sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sunnuntai

Siivosin. Piti siivota jo eilen, mutta se päivä menikin tuota ikävää ja yksinäisyyttä potiessa. Tänään sain itsestäni sen verran irti ja sain opeteltua repliikkejäkin vähäsen. Sellainen olo tuli, että minä saan elämästä kiinni, kunhan vain olisi tekemistä ja en vain täällä kotona jurnottaisi koko ajan. Minä jopa tykkäsin replojen pänttäämisestä, vaikka olen yleensä sitä inhonnut. Huomasin, että uneksinkin jo ns. paremmasta huomisesta. En ole siihenkään kyennyt 4:n lähdön jälkeen.

Mieli on ollut melko matalalla ns. tyhjinä hetkinä. Hain tyttären ja lapsen isä oli kuin ei mitään viimeksi ollut tapahtunutkaan. Se ottaa niin itsestäänselvänä, että minä annan sen raivarit mennä ilman olankohautusta. Ja minun teki mieli kääntyä jo ovella. Kun minulla lipsahti, ettei taaskaan ole lapsenvahtia tiistaiksi, niin vahingonilon kuuli hänen äänestään, kun hän sanoi "Se voikin olla vähän vaikeaa". En sanonut mitään, vaikka toistaiseksi olen joka tiistaille lapsenvahdin saanut.
Mutta niin kamalan huonosti sekin ihminen minut tuntee, vaikka oltiin yhdessä ties kuin kauan. Jos minä jotain päättämällä päätän, niin minä kyllä löydän keinot, että asiat järjestyy.

Tytär itki isänsä perään ja se tuntui niin epäreilulta. Ei se minun perääni paljon koskaan itke. Olisi niin kiva, että minä olisin jollekin edes joskus se rakkain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti