tiistai 6. marraskuuta 2012

Projisointia vai.... ?

Yksi kerta suihkussa tyttäreni alkoi selittämään kuinka kaksi tai kolme oli töninyt häntä päiväkodissa. Yritin kysellä häneltä mitä oli tapahtunut ja muuta, mutta en saanut oikein kunnollista vastausta. Yhden nimen hän sanoi, mutta en saanut selvää oliko tönimiseen puututtu. Vanhempainillassa sanottiin, etteivät ne aikuiset kerro lasten välisistä kahnauksista, jos ne on siellä tarhassa jo selvitetty. Toisaalta asia tuntui tyttöä mietityttävän vielä illallakin. En tiennyt olisinko miten hysteerinen, jos olisin asiasta kysynyt päiväkodissa, jos asia on jo selvitetty. Asiaa vaikeuttaa se, että vaikka siellä omahoitajasysteemi on, niin se on toteutettu heidän omalla tavallaan. Eli, en tiennyt kenelle asiasta olisi voinut puhua. Aamulla vastassa oli toisen osaston hoitaja. En sitten hänelle alkanut asiasta puhumaan.
Päätin olla tuntosarvet auki jahka vastaavanlaisia kertomuksia tulee lisää. Silloin aion ottaa asian puheeksi päiväkodissa.

Tästä on kulunut jo muutama viikko. Vastaavanlaisia kertomuksia ei ole tullut, mutta ilokseni tyttäreni on usein leikkinyt yhden vakava silmäisen tytön kanssa, kun olen tullut hakemaan. Tyttäreni kanssa leikkivä tyttö tuntuu olevan tempperamentiltaan täysin tyttäreni vastakohta. Ensimmäisellä hakukerralla tyttäreni ilmoitti hyvin mielissään, että "Hän ei voi lähteä kotiin, koska leikkii ........n kanssa". Toinen tyttö vain katsoi minua kulmiensa alta hyvin vakavana. Eilen vakavasilmäinen tyttökin alkoi laittamaan leluja pois, vaikka tytärtäni kehoitettiin tekemään, niin kun tulin tätä hakemaan.
Ja päiväkodin tädit ovat kertoneet jostain pojasta, jonka kanssa tyttäreni mielellään leikkii. Mutta minulle tyttäreni ei ole pojasta puhunut, niin kuin ei kenestä muustakaan lapsesta päiväkodissa. Kerran hän huusi yhden pojan nimeä unissaan. Näki kaiketi tästä pahaa unta. Päiväkodintäti sanoi, että tyttäreni aina kyselee kyseisen pojan perään, vaikka ei pahimmin leiki tämän kanssa. Tyttäreni on kuulema aluksi ollut syrjäänvetäytyvä, mutta viime aikoina alkanut ottamaan kontaktia muihinkin lapsiin.

Minä toivon sydämeni pohjasta, että tyttäreni löytää oman paikkansa lasten joukossa ja saa kavereita. Sitä niin helposti pelkää, että oma lapsi käy läpi samat kuviot kuin itse kävi lapsena.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

No nyt meni kuin Strömsöössä

Ainakin melkein. Jauhelihatäyte ei ollut oikein mun mieleen ja liikaa tuli mausteitakin. Mutta ainakaan ei levinnyt uunissa.


lauantai 3. marraskuuta 2012

"Niin kuin taikuri faktoja kiertämään", terveyshuolia ja aurinko

Onnistuneesti olen onnistunut välttelemään SITÄ biisiä. Se on aika helppoa, kun ei kuuntele radiota eikä laita musiikkikanavia päälle. Koulukaverit on alkaneet tuoda keittiöön radiota ja pelko perseessä olen odottanut milloin tulee se hetki, kun SE biisi tulee ja keskiviikkona se hetki koitti. Pakkasin patonkeja ja odottelin tunnereaktiota ja biisin loppumista (kolmisen minuuttia on aika Vtun pitkä aika, kun sen päättymistä odottelee). Tunnereaktiota ei tullut, mutta sen käsitin, että sehän on mun ja 4:n biisi.
Ihmeekseni en niitä sen sanoja koskaan edes oppinut, vaikka minä yleensä laulujen sanat muistan aika hyvin. Mutta sen biisin sanat onkin helppo sivuuttaa, kun se laulaja mumisee niin, että se ei kuulosta edes suomelta. Ehkä 4 teki tahallaan sen ja tämä pöljä meni ja lankesi, vaikka toinen popittaa tälle biisiä, jossa asiat sanotaan ihan suoraan. Tai hän ei kertakaikkiaan itsekään ajattele mitä siinä biisissä lauletaan. Tai biiseissä ylipäätään.

"Niinkuin taikuri faktoja kiertämään". Jep Jep... Vaan taisi olla eilisaamu, kun oli Voice TV päällä pitkästä aikaa "hiljaisuuden" tai jonkun tylsän aamuohjelman sijasta.

  
(Niin... Tää ei ole SE biisi)

Muuten olen ollut ihmeen hyvällä päällä suurimman osaa aikaa. On ollut ihmeen kevyt olo ja hymy on ollut herkässä. Pitää nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää. Tyttärenkin kanssa on mennyt hyvin ja hän on ollut niin herttainenkin. Yleensä hän on saanut ihan hirveän kiukuttelukohtauksen, kun olen hakenut hänet päiväkodista, mutta viime aikoina hän on hymyillyt ja juossut jopa syliin. Kyllä se vain niin on, että lapset peilaavat sinun omat tunnelmat takaisin x 100.

Vähän varjostaa tät mun hyvää tuulta, että torstaina pesin käsiä ja yhtäkkiä alkoi vasemman käden nimetöntä kutittamaan ja sormien väli alkoi punottamaan. Nyt on nimettömän ja keskisormen välissä ihottumaa ja pelottaa, että kädet ei kestäkään jatkuvaa pesemistä. Se olisi sitten ammatinvaihto kesken opiskelujen ja mitä sitä sitten alkaisi?! Yritän olla vajoamatta itsesääliin tämän asian takia ennen kuin asia on varmistunut. Vähän näyttää, että pitää lääkäriaika maanantaina tilata. Koulukaveri heitti ilmaan ihokeliakian. Mitä sitä sitten syö, jos ei saa syödä pullaa?


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Negativety - Have you had your minus sign today?

Nyt tiedän mikä minulla meni vikaan nuissa pizzoissa. Korjaan asian seuraavan kerran, kun pizzaa teen. Ehkä ensiviikonloppuna. Tyttökin söi hyvällä ruokahalulla.

Uhosin, etten näissä vaaleissa äänestä, kun ei kiinnostaneet pätkääkään koko kuntavaalit ja luulin olevani matkalla kotiin tänään ja kotimatkani varrella ei ole yhtään ennakkovaalipaikkaa. Jajajajajajajajajaja.... Noh, äänestin. Sitä tyyppiä, jolla oli tosi huono kuva, mutta joka mainitsi julkiset kulkuneuvot mainoksessaan. En tiedä jaksanko edes katsoa pääsikö hän läpi. Saanpa ainakin urputtaa seuraavat neljä vuotta lisää.

Noiduin tulostimeni maan alimpaan rakoon. Eilen ostin kalliit musteet ja se ei sitten mustaa väripatruunaa löytänyt ollenkaan. Olisi kai pitänyt mennä sen mustepakkauksen ja kuitin kanssa kauppaan ja valittaa, vaan kun en tiennyt oliko vika tulostimessa vai missä. Tyydyin ostamaan uuden mustan patruunan tilalle ja heti alkoi toimia. Nyt en tiedä rikoinko itse patruunan sitä laittaessani ja sörkkiessäni, vai oliko se valmiiksi rikki.

Ja en enää ikinä käytä google's document toimintoa mihinkään. Tein koulutyöni kovalla vaivalla ja väännöllä sinne, vaikka se vängällä halusi muutella asetukseni miksi sattuu. Työ piti siirtää tulostettavaksi adopelle, joka sotki vielä lisää ja tulostimesta tuli ihan eri näköinen työ, jonka minä olin kovalla työllä tehnyt. Yhdellä paperilla saattoi olla vain otsikko ja kuva. Teksti tulostui toiselle paperille. Jos huomenna jaksan yritän siirtää työn Wordille ja sitä käutta saada kunnolla se ulos. Ärsyttää, kun sitä haluaisi, että se näyttäisi hyvältäkin. Onneksi ei opiskella graaffista suunnittelua, niin voi olla, että saan anteeksi visuaalisen paskuuden, kunhan asiasisältö olisi ok.

Nyt uhoan, että en koskaan laihduta ja noidun saamattomuuttani. Nyt odotan käänteispsykologian alkavan toimia.

Uskokoon ken tahtoo... Minulla on ollut hyvä päivä. Ainakin tiedän, että valitsin oikeanerikoistumisalan. Meillä on ollut tässä jaksossa einesleivontaa ja minä en tykkää siitä yhtään. Enemmän viihdyn sittenkin hellan takana. Vaikka olen ihan käsi siinäkin.


lauantai 27. lokakuuta 2012

Kokkailuhommia

Leivoin lauantain kunniaksi pizzaa. Tai en minä leiponut, kun tortilla valmispohjaa käytin. Nappasin idean Ihmisyyden blogista. Hän käytti peuraa, vaan minulla oli hunajamarinoituja broilersuikaleita, ananasta, punasipulia, mozzarellaa ja oliiveja. Kaverin piti tulla kaveriksi syömään, vaan ei se sitten päässytkään. Hän inhoaa sipulia, niin tein yhden ilman sipulia, yhden sipulilla, mutta ilman oliiveja ja yhden ilman sipulia ja oliiveja. Piti laittaa kuivattua valkosipulia, mutta unohdin.

Olisi pitänyt ottaa kuva "raakana". Näyttivät paljon paremmilta, mutta maistuivat tosi hyviltä, vaikka pääsivät uunissä levahtamaan.



perjantai 26. lokakuuta 2012

Lupauksia, joiden pitämisestä en lupaa mitään

  1. Alan kirjoittamaan omaa henkilökohtaista päiväkirjaa ja säästän minun mahdollisia lukijoita mun itsesäälimärinöiltä.
  2. En enää revi pelihousujani niin usein tyttären kanssa.
  3. Vähennän kiroilua
  4. Ne normielämäntapa muutoslupaukset
  5. Opettelen tykkäämään itsestäni
Voi sitä lupailla, vaikka ei ole uusvuos.

Taivalkoski

Palattiin juuri syysloman vietosta Taivalkoskelta, joka oli tällä kertaa nimensä veroinen, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oltiin siskoni luona, koska veli poika oli varannut äidin vierashuoneen. Melkein joka päivä työnsin vaunuja Sperästä Lammen taakse. Taivalkoskelle satoi vielä lumikin, joten oli extra työlästä työnnellä niitä. Onneksi tyttö tuntui viihtyvän, vaikka ei kamalasti tai ollenkaan oltu ulkona yms. Kesällä, kun viimeistään taas Taivalkoskella taas käydään, niin vien hänet Satupolulle Taivalvaaralle.

Siskoni asuu nykyään vanhan kotitalomme naapurissa. Äiti myi talonsa viime vuonna ja muutti itse vuokralle. Kävin koiraa pissattamassa siinä entisen kodin edessä ja harmitti, kun en hoksannut laittaa silmälaseja päähän. Olisin (muka) vaivihkaa katsonut mitä sieltä kadulta ikkunan sisälle näkee, että millaiseksi uudet asukkaat on sen talon rempanneet.
Siellä minä vietin kipeimmät teinarivuoteni ja alku kaksikymppiseni. Jollain tapaa tuntui, että vähän taannuinkin niihin vuosiin takaisin, kun sitä Sperä Lammentaus lenkkiä kävelin päivittäin.

Kolmenkyppiä täytettyäni yritin elvyttää melkein jokaista teinariajan harrastustani. Mm. etanapostikirjeenvaihtoa. Mutta kaikki niistä jäi vähälle tai kokonaan. Maalaan joskus vieläkin. Mutta paino sanalla JOSKUS. Eron jälkeen sitten alkoi tämä ihmisen ikävä toisen luo. Ja sitä minä poin ensikertaa aikoinaan Taivalkoskella joskus 18. ikävuoden jälkeen ja samoja ratoja menivät ajatukseni taas, kun niitä tuttuja maisemia katselin taivaltaessani.
Silloin minun alitajuntaan painui Schindlerin lista ja sen tunteeton ja koreilematon väkivalta. Muistan vieläkin kuinka kävelin valkoisessa hangessa melkein umpilumisella polulla ja kuvittelin kuinka uniformupukuinen natsi ampuisi minua päähän ja miltä se punainen veri näyttäisi valkoisessa lumessa. Nyt ei sentään niin pohjalle pudottu.

Sisko on ihan vasta muuttanut miehensä kanssa yhteen. Tai hän muutti miehensä taloon. Lyhyesti sanottuna hänen miehensä teki samat eräälle toiselle naiselle kuin 4 teki minulle ja nyt tämä eräs nainen purkaa katkeruuttaan myös siskooni, joka on asiaan ihan syytön. Enpä voinut omille tunteilleni mitään, kun tunsin kateuden omaista tunnetta, kun siskolla on nyt kaikki mistä minäkin haaveilen ja oli vielä paskatilanteen se ns. voittajapuoli. Oli kuin olisi ollut kolikon toisella puolella vieraisilla. Ja kun siskoni puhui tästä heidän draamastaan, niin muistuipa siinä mieleeni omatkin katkeruudet ja muut... Eikä tilannetta auttanut yhtään, että tiedän kyllä, etten olisi haluamaani saanut 4 kanssa, vaikka asiat olisi menneetkin hyvin. Toki tuntui pahalta, että siskoni joutuu kantamaan miehensä  tekosten ja paskanjauhannan seuraukset. Mutta joo... Enemmän minä itsekeskeisesti mietin itseäni. Siskollani sentään on nyt se elämänsä rakkaus. Enkä yhtään liioittele.

Olisihan se kiva, jos nämä asiat menisi joskus tasan... Minä toivon, että jos ja kun minunkin elämään jotai hyvää tulee, niin tulisi se yhtä isona kuin tämä paska nyt ja tuntuisi se yhtä hyvältä kuin tämä paska masentaa nyt.

Minä siskollekin päivittelin kuinka minä olen päässyt yli isäni kuoleman, keskenmenon ja sen, mitä en nyt tässä sano, koska se ei suoranaisesti liity minuun, vaikka koskettaakin, mutta paha se on. Mutta tähän minä jumitan!?!

Mummola ei tuntunut mummolalta ja eikä se minun koti ole koskaan ollutkaan. Vanha kotitalo on maalattukin ihan uudella värillä. Mikä on oikeastaan ihan hyvä. Se on nyt uusien asukkaiden koti ja he ovat muokanneet talostaan mieleisensä ja rankan remontin tarpeessa se talo oli muutenkin.
Taivalkoskelle satoi lumi tiistaina. Oulussakin odotti ensimmäinen kunnon lumi, kun linja-autosta ulos astuttiin. Ja sitten taivallettiin takaisin "kotiin" liukkaalla lumisella tiellä työntäen puoltavia vaunuja ja raskasta laukkua selässä kantaen. "Koti"oven edessä tyttä osoitti eteenpäin ja sanoi "Mennään tuonne". Olisi kyllä tehnyt mieli mennä. Se on jännä se hetki, kun tajuaa, että on henkisesti koditon.

Vaan pari vuotta tässä pitää sinnitellä vielä ja jos yrittää keskittyä elämään elämää tässä ja nyt. Se on onnistunut melko huonolla menestyksellä tähänkin mennessä, vaan yritetään.