt niin vauvasta lähtien. Mitään "vikaa" hänestä ei ole löydetty.
Eikä se ole myöskään monotoonista. Se on vihaista, vihaisempaa ja tosi vihaista. Se on pettynyttä, pettyneempää, tosi pettynyttä. Surullista, surullisempaa ja tosi surullista. On kiukuttelu itkua, marinaa.... Mutta älä välitä.. Ei sinun tarvitse nuita eroja tietääkään. Olen pahoillani, että ne kuuluu huoneistoosi monotoonisena epänormaalina mölynä. Sille en voi mitään, että lapset nyt vaan itkee joskus. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kyllä sinun pitäisi lastentarhan opettajana tämä tietää.
"Talon muutkin asukkaat on huolissaan. Lapsi asuu kahdestaan äitinsä kanssa, joka opiskelee. Lapsen isä käy silloin tällöin ja ainakin kerran kävi ambulanssi."
Ambulanssi on käynyt vain kerran. Poliisi ei ole käynyt kertaakaan.
Seuraavan kerran, kun jätät ilmoituksen, niin muista toki mainita, että luonani on joskus käynyt myös kavereitani. Yhden kaverin kanssa kävimme joukolla saunassakin, käverini, tyttäreni ja minä. Perheen jäsenistäni on käynyt äitini, siskoni on ollut jopa yötä, toinen veljistäni kävi seuralaisineen. Siskoni eritoten on tyttäreni mieleen. Luonani on käynyt myös muutama lapseni isän sukulainenkin.
Vein myös tässä taannoin kuusi muovipussillista pulloja kauppaan, mutta vain yksi niistä oli täynnä tyhjiä siideripulloja ja tölkkejä. Älä unohda mainita tätä seikkaa.
Minä toivotan sinulle yhtä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kuin sinäkin olet toimillasi toimittanut minulle ja tyttärelleni.
Ystävällisin terveisin,
Alakerran Hirviö Äiti
torstai 17. marraskuuta 2011
Valehtelija! Valehtelija!
Kävin ystäväni, Maritan kanssa pikaburgerilla. Paluumatkalla mormonit pysäytti ja koska minulla ei ollut muka aikaa jutella siitä miksi en usko Jumalan olemassaoloon ja antaa hänen selittää sen olemassaoloa, niin hän sai minut antamaan puhelinnumeroni sille.
No, melkein.. Minä en ole koskaan antanut väärää puhelinnumeroa edes ei-toivotuille kosijoille (joita mulla tietenkin tulee ovista ja ikkunoista. -sarkasmia-), mutta nyt pälisin mitä sattuu numeroita ja nimenikin valehtelin. Mikään muu nimi ei sitten tullut mieleen kuin Marita (juu, Marita.. Ei kestä kiittää), mutta puhelinnumero ei toivottavasti ollut Maritan. Nyt on huono omatunto ja kiinnijäämisen riski on suurehko, kun mormonikirkko on tuossa melkein naapurissa.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Valaistuminen
Nythän mä hokasin. Minä mitään terapiaa tarvi. Mullahan oli PMS't. Siksi kaikki masensi ja ärsytti. Nyt on taas mukavaa.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Lasten ja imeväisten suusta....
Bussissa pikku tyttö osoitti minua ja sanoi "kato, ruma akka". Sen äiti ei sanonut siihen mitään. Mitäpä sitä totuutta kiistämään.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Blue
Nyt on asiat melko lailla hyvin, mutta kaiketi ne samat seinät on alkaneet aukaista vanhoja haavoja. Jotenkin olen pääni sisällä ollut samoissa tunnelmissa kuin kymmenisen vuotta sitten.
Elämä on
Tämä oli jo toinen kerta, kun saan niin sanotusti näpeilleni, että olen olettanut jotain toisesta ihmisestä ilman hänen kanssaan asiasta keskustelematta.
Oulussa pyörii hyvin laiha "Andy McCoy - tyylinen" mies. Minä olen aina olettanut että hänella on anoreksia ja koska typerästi vieläkin yhdistän veganismin hoikkuuteen (vaikka muutaman vuoden takaiset kuvat kd langistä todistaa, että kyllä vegaanikin voi olla pyöreä), oletin, että hän ei käytä mitään eläinmaailman tuotteita. Ajattelin hänen jo menehtyneen anoreksiaan, koska aina kun hänet olen nähnyt, hän on luuta ja nahkaa.
Huomasin ensimmäisenä koulupäivänä hänen käyvän samaa koulua kuin minä. Ruokalassa hän istui kanssani samassa pöydässä: Hänellä söi ison annoksen lohikeittoa ja kahden sämpylän päällä oli ainakin yhtä monta makkaraa.
Puulusikalla lyön itseäni päähän: "ÄLÄ OLETA!!"
Minä opiskelen elintarvikealaa, joka haarautuu kolmeen osaan, joista yksi on leipuri-kondiittori, mitä minä halusin opiskelemaan.
Ensimmäinen shokki: Meitä on kolme ryhmää ja minun ryhmässäni kaikki haluaa leipuri-kondiittoreiksi. Jos tilanne on sama muissakin ryhmissä ja jatkuu samana vielä keväälläkin, sille linjalle on pääsykoe. 20 parasta tulee valituksi, joista ainakin 3 on poikia. (JippiKaijee! Kiintiöt!!!!).
Toinen shokki: Valintaan vaikuttaa taitojen lisäksi kemian, matematiikan ja äidinkielen arvosana. Minä voisin hyväksi lukea nuo kaikki. Äidinkielen arvosana vois hyvinkin mennäkin. Mutta varmuuden vuoksi aion sen tenttiä. Mutta kemia ja matematiikka on pakko kärsiä uudelleen.
Ja luultavimmin fysiikkakin, jos en saa numerollista arvosanaa entisestä lukiostani tilattua. Ja minähän valmistuin ylioppilaaksi silloin kun isä lampun osti. Minun tiedot on varmaan homehtuneena hämähäkin seitin alla jossain kellarin uumenissä. Saavat tilata arkeologiryhmän Oulun yliopistosta.
Matematiikka ei ole vielä alkanut, mutta kemiaa on jo tässä jaksossa. Ja on se kumma, että sitä alkoi pänttäämään jo yläasteella ja ei tajua. Lukiossa sen yhden pakollisen istuin läpi ja pääsin läpi opettajan armosta. Kun sitä ei vaan tajua. Nyt sitä istuu ja tuijottaa alkuainetaulukkoa ja ei vaan tajua. Miten tollo pitää ihmisen olla, ettei jo kolmannella kerralla tajua? Jos tulee koe, niin siinä on oltava vain yksi kysymys: Mikä näistä on kemiallinen reaktio: A. Räjähdys B. I am the smart. S A M R T.. I mean S M A RT! C. Elämä on.
Ehkä osaan vastata tuohon kysymykseen. Muilla saa olla sitten vaikeampia kysymyksiä.
Huonolta näyttää minun leipuri-kondiittoritulevaisuus. Mutta kirves ei vielä siellä kaivossa ole ja lihava nainen ei ole vielä laulanut. (Meitsillä vieläkin vähän kurkku kipeä).
maanantai 1. elokuuta 2011
Ajan kulku
Karrrrjasilta
Muutto ei sujunut kömmellyksittä. Olin ymmärtänyt irtisanomisajan väärin ja irtisanoin vanhan asunnon kolme päivää myöhässä. Niinpä minulla oli heinäkuussa kahden kuun vuokrat maksussa. Sosiaalihuolto takavarikoi heinäkuun asumistuen ja hetken näytti ihan toivottomalta tilanne, mutta tuki oli tullutkin vuokranatajan tilille ja J maksoi vuokran normaalisti. Olen nyt velkaa J'lle puolikkaan vuokran, puolikkaan vesimaksun ja puolikkaan sähkölaskun.
Koska olen luottotietoivammainen uusi vuokranantaja vaati kolmen kuun vuokraa takuiksi. Sossu alkoi pitkän venkaamisen jälkeen maksamaan yhden (ensin eivät meinanneet maksaa yhtäkään, kun on kuulema ollut aikaa varautua muuttoon. Olisi kiva nähdä miten kyseinen sossu säästää kodinhoituesta takuuvuokria yms. menoja, jos puoliso on työmarkkinatuella). Onneksi vuokranantaja ehdotti, että maksan takuuni pienemmissä erissä. Oikeastaan se on hyvä, koska saan sen rahan takaisin tulevaisuudessa, kun muutan tästä pois. Ehkä sitten en ole luottotietovammainen ja voin sillä maksaa seuraavan takuuvuokrani.
Muuttoa varten piti vuokrata peräkärry. Onneksi Alppi Storesta saa vuokrata halvalla. Hänen, jonka piti toimia kuskina muutossani, auto jäi jumiin talleille. Näytti siltä etten pääsisikään muuttamaan. 15 minuuttia ennen kuin muuttoapu saapui paikalle sain autoa lainaan ja kuskinkin sitä kuskaamaan.
Itse muutto sujui tosi lupsakasti ja olimme aikaisemmin valmiit kuin ajattelinkaan.
Muutossa käyttämäämme autoa ei voinut käyttää peräkärryn palauttamiseen. Onneksi kaverini oli saanut autonsa takaisin talleilta ja hn lupasi palauttaa peräkärryn, Mutta vähän myöhässä tosin. Meillä oli pakko jättää kärry Toppilaan näkyvälle paikalle pelkällä pyörän vaijerilukolla lukittuna. Kaveri kirjoitti siihen lapun, että muuttohommien takia on siinä (kyseisellä paikalla ei saa parkkeerata muut kuin muuttajat). Siinä se seisoi yön sakottajien ja varkaiden uhallakin.
Seuraavana päivänä juuri ennen Alppi Storen kiinni menoa (ja minun kenraaliharjoitusta) tulee viesti, ettei kaverini saa kärryä kiinni autoonsa. Oli liian myöhäistä ilmoittaa asiasta Alppi Storeen. Eipä siinä, kärryt uhmaa sakottajia ja varkaita vielä yhden yön lisää.
Minulla meni kenraali päin prinkkalaa. Päähän ei mahtunut muuta kuin se peräkärry ja painajaismaiset visiot oven takana odottavista poliiseista. Tai ainakin epäilin heidän maksattavan koko peräkärryn hinnan. Kerjäsin J'tä soittamaan veljelleen, joka oli lomalla, mutta tuli kuitenkin aamulla hätiin. Eivät hekään meinanneet saada kärryä autoon kiinni. Mutta juuri kun olin vaipumassa todelliseen epätoivoon, he sai kuin saikin kärryn kiinni ja palauttivat sen Alppi Storeen. Missä ne totesi, että kärryt on rikki ja velkani J'lle kasvoi 5 eurolla.
Sirpaleet tietää onnea. Paitsi, jos rikot peilin. Siitä tulee 7 vuotta epäonnea. Laittelin kotia kuntoon ensimmäisenä yönä ja väsyneenä en huomannut lattialla olevaa lasista lampun varjostinta. Särjin sen enkä tiedä vieläkään miten sen onnistuin tekemään. Minä en omista imuria ja eikä sitä olisi voinut keskellä yötä alkaa huudattamaankaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen, että tylsyydessäni katson televisiosta kaiken paskan mitä se suoltaa. Juuri ennen muuttoani katsoin Sillä Silmällä ohjelman, jossa annettiin vinkki, että lasinsirpaleet, jopa ne mitä ei paljaalla silmällä näe, saa pois leivän palalla painelemalla.
Jos asuminen Karjasillalla puutalossa oli viitisen vuotta sitten utopiaa, niin enköhän minä viiden vuoden päästä ole Marttojen aktiivijäsen.
Näin se elämä heittelee. Tämä asunto on sirpaleilla siunattu. Koulu alkaa ensi viikolla. Ainoa mikä ei ole paljon muuttunut on mun pyllyn koko.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Ympäri käydään ja yhteen tullaan
Nyt hain samaiseen opinahjoon opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi. Kerkesin jo oikeasti ajatella, että en ole tullut valituksi, koska ei kuulunut kutsua valintahaastatteluunkaan. En ollut oikeasti ottanut laskuihin, etten pääsisi mihinkään ja olin hieman hämilläni, että mitä sitä sitten tekisi. Mutta siellä se minun nimeni komeili kyseisen amiksen kotisivuilla. Ilo nousi ylimmilleen.
Nyt vain odotan postin tuovan kirjeen kotiin, jonka kanssa menen sitten viemään prosessia loppuun.
Muutenkin olen samassa tilanteessa pääni sisällä kuin kymmenisen vuotta sitten. Paitsi, että silloin minulla ei ollut pientä lasta. Mutta olin yhtälailla epävarma itsestäni, päässäni pyörii samantyyppiset ajatukset ja pohtii samoja kysymyksiä.
Olenkin joskus miettinyt, että minun elämäni on yhdestä ympyrästä hyppäämistä toiseen. Toistan elämässäni, ihmissuhteissani ja oikeastaan kaikessa samankaltaisia kuvioita. Voisin sanoa, että elämäni on pallo.
torstai 26. toukokuuta 2011
Elämänmeno II
Menin jotenkin äimään kiekkojuhlista palaavista juhlijoista ja melkein kävelin taksin alle.
Toripakan pysäkillä istuu aika usein pulttsari, joka ei tunnu tykkäävän lihavista naisista. Jokin aika sitten se huuteli minulle, että "olet niin pirun köyhä, ettet voi soittaa edes poliisille!". Nyt tämän kohteeksi joutui toinen isompi kokoinen nainen, joka lohdutteli toista naista (tai joka oli melkoisessa jurrissa). Pultsari haukkui tätä naista helvetin juopoksi ja lopuksi totesi, että "Tuo tyttö tykkää sinusta vaikka olet tuollainen lihava".
Olen myös toivonut, että uudet asiat kuten tanssiaskeleet ja repliikit valuisivat päähäni kuin vettä vaan. Mutta sitten menettäisin sen riemun, kun kerrankin tajuan jotain.
Olen siis mennyt taas mukaan teatteriin. Valveen, entisen Nukun entinen pikkusali, nykyinen Valvesali(??) oli joskus kuin toinen koti. Nyt olen kuin ulos kasvanut lapsi vierailulla lapsuuden kodissaan. Mutta eipä sillä, en valita. Nyt olen saanut mitä kaipasin pari vuotta sitten, kun viimeksi teatteria tein: haastavuutta. Erityisen haastavaksi koen tanssimisen. Minulla, kun on tuo näkymäton kolmas jalka joka on koko ajan tiellä.
Koreografi on laittanut minua jälestään pääosan esittäjän taakse. En tiedä tarkoituksella vai tahattomasti. Itseäni se ei pahemmin haittaa, koska vaivaantuisin, jos tietäisin, että kaikilla olisi esteetön näköala minun kompuroinnille. Viime harkoissa hän sanoi, että minä voin pyrkiä sinne edessä olevien välissä olemaan, jotta näkyisin yleisöön. Sanoin, takaisin, että "Ei ole niin välisksi näkeekö yleisö minun tanssia ollenkaan". Hän ei vastannut siihen mitään.
Vaan tämä on se kesä kun tämn naisen elämä on suurten muutosten kourissa. Voi olla, että ensivuodeksi kaipaan status quota.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Piece of Cake
Pääsiäiseksi tein "pimpatun" mango-juustokakun. Yhdistin kaksi reseptiä ja kakku onnistui hyvin, joskin leipoessa piti vähän soveltaa.
| 6 liivatelehteä |
Sekoita murskatut keksit ja sulatettu voi. Painele pohja pyöreän vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin. Liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 min. Kuumenna ½ dl mangolientä kiehuvaksi esim. mikrouunissa lasissa. Puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi liemeen. Lisää tuorejuustoon liivateseos, soseutettu mango ja muut maustavat ainekset. Vatkaa kerma vaahdoksi erikseen ja yhdistä siihen varovasti juustomangoseos. Kaada hyytelö torttupohjalle. Hyydytä jääkaapissa. Liuota koristehyytelön liivatteet myös ensin kylmässä vedessä. Puristele liivatteet liotusvedestä ja sulata ne mangososeen kanssa (n. ½ dl) kiehuvaksi esim. mikrossa lasissa. Lisää loppu sose joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä vähintään seuraavaan päivään. Koristele ennen tarjoilua. ***Tuo oli se resepti millä lähdin tekemään, mutta pohjaan tuli noin 40g enemmän keksejä laitettua kuin ohjeessa. Voitakin jouduin silmämääräisesti lisäämään noin 50g lisää. En ole varma voin määrästä, koska en mitannut sitä. Täytteeseen lisäsin ainakin desin enemmän sokeria kuin ohjeessa, koska mielestäni siinä maistui sitruuna liikaa. Samoin lorautin sokeria myös päällyseen. Minä kun olen aika lailla makean perään. Koristellessa sattui sellainen hupsis, että innoissani en malttanut odottaa yön yli vaan aloin koristelemaan jo samana iltana, heti kun päällinen oli hyytynyt. Siinä kävi niin, että hopea kuulien ja koristelu geelin alle alkoi muodostua vettä ja hopeakuulat sulivat päälliseen (mikä oli ihan hyvän näköistä), mutta geelit alkoivat leviämään. Koska päällinen oli hyytelöitynyttä, niin oli helppo pyyhkiä koristelu pois, mutta ikävät ruskeat tahrat jäi pintaan. Koristelin uudestaan tänä aamuna. Pohjasta oli tullut yön aikana liian kova. Tajusin myös, että pohjan ohje oli tarkoitettu pienemmälle kakulle kuin päällinen. Ensi kerralla pitää kokeilla tehdä päällinen ja täyte valmiiksi edeltävänä iltana ja pohja vasta tarjoilupäivänä. Asetella se sitten siihen täytteen päälle ja antaa olla jääkaapissa muutaman tunnin ja kipata kakku sitten tarjoilulautaselle. Tehdä koko homma nurinpäin. Voi myös kokeilla tekevänsä isomman pohjataikinan, mutta tuo jo nyt tekemäni riitti vallan mainiosti. Tyttären yksivuotiskakut, joiden reptiä en muista, kun en ottanut ylös. Mutta ihan perus täytekakkuja ovat molemmat. Joskin hedelmäpäällysteinen oli ensimmäinen yritys, joka lässähti. Kun olin saanut toisen pohjan tehtyä, joka sitten ei lässähtänyt, kostutin myös epäonnistuneen pohjan (en halkaissut sitä) ja koristelin senkin. Vieraat suosivat värikästä täytekakkua, mutta hedelmäkakku/torttuhässäkkäkin tuli syötyä. | |||||||||||
| Näissä kakuissa oli myös koristelun kanssa häikkää. laitoin kakut liian pienille tarjoiluastioille, joten laitojen kermat alkoivat valumaan pöydälle. | |||||||||||
| Noh.. Oppia ikä kaikki. Seuraavat kermakakut teen isommalle lautasille. | |||||||||||
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Unia III
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Raivon jälkeinen krapula
Katsoin uutisia ja alkoi tuntua hieman typerältä koko minun meuhaaminen. Siellä uutisoitiin, että alimman tuloluokan ehdokkaita pääsi Persujen riveistä eduskuntaan. Muiden puolueissa ne oli lähestulkoon kaikki korkeammassa tuloluokassa, ellei jopa rikkaita. Siis, tavallisia ihmisihän ne ovat kaikki ja juuri niitä joiden ääni ei ennen ole kuulunut minnekään. Ymmärrän hyvin, olenhan itsekin siellä pahnan pohjimmaisena, mutta silti heidän oikotiensä onneen ei tule tuottamaan haluttua tulosta.
Ja Timo Soinia, Allah-ahosta ja tätä uutta tyyppiä, joka on tupsahtanut julkisuuteen en voi sietää vieläkään. Toivottavasti näkevät paljon pahoja unia edes.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Turhautunut huuto kuuroille korville
Minä olen niin pettynyt ihmisiin, koska eivät kerta kaikkiaan kykene näkemään asioita kuin yhdestä vinkkelistä. Eikä edes niinkään vaan eivät haluakaan nähdä. Kunhan itsellä on kaikki näennäisesti hyvin, niin sille voi sitten uhrata muiden ihmisten ihmisoikeudetkin. Tarkoitan siis, että ongelmien juuria ei nähdä vaan syytetään niistä aivan sivullisia ihmisiä. Jopa toisia "uhreja".
Ajetaan vaan kaikki erilaiselta kalskahtavatkaan ihmiset pois maasta ja siltikään kurjuus ei poistu Suomesta. Ihmiset vinkuu, kun suomalaisia ei auteta, mutta mamuja hyysätään ja sitten ostavat halpatuotantomaissa tehtyjä tavaroita. Suomalainen tuote jää hyllylle ja kas kohta työpaikatkin valuu sinne halppismaahan ja ei ole kohta työpaikkoja ja siitä syytetään maahanmuuttajia. Jos se isänmaallisuus on niin pirun tärkeää, niin osta suomalaista, niin takaat suomalaiselle työpaikan. Piste.
Tekis mieleni huutaa, koska kaikki menee ympyrää. Hitlerkin äänestettiin valtaan ja silloiset saksalaiset meni ihan tähän samaan vipuun. Silloinhan kansanahdingosta syytettiin juutalaisia.
Ehkä on epäreilua verrata persuja natsipuolueeseen, mutta eipä tarvitse paljoa kaivaa, kun natsimaiset mielipiteen ilmaisut nousee esiin: Puolueet päättämään taiteesta. Seuraavaksi tulee varmaan kirjaroviot.
Sitä mietin uskaltaako tätäkään "blogia" julkaista. Mistä sen tietää tuleeko kohta vankilareissu, kun en ylenpalttisesti iloitse Persujen vaalivoitosta?
Onneksi toistaiseksi mielipiteen ilmaisuvapaus toimii myös meillä postmoderneilla tekotaiteilijoilla ja muilla viherpiipertäjillä.
Se on luojan lykky, että demokratian ratas on iso ja raskas. Jos uusi hallitus on koossa koko neljä vuotta (eräät optimistit veikkaavat, että hallitus tulee hajoamaan ennen sitä), tuskin se isoa muutosta kerkeää tekemään. Toisaalta onhan se hyvä, että eduskunnassa vaihtui naamat ja todella iloinen olen siitä, että siellä ei enää tiettyjä penkin kuluttajia ole. Mutta se surettaa, että tuskinpa yhteläinen avioliittolaki on oikeasti realistisesti menossa läpi seuraavan hallituskauden aikana. Asetan toiveeni neljän vuoden jälkeisiin vaaleihin. Sen verran tuntuu epärealistiset odotukset joillakin olevan (tyyliin valuutan vaihtuminen takaisin markoiksi ja EUsta eroaminen), että voi olla iso pettymys edessä.
Ihmiset haluavat elää ilottomassa ja ahdasmielisessä Suomessa, niin sen kyllä nyt saivat. Onneksi olkoon.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Perustarpeiden äärellä minuutta etsimässä ja muutakin
Tätä kestää vähän laimeampana kuukautisten yli ja sitten olen "normaali" hieman tehokkaampi ihminen noin pari viikkoa.
Välillä näiden parin päivän aikana saattaa mennä jopa kaikki arvostelukykykin. Halipula on niin kamala, että melkein olen ollut valmis kelpuuttamaan lähelleni sellaisiakin joita en normaalisti kelpuuttaisi. Onneksi vielä ei ole täysin mennyt järki.
Olen ollut lähellä jopa alkaa lämmittelemään suhdetta J'nkin kanssa, vaikka se tie on nyt kävelty loppuun. Olisi miesparka ollut ihan sekaisin, kun pari päivää olisi taas kelvannut, mutta sitten olisi viimeistään parin viikon päästä tullut taas ero.
Vaikka en minä J'nä minua enää takaisin ottaisi.
Tänäänkin olen huokaillut haavemaailmassa ja samalla yrittänyt saada selkeyttä siitä mikä ja kuka on ihminen joka olen minä. Katsoin dokumentin "Kyllä homotkin siivoaa". Herätti ajatuksia monellakin tasolla. Jollain tasolla ehkä hieman kadehdinkin niiden nuorten selkeää identtiteettiä. On se tietyllä tavalla vapauttavaakin, kun voi nuorena sanoa, että minä olen lesbo/homo/bi eikä pähkäillä kuin minä vielä kolmikymppisenäkin.
Sellaisen on helppo sanoa, ettei ne lokerot merkitse mitään, joille on selvää kuka on ja mitä on. Minulle ne on tärkeitä, koska minä en tiedä kuka olen ja mitä olen. Tai ehkä minun ongelma on laatikkoajattelu. Ehkä minulla pitäisi alkaa tutustelemaan elämään laatikkojen vieressä. Vaan kun se laatikko tuntuisi niin paljon turvallisemmalta. Elämä laatikkojen välissä on kuin mikäkin villi länsi.
Talvella joku oli heittänyt meidän keittiön ikkunaan kananmunan. Se roikkuu kuin räkä siinä vieläkin, koska meillä ei ole välineitä aukasta ikkunoita ja pestä niitä ulkoapäin. J mietti, että heitettiinköhän se siihen, koska minä pidän naisista. Minä torjuin sen heti, koska ulkopuolisen silmin me eletään kuin normi heteroperhe. Mistä sen kukaan voisi tietää? Mutta joka kerta kun minä näen sen mietin, että olisiko se heitetty siihen juuri siksi.
Nuorempana olin rohkeampi. Nykyään en niinkään. Mietin tuota dokumenttiakin katsoessa, että jos minä ikinä ketään löydän ja hän sattuisi olemaan nainen, miten sitä uskaltaa olla aidosti oma itsensä? Seuraisiko siitä minullekin tappouhkausia? Alettaisiinko tytärtäkin vainoamaan?
Rauhassa sain nuorenakin olla, vaikka en salannut sitä, että minulla oli naisystävä. Mutta viime aikaiset tapahtumat ja sekin, että olen kokenut miten helppo on elää heterosuhteessa tässä heteronormisessa maailmassa ja voin verrata sitä siihen, kun oli naisen kanssa ja aina sai miettiä miten paljon kotioloistaan kertoo ulkopuoliselle.
Se on ihme miten moni vaivaantuu, kun sanoo vaikka, että "Olin eilen naisystäväni kanssa Ikeassa ja ostettiin uusi pöytä". Kun oli miehen kanssa tuollainen jutustelu oli jopa odotettavaa. Sitä jopa kysyttiin. Räikein ristiriita tuli, kun istuin samassa autossa kolmen muun naisen kanssa, joista ainakin kaksi kävi hyvinkin yksityiskohtaista keskustelua omasta seksielämästään. Autosta poistuessani tiesin aika paljon asioita heidän makuuhuone-elämästään. Jos olisin edelleen ollut entisen naisystäväni kanssa silloin, en olisi varmasti voinut avautua meidän petipuuhista siinä seurassa ainakaan.
Sitä joko "hyväksyy" sen vaivaantuneen ilmapiirin ja on oma itsensä ja tuo omaa elämäänsä julki naisystävineen tai vaimoineen tai on se lesbo ilman rakkauselämää päivisin ja vasta iltaisin ja "omissa porukoissa" ihan täysin oma itsensä.
Olihan siinä dokumentissa yksi pariskunta, joita ei ilmeisesti ole alettu kiusaamaan. Vanhojen tansseissakin kahdestaan tanssivat. Ja hyvä niin. Olisihan se hienoa, että tyttäreni sukupolvi olisi jo niin "valistunut" ettei niille ole mikään kysymys edes koko asia.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Unia II
Se oli kai hyvä syy muuttua mieheksi, joka esittää performanssitaidetta Oulun kaupungin teatterin lavalla. Sanoin, että minua pitää rangaista ja pyysin tuntematonta miestä yleisöstä antamaan minulle raipan iskuja. Vähän hävetti, kun tuntematon olikin kurssikaveri.
Elämän meno III
Joku kertoi, että joku kriitikko oli nähnyt siinä huumoriakin. Täytyy olla melko musta huumorintaju tai minä olen huumorintajuton. Kenties Ville Virtasen esittämän isän känninen katkokävely paskat housussa huvittaa joitakin. Minulta huumoripisteet vei pois se, että ne paskahousut veti pois alaikäinen tytär. Todellisuutta sekin.
Elokuvan tytär antoi lopulta anteeksi. Minä en kenties ole niin hyvä ihminen. Vaikka en nyt katkeruudessa kylvekään. Alkoholismi on sairaus, mutta silti.
Ennen elokuvaa käytiin Makuunista ostamassa karkit. Repsahdin minäkin. Ei olisi ollut varaa karkkiinkaan rahallisesti eikä "kilollisesti". Noin nelikymppinen nainen katsoi minua pitkään, kun vahingossa ajattelin ääneen: "Paskat minä ostan karkkia. On minulla pakko lainata äidiltä rahaa joka tapauksessa".
On noloa olla päälle kolmekymmentä ja silti lainata rahaa äidiltä. En valita. Asia on työn alla... Lotto on vetämässä niin kuin paperit amikseenkin ja askel kohti ammattia on otettu. Seuraavaksi työnhaku päälle.
Mietin tänään, että ihmiset tekee aika typeristä asioista periaatekysymyksiä.
Kuten jos kouluihin olisi tullut kerran viikossa kasvisruokaa, ei sitä olisi vastustanut kukaan. Mutta kun kasvisruoalle pyhitetään yksi päivä, niin siitä nousee suuri haloo.
Tämä iänikuinen pakkoruotsi keskustelu. Ei kukaan valita pakkoenglannista tai pakkobiologiasta. Itä-Suomessa haluttas lukea pakkovenäjää. Miten ne voi olla varmoja, että Itä-Suomalainen nuori jää Itä-Suomeen käyttämään venäjän kielen taitojaan? Ja kuka sitä estää opiskelemasta venäjää? Miksi pitää olla pakko?
Kouluissa opiskellaan ihan älyttömästi asioita mitä ei tosi elämässä oikeastaan tarvitse. Yleissivistys ei ole kyllä koskaan pahitteeksi. Ihan vain vaikka siksi ettei vaikuta tyhmältä vaikka tyhmä olisikin. Luulisi siinä yhden ruotsinkin rinnalla menevän. Mutta siitä on tullut jo periaatekysymys joillekin.
Minua koko aihe turruttaa.
On kevät. Tien varsilla tuoksahtaa koiran kakka. En valita koiran kakasta, mutta valitan lasin sirpaleista aina ja ikuisesti.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Kohtaamisia III
Uimahallissa vastaani tuli kaksi iloista poikaa, jotka olivat noin 10 vuoden molemmin puolin iältään. Toinen poika selittää kovasti jotain toiselle pojalle, josta kuulen vain: "....Annika ei ilmeisesti tiedä, etten ole sinkku..."
Kolmisen vuotta sitten olin menossa kotiin Raahen Ollinsaareen. Edessäni kävelee pieni poika. Ollinsaaren päiväkotia ohittaessamme päiväkodin pihan aidalle ilmestyy poika huutaen edessäni kävelevälle pojalle:
- Tiiätkö mikä on römpsä?!
Edessäni oleva poika ei vastaa. Joten päiväkotilainen toistaa:
- Tiiätkö mikä on römpsä?!
edelleenkään ei vastausta. Päiväkötilainen vastaa omaan kysymykseensä:
- Römpsä on naisen pillu!
(Itse en asiaa aikaisemmin tiennyt. Live and learn)
torstai 24. maaliskuuta 2011
Oodi aggressiiviselle passiiville.
Helsinki priden pippurikaasuhyökkäyksen jälkeen liityin pelkästä Vtutuksesta Oulun SETAan. Mietin silloin, että olisi varmaan pitänyt liittyä Helsingin SETAan ennemminkin, mutta kun kuulin, että jonkun Oulun SETA aktiivin koti oli käyty vandaloimassa, Ylioppilaslautakunnan seiniä töhrimässä, koska olivat ottaneet myönteisesti kantaa homoseksuaalien oikeuksiin ja pari miestä oli pahoinpidelty, kun olivat tulleet ulos homobaarista, niin totesin, ettäå minun vaatimaton jäsenmaksu meni oikeaan osoitteeseen.
Olin jopa ihan selvinpäin mukana pridekulkueessa, vaikka olen aina kokenut jo jonossa menon ihmisten edessä vaivaannuttavana. Olin minä melko vaivaantunut sielläkin, kun ihmiset mollasi tienvarsilla. Yritin keskemmälle, mutta laidalle päädyin. Aika nurinkurista mennä ujoilemaan ylpeyskulkueeseen.
Minun kapinani ovat aina olleet pieniä ja huomaamattomia.
Kun kirkkoherran virastosta kysyttiin onko ristiäispapin sukupuolella merkitystä. Pyysin naispappia. En perustellut.
Kun minun rupukahvi ei kelvannut, toin tilalle kalleinta kahvia mitä kaupasta löysin. Työkaveri huomasi, mutta lopetti päivittelyn kesken sanan melkein, kun tajusi, että vittuilen. En selitellyt. Asiaan ei enää palattu.
Kun minut pullautettiin ulos kotitalousryhmästä yläasteella, mutta sopivasti muistettiin, kun oli aika tiskata ja muutenkin siivota jäljet, kieltäydyin ja tiskasin omat tiskini salaa opettajan tiloista löytyneellä astianpesukoneella.
Kaadoin isäni ja enoni viinoja salaa viemäristä alas. En koskaan tunnustanut.
Tämän omistan kaikille Älä alistu-kampanjan puuhamiehille ja -naisille. :)
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Elämänmeno II
Päätin tässä joskus, että minulla on oikeus olla ihan reilusti "tyhmä" ja että minulla on oikeus esim. katsoa televisiosta julkkisjuoruja (ja lukea niitä) tai saippuaoopperoita ilman, että minulla pitäisi äkkiä keksiä joku näennäisesti älykäs argumentti miksi minä niitä seuraan.
Mutta käytännössä olen alati puolustuskannalla, jos minä "jään siitä kiinni". J'lle alinomaan. Siksi se niin ärsyttääkin, kun toinen astelee olohuoneeseen ja korostaa sitä, että katson paskaa kysymällä, että "Eikö toisella kanavalla olisi jotain muuta?".
Joo, ei ole! Ja vaikka oliskin, niin minä olen jo juuttunut tälle kanavalle ja katson aivotonta viihdettä, koska haluan viihtyä ja EN JAKSA AINA AJATELLA.
Ja nyt kun olen saanut tuon pakottavan tarpeen selitellä, niin kerron sitten siitä, mikä minun mielessäni pyöri. (Ei "blogini" nimi turhaan ole "Lesreannen kootut selitykset")
Salkkareiden jaksossa Heli tuli ulos DTM'stä ja ottaa lennosta taksin, jota ajoi nainen, joka alkoi heti tekemään tuttavuutta Helin kanssa ja selkeästi tekee tuttavuutta mielessään romanttinen lähentyminen. Heli avautuu kuskille pettymyksestään, kun ei sitä suurta rakkautta DTM'stä löytynytkään ja kuskikin siinä heittäytyy filosofiseksi ja blablabla.. Lopulta Heli torjuu taksikuskin lähestymisyrityksen, mutta taksikuski palaa ja antaa numeron ja luultavimmin seuraavat jaksot on sitä, kun Heli jahkailee sitä, että soittaako vai ei ja lopulta ne päätyy yhteen ja blablabla...
Ennustan näin, eikä ole aikomustakaan katsoa, että pitikö ennustukseni kutinsa.
Facebookissa on "tykkää-linkki" sellaiselle kuin "I blame Disney for my high expectations of men". Minä voisin tehdä sinne "tykkää-linkin" "I blame soap operas for my high expectations of relationships".
Tuota, kun ei koskaan tapahtuisi todellisessa elämässä. Ei ainakaan minulle. Kun minä poistun baarista pettyneenä, niin minut luultavimmin ryöstetään matkalla ja pultsarit huutelis törkeyksiä perään.
Noh, olen poistunut pettyneenä baarista, mutta ei minua ole ryöstetty ja en muista olisiko huudeltu perään. Mutta ei minulle ole tultu tarjoamaan lohduttavaa olkapäätäkään.
Olen minä tänään muutakin tehnyt kuin märehtinyt ihmissuhdeasioita. Minulla oli haastattelu Hotelli- ja ravintola-alan kurssille. Yleensä minä olen jo pystynyt haastattelun jälkeen jo sanomaan, että miten tulee käymään. Mutta nyt jäi vähän sellanen olo, että haastattelija jäi miettimään, että "Ottasko vai ei". Luultavimmin hän miettii minun kohdallani motivaatiotasoani, koska myönsin hänelle, että hakuni oli hetken mielijohde (joskin mielijohde, jonka oli tarkoitus johtaa johonkin muuhun määränpäähän kuin ehkä kokiksi valmistumiseen) ja en minä mitään alustavasti tiennytkään.
Huomenna olen viisaampi, jos uskallan soittaa. Maanantaina alkaisi koulutus.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Elämänmeno
Alkaa olla jo melkoinen farssi tyttären tilin aukaisu. Viimeksi J'llä unohtui passi kotiin. Nyt oltiin liian myöhään liikkeellä. Nyt on sovittu aika pankkiin.
Kärsin Japanin maanjäristyksen jälkeisenä päivänä mysteerisestä huimauksesta. En meinannut aamulla ylös sängystä päästä. Päivän mittaa huimaus lieveni. Oli päivän pois ja palasi lievempänä maanantai-iltana. Sisko passitti soittamaan terveyskeskukseen ja kolmen tunnin puhelimessa jonottamisen jälkeen sain ajan täksipäiväksi sairaanhoitajalle verenpaineen mittaukseen.
Sairaanhoitaja oli jäljessä aikataulussaan ja otti minut sisälle puolituntia minuuttia myöhässä. Hän lateli itsestäänselvyyksiä kuten, että minulla on merkittävästi ylipainoa ja oli yllättynyt, kun verenpaine oli normaali. Mutta ei katsonut olisiko kenties vapaita aikoja lääkärille vaikka ensivuodelle. Itse saan aamuisin mennä Tuiraan asti tse mittaamaan veren paineeni, vaikka se oli normaali.
Juopunut nainen pysäytti meidät ja kertoi, että hänen lapset on otettu häneltä pois. En tiedä olisiko asiasta pitänyt tuntea syyllisyyttä, koska meidän tytärtä ei ole kukaan ottanut pois ja toivon, ettei otakaan. Pahoittelin asiaa ja keksin kiireen.
Ei pidä tuomita, ettei itseäkään tuomittaisi. Ei sitä tiedä minkälainen tragedia senkin naisen takana on. Ei se kyllä vastuuta itsestään ja lapsista vie pois. Mutta tuomita ei saa.
Bussissa oli ystävällinen äiti, joka auttoi, kun oli naftisti tilaa ja monet rattaat sitä jakamassa. En koskaan opi tykkäämään rattaiden kanssa bussilla menosta. Enkä lakkaa stressaamasta sitä.
Ostin S-Marketista palan pizzaa ja söin sen. Minä en tule koskaan olemaan laiha.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Kissan omistajuuden jälkeistä masennusta?
Vihoissani haukuin kaverille kissani alinpaan helvettiin ja sanoin, että saa jos haluaa. Hän halusi ja innostui kissavaavista. Sen jälkeen oli kieltämättä olo, että mitä tuli tehtyä. Mutta ei pahemmin kaduttanutkaan. Oli sellainen olo, että on kissalle itselleenkin parempi toinen koti, jossa on aikaa ja halua seurustella Iineksen kanssa.
Ja kun Iines uuteen kotiinsa pääsi, olin oikeastaan onnellinenkin Iineksen puolesta, koska uusi emäntä oli todella omistautunut. Teki huomioita Iineksestä, jotka olin oikeastaan jo itse unohtanut. Ja jaksoi kaivaa netistä mitä rotua Iineksessä kenties on. Tuli tulokseen, että Siperiankissaa on ja paljon.
Mutta koti oli tyhjä. Olin näkeväni Iineastä joka paikassa ja sen tajuaminen, että kun kesällä uuden kodin löydän ja sinne pääsen, ei siellä olekaan karvaturria jossain kuorsaamassa. Paljon lohdutti se, että uudessa kodissa Iines oli hyvässä hoidossa. Sai jopa kermaa ja tonnikalaa. Meillä hän sai saman tasoista ruokaa vain juhlapäivinä ja siellä jaksettiin leikkiäkin. Mutta koti oli silti tyhjä.
Parin yön päästä saan tekstiviestin missä kysytään, että milloin voin hakea kissan. Uusi emäntä oli saanut allergiaoireita ja ei kyennytkään pitämään Iinesta itsellään. Toinen puoli minussa huokasi raskaasti, mutta toinen puoli oli todella onnellinen, kun "lapsi" tulee takaisin kotiin. (Minä vierastan sitä, että ollaan äitejä ja isiä lemmikeille. Vaikka ymmärrän sen kyllä, koska onhan ne lapsiin verrattavia siinä, että ne pitää hoitaa yms. ja rakkaitakin ovat. Mutta silti en ole kissani äiti).
Nyt Iines makaa sohvalla ja yllätys yllätys nukkuu. Jos minä jotain tämän parin päivän aikana opin, niin sen, että tykkään minä siitä kuitenkin loppupeleissä. Lupasin itselleni, että vaikka tuntuukin siltä, että syli on täynnä, kun tyär siinä jo on, että pidän Iinestakin siinä ja annan aikaani sillekin. Otan myös kissanhoito hukeja pois exältä itselleni. Ihmeen nöyrästi hän on kissat hoitanut melkein mukisematta, vaikka minä en ole tikkua niiden eteen nostanut.
Pois en anna kuin vain jos tytär osottautuu allergikoksi tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu. Ja silloinkin mielellellään jollekin tutulle, jonka luo pääsee katsomaan.



