Vappuaattona saan todistuksen käteeni ja minusta tulee elintarviketyöläinen. Ainakin paperilla. Työtä olen hakenut ja eipä ole näköpiirissä. Serviisin sijaislistoilla kykitään. Jeee...
Vähän on sellainen outo olo, kun ei tiedä mihin päivänsä käyttäisi ja ei tarvitse koulun puolesta enää stressata. Kai minä olen niitä jotka kerta kaikkiaan tarvitsee jotakin muutakin tekemistä kuin kotiseinien katselua tai... Tarvitsen siis "pakotteen" ulos menemiseen tai jonkun projektin. Hiljokseen olen laitellut taas kotia, mutta en enää samalla innolla kuin viime kesänä. Tänäänkin oli kiva päivä, vaan enpä minä nähnyt mitään intoa lähteä minnekään vaan pyöräilemaan vain pyöräilemisen vuoksi, vaikka pyöräkin on kunnostettu. Vaihteetkin toimii. Jee....
Se pääsiäiskakku mitä mietin vielä miettimisen jälkeenkin ei nyt ihan sellaiseksi tullutkaan kuin halusin. Sokerimassa loppui kesken ja halusin kakun olevan keltainen, mutta sainkin vain keltaisia pompparelleja.... Noh.... Tällainen siitä sitten tuli.
Ihan jees näköinen se on ja maistuikin todella hyvältä.
Vapuksi ajattelin tehdä donitseja. Nom Nom Nom...
I will never be thin....
maanantai 28. huhtikuuta 2014
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Kakkuasiaa
Niin ja samaan aikaan, kun mietin lihavuusleikkausta niin olen menettänyt innostunut todenteolla leipomaan. Varsinkin kakkuja. Rakas osti minulle joululahjaksi kauan toivomani yleiskoneen ja leipominen on vain lisääntynyt, koska nyt ei enää tarvitse käsin vaivata ja sekottaa, mikä on aina ollut minusta ikävin kohta leipomisessa.
Tässä muutama kuva:
Tässä muutama kuva:
Tyttären synttäreille tekemäni vegaaninen suklaakarpalokakku. Oli yllättäen juhlien suosituin kakku, vaikka oli tehtykin täysin kasvisperäisistä aineksista. Itsekin pidin, vaikkakaan en kirpeistä marjoista niin perusta.
Tilaustyönä tehty mansikkarahakakku.
Tyttären synttäreille taiteilin elämäni ensimmäisen "muotokakun". Ajatushan se on tärkein... eh...
Limettipiiras (Key lime pie), johon laitoin Salama McQueen kakusta jääneet mansikat. Tuossa autokakussa on välissä mansikkamoussea. Huono idea oli sekoittaa ne mansikat limetin ja konsentoidun maidon kanssa samaan mössöön, koska ulkonäkö oli kaikkea muuta kuin houkutteleva, mutta hyvää se oli. Tyttären kanssa yhdessä koristeltiin tämä kakku. Hän teki käärmeitä ja matoja. Minä kukkia.
Vegaaninen voileipäkakku. Tämä oli muuten todella hyvää, mutta välissä oleva parsakaali ja avocado ei mitään kamalan suurta herkkua ollut. Muuten kyllä päihittää normivoileipäkakut mennen tullen. Minä itse en kamalasti pidä voileipäkakkujen juustoisuudesta. Varsinkin, kun niihin yleensä laitetaan sulatejuustoa, mikä on mielestäni todella ellottava juuston muoto. Yöh..
Seuraavaksi väännän pääsiäiseksi keväisen täytekakun. Kuva tulee jahka se onnistuu.
Ja kultani pojan neljävuotissynttärit ovat heinäkuussa. Poika on innoissaan traktoreista, niin hänelle ajattelin tehdä traktorin muotoisen kakun.
Oli todella ilo seurata tyttären innostusta Salama McQueen kakusta, vaikka se nyt ei niin kamalan hyvin onnistunutkaan. Luulenpa, että rakkaani poikakin on yhtä otettu traktorikakustaan.
Uuden elämän kynnyksellä
Koulu on käyty. Työhakemuksia olen laittanut vähän sinne tänne. Peilikuvassa katsoo taas se iso ihminen, jonka luulin kaikessa kirkassilmäisyydessäni jättäneeni jo taakseni, mutta tässä sitä taas ollaan.
Soitin terveyskeksukseen ja sanoin, että minä haluan lihavuusleikkaukseen. Ensin tuli naputus, että "ymmärrätähän sinä, että se on sio leikkaus... kälälä lälä Ei mikään oikotie onneen. Itsellä se pitää se työ tehdä.. Päläpäläpälä", mutta sain lopulta ajan syömishäiriöihin erikoistuneelle hoitajalle, jonka kanssa sitten keskusteltiin syömisestä ja hän otti arvoja ja huomenna soitan itselleni ajan terveyskeskukseen lähettettä varten. On vähän sellainen olo kuin Michael Jakcsonilla, joka totesi viimeisessä lehdistötilaisuudessaan konserttisarjasta, jonka harjoittelu häneltä jäi kesken, että "This is it".
Jos tämä kerta ei totta sano, niin sama on sitten heittää pyyhe kehään.
Mutta toivottavasti oma kohtaloni ei ole yhtä surullinen kuin Jacksonilla, joka kuoli yrittäessään.Itseni puolesta en niinkään pelkää, mutta tyttäreni puolesta kylläkin, koska ei hänen isästään ole kokopäivähuoltajaksi.
Lääkäri sanoi, että pitää laihduttaa 7% prosenttia lähtöpainosta, niin hän kirjoittaa lähetteen. Ei siihen montaa kiloa ole, että se on täytetty, mutta heti, kun tuli konkreettinen tavoite, niin minä aloin sabotoimaan itseäni. Nyt olisi oiva itsetutkiskelun aika, että MIKSI minä teen niin. Ensiviikolla aika hoitajalle. Toivottavasti on lähtenyt tarpeeksi kiloja, että lääkäri voi sen lähetteen kirjoittaa.
Mikä tässä keväässä on, kun koirakuume tulee päälle? Olen jo päätytänyt, että talvella, jos vielä tuntuu tältä, niin hommaan pienehkön karvaturrin tänne. Tai missä sitten asummekaan...
Olen mennyt autokouluun. Ja näyttää siltä, että tulen olemaan siellä piiiiiiitkääääään. Eli koiran lisäksi hankintalistalla olisi sitten auto. Jahka kortin joskus saan. Eli työtä työtä työtä kaivataan ja PIAN.
Etelä-Suomeen olen kovasti suuntautumassa. Rakas miettii Porvoota ja miksei mekin tyttären kanssa sinne. Ainoa iso mutta on, että siellä työvaatimusten isolla listalla on ruotsinkielen osaaminen. Omani ovat pahasti ruosteessa. Täytynee varmaan painua kansalaisopistoon kertaamaan tai aloittamaan ihan alusta.
Soitin terveyskeksukseen ja sanoin, että minä haluan lihavuusleikkaukseen. Ensin tuli naputus, että "ymmärrätähän sinä, että se on sio leikkaus... kälälä lälä Ei mikään oikotie onneen. Itsellä se pitää se työ tehdä.. Päläpäläpälä", mutta sain lopulta ajan syömishäiriöihin erikoistuneelle hoitajalle, jonka kanssa sitten keskusteltiin syömisestä ja hän otti arvoja ja huomenna soitan itselleni ajan terveyskeskukseen lähettettä varten. On vähän sellainen olo kuin Michael Jakcsonilla, joka totesi viimeisessä lehdistötilaisuudessaan konserttisarjasta, jonka harjoittelu häneltä jäi kesken, että "This is it".
Jos tämä kerta ei totta sano, niin sama on sitten heittää pyyhe kehään.
Mutta toivottavasti oma kohtaloni ei ole yhtä surullinen kuin Jacksonilla, joka kuoli yrittäessään.Itseni puolesta en niinkään pelkää, mutta tyttäreni puolesta kylläkin, koska ei hänen isästään ole kokopäivähuoltajaksi.
Lääkäri sanoi, että pitää laihduttaa 7% prosenttia lähtöpainosta, niin hän kirjoittaa lähetteen. Ei siihen montaa kiloa ole, että se on täytetty, mutta heti, kun tuli konkreettinen tavoite, niin minä aloin sabotoimaan itseäni. Nyt olisi oiva itsetutkiskelun aika, että MIKSI minä teen niin. Ensiviikolla aika hoitajalle. Toivottavasti on lähtenyt tarpeeksi kiloja, että lääkäri voi sen lähetteen kirjoittaa.
Mikä tässä keväässä on, kun koirakuume tulee päälle? Olen jo päätytänyt, että talvella, jos vielä tuntuu tältä, niin hommaan pienehkön karvaturrin tänne. Tai missä sitten asummekaan...
Olen mennyt autokouluun. Ja näyttää siltä, että tulen olemaan siellä piiiiiiitkääääään. Eli koiran lisäksi hankintalistalla olisi sitten auto. Jahka kortin joskus saan. Eli työtä työtä työtä kaivataan ja PIAN.
Etelä-Suomeen olen kovasti suuntautumassa. Rakas miettii Porvoota ja miksei mekin tyttären kanssa sinne. Ainoa iso mutta on, että siellä työvaatimusten isolla listalla on ruotsinkielen osaaminen. Omani ovat pahasti ruosteessa. Täytynee varmaan painua kansalaisopistoon kertaamaan tai aloittamaan ihan alusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






