I'm in love with my lust burning angel wings to dust

Sairaskertomus

ValiValiVali... Joulu meni.. pilalle niin kuin kaikki, varsinkin kesän jälkeen. Nousi korkea kuume ja siinäpä minä istuin viluisena kaksi villapaitaa päällä pari päivää samalla tuolilla exälässä kykenemättä tekemään mitään.
Eilen ei ollut enää kuumeessa, mutta kurkku oli kipeä. Mutta olin päättänyt mennä Tapsan tansseihin ja sinnehän minä sitten menin, vaikka järki ja kehokin sanoi, että pitäisi levähtää. Ei pystynyt tanssimaan, kun tanssilattialle suihkuettava savu kävi tosi kipeästi kurkkuun ja eipä siellä oikein muuta tekemistä ollut. Yritin bongailla tuttuja, mutta en minä nähnyt, vaikka tiesin, että sinne oli tulossa kavereita. Mun kamu bongaili naisia. Lähdettiin sitten aika aikaisin pois sieltä. Yöllä taisi nousta uudestaan kuume, kun heräsin siihen, että paleli ihan hirveästi, eikä auttanut vaikka laitoin pitkähihaisen puseron päälle.
Nyt ei enää kuumetta. Kurkku kipeä ja äänikin on kaiketi melkein pois.Kurkkukaan ei enää niin kamalan kipeä ole, mutta nenä vuotaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä uimaan. Saa nähdä pitääkö sekin perua.

Hajatelmia 5

Eilen sanoin, että en lupaa mitään Uutena vuotena, mutta kuten tavallista pyörrän lupaukseni. Minä lupaan, että en ensi vuonnakaan sairastu anoreksiaan. Nyt nostan käteni ja alan odottelemaan käänteisen psykologian toimimista.

Aina kun toivotetaan hyvää joulua, niin minulla tekee mieli kysyä takaisin, että "mitä hyvää siinä on?". Siitäkin huolimatta Hyvää Joulua. (Enkä halua vastauksia kysymykseeni)

Uusi lehti

Kai se johtui siitä, että selvisi ennustetusta maailmanlopusta, että oli aamulla sellainen olo kuin olisi Uusi Vuosi jo. 
Kävin ostamassa joululahjat tyttärelle ja itselleni hajuvettä. Tuli niin iso paketti ostettua, että taitaa olla melkoinen mission impossible saada se salakuljetettua pukin konttiin tyttären näkemättä. Toivottavasti tykkää. 
Näin viime yönä unta, että matkustettiin tyttären kanssa lentokoneessa, joka meni tosi jyrkästi ylöspäin. Internetin unikirjan mukaan se merkitsee "helpotusta arjessa ja päämäärien saavuttamista". Toivottavasti pitää paikkaansa.

2012

Ei tule yllätyksenä mun kahdelle ja puolelle lukijalle ja niille lukuisille roboteille, jotka tässäkin blogin tapaisessa vierailee, että minulla ei ole takana kovin mukava vuosi. Oikeasti tämä vuosi on ollut pahin ikinä. Kaikki on ollut joko äärimmäisen vaikeaa tai on vain  päättynyt ihan kamalasti. Koko vuotta on varjostanut turhautuminen itseeni ja muihin.
Olen miettinyt, että mikä ihmeen tarkoitus minullakin tässä maailmassa on, kun olen niin surkea kaikessa mihin alan tai ne ei vain johda mihinkään... Onhan tuo opiskelemani ala ihan kivaa, mutta olisi mukava saada onnistumisen kokemuksia, jotka oikeasti tuntuu joltain. Eikä vain ole alituista tunnetta, että en vaan osaa mitään. Pah... Kyllähän minä tiesin jo hakeutuessani alalle, ettei se nyt se minun sydämen ala ole, mutta kun tuntee olevansa koko ajan ihan käsi.
Ihmissuderintamaa on varjostanut tunne siitä, että minua rangaistaan jostakin tai ainakin joku pitää minua pilkkanaan ja rankasti. Sen olen oppinut, että minä en ainoastaan houkuttele epävakaita ihmisiä puoleeni, mutta minä itsekin viehätyn heistä... Joten en voi ihan kokonaan marttyyriksi tässä asiassa heittäytyä. Mutta paljon paskaa on lentänyt niskaan, mutta kenties enemmältä paskalta säästyin... Sitä en tule koskaan tietämään varmasti.

Jos ei maailma lopu 21.12.12 (Varmaan klo 21.12 tai 12.21), niin Uutena Vuotena 2013 huudan isot HEI HEIt vuodelle 12. Ei tule ikävä... Mutta sen verran minä toivon, että kerran on ollut näin paljon vastoinkäymisiä ja huonoa onnea, että tuleva toisi vastaavan määrän onnea ja myötämäkeä. Ja kuulen kuinka joku voima universumissa nauraa räkäsesti mun toiveelle. Kuten tavallista.

Unia VIII

Tämä on toissa yön uni:
Asuin kerrostalossa, jossa naapureina oli Kotikadun ja Salattujen elämien tyyppejä. Kotikadun vanhemman miehen, jolla oli koira nimeltä Ilona, asunnosta tuli ruskeaa viinaa ulos. Menin ja aukasin oven ja ovesta tulvahti iso viinalätäkkö ulos. Kotikadun vanhempi mies, jolla oli Ilona-koira makasi jalat katkaistuna ja kuolleena oven edessä. Jalan tyngistä pulppusi ulos ruskeaa viinaa.

Ja eiku yhä vain pahenee

Se siitä sitten. Takaisin lähtöruutuun. Se "kiva" uus nainen on ilmeisesti huijari. Yhdellä googlauksella löysin useamman naisen kertomuksia hänestä. Ja sävyt erit, mutta lopputulos sama. Kyseinen ihminen oli valehdellut vaikka mitä kohdunkaulan syövästä ja tyttärestä ja miljonääri-isästä lähtien tai sitten se isä oli kuollut ja sitten vienyt kaiken mitä vietävissä oli. Hän itse sanoo, että katkera ex levittää hänestä paskaa, vaan mistä sitä voi varmasti tietää kuka puhuu totta ja kuka valehtelee?
Minä olen ihan tarpeeksi saanut paskaa niskaani enkä ota sitä riskiä, että "katkera ex" onkin oikeassa.

Tähän loppui mun  nettideittailu.

Sais tämä kamala vuosi jo loppua.

Little bit of history repeating

Menin "homojen sosiaaliseen mediaan" lopettaakseni tilini ja universumi kuuli sen ja eiköhän silloin kirjoita kiva nainen jajajajajaja... Nyt on taas sama tilanne kuin 4:n kanssa sillä erotuksella, että minä en ole samalla lailla tunteella mukana ja kuitenkin olen kiinnostunut.
Pelkään, että teen hänelle samat kuin 4 teki minulle tai tykästynkin todenteolla, ja historia toistaa itseään. Näemme joulun jälkeen. Saa sitten nähdä. Toivottavasti stressaan etukäteen ja lopulta käykin vain hyvin.

Huomenna piti olla kiva ilta. Suunnitelmissa oli uintireissu Edenissä ja illallinen. utta kerkesinkö olla kolme tuntia työssäoppimispaikassa, kun päiväkodilta soitettiin, että tyttö oksentaa ihan kaiken ulos. Ja tapahtuiko näin minulle toissa viikonloppuna? Tais käydä.... Huomenna kivan uintireissun sijasta oksupyykkiä ja siivoamista.

Unia Vll

Minulle tarjottiin uutta asuntoa, jota menin sitten katsomaan. Käytävä oli kuin odotushuone ja siellä oli pari vanhaa kaveriakin. Toinen sanoi tulleensa sinne minulle seuraa pitämään ja toinen sanoi asuvansa naapurissa. Juteltiin huorittelemisesta. Lopulta asunnon tuleva entinen asukas päästi meidät sisään ja tais naapurissa asuva vanha kaverikin tulla mukaan.
Asuntoon tultiin sisään keittiön kautta ja huomasin sen olevan isompi kuin asunnon tarjoaja oli ilmoittanut. Siinä oli ainakin kolme isoa huonetta (tosin olohuone oli todella pieni, mutta kammareissa oli kokoa), vaatehuoneita oli yksi isompi ja yksi pienempi. Pienemmässä tuleva vanha asukas piti lemmikkitiikeriään ja sen pentuja ja muutamaa kissan pentua. Silittelin tiikerin pentuja ennen kuin heräsin.

 ***

 Nyt saa unentulkitsijat tulkita tätä ihan vapaasti 

Arki

Selvennän nyt, että tuo "Saunalahti pilasi mun ihmissuhteen" oli läppä.

Kolme päivää työssäoppimista takana ja eipä alkanut hyvin sekään. Maanantai meni ok. Tyttö oli isällään, joten ei tarvinnut kuin itsensä huolehtia työmaalle, mutta edellisenä yönä en ollut nukkunut kuin pari-kolme tuntia. Maanantaina heti töiden jälkeen hain tytön isältään. Kotona oltiin vasta joskus kahdeksan jälkeen ja heti alettiin tyttären kanssa iltapuuhiin. Onneksi tyttökin oli ihan poikki. Nukkumaan mennessä ajattelin, että jossain vaiheessa keho ottaa takaisin su - ma välisen yön valvomisen ja tiistaina se sitten ottikin. Nukuin pommiin ja olin melkein tunnin myöhässä töissä. Eilen olin kyllä ajoissa töissä, mutta pakko tunnustaa itselleen, että ei tämä elämä tästä helpotu koskaan. Tätä se tulee olemaan valmistumisen jälkeenkin, jos vain töitä saa. Paras vaan tottua jatkuvaan väsymykseen, monotonisuuteen ja yksinäisyyteen, sillä tuskin ihmissuhderintamallakaan tulee mitään ihanaa (ainakaan) tapahtumaan.
Itsepä lapsen tein ja erosin. Kumpikin oli minun päätöksiä, joten muita en voi potkia asiasta. Toisaalta en olisi kouluun hakeutunut, jos minulla ei lasta olisi. Pylly edelle puuhun vaan, niin kuin kaikessa muussakin!

Ei sillä, että täällä vain synkistelisin. Tällaista se oli viime talvikin sillä erotuksella, että silloin otin ylimääräistä stressiä koulusta, enkä oikein saanut mitään hyvää irti äitiydestäkään, vaan se tuntui enemmän taakalta kuin onnelta. Nyt se ei niin taakalta tunnu. Päinvastoin saan tyttärestäni paljon hyvää mieltä. Ihana seurata kuinka hän kasvaa. Tämä joulunaika varsinkin, kun on lapsille maagillista aikaa. Varsinkin kaksivuotiaalle, joka uskoo kaiken. Tänäänkin hän katsoi ikkunasta kuuta ja sanoi: "Joulupukkikin näkee tuon kuun".

Vastoinkäimset ne vaan jatkuu...

Ei mene taaskaan kuin Strömsöössä. Oli kerrankin kiva päivä tiedossa. Piti eilen mennä päivällä uimaan, illalla teatteriin katsomaan Kätilö ja Huikan pikkujouluihinkin minua houkattiin. Perjantain ja lauantain välinen yö menikin sitten vessassa pää pöntössä tai sitten siinä istuessa. Aamuyöstä oli pakko tunnustaa, että joku vatsatauti minuun oli iskenyt, ilmeisesti noro. Koko päivä ihan pilalla!
Eilisen päivän elin limukalla, kun kaikki muut vaan pahensi ellotusta. Eipä tuo ruoka oikein tänäänkään hyvältä suussa maistunut, mutta söin kuitenkin, kun sisällä pysyi. Sain eilen kaverilta ripulilääkettä ja nyt pelkään sen sitten menneen toiseen ääripäähän, mutta toivotaan, että alkaisi vatsa toimia. 

Vielä odotellaan elämän voittokulkua tänne päin.. Näitä vastoinkäymisiä on nähty jo.

Saunalahti pilas mun ihmissuhteen

Kohtasinpa netissä mielenkiintoisen naisen, vaan tämä paska saunalahti näppäsi yhteydet poikki juuri, kun lähetin viestin ja sinne se katosi bittiavaruuteen mun huolella kirjoittamani viesti. Aamulla rupesin kirjoittamaan sitä uudestaan, niin hänpä oli jo poistanut profiilinsa. 

Sinne meni sitten sekin. Kokeilin epätoivoisesti häntä keskustelupalstalla huhuilla, mutta toistuvien sääntörikkomusten vuoksi osallistuminen keskusteluun oli estetty. Mikä on moielenkiintoista, koska en pahemmin ole siellä keskusteluun osallistunut. 

 

Hymy

Elämää lapsen kanssa 3

Tytär - Tyhmä!
Minä - Ei saa haukkua ketään tyhmäksi.
Tytär - Tyhmä!
Minä - Se on ite tyhmä, joka toista haukkuu tyhmäksi.
Tytär - En minä toista hauku. Äitiä haukun.

35 - Herja Räkä-Tuohus

Kolmekymmentäviisi vuotta sitten tällä päivämääränä keskiviikkona synnyin Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Minä olen sen verran lapsellinen, että yleensä olen odottanut synttäreitä, vaikka oikeastaan aina on ollut minusta kiinni

****

Tuollaisen aloitin 16.11.2012. Tuo olisi jatkunut valituksella kuinka olisin halunnut pitää bileet, mutta sitten oli rahapula ja ja ja ja ja.... En enää edes muista. Mutta reilu annos itsesääliä olisi taas valunut näppäimistöltä epämääräisen lukijoukon luettavaksi. Mutta sitten tuli kutsu kavereille iltaa viettämään. Sain lahjaksi suklaakonvehteja, ilmapalloja ja SALEn kassin. Meinasin pihistää vielä pallon mihin oli kirjoitettu jotain viidenkympin läheisyydestä, mutta unohdin.

Eilen oli YTn pikkujoulut, missä sain lempinimen Herja Räkä-Tuohus. Sieltä en tuntenut kuin kourallisen. Viihdyin ajoittain, mutta huomasin olevani samassa pöydässä missä oli "tylsiä" selväpäisiä, jotka ei päässeet samaan henkiseen tilaan ympärillä olevien humalaisten kanssa ja ihan liian kännisiä mihinkään sosiaaliseen toimintaan. En kuulunut niihin kännisiin. Muutaman lonkeron join, mutta ei ne päähän asti kerenneet. Kyllä se täytyy myöntää, että olen jo niistä kuvioista ulos kasvanut.
Mutta silti mietin menenkö mukaan tulevaan näytelmään vai odotanko suosiolla kesän lasten näytelmää...Kaipaan kipeästi elämää kodin seinien ulkopuolella ja kaukana tietokoneesta.

Liian Paksu Rakkauteen

Facebookin casting ryhmässä etsitään kokopitkään rakkauselokuvaan nuoria ja hoikkia näyttelijöitä... Joskus sitä miettii, että kuinkahan monta rakkauselokuvaa on tehty, joissa on pääosassa pullukka tai kypsempi ihminen tai kenties molemmat? Ilman, että se elokuva olisi komedia ja/tai ne se pullukka söis koko ajan tai puhuisi ruoasta. 

Kyllä meillä ei-standardikauniillakin ja vähän vanhemmillakin ihmisillä on samanlaiset tunteet kuin nuorilla ja hoikillakin. Toisinaan jopa ihmissuhdekin tai jopa kaksi... Vai muuttuisiko sellainen elokuva, mikä kertoo ei-kauniiden rakkaustarinan joka tapauksessa komediaksi, vaikka sitä ei sellaiseksi ole tarkoitettu?

I'll never be thin

Viime viikonloppuina pizzaa tänä viikonloppuna mustikkapiirakkaa....

Ja nyt meni kerralla kuin Strömsöössä. Kermaviilisörsselin ohje netistä ja taikinana valmismurotaikina... NoM NoM NoM...

Heikomman aineksen pohdiskelua

En ole jaksanut kamalasti seurata koko Saul Schubak kohua. Luin kyllä facessa kiertävän linkin siitä mitä hän oli jossain facekeskustelussa sanonut. Sama pätee Elisa Siekkiseen, joka olisi sallimassa raiskauksen avioliitossa (Elisa Siekkiseen liittyvä artikkeli). Varsinkin Schubakin komentin luettuani minulla heräsi mielikuva ylimielisestä yliopisto-opiskelijasta. Jos ammattikoululaisista on tietty stereotypia, niin yliopisto-opiskelijan stereotypia on pitkään tummaan takkiin ja hattuun pukeutuva, ylimielisyyteen oman epävarmuutensa piilottava älykkö tai sellaiseksi itsensä mieltävä kirjaviisas.

En jaksa paasata siitä miten Schubak stereotypisoi kaikki heikkotuloiset alko/huumeongelmaisiksi (ihan kuin ns. paremmissa piireissä ei näitä ongelmia esiintyisi), enkä siitä, että toimeentulotukeen turvautuvilla lapsiperheillä ei oikeasti edes ole lapsilisiä, koska ne lasketaan sosiaalihuollossa tuloiksi. Siinä mielessä olen jopa samahkoa mieltä, että lapsilisillä pitäisi olla tuloraja. Ei hyvätuloiset perheet niitä oikeasti tarvitse, kun taas heikompi tuloisilla ne ei edes riitä.
Ja erityisesti minua ärsyttää se, että kun aikuiset ovat (taas) kostamassa lapselle sen mitä eivät hyväksy lapsen vanhemmissa. Kyllä se alkoholisti äiti tai isä ryyppää, vaikka ei lapsilisää saisikaan, kun taas heidän lapsilta vietäisiin sekin pieni taloudellinen turvahko mitä heillä on. Ja en ole niin naiivi, että kuvittelisin etteikö perheissä missä on alkoholi- yms. onglemaa menisi ongelman ylläpitämiseen enemmän kuin lapsen tarpeiden täyttämiseen. Mutta ratkaisu ei ole lapsilisien ja muiden tukien poisto.

Sattumalta näin Schubakin haastattelun televisiossa ja mielikuvani hänestä vahvistui entisestään. Mutta penseyden sijaan tunsinkin vähän myötätuntoa. Hänestä huokui nuoruus, naivius ja elämän kokemattomuus.. Ja erehtynyt ajattelemattomasti kommentoimaan asiaa, josta ei oikeasti ymmärrä mitään ja nyt on hätää kärsimässä, kun on pakko keksiä perusteluita. Sama pätee Elisa Siekkiseen. Minä toivon, ettei hänen tarvitse koskaan kokea mikä on ero raiskauksella ja seksillä. Mutta kummankin kohdalla olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiä noin 10-20 vuoden päästä. Vaikka myönnettäköön, että kumpikin sanoi ääneen asioita mitä aika moni salaa päässään ajattelee ikään katsomatta.

Projisointia vai.... ?

Yksi kerta suihkussa tyttäreni alkoi selittämään kuinka kaksi tai kolme oli töninyt häntä päiväkodissa. Yritin kysellä häneltä mitä oli tapahtunut ja muuta, mutta en saanut oikein kunnollista vastausta. Yhden nimen hän sanoi, mutta en saanut selvää oliko tönimiseen puututtu. Vanhempainillassa sanottiin, etteivät ne aikuiset kerro lasten välisistä kahnauksista, jos ne on siellä tarhassa jo selvitetty. Toisaalta asia tuntui tyttöä mietityttävän vielä illallakin. En tiennyt olisinko miten hysteerinen, jos olisin asiasta kysynyt päiväkodissa, jos asia on jo selvitetty. Asiaa vaikeuttaa se, että vaikka siellä omahoitajasysteemi on, niin se on toteutettu heidän omalla tavallaan. Eli, en tiennyt kenelle asiasta olisi voinut puhua. Aamulla vastassa oli toisen osaston hoitaja. En sitten hänelle alkanut asiasta puhumaan.
Päätin olla tuntosarvet auki jahka vastaavanlaisia kertomuksia tulee lisää. Silloin aion ottaa asian puheeksi päiväkodissa.

Tästä on kulunut jo muutama viikko. Vastaavanlaisia kertomuksia ei ole tullut, mutta ilokseni tyttäreni on usein leikkinyt yhden vakava silmäisen tytön kanssa, kun olen tullut hakemaan. Tyttäreni kanssa leikkivä tyttö tuntuu olevan tempperamentiltaan täysin tyttäreni vastakohta. Ensimmäisellä hakukerralla tyttäreni ilmoitti hyvin mielissään, että "Hän ei voi lähteä kotiin, koska leikkii ........n kanssa". Toinen tyttö vain katsoi minua kulmiensa alta hyvin vakavana. Eilen vakavasilmäinen tyttökin alkoi laittamaan leluja pois, vaikka tytärtäni kehoitettiin tekemään, niin kun tulin tätä hakemaan.
Ja päiväkodin tädit ovat kertoneet jostain pojasta, jonka kanssa tyttäreni mielellään leikkii. Mutta minulle tyttäreni ei ole pojasta puhunut, niin kuin ei kenestä muustakaan lapsesta päiväkodissa. Kerran hän huusi yhden pojan nimeä unissaan. Näki kaiketi tästä pahaa unta. Päiväkodintäti sanoi, että tyttäreni aina kyselee kyseisen pojan perään, vaikka ei pahimmin leiki tämän kanssa. Tyttäreni on kuulema aluksi ollut syrjäänvetäytyvä, mutta viime aikoina alkanut ottamaan kontaktia muihinkin lapsiin.

Minä toivon sydämeni pohjasta, että tyttäreni löytää oman paikkansa lasten joukossa ja saa kavereita. Sitä niin helposti pelkää, että oma lapsi käy läpi samat kuviot kuin itse kävi lapsena.

No nyt meni kuin Strömsöössä

Ainakin melkein. Jauhelihatäyte ei ollut oikein mun mieleen ja liikaa tuli mausteitakin. Mutta ainakaan ei levinnyt uunissa.

"Niin kuin taikuri faktoja kiertämään", terveyshuolia ja aurinko

Onnistuneesti olen onnistunut välttelemään SITÄ biisiä. Se on aika helppoa, kun ei kuuntele radiota eikä laita musiikkikanavia päälle. Koulukaverit on alkaneet tuoda keittiöön radiota ja pelko perseessä olen odottanut milloin tulee se hetki, kun SE biisi tulee ja keskiviikkona se hetki koitti. Pakkasin patonkeja ja odottelin tunnereaktiota ja biisin loppumista (kolmisen minuuttia on aika Vtun pitkä aika, kun sen päättymistä odottelee). Tunnereaktiota ei tullut, mutta sen käsitin, että sehän on mun ja 4:n biisi.
Ihmeekseni en niitä sen sanoja koskaan edes oppinut, vaikka minä yleensä laulujen sanat muistan aika hyvin. Mutta sen biisin sanat onkin helppo sivuuttaa, kun se laulaja mumisee niin, että se ei kuulosta edes suomelta. Ehkä 4 teki tahallaan sen ja tämä pöljä meni ja lankesi, vaikka toinen popittaa tälle biisiä, jossa asiat sanotaan ihan suoraan. Tai hän ei kertakaikkiaan itsekään ajattele mitä siinä biisissä lauletaan. Tai biiseissä ylipäätään.

"Niinkuin taikuri faktoja kiertämään". Jep Jep... Vaan taisi olla eilisaamu, kun oli Voice TV päällä pitkästä aikaa "hiljaisuuden" tai jonkun tylsän aamuohjelman sijasta.

  

(Niin... Tää ei ole SE biisi)

Muuten olen ollut ihmeen hyvällä päällä suurimman osaa aikaa. On ollut ihmeen kevyt olo ja hymy on ollut herkässä. Pitää nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää. Tyttärenkin kanssa on mennyt hyvin ja hän on ollut niin herttainenkin. Yleensä hän on saanut ihan hirveän kiukuttelukohtauksen, kun olen hakenut hänet päiväkodista, mutta viime aikoina hän on hymyillyt ja juossut jopa syliin. Kyllä se vain niin on, että lapset peilaavat sinun omat tunnelmat takaisin x 100.

Vähän varjostaa tät mun hyvää tuulta, että torstaina pesin käsiä ja yhtäkkiä alkoi vasemman käden nimetöntä kutittamaan ja sormien väli alkoi punottamaan. Nyt on nimettömän ja keskisormen välissä ihottumaa ja pelottaa, että kädet ei kestäkään jatkuvaa pesemistä. Se olisi sitten ammatinvaihto kesken opiskelujen ja mitä sitä sitten alkaisi?! Yritän olla vajoamatta itsesääliin tämän asian takia ennen kuin asia on varmistunut. Vähän näyttää, että pitää lääkäriaika maanantaina tilata. Koulukaveri heitti ilmaan ihokeliakian. Mitä sitä sitten syö, jos ei saa syödä pullaa?

Negativety - Have you had your minus sign today?

Nyt tiedän mikä minulla meni vikaan nuissa pizzoissa. Korjaan asian seuraavan kerran, kun pizzaa teen. Ehkä ensiviikonloppuna. Tyttökin söi hyvällä ruokahalulla.

Uhosin, etten näissä vaaleissa äänestä, kun ei kiinnostaneet pätkääkään koko kuntavaalit ja luulin olevani matkalla kotiin tänään ja kotimatkani varrella ei ole yhtään ennakkovaalipaikkaa. Jajajajajajajajajaja.... Noh, äänestin. Sitä tyyppiä, jolla oli tosi huono kuva, mutta joka mainitsi julkiset kulkuneuvot mainoksessaan. En tiedä jaksanko edes katsoa pääsikö hän läpi. Saanpa ainakin urputtaa seuraavat neljä vuotta lisää.

Noiduin tulostimeni maan alimpaan rakoon. Eilen ostin kalliit musteet ja se ei sitten mustaa väripatruunaa löytänyt ollenkaan. Olisi kai pitänyt mennä sen mustepakkauksen ja kuitin kanssa kauppaan ja valittaa, vaan kun en tiennyt oliko vika tulostimessa vai missä. Tyydyin ostamaan uuden mustan patruunan tilalle ja heti alkoi toimia. Nyt en tiedä rikoinko itse patruunan sitä laittaessani ja sörkkiessäni, vai oliko se valmiiksi rikki.

Ja en enää ikinä käytä google's document toimintoa mihinkään. Tein koulutyöni kovalla vaivalla ja väännöllä sinne, vaikka se vängällä halusi muutella asetukseni miksi sattuu. Työ piti siirtää tulostettavaksi adopelle, joka sotki vielä lisää ja tulostimesta tuli ihan eri näköinen työ, jonka minä olin kovalla työllä tehnyt. Yhdellä paperilla saattoi olla vain otsikko ja kuva. Teksti tulostui toiselle paperille. Jos huomenna jaksan yritän siirtää työn Wordille ja sitä käutta saada kunnolla se ulos. Ärsyttää, kun sitä haluaisi, että se näyttäisi hyvältäkin. Onneksi ei opiskella graaffista suunnittelua, niin voi olla, että saan anteeksi visuaalisen paskuuden, kunhan asiasisältö olisi ok.

Nyt uhoan, että en koskaan laihduta ja noidun saamattomuuttani. Nyt odotan käänteispsykologian alkavan toimia.

Uskokoon ken tahtoo... Minulla on ollut hyvä päivä. Ainakin tiedän, että valitsin oikeanerikoistumisalan. Meillä on ollut tässä jaksossa einesleivontaa ja minä en tykkää siitä yhtään. Enemmän viihdyn sittenkin hellan takana. Vaikka olen ihan käsi siinäkin.

Kokkailuhommia

Leivoin lauantain kunniaksi pizzaa. Tai en minä leiponut, kun tortilla valmispohjaa käytin. Nappasin idean Ihmisyyden blogista. Hän käytti peuraa, vaan minulla oli hunajamarinoituja broilersuikaleita, ananasta, punasipulia, mozzarellaa ja oliiveja. Kaverin piti tulla kaveriksi syömään, vaan ei se sitten päässytkään. Hän inhoaa sipulia, niin tein yhden ilman sipulia, yhden sipulilla, mutta ilman oliiveja ja yhden ilman sipulia ja oliiveja. Piti laittaa kuivattua valkosipulia, mutta unohdin.

Olisi pitänyt ottaa kuva "raakana". Näyttivät paljon paremmilta, mutta maistuivat tosi hyviltä, vaikka pääsivät uunissä levahtamaan.

Lupauksia, joiden pitämisestä en lupaa mitään

1. Alan kirjoittamaan omaa henkilökohtaista päiväkirjaa ja säästän minun mahdollisia lukijoita mun itsesäälimärinöiltä.
2. En enää revi pelihousujani niin usein tyttären kanssa.
3. Vähennän kiroilua
4. Ne normielämäntapa muutoslupaukset
5. Opettelen tykkäämään itsestäni

Voi sitä lupailla, vaikka ei ole uusvuos.

Taivalkoski

Palattiin juuri syysloman vietosta Taivalkoskelta, joka oli tällä kertaa nimensä veroinen, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oltiin siskoni luona, koska veli poika oli varannut äidin vierashuoneen. Melkein joka päivä työnsin vaunuja Sperästä Lammen taakse. Taivalkoskelle satoi vielä lumikin, joten oli extra työlästä työnnellä niitä. Onneksi tyttö tuntui viihtyvän, vaikka ei kamalasti tai ollenkaan oltu ulkona yms. Kesällä, kun viimeistään taas Taivalkoskella taas käydään, niin vien hänet Satupolulle Taivalvaaralle.

Siskoni asuu nykyään vanhan kotitalomme naapurissa. Äiti myi talonsa viime vuonna ja muutti itse vuokralle. Kävin koiraa pissattamassa siinä entisen kodin edessä ja harmitti, kun en hoksannut laittaa silmälaseja päähän. Olisin (muka) vaivihkaa katsonut mitä sieltä kadulta ikkunan sisälle näkee, että millaiseksi uudet asukkaat on sen talon rempanneet.
Siellä minä vietin kipeimmät teinarivuoteni ja alku kaksikymppiseni. Jollain tapaa tuntui, että vähän taannuinkin niihin vuosiin takaisin, kun sitä Sperä Lammentaus lenkkiä kävelin päivittäin.

Kolmenkyppiä täytettyäni yritin elvyttää melkein jokaista teinariajan harrastustani. Mm. etanapostikirjeenvaihtoa. Mutta kaikki niistä jäi vähälle tai kokonaan. Maalaan joskus vieläkin. Mutta paino sanalla JOSKUS. Eron jälkeen sitten alkoi tämä ihmisen ikävä toisen luo. Ja sitä minä poin ensikertaa aikoinaan Taivalkoskella joskus 18. ikävuoden jälkeen ja samoja ratoja menivät ajatukseni taas, kun niitä tuttuja maisemia katselin taivaltaessani.
Silloin minun alitajuntaan painui Schindlerin lista ja sen tunteeton ja koreilematon väkivalta. Muistan vieläkin kuinka kävelin valkoisessa hangessa melkein umpilumisella polulla ja kuvittelin kuinka uniformupukuinen natsi ampuisi minua päähän ja miltä se punainen veri näyttäisi valkoisessa lumessa. Nyt ei sentään niin pohjalle pudottu.

Sisko on ihan vasta muuttanut miehensä kanssa yhteen. Tai hän muutti miehensä taloon. Lyhyesti sanottuna hänen miehensä teki samat eräälle toiselle naiselle kuin 4 teki minulle ja nyt tämä eräs nainen purkaa katkeruuttaan myös siskooni, joka on asiaan ihan syytön. Enpä voinut omille tunteilleni mitään, kun tunsin kateuden omaista tunnetta, kun siskolla on nyt kaikki mistä minäkin haaveilen ja oli vielä paskatilanteen se ns. voittajapuoli. Oli kuin olisi ollut kolikon toisella puolella vieraisilla. Ja kun siskoni puhui tästä heidän draamastaan, niin muistuipa siinä mieleeni omatkin katkeruudet ja muut... Eikä tilannetta auttanut yhtään, että tiedän kyllä, etten olisi haluamaani saanut 4 kanssa, vaikka asiat olisi menneetkin hyvin. Toki tuntui pahalta, että siskoni joutuu kantamaan miehensä  tekosten ja paskanjauhannan seuraukset. Mutta joo... Enemmän minä itsekeskeisesti mietin itseäni. Siskollani sentään on nyt se elämänsä rakkaus. Enkä yhtään liioittele.

Olisihan se kiva, jos nämä asiat menisi joskus tasan... Minä toivon, että jos ja kun minunkin elämään jotai hyvää tulee, niin tulisi se yhtä isona kuin tämä paska nyt ja tuntuisi se yhtä hyvältä kuin tämä paska masentaa nyt.

Minä siskollekin päivittelin kuinka minä olen päässyt yli isäni kuoleman, keskenmenon ja sen, mitä en nyt tässä sano, koska se ei suoranaisesti liity minuun, vaikka koskettaakin, mutta paha se on. Mutta tähän minä jumitan!?!

Mummola ei tuntunut mummolalta ja eikä se minun koti ole koskaan ollutkaan. Vanha kotitalo on maalattukin ihan uudella värillä. Mikä on oikeastaan ihan hyvä. Se on nyt uusien asukkaiden koti ja he ovat muokanneet talostaan mieleisensä ja rankan remontin tarpeessa se talo oli muutenkin.
Taivalkoskelle satoi lumi tiistaina. Oulussakin odotti ensimmäinen kunnon lumi, kun linja-autosta ulos astuttiin. Ja sitten taivallettiin takaisin "kotiin" liukkaalla lumisella tiellä työntäen puoltavia vaunuja ja raskasta laukkua selässä kantaen. "Koti"oven edessä tyttä osoitti eteenpäin ja sanoi "Mennään tuonne". Olisi kyllä tehnyt mieli mennä. Se on jännä se hetki, kun tajuaa, että on henkisesti koditon.

Vaan pari vuotta tässä pitää sinnitellä vielä ja jos yrittää keskittyä elämään elämää tässä ja nyt. Se on onnistunut melko huonolla menestyksellä tähänkin mennessä, vaan yritetään.

Kaikki hyvin ja sitten ei olekaan

Olen seilannut seilannut ristiriitaisissa tunneaalloissa. Toisaalta olen tyytyväinen taas elämääni pitkän tyytymättömyyskauden jälkeen, mutta samalla olen itkeskellyt omaa surkeuttani. Niitä samoja ajatuksia taas. Ei tarvitse varmaan toistaa.
En muista viimesiä menkkojani ja tunne-elämä hailahtelee. Jos en tietäisi varmasti, että raskaus on fyysinen mahdottomuus, niin epäilisin sitä vahvasti. Mutta oikeasti en tietäisi mitä tekisin, jos olisin raskaana. En minä jaksaisi yhden kaksivuotiaan ja pienen vauvan kanssa yksin. Joten olisin todella kipeiden ratkaisujen edessä.

Mutta ONNEKSI raskaus on mahdottomuus, joten kyse on vain mun päästä, joka tarvitsisi paljon terapiaa.

Kellä Onni sillä renttu elämä

Viikonloppu meni perinteisesti stereotypisen yh-äidin lapsettoman viikonloppu kaavan mukaan, vaihteeksi. Tyttö perjantaina äkkiä isälleen. Muutama lasi, ehkä vähän enemmänkin alkoholipitoisia juomia, baariin, mistä raahaan kotiin mahdollisimman väärän ihmisen. Aamulla löytyy puhelinnumero johon en aio soittaa enkä laittaa viestiä.
Ja tällaisen viikonlopun jälkeen minä tajusin, että mun elämä on ihan hyvä juuri näin. Kyllä ihmismieli on ihmeellinen.

Psyykkisiä ja fyysisiä kolareita BUM!

Koulumatkallani on kaksi tiukkaa käännöstä, joista olen aiemminkin miettinyt, että näissä voi joku päivä käydä pahastikin, kun ihmiset (ja minä heidän mukanaan kaarretaan kovalla vauhdilla menemään). No nyt siinä sitten kävi. Pari nuorta tyttöä ajoi vierekkäin koko tien leveydeltä edelläni ja jäivät seisomaan liikennevaloihin. Minä käännyt ainoasta raosta siitä tiukasta käännöksestä ja vastaan ajaa nuori poika ja koska minulla oli vauhti kova, niin kuin pojallakin, ja kummallakaan ei ollut mitään paikkaa mistä väistää, niin kolarihan siitä tuli. Onneksi kumpikin selvittiin naarmuitta.
Tänään on onnettumuusalttius ollut todella korkealla. Koulusta palatessanikin meinasi tulla pyöräkolari jonkun vanhemman miehen kanssa, joka ei yhtään seurannut muuta liikennettä. Kun siitä selvisin, niin näin, kun auto ajoi päin punaista ja melkein jonkun naispyöräilijän päälle.
Piti sitten tarkistaa Astron horoskoopista, että näkikö se ennalta onnettomuusaltiutta tälle päivää. Ei nähnyt, mutta tämän se näki:

"Tunnemaailma sekaisin?

Venus kvinkunssi Kuu

Alkaa:09.10.2012 Päättyy:12.10.2012

Voimakkuus:

Turvallisuus ei aina ole sitä, mitä kuvittelet sen olevan. Tänään saatat kokea jonkun läheisen pettävän luottamuksesi pahemman kerran jossain sinulle tärkeässä asiassa. Ongelma on kuitenkin vain sinun odotuksissasi ei kenenkään muun tekemisessä."

Saa vääntämällä vääntää tuota tekstiä, koska tänään en ole tunetnut kenenkään minua pettäneen, mutta takapakkia menin taas tässä kesästä toipumisessa. Eräänlainen petoshan siihen(kin) liittyi. Ja tuo odotus-homma osui suoraan napakymppiin. Tai melkein.
Itkun kanssa tulin koulusta, kun taas mietin, että minussa on joku perstavanlaatua oleva vika. Ja että kuinka olen tuomittu yksinäisyyteen.

Sentään sen verran olen mennyt eteenpäin, että olen huomannut jo muut naiset. Ihkuuntunutkin hieman yhteen. Kaukaisesti (taas) ja yksipuolisesti (taas). Tämä nainen on aika suurella todennäköisyydellä hetero ja yksi päivä näin hänellä fritsun kaulassa, joten se siitä... Mutta ainakin on astuttu askel eteenpäin, vaikka tunnemaailma märisee samaa.

Ostetaan onnellisuutta ja annetaan vaihdossa kykenemättömyys kontrolloida syömisimpulsseja. 

Hajatelmia 4

Miksi Perussuomalaiset käyttää Ruotsin värejä? Kuka niiden mainokset suunnittelee? Ne on ihan kamalia.

Mikä ihme vetää Johan Bäckmania? Minä en ymmärrä hänen motiiviaan lietsoa Venäjävihaa Suomessa ja Venäjällä vihaa kaikkia muita kohtaan. En ymmärrä...

Jos olisin bändi, olisin Zen Cafe

Muistojen tiellä

Yläasteella oltiin ja kaverit puhui Kauniista ja rohkeista, mikä oli minulle ihan outo ohjelma. Kävi ilmi, että Ridge ei mennytkään Carolinen kanssa naimisiin, kun hän pyörtyi alttarille. Ja siksi Brooke onkin Ridgen kanssa, eikä Caroline. Minä ihmettelin, että mikä syy se pyörtyminen on olla menemättä naimisiin jonkun kanssa. Olisi vain muuttaneet hääpäivää. Vasta vähän myöhemmin ymmärsin, että saippuaoopperamaailmassa pitää kaapata se hemesti kainaloon ja veri suussa kiitää alttarille. Muuten kilpakosijat/taret ehtii ensin.

Tunnustuksia(ko)

Viime lauantain piti olla Astron horoskoopin mukaan merkittävä päivä minun elämässä. Siitä alkoi uusi kahden vuoden sykli. Kaikki päivän tapahtumat olivat merkityksellisiä.
Osallistuttiin lapsen isän ja tyttären kanssa tyttären pikkuserkun 5-vuotissynttäreille. Söin siellä suolattua siikaa, johon ihastuin todenteolla, vaikka en raa'asta kalasta tykkääkään. Hetken mielijohteesta pyysin exää meille yöksi, kun halusin tehdä tyttären onnelliseksi. Bussia odotellessa tajusin, että ex rakastaa minua yhä. Qruiserissa pari vanhempaa naista laittoi viestiä. Vaan kumpikin asuu pääkaupunkiseudulla, joten se siitä sen syvemmästä sitten.
Syömisestä jäi huono omatunto. Sunnuntaina yritin hommata itselleni laksatiiviset vaikutukset syömällä rasiallisen xylitolpastilleja huonolla menestyksellä.

Tänään ostin salmiakkidumblepatukan ja sen takia ostin sitten paketillisen xylitolpastilleja. Tällä kertaa sain halutun lopputuloksen ja olen istunut vessassa koko illan.

Ehkä kuvittelen, että jos minä en osta laksatiiveja apteekistä tai työnnä sormia kurkkuun, vaan vedän jotain keinomakeutettuja pastilleja, niin en NIIN paljoa flirttaile syömishäiriön kanssa.Osa minusta haluaa sairastua anoreksiaan tai bulimiaan ja vihaa sitä, etten kykene olemaan syömättä. Ja iso osa minusta on alkanut tuntemaan syyllisyyttä joka ikisestä suupalasta ja vielä isompi osa minusta ei kykene vastustamaan herkkuja.

Perjantai on herkuttelupäivä ja silloin menen toiseen äärilaitaan, eli pakotan itseni syömään kaikkea makeaa ja suolaista runsaskalorista, vaikka ei mieli niin tekisikään.

Eli kaiketi tunteiden yksipuolisuus ja ihmisten kaukaisuus ja vaikea suhde ruokaan jatkuu seuraavat pari vuotta - ko? - kö?

Ihmiskunnan yksinäisin jätkä liikkeellä

"Sydän mustelmilla, risti kantajansa selässä"

Olenpa kerrankin "hauska"

Olen keksinyt ihan itse vitsin.
Kun kuikalta kysytään, "Kuka on lintu?", niin kuikka vastaa "Kuiiiikka! Kuiiiikka! Kuiiiiikka!"
Kun kuovilta kysytään kuka on lintu, niin kuovi vastaa "Kuoovi! Kuoovi! Kuoovi!"
Kun käeltä kysytään, "Kuka on piilossa?" , käki vastaa "Kukkuu! Kukkuu! Kukkuu!"

I've seen the future and it will be

Yö tai pari yötä aikaisemmin, kuin 4 tuli kesällä luokseni näin unen, jossa ihastuin valkoiseen koiranpentuun ja halusin sen omakseni. Mutta koiranpentu ei tykännyt minusta yhtään ja karkasi minulta. Sain sen aina kiinni ja lopulta se oli sylissäni näön vuoksi hetken, kunnes lopulta se hyppäsi sylistäni kierreportaissa alas jonkun toisen syliin ja minä jouduin myöntämään, ettei koiranpentu minua halua, vaan sen toisen.
Kerroin sen 4llekin ja hänestä se oli kamala uni. Nytpä se on hyvä olla jälkiviisas ja sanoa, että minua kyllä varoitettiin unessa. Enpä vaan silloin osannut untani tulkita varoitukseksi.

Tämä tuli mieleeni tänään, kun mietin eilen kaverini kanssa käytyä keskustelua ennustuksista ja ennustajista. Kun minulla on huonompi aika elämässä, olen melko herkkä kääntymään selvännäkijöiden puoleen. Ainakin ne aina lupailee kivoja asioita ja toiset kehuvatkin  kaupan päälle. Tulee hyvä mieli hetkeksi, kun ajattelee, että tulevaisuus ei ole niin synkkä kuin tuntuu.

Vaikkakin tiedostan, että ihmisestä voi paljon päätellä ulkoapäin ja hieman jutustellessa saa tietoon paljon muutakin, mitä toinen ei tiedosta viestivänsä. Kun on taitava keräilemään näitä tiedonjyviä, niin "ennustaminenkin" on melko helppoa. Tai ainakin luulisin.

Kävin Raahessa ennustajalla, joka ennusti minulle kuuluisuutta ja joku epämääräinen mies merien takaa antaa mahdollisuuden tulla myös kuuluisaksi Suomen rajojen ulkopuolella.
Pari kaveria kävi samalla ennustajalla ja ainakin toiselle luvattiin kuuluisuuden lisäksi myös ulkomaista miestä, jonka kanssa hänellä on jotain vispilän kauppaa ja toiselle kuuluisuutta.
Noh kas, kun kaikki kolme oltiin samalla teatterikurssilla ja ennustaja tiesi tämän entuudestaan. Paljonko tarvitaan päättelykykyä, että voi arvailla, että esittävän taiteen harrastaja ja jopa koulutukseen hakeutuva voisi ehkä salaisissa päiväunelmissaan haaveilla kuuluisuudesta?
Näitä esimerkkejä läytyisi kyllä enemmänkin, kun olen käynyt muutaman kerran ennustajalla. 

Mun kaveri tajunnut, että kaikki tässä maailmassa on ennalta määrätty ja meillä ei oikeastaan ole ollenkaan omaa tahtoa. Hän oli itkenyt, kun hän oli sen tajunnut. Jos itse päätyisin samaan lopputulokseen, niin itkisin minäkin. Sitä kun on pohdiskellut itsekin miten paljon sitä oikeastaan on oman elämänsä herratar. Varsinkin nyt, kun tuntuu, että elämässä on palannut lähtöpisteeseen. sillä erotuksella, että kymmenisen vuotta sitten olin lapseton. Jos näin todella on, niin melkein olisi sama ja mennä maahan makaamaan ja odottamaan sammaloitumista. Mutta jotenkin jaksan vielä olla sen verran positiivinen, että ehkä, EHKÄ tulevaisuus toisi muuta kuin työttömyyttä ja alusta asti tuhoontuomittuja rakkaussuhteita.

Kaverin mielestä kaiken voi laskea, jos on tarpeeksi älykäs, eli kai silloin ennustaminenkin olisi mahdollista. Minä en tiedä. Jos ennustaminen on oikeasti mahdollista, niin silloinhan meillä on "kohtalo" ja on olemassa taho, joka on sen määrännyt. Minun agnosmini taas on kääntymässä hyvin vahvasti ateismin puolelle, joten minun pitäisi myös heittää ennustajaeukkojenkin jorinat romukoppaan.
Ja silti minä vimmatusti etsin kadonneita tarot korttejani tässä yksi päivä ja kun en löytänyt tilasin itselleni kuukauden horoskoopin.

(Jeps... Satusedät saavat minulta varmaan rahaa vastaisuudessakin, kunhan sanovat, mitä minä haluan kuulla).

Hajatelmia 3

Monet on olleet mietteet tänään. Melkein meinasin jäädä vaan kotiin nukkumaan, mutta en sitten jäänytkään. Kouluun mennessä muistin, että en ole muistanut anoa joka kuukautista KELAn taiteilianapurahaa. Kun nyt laitan hakemuksen menemään, niin ehkä se ei myöhästy. 

Tanssivat tähdet oli päässeet taas otsikoihin ja isoin otsikko oli Ella jonkun jonkun avarasta kaula-aukosta. Mietin siinä, että taidetaan meitä hallita jonkinlaisella leipää ja sirkushuveja-periaatteella. Tai sitten joku hämää Ella Jonkun jonkun avaralla kaula-aukolla meitä sillä aikaa, kun joku muu vähemmän avaralla kaula-aukolla tekee jotain hämärää....

Syksyhaiku

D-vitamiinia!
Sielu sumussa soutaa
Syksy edessä

Jaarittelua

Minulla on kamala tarve kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Sisältöä ei ole. Tarve vain saada jotain paperille tai screenille näin nykyaikana. Tämän saa sitten tuta mun mailikaverit joille kirjoitan salamavastauksia takaisin ja tämäkin paikka on täyttynyt kirjoituksilla. Ja asiaahan minulla varsinaisesti ei ole.

Päätöksiä olen elämäni suhteen sen verran tehnyt, että kolmoisvuoden työssäoppimisen haluan tehdä ulkomailla. Maata en ole päättänyt, mutta luultavimmin se on Iso-Britannia tai Irlanti. Lapsen isä ilmoitti heti, että hän voi hoitaa tyttöä sillä aikaa. Tässä on vuosi aikaa pelotella ja järkeistää itsensä ulos suunnitelmasta. Jo nyt "kylmä järki" asettelee ongelmia ajatuksen tasolla mieleen ja jo nyt tuntematon pelottaa. Valitettavasti olen tuttuun ja turvalliseen tukeutuva ihminen ja ne tylsät rutiinit tuovat minulle turvallisuuden tunnetta jopa siinä määrin, että välillä en osaa edes ajatella, että niistä voi jopa poiketa. Vaan välillä pitää repäistä, ettei juurru.

Minulla on ollut onni elämän aikana tutustua monenlaisiin ihmisiin ja kavereita ja tuttuja on vaikka minkälaista.  Olen tavannut ihmisiä, joilla on niin vilkas sosiaalinen elämä, että kalenteri on täynnä kuukausia eteenpäin ja sitten toista ääripäätä, joilla ei olisi muuta kuin aikaa edes sille yhdelle ihmiselle, jota ei näy eikä kuulu.
Sen olen huomannut, että kun ihmisellä on tämä yksinäisyys jatkunut tarpeeksi kauan, niin arkipäivän rutiineista tulee niin tärkeitä, että heillä on tosii vaikea, jopa mahdoton irrottautua niistä. Se alkaa ruokkimaan yksinäisyyttä, koska jos joku vaikka sitten kutsuukin jonnekin, niin ei voi lähteä, koska siihen aikaan tulee Kauniit ja Rohkeat ja sitten Emmerdale. (Esimerkkinä siis) Ja se johtaa siihen, että elämän piiristä tulee hyvin suppea ja kohta unohtaa miten puhutaan ihmisille ja/tai aletaan jaaritella ihmisille siitä omasta suppeasta elämän piiristä, mikä ruokkii yksinäisyyttä. Toiset saattavat jäädä jaarittelemaan kaupan kassoille esim., vaikka jono takana olisi miten pitkä, koska se kaupan kassa on se ainoa suht säännöllinen ihmiskontakti.

Siinäkö minun tulevaisuus? Minä jaarittelen kaikki ihmiset ulos mun elämästä ja minnekään ei voi lähteä, kun tänään olen ruukannut pestä alkkarini ja syödä pizzaa keittiön pöydän ääressä. Siinäpä oiva tulevaisuuden visio. 

Pateettista haikua pukkaa

Ruokahaluton
depressiivinen pulla
etsii rakkautta

Ahmatin haikuja taas

Viimeinen munkki
estelemättä suuhun
vaikkei pitänyt

Raskas päivä

Yksi äitiyden tabuja... Kaikkina hetkinä ei lastaan rakasta. Minä olin jo kerennyt itseni melankoliaan lietsoa matkalla päiväkotiin, kun mietin asioita, joita olen päättänyt olla miettimättä... Eli sitä, että minussa on joku perustavaa laatua oleva vika. (Mikä luultavasti on tämä minun nollassa tai pahasti miinuksella oleva itsetunto - tai -tykkääminen/arvostaminen). Päiväkodissa tyttö saa kiukuttelukohtauksen helvetistä ja tunnustan: mun pää ei kestänyt. Märisin ja tiuskin. Mieli teki jättää tyttö sinne. Huikata ovelta, että soittakaa lastensuojeluun, että pitävät hyvänään.
En tehnyt niin, mutta puolimatkassa, kun tyttö oli taas oma aurinkoinen itsensä, niin minulla otti päähän ja kybällä. Kotona märisin lisää. Sillä välin tyttö kerkeää murustaa mun puuterit olohuoneen lattialle ja sai deodorantinkin käsiinsä ja sitähän se sitten piti hieroa joka paikkaan. Kaikki noin 15 minuutin sisällä. Nyt tyttö tuoksahtaa hajusteille. Onneksi en suosi voimakkaita hajuja.

Ei ole aikaa edes velloa omassa surkeudessaan, mutta onneksi keitin sentään hyvät kahvit. Ja tytärtäkin jaksaa taas rakastaa.

Tekotaiteellista haikua

Itsensä kaappiin
ihmiset luokittelee.
Lokerot määrää

Elämää lapsen kanssa 2

Vessassa on epäilyttävän hiljaista. Menen katsomaan. Tytär katsoo kirkkain silmin ja sanoo: - Minä olen valmis! Tytön naama ja kädet on ihan Blistexissä. Hän ojentaa minulle Blistex purnukan ja kun katson purkin sisälle, niin hän iloisesti toteaa: - Se on tyhjä!

Ja haikut sen kun huononee...

Vieraille maille
Askel kohti vierasta
Työssäoppimaan

***
Voi vitun kevät!
Ruokahalu palasi.
Ahmatti syö vaan

***

Tää on mun "blogi", mullon oikeus kirjottaa paskaa tänne

Unia VI

Viimeyönä poltin tupakkaa Raahessa Pekkateatterin takapihalla. Selvisi sitten täydellisten henkosten salaisuus. Pitää ottaa tupakka löysästi nyrkin sisään, mennä sisälle, ottaa savut, juosta äkkiä ulos ja puhaltaa savut pois.

Haiku päivässä jne

Konemaisesti
rutiineita seuraten
päivästä toiseen

Everyday blues

Elämä on palannut raiteilleen. Puhelinlaskutkin alkaa olla normisuurusia ja minä herään päivittäin kouluun ja pyöritän arkea. Eikä se enää tunnu niin painostavalta. Ei ole edelleenkään mitään järisyttävän järkevää sanottavaa taikka mitään elämää suurempia oivalluksia. Ei ole oikein mitään toiveita tulevaisuudelle eikä mielessä mitään isompia tavotteita joita kohti edetä. Olen kone. Vaikkakin olo on kevyempi kuin pitkiin aikoihin.

Joku mättää, mutta en tiedä mikä.

Haiku päivässä pitää mielen virkeänä

Edellisen yön
unet siirtyivät iltaan
Silmät ristissä

Haikuli nostalguli

Minä haluaisin kirjoittaa jotain "luovaa", mutta en oikein saa mistään ajatuksesta kiinni. Joskus olin koukussa haikujen keksimiseen. Tai se muoto oli haiku, mutta ei ne kyllä koskaan mistään luonnosta olleet, vaikka perinteisessä haikussa kirjoitetaan kuulema luonnosta.

Minua ei pahemmin inspiroi luonto eikä vuodenajat. Kouluaikoinakin maailman tylsimmät aiheet oli, kun piti kirjoittaa joulu- tai kesälomasta tai jostakin vuodenajasta. Kesät oli aina samanlaisia. Kotona oltiin ja pihalla leikittiin. Vuodenajat meni ja tuli. Talven tulosta en enää kouluaikoina iloinnut, koska se merkitsi luistelukauden alkamista koulussa. Enkä minä koskaan oppinut luistelemaan. Mitä vanhemmaksi tulin se oli aina vain nolonpaa. Yläasteella kieltäydyin edes yrittämästä.

Katson ulos ja kirjoitan näkemästäni haikun

Kukat pöydällä
punaisina houkuttaa
mehiläisiä

Kirkastumisen hetki

Eilen makoilin harjoitusten jälkeen kaverin sängyssä (kaveri itse nukkui sohvalla) ja odotin unta. Viikonloppuna tuli taantuma, mutta eilen illalla minä koin, ainakin hetkellisesti, kaiken taas hyvin kirkkaana. Tajusin, etten ollut menettänyt yhtään mitään!

Jos 4:n kanssa ei olisi käynyt kuten olisi käynyt, niin olisi se kupla puhjennut ennemmin tai myöhemmin. Kun minä olisin tajunnut, ettei hän ollutkaan SE ihminen johon kuvittelin ihastuvani vaan jotain ihan muuta,

Kävelimme erään lähipuistikon läpi ja ohitsemme ajoi pyörällä tummaihoinen poika ja 4 sähähti:
 - Kato neekeri!
Hän on minua vain pari vuotta nuorempi, mutta tuo oli jo melko keskenkasvuista... Miten pullossa pitää ihmisen elää, että tummaihoinen ihminen on jotenkin erikseen mainittavan arvoinen? Ja tuo N-sana....
Minä olisin turhautunut tähän viidessä minuutissa. Varsinkin, kun tätä keskenkasvuista rasismiin liittyi mm. musliminaisten huivin käytön kieltäminen "maassa maan tavalla"-periaatteen mukaisesti...
Enpä ihmettelisi, jos hänen äänestyslipussaan komeilisi Perussuomalaisen ehdokkaan numero.
Olihan hän jo mielessään laskeskellut erinäisten ryhmittymien saamia sosiaalietuuksiakin päässään.  

Miten tuomitseva ja ahdasmielinen hän oli muutenkin. Jonkun tuntemansa raiskauksen uhrin korvaukset hän oli valmis eväämään, koska uhrilla oli kyseenalainen maine.

Kun sanoin, että en usko Madonna ja huora-myyttiin, hän luuli, että en usko saman nimiseen poplaulajan olemassaoloon ja maksullisiin naisiin.
Ei hän tyhmä ole. Hänen älykkyytensä nyt keskittyi hyvin käytännöllisiin asioihin, joissa esim. minä nyt en kamalasti päde. Mutta en tiedä kuin kauan olisin jaksanut lähteä ensin purkamaan mitä tarkoitan tietyillä sanoilla, jotta olisin voinut käydä keskustelua, joka ei olisi häntä kiinnostanut kuitenkaan, koska hän ei mieti moisia asioita.
Minä taas mietin... Joskus liiankin kanssa.

Ja se kaapissa olo! No se on jokaisen oma asia kenelle suuntautmisestaan kertoo ja miten paljon. Enkä minä ketään sen asian takia ristiinnaulitse. En minäkään koulussa tuo asiaa mitenkään esille (noh, mun koulukaverit, jotka on mun facekavereita kans, nyt voi ehkä jotain päätellä) ja äidille en ole osannut asiaa esille tuoda. Kerran olen Pride kulkueessa ollut ja minusta se oli melko vaivaannuttava kokemus.
Mutta tuli sellainen olo hänen kanssaan, että hän piti lesbouttaan miinuksena itsessään. Hän rinnasti sen jonkun kaverinsa harrastamiin syrjähyppyihin.
Vaikka en mitään Madonna-huora-myyttejä allekirjoitakaan, niin sukupuolinen käyttäytyminen ja seksuaalinen suuntautuminen on nyt kaksi eri asiaa.

Nyt on kirkas ja kevyt olo ja voin sanoa, että hyvässä ja pahassa olen saanut itseni takaisin. Vaikka epäilen, että tässä universumissa on ketään kunnollista, joka minuun ihastuisi, mutta sekään ei haittaa. Minä pärjään.

Mietin taas ja ihan turhia kai

Minua on aina jotenkin vierastanut se, että asetetaan etukäteen vaatimuksia sille ihmiselle, jonka kanssa halutaan olla ennen kuin on edes tavannut kyseistä ihmistä, kun sitä kuitenkin sitten päätyy ihastumaan sellaiseen, joka on kaikkea muuta kuin toivotun kaltainen. Tai sitten on juuri sitä. Se on melko mystistä miten ihmiset rakastuu ja ihastuu ja kehen ja miksi.
Kaveri tässä ihan vasta heitti ilmaan kysymyksen, että millainen sen ihminen olisi, jonka kanssa olisi hyvä olla tai haluaisi olla. Ehkä pitäisi laittaa ainakin mieleen ylös jotain kriteereitä, jos se sitten karsisi pois isommat virheet ja haihattelijat.

Sitten toinen kaveri sanoi lukeneensa, että jos me oikein jotain halutaan, niin me alitajuisesti pusketaan sitä pois. Olen myös kuullut, että kun oikein jotain haluaa, niin sen kyllä saa. Enemmin tai myöhemmin. (Ja minun tapauksessa, kun sillä ei ole enää mitään väliä).
En sitten tiedä uskonko näihin ajatuksenvoima juttuihin. Siihen voin vähän uskoa, että voi hyvinkin olla, että sitä hyljeksii alitajuntaisesti sitä mitä kovimmin haluaa, koska se halukin on yksi elämää eteenpäin vievä voima. Kun se on pois, niin mitä tilalle. Halutaanko sitten jotain muuta vai ollaanko nirvanassa?  Se, että halutaan aina jotain, on kaiketi se elämän tarkoitus...

Toisaalta pitäisi keskittyä vaan tähän päivään ja tähän arkeen, vaikka se tuntuukin niin saatanan tylsältä ja kaatuvan päälle. Mutta minkäs teet... Ei sille voi mitään, että ajatukset on siellä mistä isoin puute.
 

Turhauma

Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin joutua rangaistuksi asiasta, joka ei ole edes omaa syytä. Ei ole lapsenvahtia tiedossa ja ehdokkaatkin väheni kahdella. Minä en halua lopettaa harrastusta vain siksi, että yksi Vtun diiva kiukuttelee. Mutta jos joudun lopettamaan, niin se paska saa kärsiä nahoissaan. Minun sietokyvyn rajat on niin koetuksella, että tekis mieli kävellä sen vitun paskan luokse ja kiljua sen korvaan.

Minua jo nyt ällöttää nähdä se, vaikka siihen on vielä viikko. Niin paljon minua ahdistaa hänen kanssaan olla missään tekemisissä.

Vanhanpiian elämää

Kaikki voi hermostuttaa naista, joka elää vanhanpiian elämäääää! Auringon laskun jälkeen laittaaaa nukkumaan alasti. Ja eräänä aamuna herätessään / muisti juuri nähneensä / raa'an seksuaalisia / unia

On sellanen olo, että naiseus olisi puhjennut kukkaan, mutta kukaan ei ole sitä kukkaa poimimassa. Däm!

Hajatelmia 2

Lapsensaannin jälkeen olen kuulema alkanut vastaamaan puhelimeen aikuisesti, enkä nuorekkaan huolettomasti. Olen kuulema tajunnut elämän realiteetit.

Nyt olen pitkään aivan liian tietoinen itsestäni, kun puhelimeen vastaan. Tai sitten alan keksimällä keksimään nuorekkaan huolettomia tapoja vastata puhelimeen.

***

Ruokahalu tekee paluuta takaisin. Voi Vittu!

Suurten tunteiden nainen

On vain iloittavat ilot ja surtava surut. Sitten nokka kohti uusia seikkailuja.

Miten surun vaiheet menikään? Tuliko siinä ensin kieltäminen, sitten viha, sitten suru ja sitten hyväksyminen? En muista. Enkä tiedä onko tuo jostain hömppäohjelmasta pomittu vai mistä olen tuon kuullut...

Miten vaikea minun oli käsittää, että keskenmenon, jonka koin hyvin vahvasti lapsen kuolemana, voi hyväksyä? Ja miten paljon minä sitä vastaan tappelinkin ja lopulta se oli vain pakko hyväksyä, jotta pääsin eteenpäin.

Nyt olen miettinyt, että minä en jaksa olla taas hyväksymässä TAAS. Pitää hyväksyä, että toinen on luultavimmin helpottunut, kun minä en ole enää hänen elämässään ja ei luultavasti minua edes mieti. Kun taas minä täällä käyn surun vaiheita läpi.
Ja tänään tuntui karvaalta kalkilta myöntää itselleen se, että minua on luultavasti retkutettu. Ja hyväksyttävä se ilman itsesääliä tai katkeroitumista. Ja nieltävä, että minä olin uhri. 4n motiiveja en tiedä. Kusettiko tahallaan, vai uskoiko itsekin omat höpinänsä. Olen halunnut uskoa jälkimmäistä, mutta pakko se on kohdata sekin vaihtoehto, että olen ollut pelurin käsittelyssä. Lopputulos oli joka tapauksessa sama.

Se on pakko hyväksyä, että pääsee eteenpäin...

Psyk.hoitaja kehoitti minua miettimään keinoja, jolla saisin vahvistettua itseäni.... Vaikea... Hyvin hyvin vaikeaa edes miettiä. Miten tehdä se ilman, että suojautuu muurin taakse? Kyllä minä haluan joskus taas vielä ottaa riskin ja paljastaa kaulavaltimoni jollekin ja luottaa, ettei se siihen sivalla.

MUTTA taas yksi asia positiivisten asioiden listaan:

• Eräs vanha tuttu pyysi minua ja tytärtä syömään luokseen perjantaina. 

Kyse oli ihan platonisesta kutsusta. Hän sanoi minun jääneen hänen mieleensä ja minua asia kovasti ilahdutti. Varsinkin, kun ajattelin, ettei hän minusta taida kamalasti perustaa, kun muutaman kerran olen itseni nolannut hänen edessään.

Sunnuntai

Siivosin. Piti siivota jo eilen, mutta se päivä menikin tuota ikävää ja yksinäisyyttä potiessa. Tänään sain itsestäni sen verran irti ja sain opeteltua repliikkejäkin vähäsen. Sellainen olo tuli, että minä saan elämästä kiinni, kunhan vain olisi tekemistä ja en vain täällä kotona jurnottaisi koko ajan. Minä jopa tykkäsin replojen pänttäämisestä, vaikka olen yleensä sitä inhonnut. Huomasin, että uneksinkin jo ns. paremmasta huomisesta. En ole siihenkään kyennyt 4:n lähdön jälkeen.

Mieli on ollut melko matalalla ns. tyhjinä hetkinä. Hain tyttären ja lapsen isä oli kuin ei mitään viimeksi ollut tapahtunutkaan. Se ottaa niin itsestäänselvänä, että minä annan sen raivarit mennä ilman olankohautusta. Ja minun teki mieli kääntyä jo ovella. Kun minulla lipsahti, ettei taaskaan ole lapsenvahtia tiistaiksi, niin vahingonilon kuuli hänen äänestään, kun hän sanoi "Se voikin olla vähän vaikeaa". En sanonut mitään, vaikka toistaiseksi olen joka tiistaille lapsenvahdin saanut.
Mutta niin kamalan huonosti sekin ihminen minut tuntee, vaikka oltiin yhdessä ties kuin kauan. Jos minä jotain päättämällä päätän, niin minä kyllä löydän keinot, että asiat järjestyy.

Tytär itki isänsä perään ja se tuntui niin epäreilulta. Ei se minun perääni paljon koskaan itke. Olisi niin kiva, että minä olisin jollekin edes joskus se rakkain.

Ikävä

Ei sitä koskaan muista, että ei kannata lähteä baariin tappamaan omaa yksinäisyyttään ja pakoon ikäviä tunteita ja ajatuksia. Ne on aina aamulla vastassa.

Olisipa ihana nyt vain painautua jonkun kylkeen ja jatkaa unia.

Kriisi Happy Happy Joy Joy!

"Ihan kiva päivä. Kävin siellä lääkärissä ja se passitti terveyskeskuksen psykiatrisellehoitajalle. Saan käydä siellä viisi kertaa. Toivottavasti ne riittää.

Normi-ilta"
Siinä oli eilisen kuulumiset, kun kaveri kysyi... Tuleekin mieleen. Millainen päivä minulla on, kun minulla on ihan kamala päivä?

Terveyskeskuksen masennustestissä sain tuloksen keskivaikea masennus. Sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona tänään kävin. Hänen mukaansa minulla ei ole masennus. Minulla on kriisi. Saan nyt häneltä kriisiapua.
Enpä ole koskaan iloinnut kriisistä. Mutta minä en ole mielenterveyspotilas, vaan minulla on KRIISI.

Olo on taas kevyempi ja tuntuu, että ehkä olen taas omaitseni joskus. Viime ajat olen tuntenut itseni lähinnä varjoksi siitä mitä oikeasti olen ja enpä olisi koskaan uskonut, että sanon näin, mutta minulla on itseäni ikävä.

Psykiatrinen hoitajani löysi minusta taas lisää positiivisia puolia. Yritän ne muistella tähän:

•  Olen fiksu
• Elämäni perusta on kunnossa

Hän löisi elämästäni 5 positiivista asiaa, joista yhden olen jo listannut tuonne edelliseen kirjoitukseeni. Ja yksi oli tytär... Kahta en muista (fiksuutta hän ei omaan listaansa laittanut, mutta mainitsi sen erikseen).

Kaverini kertoi, etä hän oli tiennyt minun olemassaolosta ennen kuin oli minut tavannutkaan, koska minusta oli puhuttu paljon, kun teatteriporukoissa olivat menneitä muistelleet. Hän sanoi:

• Hyvä näyttelijä

Lääkäri sanoi, että 

• saisin olla ylpeä, että jaksan opiskella ja hoitaa tyttöä yksin.

En nyt torpedoi tuota. Enkä nuita muitakaan, vaikka mieleni lyttäyspommeja laittaakin.

Olotilan paranemisen myötä on tullut ruokahalukin takaisin. Nyt tekee taas tiukkaa olla ilta syömättä. Viimeisimmät viikot on mennyt, ettei ole paljoa ruoka maistunut. Koulussa olen syönyt ja illat elänyt kahvilla. Painoa on pudonnut 7,9 kiloa sen jälkeen, kun 4 lähti. 

Nyt huokaan, kun epäilen, että kohta lihon tuon kaksinkertaisena takaisin... 

Ylös ja Alas

Toissapäivänä koin valaistuksen: Huomasin, että tämä kaikki on ihan tyhmää! Olo keveni huomattavasti. Sitä keveyttä kestikin.
Eilen lapsenvahti sairastui. Ensin ajattelin, että se siitä... Mutta tartuin luuriin ja sain toisen vahdin kolmannella puhelulla. Eipä siinä.. Pian sen puhelun jälkeen ohjaaja soitti ja kertoi olevansa kipeänä. Oli pakko perua lapsenvahtikin. Ei huvittanut pitkä ilta yksin lapsen kanssa ja pyysin lapsenvahtia kahville ja se taisi olla paras päätökseni pitkään aikaan. Keskustelumme virkisti kummasti ja sen voimalla porskutin tämänkin päivän.

Tein mieleeni positiivisen muistiinpanon itsestäni:

• Minulla on kavereita, jotka haluavat auttaa minua, eli, minusta pitää edes jotkut.

Ja vielä eilen illalla ja tänäaamuna en kerennyt torpedoimaan sitä lisäämällä: "...mutta kukaan ei ihastu", enkä muistuttanut itseäni, että viimeisin minusta sillä lailla kiinnostunut ja joka on tavannut minut naamatusten oli psykoosissa.

Eilen sairaanhoitaja arveli, että tarvitsen lääkärin arvioinnin kunnostani. Testin mukaan minulla on keskivaikea masennus. Tänään tuntui pöljältä mennä lääkärille valittamaan masennusta, kun olo oli todella kevyt. Pelkäsin, että se laittaa minut MTTn jonoon ja lässäyttää mielialalääkkeet kouraan.
Huomenna on aika terveyskeskuksen psykiatriselle hoitajalle. Toivon, että saan niistä kerroista apua päästä irti tästä tilanteesta.

Olisi pitänyt pysyä eri qruiseristakin... Erehdyin klikkaamaan "viimeiset buffaajat"-linkkiä... Ennen siellä oli hän ja pari muuta. Nyt siellä oli vain pari muuta. Ja nyt ei ole olo enää kevyt.

Nautin nyt hetkestä, kun ei masenna, eikä itketä eikä pää ole täynnä itsesääliä ja ikäviä ajatuksia

I just know something good is gonna happen. I don't know when. But  saying it can even make it happen...

Exiä, entisiä viritelmiä ja mitä heistä opimme

Siskoni sanoi, että hän uskoo, että me jostain syystä tai toisesta hakeudumme tietynlaisten ihmisten seuraan ja ihastumme niihin ja ei ajatus minullekaan outo ole. Itse olen kuullut sanottavan, että pojat naivat äitinsä kaltaisen naisen ja tytöt isänsä kaltaisen miehen. Eli, ns. rakastumme siihen tuttuun ja turvalliseen, jota emme itse edes välttämättä tiedosta.
Sekin mietityttää miten paljon apinoimme vanhempiamme parisuhteessa. Onko tällaisella aviottomasti syntyneellä mitään mahdollisuuksiakaan saada onnellinen parisuhde, kun ei itse ole edes varma seurustelivatko äiti ja isä vai oliko heillä vain pelkkää seksiä. Kumpikin haukkuivat toisiaan. Tai ainakin äidistä huokui isän loppuvuosina viha isää kohtaan, vaikka en muista hänen koskaan sitä ääneen sanoneen.

Minun rakkauselämäni ei ole ollut mikään romantiikan riemuvoitto ja koska tämä mitä tapahtui 4n kanssa muistuttaa niin pelottavan paljon sitä mitä tapahtui Ensimmäiseni kanssa, että se panee miettimään. Olen pohtinut mikä minua on viehättänyt entisissäni ja alustava pohdinta on tuottanut, että minua on vienyt hoivavietti, typerä ihannointi ja täytyy myöntää  "En parempaakaan saa"-tyyppinen ajattelu, eli äärimmäisen alhainen itsensä arvostaminen.

"En parempaakaan saa"-tyylinen ajattelu oli kai syynä siihen miksi jäin suhteeseen missä toinen osapuoli petti ja flirttaili muille naisille ja miehille estottomasti jopa oman nenäni alla. Piti odottaa, että asiat menee niin pitkälle, että ikuinen yksinäinen elämäkin on houkuttelevampaa kuin se mitä se meidän suhde oli.

Erään kohdalla voin myös rehellisesti sanoa, että jossain vaiheessa suhdetta minä huomasin hänen muistuttavan enoani ja nimenomaan enemmän pahassa kuin hyvässä. Siitä kai se sen ahdistuksen hiljainen kasvu sitten lähti...
Hän oli ja on edelleen äärimmäisen ylimielinen. Ensimmäisenikin oli, vaikka minulla meni vuosia tajuta se. Silloin ajattelin, että minä olen tyhmä, kun hän pyöritteli silmiään, kun minä sanoin jotain hänestä tyhmää tai olin kiinnostunut jostain mikä hänestä oli typerää. Kaikki oli kitchiä tai jotain muuta sivistyssanaa ja mikään mikä multa tuli, ei koskaan kelvannut.
Eräällä oli se tietty huvittunut katse... Ja alentuva puhetapa.

Heitä minä ihannoin. Ensimmäinen opiskeli yliopistossa ja osasi kieliä ja tunsi tyyppejä, jotka tunsi tyyppejä.... Erään romantisoin taiteilijaksi, joka on tämän 8-16n oravanpyörän ulkopuolella ja keskittyy vain intohimoonsa välittämättä maksetaanko siitä vai ei... Jooh... Missä on pönttö, että voin oksentaa? 

Ensimmäistäni lukuunottamatta olen sortunut hoivaamaan kaikkia enemmän tai vähemmän. Siellä on ollut vaikeaa lapsuutta ja nuoruutta, mielenterveysongelmia, toteutumattomia unelmia....  Ja kaikkien tarpeet asetin omieni edelle.

Ensimmäinen askel kai on asian tiedostaminen, mutta miten kuviota muuttaa?

Ja kaiken tämän alla on oman itsetunnon ja -arvostuksen alhaisuus tai jopa puuttuminen. Nyt mietin, niin kuin olen miettinyt monta monituista vuotta jo, että miten minä voin niitä korottaa?

Kun en minä näitä asioita nähnyt silloin. Niihin joko heräsi tai ne ymmärsi vasta vuosien päästä, kun tunneside oli katkennut.Pitäisi oppia erottamaan jyvät akanoista ENNEN kuin mitään edes alkaa. Kun kerroin eräälle kaverilleni, että en ole koskaan seurustellut sellaisen kanssa jolla olisi edes ajokortti, niin hän käski nostaa rimaa...

Noh...

On liian aikaista sitä alkaa sen kummemmin analysoimaan 4ä, kun tunneside häneen on vielä olemassa.  Mutta muistan kuinka ajattelin, miten erilainen hän on entisiini verrattuna. Hän oli avoin omista epävarmuuksistaan. Hän ei suhtautunut minuun eikä ajatuksiini mitenkään alentuvasti. Enemmänkin.. Hän taisi hoivata minua. Ja hän jatkoi sitä senkin jälkeen, kun tiemme erosi. (Tai sitten hän halusi vain ärsyttää)
Mutta hän myös pelkäsi minun suuttumista. En ole edes hänelle suuttunut kunnolla ennen kuin tämä sattui mikä johti sitten välien laittoon poikki. (eli ei ehkä maailman paras pohja suhteelle muutenkaan)
Hänellä on kortti ja kaksikin autoa...  Ja hänellä oli työpaikka ja kunnon ammatti.

Mutta silti... Hänkin löi veitsellä selkään juuri kun luotin täysin, ettei hän ei sitä tee. 

Hän kerran sen jälkeen sanoi minulle, että minä olen siksi niin ihana, kun minä olen niin aito, enkä osaa teeskennellä. Minä ajattelin, mutta en sanonut, että "Pitkällepä se riitti. Sinäkin juoksit itkien minua karkuun".

Pffft... Kuten sanoin... Liian aikaista häntä analysoida.

Ja näin palaan taas kysymykseen, että miten minä poistan näkymättömällä musteella kirjoitettu "potkase tähän"-tekstin otsastani?

Keskusteluja II

Velipoika, sisko ja sen uusi mies kävi kylässä. Velipojan kanssa jutteltiin ja tulipa mieleeni jotain mikä vähän minuakin hymyilytti kaiken tämän synkistelyn keskellä.

Kauan kauan sitten nuorin veljeni antoi minulle kyydin Pudasjärveltä Taivalkoskelle. Nuorin veljeni on äärimmäisen ujo ja hyvin harvasanainen, jopa meidän tuttujen kesken. Hänellä piti käydä hakemassa jotain anoppilastaan ja siinä poltimme tupakkia hänen anoppinsa autotallin ovella.

Veli - Meidän tupareissa oli yli 50 ihmistä
Minä - Vaimon kavereita?
Veli - Joo... Oltiin Karin kanssa piilossa kammarissa koko ilta.
Minä -  Miksi? Pelkäsitkö, että saisit uusia kavereita?
Veli - Olihan siinä sekin vaara olemassa.

Tuomittuna kulkemaan kulman taa ja seuraavaan

Sateenkaari päättyi nakkikioskille

Kymmenisen vuotta sitten opiskelin ammattikoulussa parturi-kampaajaksi. Takanani oli kaukosuhteen yritelmä, jonka päättymisen otin rankemmin kuin suhteen toinen osapuoli.
Tämän suhteen toinen osapuoli pilasi minulta Maija Vilkkumaan pitkäksi aikaa.

Nyt opiskelen samaisessa koulussa. Eri linjalla vain. Takanani on kaukosuhteenomainen viritelmä, jonka päättymisen minä otin toista osapuolta rankemmin.
4 pilasi minulta tämän kesän listahitin, jota en nyt ilman häntä olisi kuunnellut kuitenkaan. Taisi mennä Ultra brakin sitten pilalle... Joskaan ei taida 4 siitä bändistä välittää. Mutta minä kuuntelin sitä "ollaan ystäviä limbossa", jotta tämä listahittirenkutus ei soisi päässäni. No, nyt en sitten pysty kuuntelemaan sitäkään.

Ironista kyllä... Maija Vilkkumaan löysin 4 jälkeen uudestaan.

Olo on kuin elämän kierto olisi lähtenyt alusta. Ja jos se samaa polkua menee kuin viimeksikin, niin eipä ole paljon mitä odottaa. Kävelin Ainolanpuistossa, missä joki virtasi yli äyräiden. Teki mieleni hypätä sinne ja antaa virran viedä.

Tytön takia pitää jaksaa sängystä ylös nousta. Ja ei voi sinnekään virtaan hypätä, vaikka kuolema nyt ei ollut sen motiivi, vaan se, että virta veisi mut pois.

Tässä biisissä Suomi-iskelmarokin nerokkain lausepari
"Eihän elämä paljoa antanut,
Sateenkaari päättyi nakkikioskille"

Voiko enää paremmin elämäänsä pettymistä kuvata enää?

Uusi Alku

Vaihdoin lakanat ja samalla ajattelin, että häädän niin 4:n pois sängystäni.

Toivon, että joku päivä sinne tulisi selainen, joka sängynpuolikkaani ansaitsee.

Missä se aurinko on elämässä, kun sitä tarvitsee?

"Se on sitten eri nainen, mutta samat lätinät ja laulut niinkö?!

Kyllä minä tiesin, ettei sulla menny ku ehkä puoliyötä, kun sinä minusta pääsit yli ja senkin tiesin, ettet musta sittenkään tykännyt. Mutta kiitista vaan Vittu kaikesta

Pidä kuule hauska elämä."

Siinä on minun viimeinen tunteenpurkaus 4:lle.  Kirjoitusvirheineen.

Oli laittanut "meidän" laulun seinälleen ja eipä tarvitse olla Einstein, että se on "salaviesti" uudelle deitille. Niitä minäkin sain aikoinaan.  

Mutta kun se oli "meidän" biisi ja muhun sattuu, kun minä merkkaan niin Vitun vähän. Luulin, että merkkaisin edes jotain. Mutta en minä ollut mitään. 

Miksi minä olen niin helppo sivuuttaa?

Mental case

Ja niin dramaattisesti, kun minä Qruiserista lähdinkin, niin salaa takaovesta livahdin uudestaan sisään. Saa nauraa. Yksi qruisertuttu vertasi sitä omiin tupakanpoltonlopetusyrityksiinsä.

Mieliala edelleen melko alavireinen. Tänä aamuna ei ensimmäinen ajatus ollut, että "Miksi ylipäätään edes nousta ylös?". Mutta päivällä alkoi tulla taas tuttuja ajatuksia... MIKSI SE OLEN AINA MINÄ, KUN OLEN SE JOTA SURKUTELLAAN JA JOKA JÄÄ AINA LEHDELLE SOITTELEMAAN?
Sisko kehoitti soittamaan lääkärille, kun hänestä tuntui, että olen uudelleen sairastumassa masennukseen. Nielin ylpeyteni ja soitin. Nyt odotan psykiatrisensairaanhoitajan puhelua.

Miten sitä saisi itsestään parkkiinnettua vahvemman, että kestäisi tämän pirun normaalielämän? Kannattaako minun edes mitään yrittää, kun en kerran kestä?

Vaan vaikka taitaa mielialalääkkeiden turvin koko Suomi porskuttaa eteenpäin. Minä en niitä halua ellei ole ihan seinä vastassa. Mutta olisi kiva puhua jollekin ihan ulkopuoliselle. Vielä kun sitä kykenee omia ajatuksiaan jotenkin tuomaan julki ennen kuin ne menevät tukkoon tuohpn kurkkuun ja olet sitten ihan sulkeutunut. 

Ja kuka mua googlettaa? Aika ajoin on tehty haku googlehaku "lesreanne" ja hakija on sitten päätynyt tänne.

Hajatelmia

Kyllä aikoinaan vakka kantensa löysi. Ihminen, joka syyttää ihan kaikesta itseään, oli aihetta tai ei, menee yhteen ihmisen kanssa, joka ei ikinä näe itsessään mitään vikaa ja syyttää kaikesta kaikkia muita. Nyt kun silmät on auvenneet, niin taaspa sitä syyttää vain itseään, kun on ollut niin sokea. Arvaa syyttääkö hän? -  Ei ikipäivänä!!

Ja kukaan ei kasva.

****

Kun halusin kovasti lasta ja sitä ei näkynyt eikä kuulunut, joka paikka oli täynnä raskaana olevia naisia. Nykyään joka paikka on täynnä rakastavaisia avoimesti pussailemassa, halimassa ja kulkemassa käsikkäin. Universumi on erikoistunut vittuilemaan minulle ja minun toiveilleni.

Pettymyksiä

Helvetti sen jälkeen, kun 4 ei huolinutkaan, niin elämä on ollut yksi vastoinkäymisten paraati. Pienet ja isot asiat on kusseet järjestyksessä.

Ensin kaveri ilmoitti, ettei enää halua leikata hiuksiani. Vetosi omaan jaksamiseensa.

Ihan uudesta pyörästä paukahti kumi.

Sitten lapsenvahti ei pääsekään nyt tiistaina, kun olisi harjoitukset ja minä olen kusessa.

Lapsen isä ei suostu auttamaan, koska vihaa näytelmän ohjaajaa yli kaiken. Sellaisen miehen kanssa minä olen tehnyt lapsen. Sanoi sen vielä suoraan. Käänsi vielä sen mua vastaan, että minä en ajattele Lapsen parasta. Haistakoon koko äijä pitkän vitun ja sääli sitä naista, joka sen sille haistattaa. Huusi vielä tyttären kuullen, että se ohjaaja pitäisi ampua. Mieli tekis marssia sossuun ja kertoa millasen ihmisen kanssa minä olen lapsen typeryyksissäni tehnyt.

Tämän jälkeen en ajattele häntä ollenkaan, kun teen elämässäni valintoja. Tyttären on parempi olla tietämättäkään millanen itsekäs kaunanen paska se on. Kun valmistun, niin lähden kauas tästä kaupungista ja otan tyttäreni mukaan.

Elämä jatkuu... Kai

Kohta tapaamaan uutta ihmistä ja jostain syystä tunnen siitä syyllisyyttä. "Ihan turhaan", koittaa järkeni sanoa.Vaan miksi sitten koen, että petän jotakuta? En petä ketään.

Viime yönä näin unta, missä 4 oli poliisi. Hän tuli kotiini ja puhui vihjailevaan sävyyn pamputtamisesta.

Ja niin alkoi koulu

Ja niin astui harmaa arki tähänkin huusholliin. Vettä sataa ja tuulee. Nukuin ehkä pari tuntia viime yönä. Onneksi tytär meni mielellään uuteen päiväkotiin, eikä taaskaan katsettaan nostanut edes, kun vilkutin hei heit. Eilen kysyin minne kärryt voi jättää ja ne sanoi, että eteiseen, missä on muitakin kärryjä. Nyt joku nainen tuli sanomaan, ettei niitä siihen saa jättää. Kun olin kärtsäämässä niitä ulos, niin toinen nainen sanoi, että saa ne siinä olla. 

Päiväkodista poistuessani mietin, että mitähän minä teen ensi kesälomana... Jotenkin minusta tuntuu, että tämä vuosi on tosi pitkä.

Illuusion ympärillä lepattavat perhoset

Eipä se ole salaisuus. Minä olen yksinäinen ihminen. Olen ollut monta monituista vuotta. Yksinäisyydestä olen kokenut melkein kaikki sen muodot mitä nyt mieleen tulee. On ollut aika, jolloin minulla ei ole ollut yhtään kaveria. Kun hommasin ensimmäiset kännykkäni olisko siinä ollut tallennettuna edes kymmentä numeroa. Teatteri harrastuksen myötä sosiaalinen verkostoni kasvoi ja sain useampiakin kavereita, mutta harvoin tunsin olevani mitenkään läheinen kenenkään kanssa. Olin siis yksinäinen ryhmässä.
Olen ollut yksin rakastunut, yksin jopa vihannut, yksin parisuhteessa ja nyt olen yksin lapsen kanssa. Siksi kai minä tarraudun internettiyhteyteeni rystyset pullottaen, koska koska tuntuu, että se on ainoa yhteyteni ulkomaailmaan ja kavereihin joita minä ainakin kuvittelen minulla olevan vielä. Facebook on jatkuvasti päällä ja sorruin minä sen ottamaan puhelimeenikin.

Ollessani vielä lapseni isän kanssa tein profiilin sivustoon, jota mainostettiin minulle "sateenkaarikansan sosiaalisena mediana". Mutta kyllähän sen tyhmäkin näki mikä siinä oli ajatuksena lähinnä toimia deittisivustona. Eron jälkeen tei profiilit pariin muuhunkin sivustoon.

Menestys ei ollut mitenkään mairitteleva. Vastauksia tuli lähinnä transsukupuolisilta biologisilta miehiltä, jotka mielivät naisiksi ja kaikki sanoivat samaa, että he on mieletään naisia, vaikka kulkuset löytyykin ja kaikella rakkaudella, minä haluan biologisen naisen. Miehiltä, jotka käyttivät sivustoa lähinnä ahdisteluun ja pornokuvien jakeluun. Ruotsalaisilta naisilta, jotka eivät edes yrittäneet kommunikoida, vaan alaston kuvia ja web cam seuraa olivat vain vailla. Mutta löytyi sieltä pari ihan hyvääkin...

1, hänet minä tiesin netin ulkopuoleltakin nimeltä. Meillä oli yhteisiä tuttuja ja hän vaikutti kivalta. Parin tapaamisen jälkeen yhteyden pito lakkasi molemmilta.

Sitten tuli 2... Ja hänen kanssaan kuvio alkoi muodostua. Jos sitä siksi edes voi sanoa. Meillä synkkasi tosi hyvin yhteen ja aloimme toistemme fb kavereiksi ja jatkoimme jutustelua siellä. Jo ennen tapaamista hän mietti mistä löytäisi halvalla lasten turvaistuimia, kun hänellä on sukulaislapsia, joita kyytsätä...
Lopulta sovimme tapaamisen. Koska minä en siihen aikaan oikein tiennyt ketä voisin lapsenvahdiksi pyytää, treffeillä oli tyttäreni mukana. Mikä ei häntä haitannut yhtään. Eipä se mitään rakkautta ensi näkemältä ollut, mutta minä ainakin hänestä pidin ja kai hänkin jonkin verran, kun sovimme toisesta tapaamisesta. Mutta sen huomasin, ettei häntä enää kiinnostanut lasten turvaistuimet...
Toinenkin tapaaminen meni ihan jees. Hyvin toimeen tultiin ja niin pois päin. Kun aloin vihjailemaan, että tytär on silloin ja silloin isällään, niin sieltä se tuli se "Toinen luultavasti satuttaisi toista"-puhe.
No eipä siinä, kyllähän minä ymmärsin, kun ei meillä ollut kipinää. Mutta olisin minä silti ollut kiinnostunut kolmansistakin treffeistä. Mutta noh... Ei minun maailma romahtanut siihen.

3n tutustuin facebookin deittisovelluksen kautta. Jotenkin onnistuin kiertämään maksullisen viestinlaitto toiminnon ja pyysin häntä lisäämään minut kaverikseen. Me chattailtiin ensin fb'ssä. Ei ne mitään kamalan syvällisiä keskusteluja olleet, mutta minun kiinnostus heräsi sen verran, että suostuin vaihtamaan puhelinnumeroita.
Ja täytyy myöntää, että olin hieman ihkussakin, mutta en ihan totaallisesti, kun minulle tuli käsitys, että hän olisi halunnut alkaa jo seurustelemaan ennen kuin ollaan nähtykään, niin halusin silti odottaa tapaamistamme.
Ensimmäinen puhelinkeskustelumme tapahtui, kun hän soitti, mutta ei sanonut mitään ja lopulta löi luurin minun korvaani. Minulla soi varoituskellot ja hän vain sanoi, että oli kiva kuullä minun ääni ja että puhelin soitti vahingossa. Minä kysyin, että miksi hän ei puhunut mitään ja silloin hän soitti uudestaan. Arvasi kai, että aloin epäilemään...

Aloimme tehdä suunnitelmia toistemme tapaamisesta. Sovimme, että hän tulee tänne, mutta ajankohta oli koko ajan avoin, koska hän ei tiennyt luotettavaa kissanhoitajaa kissoilleen ja lopulta tuli joku mysteerinen iso lasku.. Eipä hän siitäkään minulle henk.koht, sanonut. Sain lukea siitä facebookissa ja häneltä itseltään jouduin asiaa kysymään kahdesti ennen kuin sain suoran vastauksen. Minä päätin mennä sinne, koska minulla oli omat kesäsuunnitelmat ja en jaksanut niitä pitää jäässä hänen päätöksiään ja pystymisiään odotelessa.

Laskun tulon jälkeen 3 tuli hyvin etäinen ja viileä. Huomasin myös, että hän ei halunnut jutella kanssani puhelimessa, mutta kyllä tykkäsi kuulla minun ääneni. Hän ei laittanut viestiä ellen minä viestinyt ennen ja silloinkin hän laittoi melko viileän vastauksen takaisin. Kokeilin ja en laittanut viestä ja EI MITÄÄN... Olisi mennyt päiväkausia, etten olisi hänestä mitään kuullut, ellen olisi itse viestinnyt ja sittenkin kaikki piti melkein pihdeillä vetää hänestä irti.

Tuohon aikaan kuvaan tuli 4. Aloimme viestimään "Sateenkaarikansan sosiaalisessa mediassa" ja se muuttui flirttailuksi hyvin pian. Ja koska mielestäni oli hyvin selvää, että 3 ei ollut enää kiinnostunut, niin annoin viesteilyn 4 kanssa jatkua vaan. Kohta vaihdoimme numeroitakin ja flirttailumme jatkui tekstiviestien välityksellä.
Siinä missä 3 oli kylmä ja etäinen 4 oli todella lämmin, jopa kuuma ja hyvin lähellä. Minä ihkuunnuin häneen melko nopeasti. Ja sitten 3 kertoo sairaudestaan, jonka minä kuvittelin hänen etääntymisen syyksi ja hän läheni taas vähäksi aikaa. Ja siinä minä olin... Kaksi naista laittelee viestiä ja minä en tiedä mitä tehdä. Eihän siinä kenellekään ollut sanottu tahdon, joten kamalan huonoa omaatuntoa, nyt tuskin kannatti asian takia kantaa, mutta tilanne oli mielestäni outo. Minä kun en ole mikään peluri. En osannut laittaa peliä poikkikaan ja niinpä joinakin päivinä sai olla todella varovainen, että oikea viesti meni oikealle henkilölle.
Kohta 3 oli taas etäinen ja lopetti viesteilyn ja minä tuskin edes huomasin. Ja kun se päivä läheni, kun minun piti matkustaa sinne, en sitten tiennyt mitä tehdä. Ajattelin kysyä häneltä kannattaako minun tullakaan, mutta hän kerkesi ensin ja laittoi hyvin passiivisagressiivisen viestin siitä, että olenko tulossa ollenkaan. Enpä osannut kieltäytyäkään ja niinpä minä lähdin.

Siellä minä hengailin 3 kanssa ja ajattelin koko ajan 4sta, jonka kanssa viesteilin koko ajan. 3 kanssa en tuntenut mitään yhteyttä, mutta hänestä en ollut varma. Olin lukenut häntä ennenkin väärin. Kun minä luulin, että hän ei ollut enää kiinnostunut ja jopa löytänyt jonkun toisen, niin asia ei ollutkaan niin. Mikä minulle oli jutustelua, oli hänelle keskustelua ja kun minusta tuntui, että nyt päästään pintaa syvemmälle, niin hän laittoi jarrut pohjaan. Mutta onneksi olimme samalla sivulla mitä meihin tuli. Meillä ei ollut kipinää. Olin helpottunut, että kenenkään tunteita ei loukattu ja erosimme kavereina.

3 jälkeen olin vapaa 4:lle. Tekstiviesteily jatkui pitkinä puheluina ja kohta olin ihan koukussa niihin. Odotin hänen soittoaan ja viestejään. Ja tunsin itseni onnelliseksi pitkästä pitkästä aikaa ja haluttavaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Hän sanoi tykkäävänsä, kaipaavansa ja ajattelevansa minua koko ajan. Minulle ei kukaan ole koskaan puhunut niin kuin hän puhui. Ei koskaan. Tuntui, että vihdoin ja viimein minäkin sain kokea sen mitä olin ennen saanut vain vierestä seurata. Kävi kyllä mielessä, että tämä on ihan liian hyvää ollakseen totta, mutta kuten perhonen, joka lentää kohti palavaa hehkulamppua, minä sivuutin varoitukset ja jatkoin lepattamistani.

Ja vihdoin ja viimein tuli se päivä jolloin tapasimme. Minä tunnistin hänet jo junan ikkunasta ja kun hän halasi minua, teki mieleni nipistää itseäni, että onko tämä tottakaan. Koko päivä meni kuplassa. Suudeltiin, juteltiin ja suudeltiin ja taas juteltiin.... Ja saunan jälkeen sitten tuli märkää pyyhettä naamaa vasten: "Minä luultavasti tulen satuttamaan sinua" "Kyllä minä sinusta tykkään ja minä haluan sinua, mutta...."
Me päädyttiin joka tapauksessa sänkyyn. Ei mitään kuvitelmia, että se mitään muuttaisi, mutta ainakin minun kehoni kaipasi kosketusta niin paljon, etten minä välittänyt. Me nukuimme lähekkäin ja vaikka tiesin, ettei se johda mihinkään, niin se tuntui silti todella hyvältä. Olo oli todella ristiriitainen.

Seuraavana päivänä yritimme keskittyä muuhun, mutta minä en kyennyt itseäni koossa pitämään rakoilematta ja hänen ahdistuksensa kasvoi ja kasvoi... Lopulta hän soitti itkien kaverilleen, että tulisi hakemaan hänet pois. Ja minä jäin yksin. En minä kunnolla ollut edes tajunnut mitä tapahtu, mutta sen minä tajusin, että minä olin taas yksinäinen. Kukaan ei näkisi minua enää naisena vaan minä olisin taas vain lastenvaunujen jatke. Kukaan ei soita enää ennen nukkumaan menoa vain toivottaakseen hyvää yötä. Kenelläkään ei ole minua ikävä ja kukaan ei ajattele minua koko päivää ja kukaan ei sanoisi minulle enää tykkäävänsä minusta...

Silloin minä romahdin.

En olisi millään kyennyt olemaan yksin, mutta kaikki kenelle keksin soittaa olivat muualla ja minun oli pakko vaan olla. Kaveri soitteli aina, kun omilta menoiltaan kykeni. Mutta muuten olin ihan yksin. Ja yksin olin seuraavankin päivän, kun hän oli kavereineen torilla naureskelemassa. Junasta hän laittoi jotain paskanjauhantaviestejä, joilla hän yritti myötäillä minua, että koko asia menis pois tai jotain en tiedä...

Minä tiesin, että hän oli päässyt minusta yli.

Minusta päästiin yli päivässä! Ja itsesääli valtasi mielen.. Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että kukaan voisi minusta tykätä takaisin! Ja miksi tykkäisikään?! Minä olen niin epäkiinnostava, ruma ja vielä lihavakin. Mikä minussa on vikana, kun sama asia tapahtuu koko ajan ja saan kuunnella samat puheet kerta toisensa jälkeen?!

Seuraavana päivä hän tökkäili ja iloisesti chattaili kanssani facessa. Minä keräsin rohkeuteni ja kysyin mitä oikein tapahtui ja sain vastaukseksi vain, että hänen päänsä tapahtui ja että mikään ei ole minun syytä. Minussa ei ole mitään vikaa. kaikki vika on hänessa. Hän ei ole valmis mihinkään naissuhteisiin ja muuta läpäläpää mitä ihmiset sanoo, kun he yrittävät kiertää sitä, että syy on minussa ja että niillä on tai on kohta jo uusi kiikarissa ellei ole jo siinä vieressä.
Parin päivän päästä saan ärsyttämällä totuuden hänestä ulos. Aluksi hänestä tuntui vain, että joku puuttui vaikka hyvin muuten menikin. Ja seuraavana päivänä, kun hän romahti, hän tajusi, että hän ei olekään minuun ihastunut, että hän halusikin vain seksiä, vaikka ei halunnut asiaa itselleenkään edes myöntää. Ja että hänellä ei ole samalla lailla ikävä minua kuin ennen kuin tavattiin. Kaiken tuon tiesin jo sydämessäni. Piti vain kuulla se.
Ja takaisin kysymykseen: Miksi kukaan ei koskaan tykkää minusta takaisin?!?! Mikä minussa on vikana?!

Minäkin sanoin, että taisin minäkin ihastua kuvitelmaan ja oikeasti en edes tiedä miten iso vale tuo oli vai oliko ollenkaan. En ole varma, onko minulla ikävä häntä vai sitä, kun joku joka katsoisi minua sillä tietyllä katseella, sanoisi, että hänellä on ikävä, ja että hän tykkää ja haluaa olla kanssani. Ja joka pussaa ja halaa. En minä hänestä kamalasti muista muuta kuin, että miten hyvältä hän tuntui.

En minä ole vihainen hänelle. Hän teki ihan oikein. Ei itseään voi pakottaa tykkäämään, jos ei oikeasti tykkääkään. Ehkä hänkin oli yksinäinen ja kaipasi elämäänsä jonkun ja minä olin siinä...
Tai sitten se oli internet. Vaikka sitä ei mitään onlinessa esittäisikään kuin omaa itseään, niin silti internetissä me olemme vain omia heijastuksiamme ja toisen on ilmeisen helppo luoda tästä heijastuksesta mieleisensä ja ihastua siihen.

Minulla on vielä pari maksettua päivää jäljellä kyseisessä "sosiaalisessa mediassa", mutta kun ne ovat täynnä, luultavasti poistan profiilini. Pitää taas tottua elämään tätä yksinäistä elämää toistaen päivittäin samoja rutiineita, jopa sanoja ja lauseita. Ja hyväksyä se, että tuskin tulen ketään tapaamaan, joka minusta edes pikkasen kiinnostuisi. Mutta ehkä se on parempi kuin ihastua muihin illuusion ympärillä hullaantuneisiin perhosiin ja palaa.

Deja Fucking Vu!!

Olihan se liian hyvää ollakseen totta, että kukaan nainen voisi minusta oikeasti tykätä! Taas sai kuunnella samat jorinat "Minä pelkään, että tulen satuttamaan sinua", "Ei tämä sinusta johdu. Minä en ole valmis mihinkään naissuhteisiin" (ja tähän voisin lausua ennustuksen viikko ehkä pari, niin  Hänellä on jo uusi kiikarissa ja ellei ole jo yhdessä. Että se siitä valmiudesta). Ja niin pöljähän minä en ole, että kun ei suostuta kertomaan kuin epämääräisiä syitä ja vakuutellaan, ettei se vika ole minussa, että menisin sen uskomaan. Jotain se ei sano ja se on se joku joka vaivaa ja en pääse eteenpäin. Ja niin pitkään kun en toisin tiedä ja mitä enemmän muuta vakuutellaan, niin minä oletan, että vika on aina minussa.

MIKÄ VIKA MINUSSA ON?!

Unia V

Olin vielä exäni kanssa. Yritin päästä hänestä eroon jättämällä kainalot pesemättä, mutta en kyennyt olemaan ja päädyin kompromissiin: pesin kainalot, mutta en laittanut deodoranttia. Pilasin lopullisesti suunnitelmani keromalla siitä kännissä exälleni, joka naljaili minulle aamulla. 

Krapulassa menin kaverini itämaisen tanssin tunnille. Tämä kaveri pyysi minua kaveriksi opettamaan. Kun sanoin, etten ole koskaan tanssinut itämaisia tansseja, niin hän antoi minulle pari huivia ja sanoi, että niitä kun liikuttelee, niin se riittää. Pääasia, että kuuluu kilinää.