Alitajuisia pelkoja, huonoa äitiyttä ja sitä samaa. Mutta sentään esitykset on menneet hyvin

Keskiviikko aamut on hirveitä. Pelkään niitä jo enemmän kuin maanantai aamuja, jotka nekin on vaikeita. Mutta koska tiistaisin mulla on ollut harjoituksia myöhään iltaan ja tyttö on lapsenhoitajan kanssa, eikä yleensä mene nukkumaan kuin vasta sitten, kun minä olen tullut. Hän on sitten ihan rättipoikki väsynyt aamulla, samoin kuin minäkin. Viime keskiviikkoaamu meni sitten tapellessa IHAN kaikesta. Tyttö märisi ja kiukutteli ja minulla ei pinna kestänyt mitään. Torstai aamuna minä nukuin istualteen ja tyttö nukahti kaikki ulkovaatteet päällä lattialle. Kerittiin kumpanakin aamuna töihin ja päiväkotiin.
To-pe välisenä yönä näin unta, että laitoin facessa eteenpäin jotain maisemakuvia joiden pohjalta yksi puolituttu laittaa minulle viestin, että niiden kuvien perusteella olen äitinä ihan loppuun palanut ja enkä jaksa tyttäreni kanssa. Perjantaina olin ihan pirteä ja aamu meni hyvin. Mikä lie kumma, mutta sain kyseisestä unesta voimaa, vaikka se toi esiin sen mitä alitajuisesti pelkään. Enkä ihan alitajuisestikaan. Ehkä ne on jotenkin hyvä jollain tasolla tunnustaa itselleen ja sitten kaikki on kirkkaampaa.

Eilen alkoi esityskausi ja hyvinhän se meni eilen ja tänäänkin, vaikka tuli jotain ihme replamokia. Nyt jo surettaa valmiiksi, että esityksiä on vain muutama jäljellä. Aivan mahtava näytelmä ja ihana porukka. Sieltä saa voimaa. Ja yleisöstä. Se on ihana tunne, kun yleisöstä hohtaa tunne, että ne viihtyy.

Eemelikamu kertoi aloittaneensa seurustelun ja päättelin kenen kanssa, kun luin kuvailut. Kirjoittelin minäkin hänen kanssaan  pari viestiä aikoinaan, kun vielä olin Qruiserissa. Viime aikoina nuo seurustelu-uutiset on saaneet mieleni enemmän tai vähemmän alavireiseksi, kun olen niin kamalan yksinäinen. Ei tämä. Mutta kun hän alkoi puhumaan, että "olin minäkin alamaissa vielä..." Ja "Kyllä asiat järjestyy", niin minua alkoi masentamaan.
En minä hänelle mitään valittanut. Kerroin  kuulumiset vain ja omasta mielestäni en ruikuttanut. Elämä on vain tällä hetkellä melkoista puurtamista. Kiirettä ja väsymystä. Taas pari yksipuolista ihailua. Ei edes kunnon ihastumista. Toinen on naimisissa miehen kanssa ja toisen yksityiselämästä en tiedä. Ulkoisen habituksen perusteella voisin veikata, että jos hänellä (ja aikavarmasti on, kun kaikilla tuntuu olevan) joku on, niin se on nainen.
Tuttua kauraa tarzanin tavaroita... Sitähän tämä elämä on minulla ollut viime aikoina. Mutta jahka tästäkin suosta jotenkin päästään yli.

Idiootti

Tänään oli näyttö ja läpihän se meni ja pomon mukaan hyvin vielä. Nyt enää kaksi viikkoa jäljellä. Vasta nyt alan tajuta miten siellä toimitaan. Olen kaiketi "vähän" hidas. Tänään en ole alaa vaihtamassa. Katsotaan huomenna tilanne uudestaan.

