Piece of Cake

Minä olen löytänyt uuden intohimon kohteen. harmi vain, että minun kroppa ei vain kovasti tykkää tästä uudesta innostuksesta. Pitää siis hillitä omaa leipomisintoaan, jotta jo valmiiksi nouseva tai paikallaan junnaava painokäyrä taivu taas jyrkempään nousuun.

Pääsiäiseksi tein "pimpatun" mango-juustokakun. Yhdistin kaksi reseptiä ja kakku onnistui hyvin, joskin leipoessa piti vähän soveltaa.

Mango-juustokakku

 

POHJA

200g kaurakeksejä

50g voita

TÄYTE

6 liivatelehteä

1/2 dl mangotölkin lientä

1 tölkki säilykemangoa soseena

 300g maustamatonta tuorejuustoa

 1/2 dl sokeria

 1 tl vaniljasokeria

 1/2 sitruunamehua

 5 dl kuohukermaa

PÄÄLLE

3 pientä mangopilttiä

4 liivatetta

KORISTEEKSI

Hopea kuulia

Suklaan makuisia koristelugeelejä

Kermavaahtoa

	Sekoita murskatut keksit ja sulatettu voi. Painele pohja pyöreän vuoan  pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin. Liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 min. Kuumenna ½ dl mangolientä kiehuvaksi esim. mikrouunissa lasissa. Puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi liemeen. Lisää tuorejuustoon liivateseos, soseutettu mango ja muut maustavat ainekset. Vatkaa kerma vaahdoksi erikseen ja yhdistä siihen varovasti juustomangoseos. Kaada hyytelö torttupohjalle. Hyydytä jääkaapissa. Liuota koristehyytelön liivatteet myös ensin kylmässä vedessä. Puristele liivatteet liotusvedestä ja sulata ne mangososeen kanssa (n. ½ dl) kiehuvaksi esim. mikrossa lasissa.  Lisää loppu sose joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä vähintään seuraavaan päivään. Koristele ennen tarjoilua.  *** Tuo oli se resepti millä lähdin tekemään, mutta pohjaan tuli noin 40g enemmän keksejä laitettua kuin ohjeessa. Voitakin jouduin silmämääräisesti lisäämään noin 50g lisää. En ole varma voin määrästä, koska en mitannut sitä. Täytteeseen lisäsin ainakin desin enemmän sokeria kuin ohjeessa, koska mielestäni siinä maistui sitruuna liikaa. Samoin lorautin sokeria myös päällyseen. Minä kun olen aika lailla makean perään. Koristellessa sattui sellainen hupsis, että innoissani en malttanut odottaa yön yli vaan aloin koristelemaan jo samana iltana, heti kun päällinen oli hyytynyt. Siinä kävi niin, että hopea kuulien ja koristelu geelin alle alkoi muodostua vettä ja hopeakuulat sulivat päälliseen (mikä oli ihan hyvän näköistä), mutta geelit alkoivat leviämään. Koska päällinen oli hyytelöitynyttä, niin oli helppo pyyhkiä koristelu pois, mutta ikävät ruskeat tahrat jäi pintaan. Koristelin uudestaan tänä aamuna. Pohjasta oli tullut yön aikana liian kova. Tajusin myös, että pohjan ohje oli tarkoitettu pienemmälle kakulle kuin päällinen. Ensi kerralla pitää kokeilla tehdä päällinen ja täyte valmiiksi edeltävänä iltana ja pohja vasta tarjoilupäivänä. Asetella se sitten siihen täytteen päälle ja antaa olla jääkaapissa muutaman tunnin ja kipata kakku sitten tarjoilulautaselle. Tehdä koko homma nurinpäin.  Voi myös kokeilla tekevänsä isomman pohjataikinan, mutta tuo jo nyt tekemäni riitti vallan mainiosti.  Tyttären yksivuotiskakut,  joiden reptiä en muista, kun en ottanut ylös. Mutta ihan perus täytekakkuja ovat molemmat. Joskin hedelmäpäällysteinen oli ensimmäinen yritys, joka lässähti. Kun olin saanut toisen pohjan tehtyä, joka sitten ei lässähtänyt, kostutin myös  epäonnistuneen pohjan (en halkaissut sitä) ja koristelin senkin. Vieraat suosivat värikästä täytekakkua, mutta hedelmäkakku/torttuhässäkkäkin tuli syötyä.
Näissä kakuissa oli myös koristelun kanssa häikkää. laitoin kakut liian pienille tarjoiluastioille, joten laitojen kermat alkoivat valumaan pöydälle.
	Noh.. Oppia ikä kaikki. Seuraavat kermakakut teen isommalle lautasille.

