torstai 24. maaliskuuta 2011

Oodi aggressiiviselle passiiville.

Älä alistu - kampanja on taas nostanut taas minun aggressiot pintaan. Minä en edes sano, mitä tunsin Homoillan jälkeen ja saman aiheen tiimoilta kuohahti, kun se sai vielä journalistipalkinnon, koska oli aiheuttanut niin paljon keskustelua. Paskat se mitään keskustelua oli. Loan heittoa puolin ja toisin.

Helsinki priden pippurikaasuhyökkäyksen jälkeen liityin pelkästä Vtutuksesta Oulun SETAan. Mietin silloin, että olisi varmaan pitänyt liittyä Helsingin SETAan ennemminkin, mutta kun kuulin, että jonkun Oulun SETA aktiivin koti oli käyty vandaloimassa, Ylioppilaslautakunnan seiniä töhrimässä, koska olivat ottaneet myönteisesti kantaa homoseksuaalien oikeuksiin ja pari miestä oli pahoinpidelty, kun olivat tulleet ulos homobaarista, niin totesin, ettäå minun vaatimaton jäsenmaksu meni oikeaan osoitteeseen.
Olin jopa ihan selvinpäin mukana pridekulkueessa, vaikka olen aina kokenut jo jonossa menon ihmisten edessä vaivaannuttavana. Olin minä melko vaivaantunut sielläkin, kun ihmiset mollasi tienvarsilla. Yritin keskemmälle, mutta laidalle päädyin. Aika nurinkurista mennä ujoilemaan ylpeyskulkueeseen.

Minun kapinani ovat aina olleet pieniä ja huomaamattomia.

Kun kirkkoherran virastosta kysyttiin onko ristiäispapin sukupuolella merkitystä. Pyysin naispappia. En perustellut.

Kun minun rupukahvi ei kelvannut, toin tilalle kalleinta kahvia mitä kaupasta löysin. Työkaveri huomasi, mutta lopetti päivittelyn kesken sanan melkein, kun tajusi, että vittuilen. En selitellyt. Asiaan ei enää palattu.

Kun minut pullautettiin ulos kotitalousryhmästä yläasteella, mutta sopivasti muistettiin, kun oli aika tiskata ja muutenkin siivota jäljet, kieltäydyin ja tiskasin omat tiskini salaa opettajan tiloista löytyneellä astianpesukoneella.

Kaadoin isäni ja enoni viinoja salaa viemäristä alas. En koskaan tunnustanut.

Tämän omistan kaikille Älä alistu-kampanjan puuhamiehille ja -naisille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti