Dead end

Mistä tietää, että on oikeasti masentunut syvästi?
- Siitä, että kun veli yrittää toistamiseen itsemurhaa, mutta pelastuu viime hetkellä, on vain vihainen, koska "mikä oikeus sillä on itsensä tappaa,  kun mulla on pakko elää vielä ainakin noin kymmenisen vuotta?!"

Elämä on jäänyt ympyrässään masennuskohtaan. Olen jumissa. Koska karma ei rankaise muita kuin minua,  olen töissä samassa puhelinmyyntifirmassa mistä mulle soitettiin ja josta kerroin tuolla aiemmin.

Ihmeekseni olen lähinnä viihtynyt työssäni. On se mukavampaa kuin siivoaminen tai muut hommat mitä olen joutunut elantoni eteen tekemään. Mutta mutta... Sitten nämä puhelinmyyntiin liittyvät paskat puolet on sitten onkin vaikeampaa kantaa. Provikkapalkka, ihmiset, jotka eivät ymmärrä, että puhelinmyyjälle ei tarvitse raivota, kun lyö luurin korvaan, niin kumpikin pääsee jatkamaan omia juttujaan.

Olen ihan ok myyjä. Olisin parempi,  jos en olisi niin kiltti. S-ihminen, niin kuin mun pomo mut analysoi jossain pika persoonallisuustestissä (Si). Minä haluan enempi auttaa, kuunnella ja jutustella niiden ihmisten kanssa joille soitan kuin jankuttaa heille jostain lehdestä ja hyvin monesti tekee mieli sanoa puhelun lopussa, että "tää jankutus kuuluu asiaan anteeksi" .

Haen kovasti muita töitä, mutta mihinpä tämmönen turhake muualle pääsee kuin puhelinmyyntiin? Minä yritän kyllä kovasti miettiä mun vahvuuksia ja miten saisin ne hyötykäyttöön, mutta lähtökuopassa vaan kaivan jaloilla syvempää kuoppaa itselleni.

Viime viikolla mietin, että kun tytär on aikuinen ja olen edelleen yksinäinen, onneton ja puhelinmyyjä, niin ei mulla ole syytä enää elääkään, kun tytärkin pärjää omillaan.

Yksinäisyyttä lisää se, etten halua olla muiden kanssa tekemisissä paljoa, koska kaikki on niin paljon onnellisempia kuin minä. Kaikilla on Jotain elämässään ja minä elän vain tyttäreni vuoksi.

En muita syytä mistään. Itse olen väärät valintani tehnyt ja päätynyt tänne: umpikujaan.