Ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä

"Sydän mustelmilla, risti kantajansa selässä"

Olenpa kerrankin "hauska"

Olen keksinyt ihan itse vitsin.
Kun kuikalta kysytään, "Kuka on lintu?", niin kuikka vastaa "Kuiiiikka! Kuiiiikka! Kuiiiiikka!"
Kun kuovilta kysytään kuka on lintu, niin kuovi vastaa "Kuoovi! Kuoovi! Kuoovi!"
Kun käeltä kysytään, "Kuka on piilossa?" , käki vastaa "Kukkuu! Kukkuu! Kukkuu!"

I've seen the future and it will be

Yö tai pari yötä aikaisemmin, kuin 4 tuli kesällä luokseni näin unen, jossa ihastuin valkoiseen koiranpentuun ja halusin sen omakseni. Mutta koiranpentu ei tykännyt minusta yhtään ja karkasi minulta. Sain sen aina kiinni ja lopulta se oli sylissäni näön vuoksi hetken, kunnes lopulta se hyppäsi sylistäni kierreportaissa alas jonkun toisen syliin ja minä jouduin myöntämään, ettei koiranpentu minua halua, vaan sen toisen.
Kerroin sen 4llekin ja hänestä se oli kamala uni. Nytpä se on hyvä olla jälkiviisas ja sanoa, että minua kyllä varoitettiin unessa. Enpä vaan silloin osannut untani tulkita varoitukseksi.

Tämä tuli mieleeni tänään, kun mietin eilen kaverini kanssa käytyä keskustelua ennustuksista ja ennustajista. Kun minulla on huonompi aika elämässä, olen melko herkkä kääntymään selvännäkijöiden puoleen. Ainakin ne aina lupailee kivoja asioita ja toiset kehuvatkin  kaupan päälle. Tulee hyvä mieli hetkeksi, kun ajattelee, että tulevaisuus ei ole niin synkkä kuin tuntuu.

Vaikkakin tiedostan, että ihmisestä voi paljon päätellä ulkoapäin ja hieman jutustellessa saa tietoon paljon muutakin, mitä toinen ei tiedosta viestivänsä. Kun on taitava keräilemään näitä tiedonjyviä, niin "ennustaminenkin" on melko helppoa. Tai ainakin luulisin.

Kävin Raahessa ennustajalla, joka ennusti minulle kuuluisuutta ja joku epämääräinen mies merien takaa antaa mahdollisuuden tulla myös kuuluisaksi Suomen rajojen ulkopuolella.
Pari kaveria kävi samalla ennustajalla ja ainakin toiselle luvattiin kuuluisuuden lisäksi myös ulkomaista miestä, jonka kanssa hänellä on jotain vispilän kauppaa ja toiselle kuuluisuutta.
Noh kas, kun kaikki kolme oltiin samalla teatterikurssilla ja ennustaja tiesi tämän entuudestaan. Paljonko tarvitaan päättelykykyä, että voi arvailla, että esittävän taiteen harrastaja ja jopa koulutukseen hakeutuva voisi ehkä salaisissa päiväunelmissaan haaveilla kuuluisuudesta?
Näitä esimerkkejä läytyisi kyllä enemmänkin, kun olen käynyt muutaman kerran ennustajalla. 

Mun kaveri tajunnut, että kaikki tässä maailmassa on ennalta määrätty ja meillä ei oikeastaan ole ollenkaan omaa tahtoa. Hän oli itkenyt, kun hän oli sen tajunnut. Jos itse päätyisin samaan lopputulokseen, niin itkisin minäkin. Sitä kun on pohdiskellut itsekin miten paljon sitä oikeastaan on oman elämänsä herratar. Varsinkin nyt, kun tuntuu, että elämässä on palannut lähtöpisteeseen. sillä erotuksella, että kymmenisen vuotta sitten olin lapseton. Jos näin todella on, niin melkein olisi sama ja mennä maahan makaamaan ja odottamaan sammaloitumista. Mutta jotenkin jaksan vielä olla sen verran positiivinen, että ehkä, EHKÄ tulevaisuus toisi muuta kuin työttömyyttä ja alusta asti tuhoontuomittuja rakkaussuhteita.

Kaverin mielestä kaiken voi laskea, jos on tarpeeksi älykäs, eli kai silloin ennustaminenkin olisi mahdollista. Minä en tiedä. Jos ennustaminen on oikeasti mahdollista, niin silloinhan meillä on "kohtalo" ja on olemassa taho, joka on sen määrännyt. Minun agnosmini taas on kääntymässä hyvin vahvasti ateismin puolelle, joten minun pitäisi myös heittää ennustajaeukkojenkin jorinat romukoppaan.
Ja silti minä vimmatusti etsin kadonneita tarot korttejani tässä yksi päivä ja kun en löytänyt tilasin itselleni kuukauden horoskoopin.

(Jeps... Satusedät saavat minulta varmaan rahaa vastaisuudessakin, kunhan sanovat, mitä minä haluan kuulla).

Hajatelmia 3

Monet on olleet mietteet tänään. Melkein meinasin jäädä vaan kotiin nukkumaan, mutta en sitten jäänytkään. Kouluun mennessä muistin, että en ole muistanut anoa joka kuukautista KELAn taiteilianapurahaa. Kun nyt laitan hakemuksen menemään, niin ehkä se ei myöhästy. 

Tanssivat tähdet oli päässeet taas otsikoihin ja isoin otsikko oli Ella jonkun jonkun avarasta kaula-aukosta. Mietin siinä, että taidetaan meitä hallita jonkinlaisella leipää ja sirkushuveja-periaatteella. Tai sitten joku hämää Ella Jonkun jonkun avaralla kaula-aukolla meitä sillä aikaa, kun joku muu vähemmän avaralla kaula-aukolla tekee jotain hämärää....

Syksyhaiku

D-vitamiinia!
Sielu sumussa soutaa
Syksy edessä

Jaarittelua

Minulla on kamala tarve kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Sisältöä ei ole. Tarve vain saada jotain paperille tai screenille näin nykyaikana. Tämän saa sitten tuta mun mailikaverit joille kirjoitan salamavastauksia takaisin ja tämäkin paikka on täyttynyt kirjoituksilla. Ja asiaahan minulla varsinaisesti ei ole.

Päätöksiä olen elämäni suhteen sen verran tehnyt, että kolmoisvuoden työssäoppimisen haluan tehdä ulkomailla. Maata en ole päättänyt, mutta luultavimmin se on Iso-Britannia tai Irlanti. Lapsen isä ilmoitti heti, että hän voi hoitaa tyttöä sillä aikaa. Tässä on vuosi aikaa pelotella ja järkeistää itsensä ulos suunnitelmasta. Jo nyt "kylmä järki" asettelee ongelmia ajatuksen tasolla mieleen ja jo nyt tuntematon pelottaa. Valitettavasti olen tuttuun ja turvalliseen tukeutuva ihminen ja ne tylsät rutiinit tuovat minulle turvallisuuden tunnetta jopa siinä määrin, että välillä en osaa edes ajatella, että niistä voi jopa poiketa. Vaan välillä pitää repäistä, ettei juurru.

Minulla on ollut onni elämän aikana tutustua monenlaisiin ihmisiin ja kavereita ja tuttuja on vaikka minkälaista.  Olen tavannut ihmisiä, joilla on niin vilkas sosiaalinen elämä, että kalenteri on täynnä kuukausia eteenpäin ja sitten toista ääripäätä, joilla ei olisi muuta kuin aikaa edes sille yhdelle ihmiselle, jota ei näy eikä kuulu.
Sen olen huomannut, että kun ihmisellä on tämä yksinäisyys jatkunut tarpeeksi kauan, niin arkipäivän rutiineista tulee niin tärkeitä, että heillä on tosii vaikea, jopa mahdoton irrottautua niistä. Se alkaa ruokkimaan yksinäisyyttä, koska jos joku vaikka sitten kutsuukin jonnekin, niin ei voi lähteä, koska siihen aikaan tulee Kauniit ja Rohkeat ja sitten Emmerdale. (Esimerkkinä siis) Ja se johtaa siihen, että elämän piiristä tulee hyvin suppea ja kohta unohtaa miten puhutaan ihmisille ja/tai aletaan jaaritella ihmisille siitä omasta suppeasta elämän piiristä, mikä ruokkii yksinäisyyttä. Toiset saattavat jäädä jaarittelemaan kaupan kassoille esim., vaikka jono takana olisi miten pitkä, koska se kaupan kassa on se ainoa suht säännöllinen ihmiskontakti.

Siinäkö minun tulevaisuus? Minä jaarittelen kaikki ihmiset ulos mun elämästä ja minnekään ei voi lähteä, kun tänään olen ruukannut pestä alkkarini ja syödä pizzaa keittiön pöydän ääressä. Siinäpä oiva tulevaisuuden visio. 

Pateettista haikua pukkaa

Ruokahaluton
depressiivinen pulla
etsii rakkautta

Ahmatin haikuja taas

Viimeinen munkki
estelemättä suuhun
vaikkei pitänyt

Raskas päivä

Yksi äitiyden tabuja... Kaikkina hetkinä ei lastaan rakasta. Minä olin jo kerennyt itseni melankoliaan lietsoa matkalla päiväkotiin, kun mietin asioita, joita olen päättänyt olla miettimättä... Eli sitä, että minussa on joku perustavaa laatua oleva vika. (Mikä luultavasti on tämä minun nollassa tai pahasti miinuksella oleva itsetunto - tai -tykkääminen/arvostaminen). Päiväkodissa tyttö saa kiukuttelukohtauksen helvetistä ja tunnustan: mun pää ei kestänyt. Märisin ja tiuskin. Mieli teki jättää tyttö sinne. Huikata ovelta, että soittakaa lastensuojeluun, että pitävät hyvänään.
En tehnyt niin, mutta puolimatkassa, kun tyttö oli taas oma aurinkoinen itsensä, niin minulla otti päähän ja kybällä. Kotona märisin lisää. Sillä välin tyttö kerkeää murustaa mun puuterit olohuoneen lattialle ja sai deodorantinkin käsiinsä ja sitähän se sitten piti hieroa joka paikkaan. Kaikki noin 15 minuutin sisällä. Nyt tyttö tuoksahtaa hajusteille. Onneksi en suosi voimakkaita hajuja.

Ei ole aikaa edes velloa omassa surkeudessaan, mutta onneksi keitin sentään hyvät kahvit. Ja tytärtäkin jaksaa taas rakastaa.

Tekotaiteellista haikua

Itsensä kaappiin
ihmiset luokittelee.
Lokerot määrää

Elämää lapsen kanssa 2

Vessassa on epäilyttävän hiljaista. Menen katsomaan. Tytär katsoo kirkkain silmin ja sanoo: - Minä olen valmis! Tytön naama ja kädet on ihan Blistexissä. Hän ojentaa minulle Blistex purnukan ja kun katson purkin sisälle, niin hän iloisesti toteaa: - Se on tyhjä!

Ja haikut sen kun huononee...

Vieraille maille
Askel kohti vierasta
Työssäoppimaan

***
Voi vitun kevät!
Ruokahalu palasi.
Ahmatti syö vaan

***

Tää on mun "blogi", mullon oikeus kirjottaa paskaa tänne

Unia VI

Viimeyönä poltin tupakkaa Raahessa Pekkateatterin takapihalla. Selvisi sitten täydellisten henkosten salaisuus. Pitää ottaa tupakka löysästi nyrkin sisään, mennä sisälle, ottaa savut, juosta äkkiä ulos ja puhaltaa savut pois.

Haiku päivässä jne

Konemaisesti
rutiineita seuraten
päivästä toiseen

Everyday blues

Elämä on palannut raiteilleen. Puhelinlaskutkin alkaa olla normisuurusia ja minä herään päivittäin kouluun ja pyöritän arkea. Eikä se enää tunnu niin painostavalta. Ei ole edelleenkään mitään järisyttävän järkevää sanottavaa taikka mitään elämää suurempia oivalluksia. Ei ole oikein mitään toiveita tulevaisuudelle eikä mielessä mitään isompia tavotteita joita kohti edetä. Olen kone. Vaikkakin olo on kevyempi kuin pitkiin aikoihin.

Joku mättää, mutta en tiedä mikä.

Haiku päivässä pitää mielen virkeänä

Edellisen yön
unet siirtyivät iltaan
Silmät ristissä

Haikuli nostalguli

Minä haluaisin kirjoittaa jotain "luovaa", mutta en oikein saa mistään ajatuksesta kiinni. Joskus olin koukussa haikujen keksimiseen. Tai se muoto oli haiku, mutta ei ne kyllä koskaan mistään luonnosta olleet, vaikka perinteisessä haikussa kirjoitetaan kuulema luonnosta.

Minua ei pahemmin inspiroi luonto eikä vuodenajat. Kouluaikoinakin maailman tylsimmät aiheet oli, kun piti kirjoittaa joulu- tai kesälomasta tai jostakin vuodenajasta. Kesät oli aina samanlaisia. Kotona oltiin ja pihalla leikittiin. Vuodenajat meni ja tuli. Talven tulosta en enää kouluaikoina iloinnut, koska se merkitsi luistelukauden alkamista koulussa. Enkä minä koskaan oppinut luistelemaan. Mitä vanhemmaksi tulin se oli aina vain nolonpaa. Yläasteella kieltäydyin edes yrittämästä.

Katson ulos ja kirjoitan näkemästäni haikun

Kukat pöydällä
punaisina houkuttaa
mehiläisiä

Kirkastumisen hetki

Eilen makoilin harjoitusten jälkeen kaverin sängyssä (kaveri itse nukkui sohvalla) ja odotin unta. Viikonloppuna tuli taantuma, mutta eilen illalla minä koin, ainakin hetkellisesti, kaiken taas hyvin kirkkaana. Tajusin, etten ollut menettänyt yhtään mitään!

Jos 4:n kanssa ei olisi käynyt kuten olisi käynyt, niin olisi se kupla puhjennut ennemmin tai myöhemmin. Kun minä olisin tajunnut, ettei hän ollutkaan SE ihminen johon kuvittelin ihastuvani vaan jotain ihan muuta,

Kävelimme erään lähipuistikon läpi ja ohitsemme ajoi pyörällä tummaihoinen poika ja 4 sähähti:
 - Kato neekeri!
Hän on minua vain pari vuotta nuorempi, mutta tuo oli jo melko keskenkasvuista... Miten pullossa pitää ihmisen elää, että tummaihoinen ihminen on jotenkin erikseen mainittavan arvoinen? Ja tuo N-sana....
Minä olisin turhautunut tähän viidessä minuutissa. Varsinkin, kun tätä keskenkasvuista rasismiin liittyi mm. musliminaisten huivin käytön kieltäminen "maassa maan tavalla"-periaatteen mukaisesti...
Enpä ihmettelisi, jos hänen äänestyslipussaan komeilisi Perussuomalaisen ehdokkaan numero.
Olihan hän jo mielessään laskeskellut erinäisten ryhmittymien saamia sosiaalietuuksiakin päässään.  

Miten tuomitseva ja ahdasmielinen hän oli muutenkin. Jonkun tuntemansa raiskauksen uhrin korvaukset hän oli valmis eväämään, koska uhrilla oli kyseenalainen maine.

Kun sanoin, että en usko Madonna ja huora-myyttiin, hän luuli, että en usko saman nimiseen poplaulajan olemassaoloon ja maksullisiin naisiin.
Ei hän tyhmä ole. Hänen älykkyytensä nyt keskittyi hyvin käytännöllisiin asioihin, joissa esim. minä nyt en kamalasti päde. Mutta en tiedä kuin kauan olisin jaksanut lähteä ensin purkamaan mitä tarkoitan tietyillä sanoilla, jotta olisin voinut käydä keskustelua, joka ei olisi häntä kiinnostanut kuitenkaan, koska hän ei mieti moisia asioita.
Minä taas mietin... Joskus liiankin kanssa.

Ja se kaapissa olo! No se on jokaisen oma asia kenelle suuntautmisestaan kertoo ja miten paljon. Enkä minä ketään sen asian takia ristiinnaulitse. En minäkään koulussa tuo asiaa mitenkään esille (noh, mun koulukaverit, jotka on mun facekavereita kans, nyt voi ehkä jotain päätellä) ja äidille en ole osannut asiaa esille tuoda. Kerran olen Pride kulkueessa ollut ja minusta se oli melko vaivaannuttava kokemus.
Mutta tuli sellainen olo hänen kanssaan, että hän piti lesbouttaan miinuksena itsessään. Hän rinnasti sen jonkun kaverinsa harrastamiin syrjähyppyihin.
Vaikka en mitään Madonna-huora-myyttejä allekirjoitakaan, niin sukupuolinen käyttäytyminen ja seksuaalinen suuntautuminen on nyt kaksi eri asiaa.

Nyt on kirkas ja kevyt olo ja voin sanoa, että hyvässä ja pahassa olen saanut itseni takaisin. Vaikka epäilen, että tässä universumissa on ketään kunnollista, joka minuun ihastuisi, mutta sekään ei haittaa. Minä pärjään.

Mietin taas ja ihan turhia kai

Minua on aina jotenkin vierastanut se, että asetetaan etukäteen vaatimuksia sille ihmiselle, jonka kanssa halutaan olla ennen kuin on edes tavannut kyseistä ihmistä, kun sitä kuitenkin sitten päätyy ihastumaan sellaiseen, joka on kaikkea muuta kuin toivotun kaltainen. Tai sitten on juuri sitä. Se on melko mystistä miten ihmiset rakastuu ja ihastuu ja kehen ja miksi.
Kaveri tässä ihan vasta heitti ilmaan kysymyksen, että millainen sen ihminen olisi, jonka kanssa olisi hyvä olla tai haluaisi olla. Ehkä pitäisi laittaa ainakin mieleen ylös jotain kriteereitä, jos se sitten karsisi pois isommat virheet ja haihattelijat.

Sitten toinen kaveri sanoi lukeneensa, että jos me oikein jotain halutaan, niin me alitajuisesti pusketaan sitä pois. Olen myös kuullut, että kun oikein jotain haluaa, niin sen kyllä saa. Enemmin tai myöhemmin. (Ja minun tapauksessa, kun sillä ei ole enää mitään väliä).
En sitten tiedä uskonko näihin ajatuksenvoima juttuihin. Siihen voin vähän uskoa, että voi hyvinkin olla, että sitä hyljeksii alitajuntaisesti sitä mitä kovimmin haluaa, koska se halukin on yksi elämää eteenpäin vievä voima. Kun se on pois, niin mitä tilalle. Halutaanko sitten jotain muuta vai ollaanko nirvanassa?  Se, että halutaan aina jotain, on kaiketi se elämän tarkoitus...

Toisaalta pitäisi keskittyä vaan tähän päivään ja tähän arkeen, vaikka se tuntuukin niin saatanan tylsältä ja kaatuvan päälle. Mutta minkäs teet... Ei sille voi mitään, että ajatukset on siellä mistä isoin puute.
 

Turhauma

Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin joutua rangaistuksi asiasta, joka ei ole edes omaa syytä. Ei ole lapsenvahtia tiedossa ja ehdokkaatkin väheni kahdella. Minä en halua lopettaa harrastusta vain siksi, että yksi Vtun diiva kiukuttelee. Mutta jos joudun lopettamaan, niin se paska saa kärsiä nahoissaan. Minun sietokyvyn rajat on niin koetuksella, että tekis mieli kävellä sen vitun paskan luokse ja kiljua sen korvaan.

Minua jo nyt ällöttää nähdä se, vaikka siihen on vielä viikko. Niin paljon minua ahdistaa hänen kanssaan olla missään tekemisissä.