lauantai 28. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Nostalgiaa
Viime kesän ainoat sadepäivät sattuivat Pepin esityspäiville. Yhtenä
näistä päivistä oli kotoa lähtiessä vielä aurinkoista, mutta vettä alkoi
tulemaan alkuroudauksen aikana ja esitys piti peruuttaa. Minulla oli
jalassa korkosandaalit ja eikä mukana ollut mitään sadesuojan
tapaistakaan. Kahviosta ostin kertakäyttösadetakin. Kengät oli tosi
ikävät kävellä siinä sateessa, joten laitoin ne pussiin ja kävelin
avojaloin kotiin. Rapakot tuntuivat ihanilta paljaissa jaloissa ja
minähän kaahlasin niissä ihan mielissäni. Kotona laitoin sadetakin
kenkien kanssa samaan pussiin ja unohdin ne jonnekin.
Nyt löysin ne makkarin lattialta ja mieleeni tuli viime kesä.
Siellä ne on minun Karjasillalla viettämäni kuukaudet kerroksina makkarin lattialla.
Nyt löysin ne makkarin lattialta ja mieleeni tuli viime kesä.
Siellä ne on minun Karjasillalla viettämäni kuukaudet kerroksina makkarin lattialla.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Problem: SOLVED!
Minä ratkaisin minun ammatinvalintaan liittyvät angstaukset. Alan isona taideanalysoijaksi ja käytän suveilematta tytärtäni
hyväksi. Hän katsoi minun maalausta tänään ja hänen analyysinsä: -
Paperityttö. - Paperityttö on hukassa. Missä paperityttö on? Hukassa.
Sitten hän laittoi maalauksen päänsä päälle: - Vihreä lakki. Ja sitten
hän maistoi maalausta: - Maistuu pakkinalta.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Mitä me teen? Minne mä meen? - Frankly my dear, I don't give a damn..
Olen taas isojen kysymysten ääressä, kun leipuri-kondislinjan pääsykokeet on tulossa ja ainakaan kotona tekemilläni korvapuusteilla ei sinne päästä. Työharjoittelussa olen saanut tehdä pitkoja parina päivänä ja kotonakin olen tehnyt muutaman ja ne ei niin katastrofaalisia ole.
Siis, siinä pääsykokeessa pitää tehdä kolme pitkoa, korvapuusteja loppu taikinasta ja kolmas on yllätystuote. Luokkakaverilla oli epäilys ja jos se on se, niin pitää satsata todella korvapuusteihin ja pitkoihin, koska minä en ole kyseistä tuotetta, koskaan edes yrittänyt tehdä. Syystä voisin avautua enemmänkin, vaan en viitsi sanoa mitään, koska ei ole mitään hyvää sanottavaa siitä miten toinen torpedoi toisenkin mahkuja omalla itsepäisyydellään ja varsinkaan, kun se ei ole se asia mitä olin tähän kirjoittamassa.
Oikeasti pohdiskelen mielessäni mitä teen, jos minä en pääsekään leipuri-kondiittorilinjalle? Kestääkö polla opiskella jotain mikä ei oikeasti kiinnosta pätkääkään ja ketsella viereisestä luokasta kuinka muut opiskelee juuri sitä mitä ne haluaa. Toisaalta ne sanoo, että elintarvikevalmistajia on töissä leipomoissakin (yhdessä leipomossa missä vierailtiin sanottiin suoraan, että ne ottaa mielellään nimenomaan elintarvikealan ihmisiä töihin mieluummin) ja toinen asia... Olen ollut työssäoppimassa yhdessä leipomossa ja sieltä on laitettu ihmisiä pellolle. Leipomoalalla menee todella heikosti, kun ihmiset karppaa ja ei syö leipää. No, sitä ei tiedä mikä on tilanne kolmen vuoden päästä. Luultavimmin karppaus on muisto vaan ja silloin on uusi ravintovillitys menossa. Muualla maailmassa terveetkin ihmiset syö gluteenitonta ruokaa. Se voi olla, että leipomoissakin aletaan tarvita lisää työvoimaa.
Viisatahan se olisi laskelmoida ja käydä elintarvikevalmistajan linja ja sitten vain pyrkiä leipomoalalle. Muutenkin elintarvikealalla olisi tällä hetkellä kuulema töitä.
Vaikkakin haluaisin työn mitä ei tarvisi kotona enää miettiä, niin selkeästi mieleni myös askartelee yrityksen perustamisajatuksen parissa. Ouluun ei ainakaan enää uutta kahvilaa kannata perustaa, Täällä kun pizzeriat on korvanneet kahvilat ja niitä on joka nurkan takana melkein. Siinä pitäisi olla joku oma omanlainen juttunsa mikä vielä kiinnostaisi ihmisiä.
Ja mitäs sitten, jos lopetan koulun kesken? Taas pisteessä nolla.. Olisko sekään sitten ratkaisu? Voi että kun sitä tienaisi leipänsä taiteilulla ja haaveilulla, niin minulla ei olisi hätäpäivää.
Siis, siinä pääsykokeessa pitää tehdä kolme pitkoa, korvapuusteja loppu taikinasta ja kolmas on yllätystuote. Luokkakaverilla oli epäilys ja jos se on se, niin pitää satsata todella korvapuusteihin ja pitkoihin, koska minä en ole kyseistä tuotetta, koskaan edes yrittänyt tehdä. Syystä voisin avautua enemmänkin, vaan en viitsi sanoa mitään, koska ei ole mitään hyvää sanottavaa siitä miten toinen torpedoi toisenkin mahkuja omalla itsepäisyydellään ja varsinkaan, kun se ei ole se asia mitä olin tähän kirjoittamassa.
Oikeasti pohdiskelen mielessäni mitä teen, jos minä en pääsekään leipuri-kondiittorilinjalle? Kestääkö polla opiskella jotain mikä ei oikeasti kiinnosta pätkääkään ja ketsella viereisestä luokasta kuinka muut opiskelee juuri sitä mitä ne haluaa. Toisaalta ne sanoo, että elintarvikevalmistajia on töissä leipomoissakin (yhdessä leipomossa missä vierailtiin sanottiin suoraan, että ne ottaa mielellään nimenomaan elintarvikealan ihmisiä töihin mieluummin) ja toinen asia... Olen ollut työssäoppimassa yhdessä leipomossa ja sieltä on laitettu ihmisiä pellolle. Leipomoalalla menee todella heikosti, kun ihmiset karppaa ja ei syö leipää. No, sitä ei tiedä mikä on tilanne kolmen vuoden päästä. Luultavimmin karppaus on muisto vaan ja silloin on uusi ravintovillitys menossa. Muualla maailmassa terveetkin ihmiset syö gluteenitonta ruokaa. Se voi olla, että leipomoissakin aletaan tarvita lisää työvoimaa.
Viisatahan se olisi laskelmoida ja käydä elintarvikevalmistajan linja ja sitten vain pyrkiä leipomoalalle. Muutenkin elintarvikealalla olisi tällä hetkellä kuulema töitä.
Vaikkakin haluaisin työn mitä ei tarvisi kotona enää miettiä, niin selkeästi mieleni myös askartelee yrityksen perustamisajatuksen parissa. Ouluun ei ainakaan enää uutta kahvilaa kannata perustaa, Täällä kun pizzeriat on korvanneet kahvilat ja niitä on joka nurkan takana melkein. Siinä pitäisi olla joku oma omanlainen juttunsa mikä vielä kiinnostaisi ihmisiä.
Ja mitäs sitten, jos lopetan koulun kesken? Taas pisteessä nolla.. Olisko sekään sitten ratkaisu? Voi että kun sitä tienaisi leipänsä taiteilulla ja haaveilulla, niin minulla ei olisi hätäpäivää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