Meillä meni DVD-soitin rikki. Minä löysin Karviselokuvaboksin Kärkkäiseltä kympillä. Ja ostin pois, kun tyttö niistä niin kovasti tykkää. Ajattelin, että ääni häipyili, koska vanhemmassa KarvisDVD:ssä on niin paljon naarmuja. Vaan eipä se siitä johtunut... Sain kaverilta sen vanhan ja johan alkoi toimia.
Mutta Digiboksi ei sen jälkeen suostunut yhteistyöhön. Huusin Huutonetistä kolmellakympillä uuden. Sen jälkeen tuttava oli kauppaamassa omaansa parilla eurolla. Päivä oltiin ilman televisiota. Tyttö katsoi mielissään Karvista ja kuunneltiin lastenlauluja tietokoneelta. Illalla tajusin, että ei riitä, että panee DVD-soittimen kaukosäätimellä kiinni, vaan pitää painaa virta kokonaan pois koko soittimesta, niin sitten sitten alkaa digiboksikin toimia.
Kärkkäiseltä lähti myös mukaan kengät, joissa on ihan liikaa korkoa, enkä uskalla talvikelillä niillä mennä ollenkaan. Kannattikohan niistäkään kolmeakymppiä maksaa? - No ei. Vaan kun kaupassa oli vain päälimmäisenä ajatuksena, että NYT jotain naisellista asustetta mulle.

Huoh... Idioottina olo tulee lyhyelläkin tähtäimellä kalliiksi.

Sukupuolinen

Tein Hesarin sivuilta leikkimielisen "Oletko mies vai nainen"-testin. Kerroin siitä kaverille ja se sanoi heti, että "Sä olit mies". Joo... En ollut. Olen hyvin nippanappa nainen. Sain 49 miespistettä ja 51 naispistettä. Joskus olen tehnyt transtukipisteen sivuilla sukupuolitestin pariinkin otteeseen. Pitkällä viiveellä tosin. Eka kerralla sain tulokseksi androgyyninen ja toisella kerralla olin selkeästi nainen. Minua häiritsi vähän että juuri transtukipisteen sukupuolitestissä oli sukupuolistereotyyppisiä kysymyksiä. En nyt muista yhtäkään, mutta muutama "omistan kukkaverhot"-tyylinen kysymys siellä oli. Luulisi transtukipisteellä tiedettävän, että mies on mies, vaikka olisi kukkia verhoissa ja jalkojen välisestä alueesta huolimatta.

Joskus tosi nuorena kuuntelin radiosta, kun joku montakymmentä kiloa laihduttanut nainen kertoi, että hänellä oli lihavana sukupuoleton olo ja se on kuulema yleistä lihavilla. Minä sitten olen kaikki nämä vuodet ajatellut, että minä tunnen olevani klöntti lihaa ilman sukupuolta, koska olen lihava. Onnistuneiden laihdutusten myötä olen ulkoisesti muuttunutkin enemmän naiselliseksi. Olen meikannut melkeinpä päivittäin, laittanut hiukset ja vaatteetkin on ollet huolellisemmin valkattuja päälle. Ja kun olen taas alkanut lihoa, niin ulkoisesti olen alkanut muuttua joksikin klöntiksi. Ihan samahan se on... Ruma mikä ruma, vaikka mitä tekis.

En minä mies ole. Vaikka olenkin pahin tuntemani putkiaivo, enkä nykyään käytä käsi/olkalaukkuja kuin silloin kun on ihan pakko (luokkakaveri sanoi mieheksi, kun se kysyi, että missä minä pidän lompakkoa yms, kun mulla ei ole laukkua ja minä sanoin, että taskussa). Ja on mulla joitain vain miehiin yhdistettyjä sikamaisia paheita, joista emme nyt puhu.

Minä nautin hirveästi tälläytymisestä ja samalla minulla on olo, että minä haluaisin olla mies, jotta tälläytyminen olisi jännenpää ja voisi vetää sen oikein yli. Minä siis haluaisin olla drag queen. Tavallaan tunnenkin olevani drageissa, kun olen täysin tällingeissä. Olenkin viime aikoina miettinyt, että jos olisin mies, niin olisin hyvin feminiininen, drag queen tai transvestiitti ja puhe saattas lespata ja ääni kaakattaa.

Ja täytynee mainita, että yksi mikä viehätti viime kesäisessä pettymyksessä oli, että hän sai minut tuntemaan itseni Naiseksi isolla N:llä. Vasta silloin ymmärsin mitä kaikki ne naiset tarkoittaa, kun ne sanoo, että heistä on ihanaa, kun mies on sellainen ja sellainen ja he tuntevat olevansa... Niin... Aah... Minä jopa etsin mekkoa Seppälästä. Onneksi en löytänyt. Tuolla se keräisi pölyä kaapissa, koska mekot saa minut tuntemaan itseni ihan tantaksi.