Unia III

Jyrki Katainen tarjosi minulle euroshopperin kaakaota. Hän pyyteli kovasti anteeksi, koska kaakao oli sekoitettu veteen. Hänellä, kun ei ollut varaa maitoon. Työkkäri tuli vasta ensiviikolla ja sosiaalitoimiston virkailija söi Kataisen toimeentulohakemuksen.

Raivon jälkeinen krapula

Jostain kumman syystä en voi kommentoida edes omaa blogiani. Joten vastaanpa sitten tähän. Edellinen merkintäni oli melko pikaistuksissa kirjoitettu ja sisälsi paikka paikoin ja aika paljonkin liioittelua. En minä usko, että vankilaan joutuu Persuinhon ilmaisun takia, mutta voi olla, että turpiin saattaa tulla.

Katsoin uutisia ja alkoi tuntua hieman typerältä koko minun meuhaaminen. Siellä uutisoitiin, että alimman tuloluokan ehdokkaita pääsi Persujen riveistä eduskuntaan. Muiden puolueissa ne oli lähestulkoon kaikki korkeammassa tuloluokassa, ellei jopa rikkaita. Siis, tavallisia ihmisihän ne ovat kaikki ja juuri niitä joiden ääni ei ennen ole kuulunut minnekään. Ymmärrän hyvin, olenhan itsekin siellä pahnan pohjimmaisena, mutta silti heidän oikotiensä onneen ei tule tuottamaan haluttua tulosta.

Ja Timo Soinia, Allah-ahosta ja tätä uutta tyyppiä, joka on tupsahtanut julkisuuteen en voi sietää vieläkään. Toivottavasti näkevät paljon pahoja unia edes.

Turhautunut huuto kuuroille korville

Vaalien jälkeinen masis. Koskaanhan ei minun äänestyshistoriassa ole vaalit menneet niin kuin minä haluan, mutta ei ne koskaan ole näin paljon päin persettä (sanan kaikissa merkityksissä) päättyneet kuin nyt.
Minä olen niin pettynyt ihmisiin, koska eivät kerta kaikkiaan kykene näkemään asioita kuin yhdestä vinkkelistä. Eikä edes niinkään vaan eivät haluakaan nähdä. Kunhan itsellä on kaikki näennäisesti hyvin, niin sille voi sitten uhrata muiden ihmisten ihmisoikeudetkin. Tarkoitan siis, että ongelmien juuria ei nähdä vaan syytetään niistä aivan sivullisia ihmisiä. Jopa toisia "uhreja".
Ajetaan vaan kaikki erilaiselta kalskahtavatkaan ihmiset pois maasta ja siltikään kurjuus ei poistu Suomesta. Ihmiset vinkuu, kun suomalaisia ei auteta, mutta mamuja hyysätään ja sitten ostavat halpatuotantomaissa tehtyjä tavaroita. Suomalainen tuote jää hyllylle ja kas kohta työpaikatkin valuu sinne halppismaahan ja ei ole kohta työpaikkoja ja siitä syytetään maahanmuuttajia. Jos se isänmaallisuus on niin pirun tärkeää, niin osta suomalaista, niin takaat suomalaiselle työpaikan. Piste.
Tekis mieleni huutaa, koska kaikki menee ympyrää. Hitlerkin äänestettiin valtaan ja silloiset saksalaiset meni ihan tähän samaan vipuun. Silloinhan kansanahdingosta syytettiin juutalaisia.

Ehkä on epäreilua verrata persuja natsipuolueeseen, mutta eipä tarvitse paljoa kaivaa, kun natsimaiset mielipiteen ilmaisut nousee esiin: Puolueet päättämään taiteesta. Seuraavaksi tulee varmaan kirjaroviot.
Sitä mietin uskaltaako tätäkään "blogia" julkaista. Mistä sen tietää tuleeko kohta vankilareissu, kun en ylenpalttisesti iloitse Persujen vaalivoitosta?
Onneksi toistaiseksi mielipiteen ilmaisuvapaus toimii myös meillä postmoderneilla tekotaiteilijoilla ja muilla viherpiipertäjillä.

Se on luojan lykky, että demokratian ratas on iso ja raskas. Jos uusi hallitus on koossa koko neljä vuotta (eräät optimistit veikkaavat, että hallitus tulee hajoamaan ennen sitä), tuskin se isoa muutosta kerkeää tekemään. Toisaalta onhan se hyvä, että eduskunnassa vaihtui naamat ja todella iloinen olen siitä, että siellä ei enää tiettyjä penkin kuluttajia ole. Mutta se surettaa, että tuskinpa yhteläinen avioliittolaki on oikeasti realistisesti menossa läpi seuraavan hallituskauden aikana. Asetan toiveeni neljän vuoden jälkeisiin vaaleihin. Sen verran tuntuu epärealistiset odotukset joillakin olevan (tyyliin valuutan vaihtuminen takaisin markoiksi ja EUsta eroaminen), että voi olla iso pettymys edessä.

Ihmiset haluavat elää ilottomassa ja ahdasmielisessä Suomessa, niin sen kyllä nyt saivat. Onneksi olkoon.

Perustarpeiden äärellä minuutta etsimässä ja muutakin

Minulla vissiin raskaus jotenkin herkisti minun kehoni tuntemuksille tai sitten iän myötä hormonaaliset vaikutukset vain voimistuu. Minä tiedän, että minulla on ovulaatio, kun minuun iskee voimakas halipula. Pari päivää on vain yhtä huokailua ja haaveilua, että olisi joku ihana ihminen jonka lähellä saisi olla. Kyllä kai siihen seksikin liittyisi, mutta pääasia olisi läheisyys ja sen puute.
Tätä kestää vähän laimeampana kuukautisten yli ja sitten olen "normaali" hieman tehokkaampi ihminen noin pari viikkoa.

Välillä näiden parin päivän aikana saattaa mennä jopa kaikki arvostelukykykin. Halipula on niin kamala, että melkein olen ollut valmis kelpuuttamaan lähelleni sellaisiakin joita en normaalisti kelpuuttaisi. Onneksi vielä ei ole täysin mennyt järki.
Olen ollut lähellä jopa alkaa lämmittelemään suhdetta J'nkin kanssa, vaikka se tie on nyt kävelty loppuun. Olisi miesparka ollut ihan sekaisin, kun pari päivää olisi taas kelvannut, mutta sitten olisi viimeistään parin viikon päästä tullut taas ero.
Vaikka en minä J'nä minua enää takaisin ottaisi.

Tänäänkin olen huokaillut haavemaailmassa ja samalla yrittänyt saada selkeyttä siitä mikä ja kuka on ihminen joka olen minä. Katsoin dokumentin "Kyllä homotkin siivoaa". Herätti ajatuksia monellakin tasolla. Jollain tasolla ehkä hieman kadehdinkin niiden nuorten selkeää identtiteettiä. On se tietyllä tavalla vapauttavaakin, kun voi nuorena sanoa, että minä olen lesbo/homo/bi eikä pähkäillä kuin minä vielä kolmikymppisenäkin.
Sellaisen on helppo sanoa, ettei ne lokerot merkitse mitään, joille on selvää kuka on ja mitä on. Minulle ne on tärkeitä, koska minä en tiedä kuka olen ja mitä olen. Tai ehkä minun ongelma on laatikkoajattelu. Ehkä minulla pitäisi alkaa tutustelemaan elämään laatikkojen vieressä. Vaan kun se laatikko tuntuisi niin paljon turvallisemmalta. Elämä laatikkojen välissä on kuin mikäkin villi länsi.

Talvella joku oli heittänyt meidän keittiön ikkunaan kananmunan. Se roikkuu kuin räkä siinä vieläkin, koska meillä ei ole välineitä aukasta ikkunoita ja pestä niitä ulkoapäin. J mietti, että heitettiinköhän se siihen, koska minä pidän naisista. Minä torjuin sen heti, koska ulkopuolisen silmin me eletään kuin normi heteroperhe. Mistä sen kukaan voisi tietää? Mutta joka kerta kun minä näen sen mietin, että olisiko se heitetty siihen juuri siksi.

Nuorempana olin rohkeampi. Nykyään en niinkään. Mietin tuota dokumenttiakin katsoessa, että jos minä ikinä ketään löydän ja hän sattuisi olemaan nainen, miten sitä uskaltaa olla aidosti oma itsensä? Seuraisiko siitä minullekin tappouhkausia? Alettaisiinko tytärtäkin vainoamaan?

Rauhassa sain nuorenakin olla, vaikka en salannut sitä, että minulla oli naisystävä. Mutta viime aikaiset tapahtumat ja sekin, että olen kokenut miten helppo on elää heterosuhteessa tässä heteronormisessa maailmassa ja voin verrata sitä siihen, kun oli naisen kanssa ja aina sai miettiä miten paljon kotioloistaan kertoo ulkopuoliselle.
Se on ihme miten moni vaivaantuu, kun sanoo vaikka, että "Olin eilen naisystäväni kanssa Ikeassa ja ostettiin uusi pöytä". Kun oli miehen kanssa tuollainen jutustelu oli jopa odotettavaa. Sitä jopa kysyttiin. Räikein ristiriita tuli, kun istuin samassa autossa kolmen muun naisen kanssa, joista ainakin kaksi kävi hyvinkin yksityiskohtaista keskustelua omasta seksielämästään. Autosta poistuessani tiesin aika paljon asioita heidän makuuhuone-elämästään. Jos olisin edelleen ollut entisen naisystäväni kanssa silloin, en olisi varmasti voinut avautua meidän petipuuhista siinä seurassa ainakaan.
Sitä joko "hyväksyy" sen vaivaantuneen ilmapiirin ja on oma itsensä ja tuo omaa elämäänsä julki naisystävineen tai vaimoineen tai on se lesbo ilman rakkauselämää päivisin ja vasta iltaisin ja "omissa porukoissa" ihan täysin oma itsensä.

