Tein virheen ja otin osaa johonkin pirun arvontaan yöllä. Tajusin virheeni, kun laitoin lomakkeen menemään, mutta se oli jo myöhäistä. Päivällä onkin puhelinmyyjät soittaneet:
- Matti täältä jostain epämääräsestä firmasta hei! Minäpä kysyn sinulta muutaman kysymyksen ennen kuin menen mukavaan asiaan.
Oletko risteilyihmisiä?
- En.
-Kiinnostaako sinua oma hyvinvointi?
- Ei.
- Ööö... Tota... Minulla on sinulle täällä tarjous Eeva lehteä neljällä eurolla niin ja niin monta kuukautta ja Tallinnan risteilylahjakortti.
- En minä halua kumpaakaan.
- Mutta tämä on upea tarjous. Risteilylahjakort...
- En minä sitä halua. Anna se jollekin toiselle.
- Kiitos hei.
Tunnin päästä soi uudestaan puhelin.
- Maija täältä epämääräsestä puhelinmyyntifirmasta hei. Minä olen tärkeällä asialla. Sinulle on varmasti terveys ja hyvinvointi tärkeä asia. Eikö vain?
- Joo on, mutta minä en osta mitään.
- Enkö saa kertoa tästä ihanasta asiasta?
- Joo, vaan en minä siltikään osta mitään.
- (lyö luurin korvaan).
perjantai 30. joulukuuta 2016
perjantai 2. syyskuuta 2016
Paha! Paha! Paha Paha MÄÄÄ!
Negatiivinen sisäinen ääni on ollut pitkäaikaisin "ystäväni". Joskus päiväkoti-ikäisenä taisin ensimmäistä kertaa katsoa peiliin ja sisäinen ääni supatti, että "olet ruma". Ja sen jälkeen se onkin haukkunut kaikkea tekemistäni ja kaikkia saavutuksiani taukoamatta. Ääni kuuluu äidilleni, sukulaiselleni, isälleni, muille lapsille kotipaikkunnaltani. Vuosien mittaan ääni on saanut sävyjä ja lauseita exiltäni. Välillä näen myös ilmeitä, silmien pyörityksiä...
Pahimmillaan se on halvaannuttanut minut täysin, enkä ole edes yrittänyt, koska se on saanut minut uskomaan, etten ole yhtä hyvä kuin muut ja pelkäämään torjuntaa, koska en ole yhtä arvokas kuin muut.
Jos jotain hyvää itsestäni löydän tai onnistun, niin tämä ääni lisää siihen: MUTTA... Esim. Sain tänään työkokeilupaikan koulusta, mutta siitä iloitseminen loppui kuin seinään, kun päässä supatti "MUTTA ei Se ole oikea työpaikka. Et saa palkkaa, etkä työpaikkaetuja. Se ei poiji mitään. Ei sinusta ole siihen." Minulla on treffit la, "mutta sen kiinnostus sinuun loppuu heti, kun se näkee miten ruma ja lihava sinä olet".
Minä olen kohta nelkyt vuotta kuunnellut tuota paskaa ja mun mitta on täysi, mutta en saa sitä ääntä vaiennettua. Syömishäiriöryhmässä kerroin tästä äänestä.sain vihdoin ja viimein ohjeen, että mitä jos korvaisikin sen myrkyllisen MUTTA-sanan positiivisella? Haastan näin ollen itseni ja muut negatiivisen sisäisen puheen kuuntelijat korvaamaan sanan MUTTA sanalla KOSKA. Kirjoittamaan vaikka päiväkirjan tapaiseen ne.
Minä sain koulusta työkokeilupaikan, KOSKA olin motivoitunut ja lupaavin hakija. Minulla on lauantaina treffit ja ne menee hyvin, KOSKA minä olen ollut rehellisesti oma itseni viesteissäni.
maanantai 1. elokuuta 2016
Eräiden treffien jälkimeiningit
- Minä kuulin, että se sanoi sinusta näin ja silleen, että kälä kälä.
- ai? Minä luulin, että se olisi sanonut, että kälä kälä pälä kälä pälä, kun mäkä mäkä, mutta jos kuitenkin kälä kälä!
- nyt kyllä sanon sille, että sinä sanoit, että kälä mäkä kälä mäkä käläkäläkä!!!!
- No EN minä sitä tarkottanut, kun kälä läkä kälä kälä kälä mäkä mäkä!!!!!! Mutta mäkä mäkä mäkä!!!! Vituttaa tämmönen kälä kälä kälä kälä!!!!!
#neverdatewomen
- ai? Minä luulin, että se olisi sanonut, että kälä kälä pälä kälä pälä, kun mäkä mäkä, mutta jos kuitenkin kälä kälä!
- nyt kyllä sanon sille, että sinä sanoit, että kälä mäkä kälä mäkä käläkäläkä!!!!
- No EN minä sitä tarkottanut, kun kälä läkä kälä kälä kälä mäkä mäkä!!!!!! Mutta mäkä mäkä mäkä!!!! Vituttaa tämmönen kälä kälä kälä kälä!!!!!
#neverdatewomen
perjantai 1. heinäkuuta 2016
Tohtori Kiliminkkinen
Ääni: Tapsa päättää tankata ennen kuin menee tapaamaan ja hoitamaan vanhuksia.
Kuvassa Kiliminkkinen tankkaa autoa.
Ääni: Tapsa pyytää naapuria mukaan talkoisiin, mutta naapuri ei pääse, koska hänellä on työkiireitä.
Naapuri: En minä nyt pääse, minulla on työkiireitä.
Ääni: Tapsa korostaa liikunnan merkitystä myös vanhusten hoidossa.
Kiliminkkinen: No niin mummo, on terveyden kannalta on tärkeää, että sinä liikut.
Kuvassa Kiliminkkinen tankkaa autoa.
Ääni: Tapsa pyytää naapuria mukaan talkoisiin, mutta naapuri ei pääse, koska hänellä on työkiireitä.
Naapuri: En minä nyt pääse, minulla on työkiireitä.
Ääni: Tapsa korostaa liikunnan merkitystä myös vanhusten hoidossa.
Kiliminkkinen: No niin mummo, on terveyden kannalta on tärkeää, että sinä liikut.
perjantai 10. kesäkuuta 2016
Helvetti
Taas on sellanen päivä, että tekisi mieleni vetää itseni hirteen. En vedä, mutta tekisi mieli. Ei elämällä ole minulle enää mitään tarjota. Kun tytär on sikuinen ja omillaan, niin sitten joudan kuolla pois. Siihen asti pitää sinnitellä.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Nothing compares 2 Prince
Viime viikolla näin unen missä veljeni katosi ja lyhyen ajan jälkeen palasi papin pukuun pukeutuneena. Seuraavana päivänä Facebookin uutisvirrassa oli epämääräinen juoru-uutinen Princen kuolemasta, joka muutaman tunnin päästä siitä vahvistettiin. Muuta en siitä päivästä muistakaan. Taisi se jo ilta olla...
Seuraavana aamuna minulla oli sokerirasitustesti. Labran keskusradiossa soi Let's go crazy ja sairaalan kahviossa kummankin iltalehden lööpissä oli Princen kuva. Ja kun ei ollut ketään muuta kuin tyttäreni siinä, niin hänelle näytin Princen kuvaa ja kerroin kuka hän oli ja että nuorena pidin (mikä alisana sille tunteelle mitä tunsin) hänestä ja ihailin ja että nyt tämä henkilö on poissa. Yritin hänelle näyttää jotain Muppet jaksoa missä Prince vieraili ja tähän tyttäreni totesi kuusivuotiaan suoruudella "Ei kiinnosta".
Sillä hetkellä tunsin, että olin omituisen suruni kanssa yksin.. Mikä siinä... Olinhan minä aikalailla faniutenikin kanssa yksin, melkein ainakin. Muistan kuinka joskus murrosikäisenä.. Taisin olla vielä yläasteella, kun kaverini Riikan kanssa katsoimme Purple rainin yhdessä. Riikka inhosi. Minä rakastuin ensimmäistä kertaa niin, että vatsan pohjassa väänsi. Olihan nuita ihastuksia ollut, mutta mutta... Ei niinkuin Prince. Silloin alkoi myös tämä minun poikkeava seksuaalisuuskin (mikä lie) ns.oirehtia. En tiennyt halusinko olla kuin Prince, tai jopa itse Prince vai Princen tyttöystävä/vaimo ja hänen seksuaalisten halujensa kohde.
Ilman Princeä en olisi koskaan tutustunut teinivuosien sydänystävääni, jonka kanssa jaoin rakkauden Princeen, mustasukkaisen vihan ja kauneuden ihailun tämän vaimoon Mayteen ja traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden. Hän Kuopiossa ja minä Taivalkoskella.
Ja niinhän siinä kävi, niinkuin käy yleensä teini-iän hullaannuksille. Ne unohtuvat, kun ns. oikea elämä tulee. Mutta minä löysin Princen uudelleen lähestyessäni kolmeakymppiä. Enää tunnekuohu ollut sama. Eikä Prince ollut jalustalla. Ja pian totesin, että Jehovan todistajuuden myötä oli kadonnut jotain... Tai ehkä se oli elämä (kummankin lapsen menetys ja mitä lie siellä taustalla piillyt), joka oli vienyt pilkkeen pois Princen silmistä. Ja musiikista.
Se pilke teki comabackin Musicology ja 3121 levyillä. Mutta mutta... niin erkani taas tieni Princen kanssa. 3121 oli viimeinen Princen levy, joka minua kosketti millään tasolla. Jehovat veivät miehen särmän, kuitenkin.
Seuraavan kerran näin Princen televisiossa ihan sattumalta. Vai oliko ollut netissä... En muista. Muistan vain, että oli kauniita naisia bändissä. Pitkät hiukset ja sääret naisilla. Prince oli pieni ja hentoinen. Ja afrosta en pitänyt. Seuraava muistikuva oli, että afro oli saanut seurakseen kolmannen silmän. Taisi kauniiden naisten muodostaman bändin nimi olla 3rdeyegirl. Hävettää tunnustaa nyt, että en ollut edes kamalan kiinnostunut. Paitsi ne naiset.
Kun viikko aikaisemmin luin samasta nettijuorusivustolta, että Princen kone oli tehnyt hätälaskun (tai mikä nyt on oikea termi) ja hänet on kiidätetty sairaalaan, mietin, että onkohan seuraava kuolinuutinen. Olisiko papin puvussa ollut veljeni ollut sittenkin Prince? Aavistin minä Michael Jacksoninkin kuoleman.Vaikka Michael Jackson oli lapsuuteni suurin idoli ja olinhan minä häneenkin ihkussa. Mutta hänen poismenonsa ei pysäyttänyt. Kun taas Prince...
Kulunut viikko on ollut kuin oudossa hidastetussa filmissä, joka koostuu lähinnä pikakelauksesta ja hetkistä jolloin muu elämä pyörii ympärillä, mutta minä olen pysähtynyt siinä keskellä. Niin kuin 22.4 aamulla Oulun Kontinkankaalla kaupungin sairaalan labran aulassa... En ymmärtänyt miten muiden elämä menee eteenpäin, vaikka maapallo on lopettanut pyörimisen. Ennen, vaikka en niin asiaa miettinytkään, oli aina Prince. Jossain. Aina. Nyt maailmassa on reikä... Ja olen tietoinen siitä reiästä koko ajan.
Ensimmäinen yksin ohjaamani iso näytelmä Niskavuoren naiset tulee ensi-iltaan huomenna ja sen valmistelut ovat vieneet kaiken ajan. Olen myös pohtinut elämääni, kun jäin kokkikoulusta saikulle ja pitäisi löytää uusi ura... Ja Ja Ja nyt maailmassa on reikä. Ja elämä pyörii filminauhana ympärillä.
Tuntuu kuin olisin menettänyt läheisenkin ihmisen. Ensimmäisen kunnon rakkauteni, samaistumiskohteeni, ja minkälainen itsekin halusin olla (ja ehkä haluaisin vieläkin joltain osin) ja ehkä hän oli myös veli, johon suhtautumiseni on ollut hyvin ristiriitainen. Mutta lopulta hyvin rakastava. Ei ole, eikä tule toista.. I miss u Prince. Love...
Seuraavana aamuna minulla oli sokerirasitustesti. Labran keskusradiossa soi Let's go crazy ja sairaalan kahviossa kummankin iltalehden lööpissä oli Princen kuva. Ja kun ei ollut ketään muuta kuin tyttäreni siinä, niin hänelle näytin Princen kuvaa ja kerroin kuka hän oli ja että nuorena pidin (mikä alisana sille tunteelle mitä tunsin) hänestä ja ihailin ja että nyt tämä henkilö on poissa. Yritin hänelle näyttää jotain Muppet jaksoa missä Prince vieraili ja tähän tyttäreni totesi kuusivuotiaan suoruudella "Ei kiinnosta".
Sillä hetkellä tunsin, että olin omituisen suruni kanssa yksin.. Mikä siinä... Olinhan minä aikalailla faniutenikin kanssa yksin, melkein ainakin. Muistan kuinka joskus murrosikäisenä.. Taisin olla vielä yläasteella, kun kaverini Riikan kanssa katsoimme Purple rainin yhdessä. Riikka inhosi. Minä rakastuin ensimmäistä kertaa niin, että vatsan pohjassa väänsi. Olihan nuita ihastuksia ollut, mutta mutta... Ei niinkuin Prince. Silloin alkoi myös tämä minun poikkeava seksuaalisuuskin (mikä lie) ns.oirehtia. En tiennyt halusinko olla kuin Prince, tai jopa itse Prince vai Princen tyttöystävä/vaimo ja hänen seksuaalisten halujensa kohde.
 |
| Tämä oli Prince johon rakastuin |
Ilman Princeä en olisi koskaan tutustunut teinivuosien sydänystävääni, jonka kanssa jaoin rakkauden Princeen, mustasukkaisen vihan ja kauneuden ihailun tämän vaimoon Mayteen ja traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden. Hän Kuopiossa ja minä Taivalkoskella.
 |
| Prince Mayten kanssa silloin. |
Ja niinhän siinä kävi, niinkuin käy yleensä teini-iän hullaannuksille. Ne unohtuvat, kun ns. oikea elämä tulee. Mutta minä löysin Princen uudelleen lähestyessäni kolmeakymppiä. Enää tunnekuohu ollut sama. Eikä Prince ollut jalustalla. Ja pian totesin, että Jehovan todistajuuden myötä oli kadonnut jotain... Tai ehkä se oli elämä (kummankin lapsen menetys ja mitä lie siellä taustalla piillyt), joka oli vienyt pilkkeen pois Princen silmistä. Ja musiikista.
Se pilke teki comabackin Musicology ja 3121 levyillä. Mutta mutta... niin erkani taas tieni Princen kanssa. 3121 oli viimeinen Princen levy, joka minua kosketti millään tasolla. Jehovat veivät miehen särmän, kuitenkin.
Seuraavan kerran näin Princen televisiossa ihan sattumalta. Vai oliko ollut netissä... En muista. Muistan vain, että oli kauniita naisia bändissä. Pitkät hiukset ja sääret naisilla. Prince oli pieni ja hentoinen. Ja afrosta en pitänyt. Seuraava muistikuva oli, että afro oli saanut seurakseen kolmannen silmän. Taisi kauniiden naisten muodostaman bändin nimi olla 3rdeyegirl. Hävettää tunnustaa nyt, että en ollut edes kamalan kiinnostunut. Paitsi ne naiset.
Kun viikko aikaisemmin luin samasta nettijuorusivustolta, että Princen kone oli tehnyt hätälaskun (tai mikä nyt on oikea termi) ja hänet on kiidätetty sairaalaan, mietin, että onkohan seuraava kuolinuutinen. Olisiko papin puvussa ollut veljeni ollut sittenkin Prince? Aavistin minä Michael Jacksoninkin kuoleman.Vaikka Michael Jackson oli lapsuuteni suurin idoli ja olinhan minä häneenkin ihkussa. Mutta hänen poismenonsa ei pysäyttänyt. Kun taas Prince...
Kulunut viikko on ollut kuin oudossa hidastetussa filmissä, joka koostuu lähinnä pikakelauksesta ja hetkistä jolloin muu elämä pyörii ympärillä, mutta minä olen pysähtynyt siinä keskellä. Niin kuin 22.4 aamulla Oulun Kontinkankaalla kaupungin sairaalan labran aulassa... En ymmärtänyt miten muiden elämä menee eteenpäin, vaikka maapallo on lopettanut pyörimisen. Ennen, vaikka en niin asiaa miettinytkään, oli aina Prince. Jossain. Aina. Nyt maailmassa on reikä... Ja olen tietoinen siitä reiästä koko ajan.
Ensimmäinen yksin ohjaamani iso näytelmä Niskavuoren naiset tulee ensi-iltaan huomenna ja sen valmistelut ovat vieneet kaiken ajan. Olen myös pohtinut elämääni, kun jäin kokkikoulusta saikulle ja pitäisi löytää uusi ura... Ja Ja Ja nyt maailmassa on reikä. Ja elämä pyörii filminauhana ympärillä.
Tuntuu kuin olisin menettänyt läheisenkin ihmisen. Ensimmäisen kunnon rakkauteni, samaistumiskohteeni, ja minkälainen itsekin halusin olla (ja ehkä haluaisin vieläkin joltain osin) ja ehkä hän oli myös veli, johon suhtautumiseni on ollut hyvin ristiriitainen. Mutta lopulta hyvin rakastava. Ei ole, eikä tule toista.. I miss u Prince. Love...
 |
| Tämän kauniimpana en Princeä en koskaan nähnyt. |
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Burn out
Tänään tuli mieleeni, kun olin yläasteaikana tet:ssä Taivalkosken Halpa-Halli Juusolassa (ei mitään tekoa Halpa-Halliketjun kanssa). Mun piti järjestellä alusvaatehyllyjä (tämä on oma mielikuvani) ja minua ahdisti, kun rintsikat oli toisissaan kiinni ja ja työ tuntui turhalta, kun sai yhden hyllyn sain selväksi, niin se oli taas sekaisin heti, kun selkänsä käänsi. Lopulta istuin vessassa ja vain odotin päivän päättymistä.
Koulussa saatiin käydä syömässä (tai se oli tet jakson jälkeen) ja ruokalassa joku kysyi mitä olen tehnyt Juusolassa ja minä paukautin rehellisesti: "Istunut vessassa ja toivonut ettei kukaan huomaa, että olen pois". (Jostain ihme syystä, en huomannut lähellä istuvaa yläasteen silloista rehtoria Matti Niskasta, jolla niin nauratti, että meinas mennä ruoka väärään kurkkuun).
Tänään on ollut vähän samanlaiset fiilikset. Kiusaus oli mennä viileään ja pimeään kasviskylmiöön sikiöasentoon itkemään, niin on ottanut vastaan koko päivän. Minä en ole penaalin terävin kynä, mutta kyllä minäkin tajuan, että milloin homma ei toimi ja tämä ei vaan toimi!
Minä kävin aikoinaan jo koulun oponkin kanssa juttelemassa, että vaikka tykkään laittaa ruokaa ja niin pois päin, mutta minusta vain ei ole tälle alalle, mutta en tiedä mihin ryhtysin. (Vaatimus: sillä voi tienata elantonsa ja minulla olis edes jotain edellytyksiä sille alalle). Mutta se opo vaan laitto linkkejä facessakin pyörineisiin persoonallisuustesteihin. Tein ne kyllä ja taidealoille nekin kehotti. Teki mieli kiljua koneelle, että "Haista vittu, kyllä minä tuon tiedän. Mutku niistä joku vielä maksais, niin en oli tässä tilanteessa!!!!!".
Eipä siinä, tekemäni ensivaikutelma on ollut "loistava": kaksi ekaa päivää olen saikulla ja sitten ilmestyn nukuttuani pyöreät nolla tuntia edellisenä yönä töihin ja olen niin pihalla, että mulle selitetään jo tyyliin " tässä on leipä. Tämä on leivän pohja.".
Siinä vaiheessa kävi jo mielessä, että lähden siitä paikasta ja lopetan koulun käynnin NYT. Ihan sama vaikka tulis karenssi. Enää tässä iässä vessaan linnottautuminen, kun ei ole vaihtoehto.
Koulussa saatiin käydä syömässä (tai se oli tet jakson jälkeen) ja ruokalassa joku kysyi mitä olen tehnyt Juusolassa ja minä paukautin rehellisesti: "Istunut vessassa ja toivonut ettei kukaan huomaa, että olen pois". (Jostain ihme syystä, en huomannut lähellä istuvaa yläasteen silloista rehtoria Matti Niskasta, jolla niin nauratti, että meinas mennä ruoka väärään kurkkuun).
Tänään on ollut vähän samanlaiset fiilikset. Kiusaus oli mennä viileään ja pimeään kasviskylmiöön sikiöasentoon itkemään, niin on ottanut vastaan koko päivän. Minä en ole penaalin terävin kynä, mutta kyllä minäkin tajuan, että milloin homma ei toimi ja tämä ei vaan toimi!
Minä kävin aikoinaan jo koulun oponkin kanssa juttelemassa, että vaikka tykkään laittaa ruokaa ja niin pois päin, mutta minusta vain ei ole tälle alalle, mutta en tiedä mihin ryhtysin. (Vaatimus: sillä voi tienata elantonsa ja minulla olis edes jotain edellytyksiä sille alalle). Mutta se opo vaan laitto linkkejä facessakin pyörineisiin persoonallisuustesteihin. Tein ne kyllä ja taidealoille nekin kehotti. Teki mieli kiljua koneelle, että "Haista vittu, kyllä minä tuon tiedän. Mutku niistä joku vielä maksais, niin en oli tässä tilanteessa!!!!!".
Eipä siinä, tekemäni ensivaikutelma on ollut "loistava": kaksi ekaa päivää olen saikulla ja sitten ilmestyn nukuttuani pyöreät nolla tuntia edellisenä yönä töihin ja olen niin pihalla, että mulle selitetään jo tyyliin " tässä on leipä. Tämä on leivän pohja.".
Siinä vaiheessa kävi jo mielessä, että lähden siitä paikasta ja lopetan koulun käynnin NYT. Ihan sama vaikka tulis karenssi. Enää tässä iässä vessaan linnottautuminen, kun ei ole vaihtoehto.
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Siskon kanssa runosuoni taas sykki
Pikkuhousuja
Narutoppeja
Hiuksiin sinistä
sormiväreillä
Ääni kimeeksi
pyykkipojalla
Muut saa prassailla
viskibassolla
En omista yhtään housuja
pikkupöksyissä kesäkeikoilla
Heilun narutopissa
vielä 2080-luvulla
Olen kuullut huhuja
että housuja saa kaupoista
Silti kuljen alusvaatteissa
vielä 2080-luvulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)