Tapahtui tähän mennessä...

Olen miettinyt aikalailla elämääni. Tällä kertaa en ole rypenyt itsesäälissä. Enemmänkin, että mitä itse voisin tehdä ja mitä oikeasti haluan tehdä. Elämä näytti suuntansa, kun olin jo päättänyt mennä ammatinvalintapsykologille, niin minut valittiinkin kokkikoulutukseen. Jouluksi 2016 minun pitäisi valmistua. Ennen kuin pääsin mietin, ettei minusta ole keittiöalalle, kun olen niin hidas. Nyt mietin, että käyn koulun loppuun ja alan oikeasti tekemään asioilleni jotain. Jo kouluaikana, mikäli aikaa vain löytyisi.... Viuh!

Olen maalannut apinan raivolla. En osaa olla tekemättä mitään, mutta alkaa joka nurkka olla täynnä minun maalauksia. Eikä kukaan halua ostaa? Anyone????
Olen miettinyt, että haen pokkana apurahaa näyttelyn järjestämistä varten. Olisivat ainakin sen kuukauden pari. Jossain muualla. Mikä se on se vimma, joka tuo sen pakonomaisen vimman tehdä?
Teatterisssakin minulla on luomiskausi. Ohjaan ensimmäisen ison näytelmäni yksin.

Olen siis pohtinut, pyörinyt mudissa ja sitten taas pohtinut ja tullut tulokseet, että... Minä en ole valmis rakkaussuhteeseen kenenkään kanssa. En ole ollut sitten kesän 2012 jälkeen. Minä en voi ns. Antautua kenenkään vietäväksi ennenkuin muisti jälki kesän 2012 tapahtumista on totaallisesti poistunut kipuhermoilta. Eli.... Yksin olen.... Loppuelämäni yksin.

MUTTA se ei haittaa. Sillä ei ole metkitystä. Ei enää...

Ammatillisessa mielessä: aion koputtaa joka puuta ja tehdä sitä mitä osaan, eli säheltää siellä ja täällä. Minä kun en osaa mitään kunnolla, mutta vähän sirä sun tätä. Yrittäjyyttäkään en enää sulje pois mahdollisuuksista. Mitä vain, jotta pääsen pois syrjäytyneiden ryhmästä.

Ja koska elämä ei ole koskaan helppoa.... Tyttärelleni on diagnosoitu asbergerin oireyhtymä. Itsekäs minä haluaa kiukutella, että TAHALLAAN HALUTAAN VAIKEUTTAA ELÄMÄÄNI!!!!!!!! Mutta isoin osa minusta on huolissaan miten tyttäreni tulee pärjäämään. Maailma on kova erilaisia kohtaan ja kovenee koko ajan. Diagnoosi oli ensin järkytys, vaikka itse sitä epäilinkin, mutta nyt alan jo tottua. Tytärhän on edelleen sama lapsi kuin ennenkin. Diagnoosit on vain diagnooseja.

Täti on irti!

Kerran ku mää menin Karaokebaariin. Oli perjantai ja pääsin just ja just sissään. Mää katon, että mitä nuo nuoret oikein laulaa!? Mää menin sen baarimikon luokse ja sanon, että "laita Antti Tuisku soimaan".
Laita Antti Tuisku soimaan.
Ja luppaan laulaa,
luppaan laulaa.
Ja sitte ku mää laulan.
Täti on irti.

Ooooo! Pöytä täyteen!
Montut aukee
Ku muorit hoilaa.

Ooooo! Sylkee lentää.
Ja ku saan laulaa
Täti on irti.

Ja baarimikko oli, et
"hei! Täällon lauluvuorot.
Ja ihan niinku muutkin.
Oota sun vuoroo.
Oota sun vuoroo.
Oota sun vuoroo.".
Mut sitku on mun vuoro:
täti on irti.

Ooooo! Pöytä täyteen!
Montut aukee
Ku muorit hoilaa.

Ooooo! Sylkee lentää.
Ja ku saan laulaa
Täti on irti.

Ja sitte ku sain laulaa,
Niin jengi alko buuaan.
Mä tulin hevimestaan.

Ooooo! Pöytä täyteen!
Montut aukee
Ku muorit hoilaa.
Ooooo! Sylkee lentää.

Ooooo! Pöytä täyteen!
Montut aukee
Ku muorit hoilaa.
Ooooo! Sylkee lentää.
Tärykalvot ei säästy kellää.

Järjestysmiehet pilkun aikaan minut ulos kantakaa.
Oooo! Pöydät täyteen.
Sitte ku laulan,
Täti on irti.