Olihan siinä dokumentissa yksi pariskunta, joita ei ilmeisesti ole alettu kiusaamaan. Vanhojen tansseissakin kahdestaan tanssivat. Ja hyvä niin. Olisihan se hienoa, että tyttäreni sukupolvi olisi jo niin "valistunut" ettei niille ole mikään kysymys edes koko asia.

Unia II

Viime yönä istuin junassa tai bussissa. Cristal Snow tuli sanomaan, että hänestä on mukava lukea minun blogia, koska käytän sivistyssanoja ilahduttavasti väärin.
Se oli kai hyvä syy muuttua mieheksi, joka esittää performanssitaidetta Oulun kaupungin teatterin lavalla. Sanoin, että minua pitää rangaista ja pyysin tuntematonta miestä yleisöstä antamaan minulle raipan iskuja. Vähän hävetti, kun tuntematon olikin kurssikaveri.

Elämän meno III

Kävin eilen katsomassa elokuvan Sovinto. Haluaisin kirjoittaa siitä ihan oman pätkänsä tähän, mutta en kykene. Oli ehkä liian rankka ja realistinen kuvaus alkoholismista ja miten se vaikuttaa lapsiin sellaiselle, joka on itsekin kasvanut alkoholismin hallitsemassa ympäristössä. Minun tunnekuohuni kesti kotiin asti.
Joku kertoi, että joku kriitikko oli nähnyt siinä huumoriakin. Täytyy olla melko musta huumorintaju tai minä olen huumorintajuton. Kenties Ville Virtasen esittämän isän känninen katkokävely paskat housussa huvittaa joitakin. Minulta huumoripisteet vei pois se, että ne paskahousut veti pois alaikäinen tytär. Todellisuutta sekin.

Elokuvan tytär antoi lopulta anteeksi. Minä en kenties ole niin hyvä ihminen. Vaikka en nyt katkeruudessa kylvekään. Alkoholismi on sairaus, mutta silti.

Ennen elokuvaa käytiin Makuunista ostamassa karkit. Repsahdin minäkin. Ei olisi ollut varaa karkkiinkaan rahallisesti eikä "kilollisesti". Noin nelikymppinen nainen katsoi minua pitkään, kun vahingossa ajattelin ääneen: "Paskat minä ostan karkkia. On minulla pakko lainata äidiltä rahaa joka tapauksessa".
On noloa olla päälle kolmekymmentä ja silti lainata rahaa äidiltä. En valita. Asia on työn alla... Lotto on vetämässä niin kuin paperit amikseenkin ja askel kohti ammattia on otettu. Seuraavaksi työnhaku päälle.

Mietin tänään, että ihmiset tekee aika typeristä asioista periaatekysymyksiä.

Kuten jos kouluihin olisi tullut kerran viikossa kasvisruokaa, ei sitä olisi vastustanut kukaan. Mutta kun kasvisruoalle pyhitetään yksi päivä, niin siitä nousee suuri haloo.

Tämä iänikuinen pakkoruotsi keskustelu. Ei kukaan valita pakkoenglannista tai pakkobiologiasta. Itä-Suomessa haluttas lukea pakkovenäjää. Miten ne voi olla varmoja, että Itä-Suomalainen nuori jää Itä-Suomeen käyttämään venäjän kielen taitojaan? Ja kuka sitä estää opiskelemasta venäjää? Miksi pitää olla pakko?
Kouluissa opiskellaan ihan älyttömästi asioita mitä ei tosi elämässä oikeastaan tarvitse. Yleissivistys ei ole kyllä koskaan pahitteeksi. Ihan vain vaikka siksi ettei vaikuta tyhmältä vaikka tyhmä olisikin. Luulisi siinä yhden ruotsinkin rinnalla menevän. Mutta siitä on tullut jo periaatekysymys joillekin.
Minua koko aihe turruttaa.

On kevät. Tien varsilla tuoksahtaa koiran kakka. En valita koiran kakasta, mutta valitan lasin sirpaleista aina ja ikuisesti.