Oloherrattaren pohdiskelua

Tänään ei harjoitukset venyneetkään kamalasti ja minäkin sain siivottua. Pyykkäsin jopa hirmuisen pyykkikasankin pesukoneen edestä, vaikka ajattelin, että en minä kerkeä pyykätä kuin ehkä koneellisen, pari koko viikonlopun aikana. Juteltiin toisen näyttelijän kanssa, joka antoi minulle synninpäästön. Joskus on hyvä pitää päiviä, ettei tee yhtikäs mitään ja nollata.Täytyy myöntää: olo on mainio. Ja nautin tästä hetkestä, kun pää ei ole täynnä ikäviä ajatuksia. Huomenna voi ollakin jo ihan eri fiilikset, kun pitää mennä jo kuudeksi TOPPIpaikkaan, missä en viihdy yhtään.

Olen ehkä sitttenkin varannut väärän alan tai tehdastyöskentely ei vain ole minulle. Tai kumpaakin. En tiedä... Tänään hyvin menneiden harjoitusten jälkeen, kun on saanut tuta siitä miltä tuntuu kun viihtyy ja pitää siitä mitä tekee, eikä tarvitse koko ajan pinnistellä. Harmi, kun siitä ei kukaan maksa. Vaan nyt en ala sitä itkemään. Minun pitää vain löytää se oma juttuni ja jostain kaivaa itseluottamusta sen verran, että veisin sitä myös eteenpäin. Sen olen huomannut, että suurin vaikeus minulla on kuitenkin ryhmätyö. Vaikka sosiaalinen olenkin. Mutta haluaisin tehdä enemmän itsenäisemmin hommia omalla tavallani ilman, että tarvitsisi koko ajan neuvotella ja säätää.

Mutta nyt on siivottu ja viimeinen koneellinen on kohta koneesta ulos. Sitten voin luvalla soittaa musiikkia youtubesta ja huomenna toivon selviäväni kuudeksi työmaalle. Enää vain kolme viikkoa ja sitten takaisin kouluun. 

Pakoa arjesta

Tänään en ole saanut mitään aikaseksi. Piti siivota. Olen kuunnellut musiikkia youtubesta ja kävin äkkiseltään uimassa just ja just niin, että kerkesin 40 minuuttia uida (tai oikeammin vesijuosta) ennen kuin halli meni kiinni. Olin itselleni luvannut, että viikottain käyn. Mutta olisihan tuota voinut aikaisemminkin käydä. Nyt vasta aloin käymään. Vaan lattiat pursuaa leluja ja muuta. Huomenna päivästä heti harkat. Pitäisi heti aamusta nousta vaan siivoamaan, että kerkeää. Ei jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa.
Mieluummin kuuntelen youtubesta kd langia, Erasurea, Marc Almondia... Soitin Skypellä tyttärellekin, kun on isänsä luona. Siellä hän niin iloisesti näytti lempiunikaveriaan, joka jäi sinne joulun jäljiltä. Kun nyt jaksais tämän huonon vaiheen yli, niin ehkä se parempikin aika joskus tulis jolloin siivoamisellakin olisi joku mieli.

Olen minä jossain hyvä

Nimittäin itseni torpedoinnissa. Oli vaihteeksi hyvä päivä. TOPPIpaikassakaan en tuntenut olevani vain haitaksi ja tiellä. Ja olin vielä innoissani eilisistä harkoistakin ja tulevista esityksistä. Ja mitä minä sitten teen? Alan miettimään sitä ainoaa asiaa mikä ei elämässä mene. Ja sitä miten pitää olla psykoosissa, että minusta voi tykätä enemmän kuin kaverina, tai joku muu sosiaalitapaus. Ja että minussa on jotain perustavaa laatua oleva vika ja miten elämä tulee olemaan aina tällaista yksinäistä ja rankkaa... Ja hyvä fiilis pilattu. Kotiin tulin itkun kanssa.

Mahtavaa lessu! Harmi, kun kukaan ei maksa itsensä henkisestä hakkaamisesta. Olisi meinaan aika iso tili mulla.

Luovuuden lähteillä

Alkaa olla harjoituskausi lopussa ja minulla eka kertaa sellainen kutina pöksyissä, että minua innostaa koko näytteleminen ja odotan jo jännityksellä esityksiä. Lähdin mukaan, kun näytelmä oli mielestäni hyvä ja roolikin, vaikka iso onkin, ei ollut liian aikaa viepä, kun olen lavalla vain toisella puoliskolla. Mutta NYT vasta on sellanen innostus koko asiaan tullut.

Olin hölmö, kun kuvittelin, että pystyn teatterin taakseni jättämään.

Vaikka näistä mun valituksista täällä voisi muuta kuvitella, minulla on todella vaikea näyttää haavoittuvuutta. Mikään kivikasvo en ole, mutta mikäli pystyn itseni hillitsemään, niin sen teen kunnes olen itsekseni. Tämä on ollut sitten huono puoli näyttelijänä, koska minulla on ollut myös näyttämöllä tietynlainen suojamuuri. Koomiset roolit ovat olleetkin niitä lemppareita, kun niissä ei ole tarvinnut mennä pintaa syvemmälle, eikä tarvitse olla samalla tavalla "paljas" kuin muissa rooleissa. Nyt olen päättänyt antaa itselleni luvan olla muuriton. Vähän se on vaikeaa ollut, mutta pikkuhiljaa kivi kiveltä se on alas tulossa.

Arkinen masentunut oksennus ja kaveri

Uusi vuosi... Ja olen noussut ylös ennen sian pierua. Vienyt tytön hoitoon. Mennyt töihin. Tullut töistä. Hakenut tytön ja odottanut, että pääsen nukkumaan. Mikään ei ole kiinnostanut. Vielä viime vuoden puolella kärsin kroonisesta seksuaalisesta puutostilasta. Tämän vuoden puolella ei kiinnosta edes seksi. - Ei edes suklaa. Viimeistä voidaan pitää jo vakavana merkkinä jostain.

Tuossa katselin erään lomakuvia uuden naisystävänsä kanssa. He olivat niin samanoloisia ja saman näköisiäkin, että melkein olisivat voineet olla sisaruksia. Sama näyttää pätevän muihinkin seurusteleviin pareihin: energiatasot tai mitkä lie ovat samalla aaltopituudella niin paljon, että näyttävätkin samalta.
Minä olen niin eri planeetalla kuin muut ihmiset. Aina tietyllä tapaa ulkopuolinen. Minun energiat ei kohtaa kenenkään kanssa, enkä ole kenenkään näköinen. Joten ei minulle ole ketään. Siksi on hyvä asia, ettei kiinnosta seksi eikä suklaakaan (seksin korvike).

Sisko ja tämän uusi mies kävi kylässä. Sisko huomautti minun laihtuneen ja uusi mieskin uskalsi sanoa ääneen, että olen laihtunut siitä mistä viimeksi nähtiin. Minä tajusin, että minähän olen laihtunut kesästä noin 12 kiloa. 7-8 kiloa lähti, kun 4 minun jätti, eikä minua kiinnostanut syöminen. Ja 4-5 kiloa on lähtenyt kihnuttamalla ja huomaamatta. Luulisi, että tuntuisi juhlallisemmalta, mutta ei...


Että tässähän tämä elämä menee..


Jännä sana tuo "kaveri". Exän (ei siis lapseni isän, vaan sen toisen kunnon exän) Hangon sukulaisia huvitti, kun täällä pohjoisessa saatettiin puhua puolisosta sanalla "kaveri". Minä muistan aina heistä sen, ettei heille voinut sanoa enää, että "kaveri" missään muodossa, kun alkoi tulla kaksimielistä kuittailua.
Meni pitkään, että kuulin sitä sanaa vastaavassa merkityksessä käytettävän. Muutama kuukausi sitten erään miehen miesystävästä kuulin käytettävän sitä. Mietin, että eikö voinut puhua suoraan miesystävästä tai poikaystävästä, kun sehän hän on ja että jos kyseessä olisi ollut naisystävä, niin olisiko hän ollut "kaveri"? Mutta tiedän, että ainakaan yksi heistä ei varmasti ole mikään homofobi. Ainakaan minulla ei ole tullut sellaista oloa hänestä, että se olisi hälle joku ongelma.
Siitä tuli mieleen, että se on aika hyvä sana kaikille sukupuolineutraaliuden kannattajille, kun ei haluta korostaa seurustelukumppanin sukupuolta, niin sanoo vain "kaveri". Se on tasan tarkkaan yhtä seksitön ja mielenkiinnoton sana kuin "partneri".
Noin tunti sitten erän lapseni isän kaveri tuli vastaan ja hän kysyi, että olenko lapseni isän ... kaveri? Hän käytti sitä sanaa, kun ei muistanut minun nimeä ja ei varmaan ollut varma meidän seurustelustakaan enää.

.