Minulla on kamala tarve kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Sisältöä ei ole. Tarve vain saada jotain paperille tai screenille näin nykyaikana. Tämän saa sitten tuta mun mailikaverit joille kirjoitan salamavastauksia takaisin ja tämäkin paikka on täyttynyt kirjoituksilla. Ja asiaahan minulla varsinaisesti ei ole.
Päätöksiä olen elämäni suhteen sen verran tehnyt, että kolmoisvuoden työssäoppimisen haluan tehdä ulkomailla. Maata en ole päättänyt, mutta luultavimmin se on Iso-Britannia tai Irlanti. Lapsen isä ilmoitti heti, että hän voi hoitaa tyttöä sillä aikaa. Tässä on vuosi aikaa pelotella ja järkeistää itsensä ulos suunnitelmasta. Jo nyt "kylmä järki" asettelee ongelmia ajatuksen tasolla mieleen ja jo nyt tuntematon pelottaa. Valitettavasti olen tuttuun ja turvalliseen tukeutuva ihminen ja ne tylsät rutiinit tuovat minulle turvallisuuden tunnetta jopa siinä määrin, että välillä en osaa edes ajatella, että niistä voi jopa poiketa. Vaan välillä pitää repäistä, ettei juurru.
Minulla on ollut onni elämän aikana tutustua monenlaisiin ihmisiin ja kavereita ja tuttuja on vaikka minkälaista. Olen tavannut ihmisiä, joilla on niin vilkas sosiaalinen elämä, että kalenteri on täynnä kuukausia eteenpäin ja sitten toista ääripäätä, joilla ei olisi muuta kuin aikaa edes sille yhdelle ihmiselle, jota ei näy eikä kuulu.
Sen olen huomannut, että kun ihmisellä on tämä yksinäisyys jatkunut tarpeeksi kauan, niin arkipäivän rutiineista tulee niin tärkeitä, että heillä on tosii vaikea, jopa mahdoton irrottautua niistä. Se alkaa ruokkimaan yksinäisyyttä, koska jos joku vaikka sitten kutsuukin jonnekin, niin ei voi lähteä, koska siihen aikaan tulee Kauniit ja Rohkeat ja sitten Emmerdale. (Esimerkkinä siis) Ja se johtaa siihen, että elämän piiristä tulee hyvin suppea ja kohta unohtaa miten puhutaan ihmisille ja/tai aletaan jaaritella ihmisille siitä omasta suppeasta elämän piiristä, mikä ruokkii yksinäisyyttä. Toiset saattavat jäädä jaarittelemaan kaupan kassoille esim., vaikka jono takana olisi miten pitkä, koska se kaupan kassa on se ainoa suht säännöllinen ihmiskontakti.
Siinäkö minun tulevaisuus? Minä jaarittelen kaikki ihmiset ulos mun elämästä ja minnekään ei voi lähteä, kun tänään olen ruukannut pestä alkkarini ja syödä pizzaa keittiön pöydän ääressä. Siinäpä oiva tulevaisuuden visio.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti