Eilen makoilin harjoitusten jälkeen kaverin sängyssä (kaveri itse nukkui sohvalla) ja odotin unta. Viikonloppuna tuli taantuma, mutta eilen illalla minä koin, ainakin hetkellisesti, kaiken taas hyvin kirkkaana. Tajusin, etten ollut menettänyt yhtään mitään!
Jos 4:n kanssa ei olisi käynyt kuten olisi käynyt, niin olisi se kupla puhjennut ennemmin tai myöhemmin. Kun minä olisin tajunnut, ettei hän ollutkaan SE ihminen johon kuvittelin ihastuvani vaan jotain ihan muuta,
Kävelimme erään lähipuistikon läpi ja ohitsemme ajoi pyörällä tummaihoinen poika ja 4 sähähti:
- Kato neekeri!
Hän on minua vain pari vuotta nuorempi, mutta tuo oli jo melko keskenkasvuista... Miten pullossa pitää ihmisen elää, että tummaihoinen ihminen on jotenkin erikseen mainittavan arvoinen? Ja tuo N-sana....
Minä olisin turhautunut tähän viidessä minuutissa. Varsinkin, kun tätä keskenkasvuista rasismiin liittyi mm. musliminaisten huivin käytön kieltäminen "maassa maan tavalla"-periaatteen mukaisesti...
Enpä ihmettelisi, jos hänen äänestyslipussaan komeilisi Perussuomalaisen ehdokkaan numero.
Olihan hän jo mielessään laskeskellut erinäisten ryhmittymien saamia sosiaalietuuksiakin päässään.
Miten tuomitseva ja ahdasmielinen hän oli muutenkin. Jonkun tuntemansa raiskauksen uhrin korvaukset hän oli valmis eväämään, koska uhrilla oli kyseenalainen maine.
Kun sanoin, että en usko Madonna ja huora-myyttiin, hän luuli, että en usko saman nimiseen poplaulajan olemassaoloon ja maksullisiin naisiin.
Ei hän tyhmä ole. Hänen älykkyytensä nyt keskittyi hyvin käytännöllisiin asioihin, joissa esim. minä nyt en kamalasti päde. Mutta en tiedä kuin kauan olisin jaksanut lähteä ensin purkamaan mitä tarkoitan tietyillä sanoilla, jotta olisin voinut käydä keskustelua, joka ei olisi häntä kiinnostanut kuitenkaan, koska hän ei mieti moisia asioita.
Minä taas mietin... Joskus liiankin kanssa.
Ja se kaapissa olo! No se on jokaisen oma asia kenelle suuntautmisestaan kertoo ja miten paljon. Enkä minä ketään sen asian takia ristiinnaulitse. En minäkään koulussa tuo asiaa mitenkään esille (noh, mun koulukaverit, jotka on mun facekavereita kans, nyt voi ehkä jotain päätellä) ja äidille en ole osannut asiaa esille tuoda. Kerran olen Pride kulkueessa ollut ja minusta se oli melko vaivaannuttava kokemus.
Mutta tuli sellainen olo hänen kanssaan, että hän piti lesbouttaan miinuksena itsessään. Hän rinnasti sen jonkun kaverinsa harrastamiin syrjähyppyihin.
Vaikka en mitään Madonna-huora-myyttejä allekirjoitakaan, niin sukupuolinen käyttäytyminen ja seksuaalinen suuntautuminen on nyt kaksi eri asiaa.
Nyt on kirkas ja kevyt olo ja voin sanoa, että hyvässä ja pahassa olen saanut itseni takaisin. Vaikka epäilen, että tässä universumissa on ketään kunnollista, joka minuun ihastuisi, mutta sekään ei haittaa. Minä pärjään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti