Minä olen lihonut kuin sika tämän kesän aikana. Venlafaxine ei vienytkään ruokahalua. Vaan vedän paskaa naamaan, vaikka ei haluta. En ole koskaan tuntenut laihtumista, mutta lihomisen tunnen. Olo on raskas, liikkuminen vaivalloista ja hikoilen kuin mikäkin kaljupedosetä leikkipuistossa. Vaatteet kirraa ja en ole uskaltautunut kokeilemaankaan työvaatteita. Mutta luultavimmin on pakko se katkera kalkki niellä ja tilata muutama numeroa isommat, kun ne oli viimevuonnakin jo tukalat päällä.
Olen jo luovuttanut laihdutustoiveitteni suhteen. Ja saan luopua myös haaveesta ikinä löytäväni ketään. En edes itse huolisi kaltaistani ihmistä, vaan latelisin niitä samoja paskapuheita mitä olen itsekin saanut kuunnella pari kesää. Joten miten voin olettaa, että kukaan muukaan huolisi?
Suoraan sanottuna vituttaa ja masentaa. Mutta ei se onnistu, jos hampaat irvessä pitää yrittää.
Minä huolehdin tyttärestä, kodista ja ksikesta muusta paitsi itsestäni. Ja olen sen suhteen ihan lamassa, etten kykene. Minä toivon, että joku minuakin rakastaisi ja huolehtisi kanssani. Mutta minä vain syön ja syön. Ja mitä enemmän paisun sitä vähempi on ketään, joka niin tekisi.
Mun pitää päästä pois lamasta.
Venlafaxinen aiheuttama pieni manian poikanen on siis ohi ja minulla alkaa elämä normalisoitumaan. En vielä toistaiseksi ole taas jämähtänyt tietokoneen eteen, mutta vauhti on selvästi hiipunut. Nyt on vielä se vaikein aika edessä, kun saan TOPpi paikan, niin alkaa taas juoksu kellon kanssa kilpaa päiväkotiin, töihin, päiväkotiin ja kauppaan ja kotiin... Kotona odottaa kotityöt ja etätehtävät ja uhmaikäinen reumaa sairastava lapsi ja ja ja... Se sama tappava arki, joka sysäsi minut tähän masennus- ja väsymyskierteeseen alunpitäenkin. Sitten se mitataan miten hyvä lääke venlafaxine oikeasti on.
En tiedä pitääkö lääkkeen määrää nostaa, vai onko mulla PMS:t vai onko tämä laman pelkoa, kun se on tullut kahtena vuotena aikaisemminkin. Minä toivon, ettei taas kaikki leviäisi käsiin.
Nyt on siis koulukin alkanut ja minulla olisi tarkoitus suorittaa pakolliset aineet ja työssäoppimisjakso nyt pois alta samalla. Siis suomeksi sanottuna 20 seuraavaa viikkoa menee työssäoppimassa. Paikkaa en ole vielä löytänyt, mutta ma soitan yhteen paikkaan ja kaveri sanoi antavansa yhteystietoja toiseenkin paikkaan. Se mitä pitäisi olla koulussa opiskelemassa, eli lähinnä opo ja teoria, opiskelen etänä, kun opettaja laittaa minulle tehtäviä ja kysymyksiä. Näin minulla olisi mahdollista valmistua jouluksi.
Eli kiire syksy tulossa ja jos töihin pääsen, niin eipä e kiireet helpota senkään jälkeen.
Mutta ei minun elämä pelkkää lamaa ja masennudta ole. Minulla on haaveita, jotka ei vaikuta utopialta. Luen talonmyynti-ilmoituksia ja haaveilen, että joku päivä minulla on nelihuoneinen talo, jossa on kaunis piha. Samaan syssyyn haaveissani minulla on auto ja lupa ajaa sitä.
lauantai 10. elokuuta 2013
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Kesä 2013
Tämä kesä on ollut melko tapahtumarikas taas. Kaksi kuukautta on tuntunut kahdelta vuodelta melkein. Oli kesäromanssin poikanenkin, jonka tietenkin otin liian vakavasti. Ja taas tuntui, että perhoset lepatteli suoraan kuumaan hehkulamppuun. Mutta ehkä se johtui siitä, että kyseinen nainen "jätti" minut kahdesti ja kummallakin kerralla oli PMSt pahasti päällä. Pari päivää itkin pettymystäni ja mitä lie ja sitten minä tokenin siitä ja tajusin, etten ole menettänyt yhtään mitään. Nyt hän ei ole enää elämässäni ja hyvä niin.
En edes itse ymmärrä miksi niin voimakkaasti reagoin, koska loppupeleissä en ollut edes kamalan ihastunut.
Tyttären kuivaksi opettaminen on yksi iso sanonko mikä?!?! En pidä vaippaa hänellä enää sisällä, mutta ei märät housut paljoa menoa hidasta. Olen yrittänyt lahjoa karkilla, mutta tyttö totesi siihen vain, että "Äiti, syö sinä ne karkit". Kahden viikon päästä takaisin päiväkotiin ja tyttö on edelleen vaipoissa. Koen itseni totaallisen epäonnistuneeksi. Siis minähän olen epäonnistunut tyttäreni motivoimisessa. Olohuoneen maton olen saanut pestä melkeistäpä heti, kun olen saanut sen levitettyä takaisin lattialle. En enää taida uskaltaa sitä edes laittaa. Saa nähdä milloin sen sitten voi taas sinne levittää.
Sitä kai se on elämä.. Yhtä pissa- ja kakkashowta loppuun asti. Kun oli kissat, niin niiden eritteitä sai siivoilla. Minä olen luultavasti itse vaipoissa, kun tytär oppii vaipoista pois.
Mutta on kesällä ollut muitakin projekteja päällä kuin vain pottaopetusta. Olen innostunut laittamaan kotiani. Olohuoneen sainkin jo aikalailla valmiiksi.
Nyt on mietinnässä minun makuuhuone, joka on melko haastava. Olen virkannut tyynynpäällisiä ja yritän "askarrella niiden avulla vanhoista tyynyistä sisustustyynyt sänkyni päälle. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Seinälle ajattelin maalata mustavalkoisia tauluja. Muutenkin makuuhuoneeni värimaailmaksi on tullut melkolailla musta. Ikkunoissa on tosin siniset verhot, että tauluihin voisi jotain sinistä maalata.
Tyttären huoneeseen pitäisi ehkä muutama taulu maalata lisää ja siskolta saatiin yövalo, joka pitäisi laittaa tyttären huoneen seinälle myös. Ensin vain pitäisi löytää halpa jatkojohto.
Kukkia olen yrittänyt kasvatella. Mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Kaktuksen onnistuin jo hukuttamaan ja ruukkuruusut aikalailla kuolivat Taivalkosken reissun aikana. Mutta pelargonia elää ja voi hyvin. Saa sitten nähdä. Haluaisin olohuoneeseen sellaisen ison viherkasvin, mutta sellaiset maksaa maltaita.
Tehtiin siis normi Taivalkosken reissu. Heitin talviturkkini, joka onkin ollut päällä monta monituista vuotta, Siikalampeen. Leivoin hetken mielijohteesta mansikkarahkakakun.
Sitten viikon lomareissu pääkaupunkiseudulle. Tuli sitten nähtyä ja koettua Linnanmäki ja Korkeasaari. Tehtiin pieni retki Suomenlinnaan ja Tropikaariossakin käytiin. Eksyin kaksi kertaa Itä-Pasilaan.
Ihastuin Helsinkiin todella. Mutta kokemuksesta pitää todeta, että kesällä kaikki Suomen paikkakunnat ovat mahtavia ja ihania. Aina tulee olo, että "TÄMÄ on se minun kotikaupunki". Pitäisi käydä visiitillä talvellakin ja jos silloinkin tulee mieli muuttaa, niin sitten se on SE kaupunki.
Sisäinen intuitioni sanoo, etten minä koskaan Oulua etelämmäs tule muuttamaan. Vaikkakin tulevaisuus on avoinna kaikkiin suuntiin. Opettajan sijainen laskeskeli, että voisin valmistua jo jouluun mennessä.
Olen myös itseni ottanut projektiksi, joskin se on melko vaiheessa myös. Sain äidiltä kirjan "terveellistä ruokaa vartissa". Sieltä olen nyt tehnyt ruoat jo viikon verran. Perjantaina löysin kirpparilta crosstrainerin ja tänään aloitin sillä "polkemisen". Noin puolituntia päivässä olen asettanut tavoitteekseni sillä mennä. Onhan toiveissa laihtuminen, toki. Mutta enemmän haluan nostaa tätä omaa mielialaa ja jaksamista.
Liekkö tuota mielialalääkettä kiittäminen, kun on ollut virtaa ja energiaa. Jännityksellä kyllä odotan syksyä ja talvea, että riittääkö virtaa sinnekin asti. Tästä kesästä olen pääasiallisesti nauttinut, vaikka on sitä ollut suruakin ja ahdistuksen omaista tunnetta. Mutta pääasiallisesti iloa ja valoa.
En edes itse ymmärrä miksi niin voimakkaasti reagoin, koska loppupeleissä en ollut edes kamalan ihastunut.
Tyttären kuivaksi opettaminen on yksi iso sanonko mikä?!?! En pidä vaippaa hänellä enää sisällä, mutta ei märät housut paljoa menoa hidasta. Olen yrittänyt lahjoa karkilla, mutta tyttö totesi siihen vain, että "Äiti, syö sinä ne karkit". Kahden viikon päästä takaisin päiväkotiin ja tyttö on edelleen vaipoissa. Koen itseni totaallisen epäonnistuneeksi. Siis minähän olen epäonnistunut tyttäreni motivoimisessa. Olohuoneen maton olen saanut pestä melkeistäpä heti, kun olen saanut sen levitettyä takaisin lattialle. En enää taida uskaltaa sitä edes laittaa. Saa nähdä milloin sen sitten voi taas sinne levittää.
Sitä kai se on elämä.. Yhtä pissa- ja kakkashowta loppuun asti. Kun oli kissat, niin niiden eritteitä sai siivoilla. Minä olen luultavasti itse vaipoissa, kun tytär oppii vaipoista pois.
Mutta on kesällä ollut muitakin projekteja päällä kuin vain pottaopetusta. Olen innostunut laittamaan kotiani. Olohuoneen sainkin jo aikalailla valmiiksi.
Nyt on mietinnässä minun makuuhuone, joka on melko haastava. Olen virkannut tyynynpäällisiä ja yritän "askarrella niiden avulla vanhoista tyynyistä sisustustyynyt sänkyni päälle. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Seinälle ajattelin maalata mustavalkoisia tauluja. Muutenkin makuuhuoneeni värimaailmaksi on tullut melkolailla musta. Ikkunoissa on tosin siniset verhot, että tauluihin voisi jotain sinistä maalata.
Tyttären huoneeseen pitäisi ehkä muutama taulu maalata lisää ja siskolta saatiin yövalo, joka pitäisi laittaa tyttären huoneen seinälle myös. Ensin vain pitäisi löytää halpa jatkojohto.
Kukkia olen yrittänyt kasvatella. Mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Kaktuksen onnistuin jo hukuttamaan ja ruukkuruusut aikalailla kuolivat Taivalkosken reissun aikana. Mutta pelargonia elää ja voi hyvin. Saa sitten nähdä. Haluaisin olohuoneeseen sellaisen ison viherkasvin, mutta sellaiset maksaa maltaita.
Tehtiin siis normi Taivalkosken reissu. Heitin talviturkkini, joka onkin ollut päällä monta monituista vuotta, Siikalampeen. Leivoin hetken mielijohteesta mansikkarahkakakun.
Sitten viikon lomareissu pääkaupunkiseudulle. Tuli sitten nähtyä ja koettua Linnanmäki ja Korkeasaari. Tehtiin pieni retki Suomenlinnaan ja Tropikaariossakin käytiin. Eksyin kaksi kertaa Itä-Pasilaan.
Ihastuin Helsinkiin todella. Mutta kokemuksesta pitää todeta, että kesällä kaikki Suomen paikkakunnat ovat mahtavia ja ihania. Aina tulee olo, että "TÄMÄ on se minun kotikaupunki". Pitäisi käydä visiitillä talvellakin ja jos silloinkin tulee mieli muuttaa, niin sitten se on SE kaupunki.
Sisäinen intuitioni sanoo, etten minä koskaan Oulua etelämmäs tule muuttamaan. Vaikkakin tulevaisuus on avoinna kaikkiin suuntiin. Opettajan sijainen laskeskeli, että voisin valmistua jo jouluun mennessä.
Olen myös itseni ottanut projektiksi, joskin se on melko vaiheessa myös. Sain äidiltä kirjan "terveellistä ruokaa vartissa". Sieltä olen nyt tehnyt ruoat jo viikon verran. Perjantaina löysin kirpparilta crosstrainerin ja tänään aloitin sillä "polkemisen". Noin puolituntia päivässä olen asettanut tavoitteekseni sillä mennä. Onhan toiveissa laihtuminen, toki. Mutta enemmän haluan nostaa tätä omaa mielialaa ja jaksamista.
Liekkö tuota mielialalääkettä kiittäminen, kun on ollut virtaa ja energiaa. Jännityksellä kyllä odotan syksyä ja talvea, että riittääkö virtaa sinnekin asti. Tästä kesästä olen pääasiallisesti nauttinut, vaikka on sitä ollut suruakin ja ahdistuksen omaista tunnetta. Mutta pääasiallisesti iloa ja valoa.
Kesäinen slämäri
Sain Voimalantien AV'ltä kesäisen haasteen ja vastaan siihen sitten.
1. Tykkäätkö enemmän alku- vai loppukesästä?
Alkukesästä, koska silloin lomat joko alkaa tai ne on juuri alkamassa. Loppukesä on surullistakin aikaa, kun tietää, että kohta pimeät alkaa.
Kymmenen kysymystä heille, jotka vastaa haasteeseen
1. Kävitkö kesällä missään matkalla?
2. Paras muistosi tästä kesästä?
3. Oliko sinulla kesäromanssi?
4. Kokeilitko mitään uutta tänäkesänä?
5. Aiotko kokeilla mitään uutta?
6. Heititkö talviturkin?
7. Paras kesäherkku?
8. Kamalin kesä"herkku"?
9. Pidätkö enemmän helteestä vai sateesta?
10. Viihdytkö patiolla?
Haastan kaikki tätä lukevat bloggaajat.
1. Tykkäätkö enemmän alku- vai loppukesästä?
Alkukesästä, koska silloin lomat joko alkaa tai ne on juuri alkamassa. Loppukesä on surullistakin aikaa, kun tietää, että kohta pimeät alkaa.
2. Säilötkö kesällä marjoja esim. pakastimeen tai hilloksi?
Säilöisin, jos marjastaisin.
3. Käytätkö kesällä vähemmän tietokonetta kuin muina vuodenaikoina?
Tänä kesänä olen käyttänyt vähemmän. En vaan jaksa istua enää paikallani kovinkaan pitkiä aikoja. Varsinkaan tietokoneen edessä.
4. Mitkä ovat olleet tämän kesän parhaat alelöytösi?
Minä olen rohmunnut kirppareilta vaikka mitä tavaraa. Lähinnä sisustustavaraa. Sanoisin, että olohuoneen lasipöytään ihastuin heti. Maksoi muistaakseni kympin.
5. Oletko syönyt tänä kesänä yhtään tötteröä tai pehmistä? Mikä on suosikkimakusi?
Olen. Kokeilin tervan makuista jäätelöä ensimmäistä kertaa ja ihmekyllä pidin.
6. Onko sinulla piha- tai parvekekukkia?
Parvekkeella olen yrittänyt jotain kasvatella, mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Ensikesänä uusi yritys.
7. Oletko käräyttänyt nahkaasi tänä kesänä?
Pikkasen pääsi kärähtämään Korkeasaaren reissulla muistaakseni. Helsingin reissulla joka tapauksessa.
8. Mikä on mielestäsi tämän kesän paras kesäbiisi?
Levikset repee oli jonkin aikaa, mutta siihen liittyy eräs nainen, joka on nyt pois elämästäni, että liittynee PistePisteen Sä et oo mun nainen biisin kanssa sellaiseksi biisiksi, etten kamalasti välitä kuunnella. Tai en uskalla.
9. Oletko käynyt tänä kesänä festareilla tai keikoilla, tai aiotko käydä?
En ja en. En ole kamalasti livemusiikin ystävä.
10. Odotatko jo syksyä?
Odotan ja en. Syksy tuo mukanaan stressin ja pimeyden. Pelkään jo valmiiksi miten pahasti pää prakaa, taas. Mutta toisaalta olisihan tuo kiva, kun arki taas alkaisi.
Kymmenen kysymystä heille, jotka vastaa haasteeseen
1. Kävitkö kesällä missään matkalla?
2. Paras muistosi tästä kesästä?
3. Oliko sinulla kesäromanssi?
4. Kokeilitko mitään uutta tänäkesänä?
5. Aiotko kokeilla mitään uutta?
6. Heititkö talviturkin?
7. Paras kesäherkku?
8. Kamalin kesä"herkku"?
9. Pidätkö enemmän helteestä vai sateesta?
10. Viihdytkö patiolla?
Haastan kaikki tätä lukevat bloggaajat.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Voi voi tätä onnen määrää...
Toppilan kirpparilla 50 prossan alet ja kahvitarjoilu. Ostin elämäni ensimäisen kirjahyllyn ja myssyn, joka oli muotia, kun minä olin 16 vee. Mutta sinnikkäästi, kun pidän, niin kymmenen vuoden päästä se on taas hyvännäöinen.
Olin kai myssyssäni niin pelastettavan näköinen, että pari mormoonia pysäytti ja kysyi mistä minä ammennan onnellisuutta. Teki mieli sanoa, että tällä hetkellä purkista. Mutta sanoin, että perheestä. Ne kysyi, että haluanko viettää ikuisuuden perheeni kanssa kuolemani jälkeen. Minä sanoin eläväni heidän kanssaan kuolemani jälkeen, mutta en sanonut, että olen vakaasti päättänyt, että minusta tulee kummitus. Annoin heille mun spämmiemailosoitteen. Sinne menee samaan laatikkoon heidän posti kuin viagra- ja ilokaasumainoksetkin.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Kesäloma
Viime vuonna tähän aikaan olin varma, että kesästä tuli MINUN kesäni. Koulusta suuntasin pois leveä hymy kasvoillani. Ja se odotus ja varmuus päättyi romahdukseen, joka oireilee vieläkin. Nyt on omituinen kaksijakoinen tunne. Toisaalta odotan loppukuuta, jolloin mennään tyttären kanssa Taivalkoskelle mummolaan. En minä tiedä mitä siellä tehdään, mutta saapahan tytär viettää aikaansa mummonsa kanssa ja enonsakin, jota todella harvoin näkee tulee lapista juhannusta viettämään sinne.
Heinäkuun alun reissua odotan vielä enemmän. Lähdetään tyttären kanssa Helsinkiin, missä ajattelin tytön viedä Korkeasaareen ja Linnanmäelle, kun kaveri kuulema asuu siinä lähellä. Ja sieltä suuntaamme Vantaalle, missä asuu hyvä ystäväni, joka on saanut lapsen viime vuonna. (Tällä lapsella on tismalleen sama syntymäpäivä kuin minulla). Pääkaupunkiseudulla olisi tarkoitus myös tavata muutamia nettituttuja silmätysten ja yhdet treffitkin kai on. Ellei se romutu ennen aikojaan se homma. Omat varoituskellot soi ja kilisee. Itseäni en enää anna yhtä heppoisin perustein.
Opettaja puhui, että minulla on mahdollistra valmistua jo jouluksi, mikä myös aiheutti minussa hekumointia. Sitten olisi yksi välitavoite saavutettu ja sen jälkeen alkaisi se vaikein.... Työnhakeminen.
Samaan aikaan.... mieltä kalvaa tieto siitä, että elämä ei tule muuttumaan. Tämä kesä kaikkine reissuineen ei tuo mitään mikä helpottaisi minun yksinäisyyttäni. Tai elämää yleensä. Yritän opettaa tytärtä pois vaipoista ja hän on ilman vaippaa kotosalla. Kaksi kertaa olen saanut hänet istumaan potalle, mutta joka ikinen kakka ja pissa on tullut housuun ja laittialle. Tänään märisin monta tuntia, kun olen niin yksin tässäkin asiassa. Tytär ei edes yritä.
Ja toinenkin menee vanhan kaavan mukaan. Väliaikainen psykologi, jonka luona kävin syksyllä oli hyvä. Hänelle oli helppo puhua, mutta tämä kenen luona nyt käyn on ihan... Huono. (Niinkuin kymmenen vuotta sitten... Väliaikaiset psykot oli yleensä hyviä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja lopullinen terapeutti oli juoppo ja mielenterveysongelmainen itsekin).
Meillä ei kemiat kohtaa yhtään. Minä sanoin hänelle, että kun elämä on vaan yhtä lasta vaan ja minä tunnen olevani vain statisti, niin se kohta alkaa puhumaan, että minun pitää huolehtia itsestäni, jotta voisin olla parempi äiti ja kun sanon, että en näe itsessäni mitään hyvää, niin hän sanoo minun saaneen aikaan ihanan tyttären (jota se ei voi edes tietää, kun ei hän ole minun tytärtäni tavannut ja vaikka olisikin, niin ei tyttäreni ihanuus ole minun ansiota. Se on häntä itseään). Hän ei kykene näkemään minua muuten kuin minun äitiyteni kautta, mikä ahdistaa niin pirusti.
Viime kerralla hän luki minulle kirjaa positiivisesta ja negatiivisesta ajattelusta. Samat liibalaabat olisin voinut lukea jonkun hippikaverini facebookstatuksesta. Suositteli liikuntaa, kuten kävelyä (kaikki suosittelee kävelyä... Kukaan ei tajua, että MINULLA EI OLE AUTOA. EI EDES KORTTIA. MINÄ KÄVELEN TAI AJAN PYÖRÄLLÄ AIKA VITUN PALJON!!!!!) tai pyöräilyä. Tytär kärryihin vaan ja kävelylle. Tytär ei suostu olemaan enää kärryissä. Se maleksii ja pysähtyy keräämään kukkia ja minä seison yhdessä kohti. Puolentunnin kävelymatkaan menee tunti keviästi. Turhautumisärtymysviisari väpättää punasen puolella. Kävellessä varsinkin yleensä nämä mietteet valtaa pään.
Ihan sama... Käyn istumassa siellä ja kuuntelen liibalaabat. Ei tässä maailmassa ole ketään, joka olisi mun kanssa edes pikkasen samalla sivulla.
Heinäkuun alun reissua odotan vielä enemmän. Lähdetään tyttären kanssa Helsinkiin, missä ajattelin tytön viedä Korkeasaareen ja Linnanmäelle, kun kaveri kuulema asuu siinä lähellä. Ja sieltä suuntaamme Vantaalle, missä asuu hyvä ystäväni, joka on saanut lapsen viime vuonna. (Tällä lapsella on tismalleen sama syntymäpäivä kuin minulla). Pääkaupunkiseudulla olisi tarkoitus myös tavata muutamia nettituttuja silmätysten ja yhdet treffitkin kai on. Ellei se romutu ennen aikojaan se homma. Omat varoituskellot soi ja kilisee. Itseäni en enää anna yhtä heppoisin perustein.
Opettaja puhui, että minulla on mahdollistra valmistua jo jouluksi, mikä myös aiheutti minussa hekumointia. Sitten olisi yksi välitavoite saavutettu ja sen jälkeen alkaisi se vaikein.... Työnhakeminen.
Samaan aikaan.... mieltä kalvaa tieto siitä, että elämä ei tule muuttumaan. Tämä kesä kaikkine reissuineen ei tuo mitään mikä helpottaisi minun yksinäisyyttäni. Tai elämää yleensä. Yritän opettaa tytärtä pois vaipoista ja hän on ilman vaippaa kotosalla. Kaksi kertaa olen saanut hänet istumaan potalle, mutta joka ikinen kakka ja pissa on tullut housuun ja laittialle. Tänään märisin monta tuntia, kun olen niin yksin tässäkin asiassa. Tytär ei edes yritä.
Ja toinenkin menee vanhan kaavan mukaan. Väliaikainen psykologi, jonka luona kävin syksyllä oli hyvä. Hänelle oli helppo puhua, mutta tämä kenen luona nyt käyn on ihan... Huono. (Niinkuin kymmenen vuotta sitten... Väliaikaiset psykot oli yleensä hyviä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja lopullinen terapeutti oli juoppo ja mielenterveysongelmainen itsekin).
Meillä ei kemiat kohtaa yhtään. Minä sanoin hänelle, että kun elämä on vaan yhtä lasta vaan ja minä tunnen olevani vain statisti, niin se kohta alkaa puhumaan, että minun pitää huolehtia itsestäni, jotta voisin olla parempi äiti ja kun sanon, että en näe itsessäni mitään hyvää, niin hän sanoo minun saaneen aikaan ihanan tyttären (jota se ei voi edes tietää, kun ei hän ole minun tytärtäni tavannut ja vaikka olisikin, niin ei tyttäreni ihanuus ole minun ansiota. Se on häntä itseään). Hän ei kykene näkemään minua muuten kuin minun äitiyteni kautta, mikä ahdistaa niin pirusti.
Viime kerralla hän luki minulle kirjaa positiivisesta ja negatiivisesta ajattelusta. Samat liibalaabat olisin voinut lukea jonkun hippikaverini facebookstatuksesta. Suositteli liikuntaa, kuten kävelyä (kaikki suosittelee kävelyä... Kukaan ei tajua, että MINULLA EI OLE AUTOA. EI EDES KORTTIA. MINÄ KÄVELEN TAI AJAN PYÖRÄLLÄ AIKA VITUN PALJON!!!!!) tai pyöräilyä. Tytär kärryihin vaan ja kävelylle. Tytär ei suostu olemaan enää kärryissä. Se maleksii ja pysähtyy keräämään kukkia ja minä seison yhdessä kohti. Puolentunnin kävelymatkaan menee tunti keviästi. Turhautumisärtymysviisari väpättää punasen puolella. Kävellessä varsinkin yleensä nämä mietteet valtaa pään.
Ihan sama... Käyn istumassa siellä ja kuuntelen liibalaabat. Ei tässä maailmassa ole ketään, joka olisi mun kanssa edes pikkasen samalla sivulla.
lauantai 11. toukokuuta 2013
Hyvää äitienpäivää minulle ja muille äideille
Sitä minä tuossa mietin, että oli aika, kun elämä oli joka kuukautista pettymista jaa uutta yritystä. Surua ja täytyy myöntää kateellisuuttakin. Kaikki ympärilläni sai lapsia, paitsi minä. Sitten, kun näytti, että NYT se vihdoin tapahtuu minullekin, niin ei se lapsi saanutkaan elää. Silloin tuntui, että pitää haudata myös unelma äitiydestä.
En sano, että, kun lakattiin yrittämästä, niin sitten se vihdoin tapahtui, koska ei se niinkään mennyt. Mutta sanon, että olimme onnekkaita ja pieni tytär syntyi 10.2.2010 monen vuoden itkujen, pettymysten ja kateellisuuden jälkeen.
Pitää muistaa tämä, kun uhmaikäinen huutaa naama punaisena ja tuntuu, että keinot on loppu ja kohta itsekin räjähdän. Lapsi on lahja, joka ei ole itsestäänselvyys.
En sano, että, kun lakattiin yrittämästä, niin sitten se vihdoin tapahtui, koska ei se niinkään mennyt. Mutta sanon, että olimme onnekkaita ja pieni tytär syntyi 10.2.2010 monen vuoden itkujen, pettymysten ja kateellisuuden jälkeen.
Pitää muistaa tämä, kun uhmaikäinen huutaa naama punaisena ja tuntuu, että keinot on loppu ja kohta itsekin räjähdän. Lapsi on lahja, joka ei ole itsestäänselvyys.
Uusi koti uudet kujeet
En tiedä kerroinko täällä jo, mutta emme ole enää Karjasiltalaisia. Muutimme pois. Lähiöön, missä on joka talon pihalla lasten leikkipaikka ja taloja on puolikaaressa ja muutenkin lähekkäin. Täällä kolmiossa tuntuu kuin tilaa olisi kaksi kertaa enemmän kuin Karjasillan kaksiossa. Ja ihme kyllä tunnen oloni todella kotoisaksi, vaikka kuvittelin, etten koskaan asettuisi tällaiselle seudulle missä on vain taloja talojen jälkeen ja Sale.
Siitäpä hiipii mieleeni pelko, että menetetään tämä. Muuttolaatikotkin aion viedä varastoon, koska siellä ne on valmiina. Sinne on entinen asukas vaan jättänyt omaa roinaansa. Ne pitää ensin käydä läpi ja hommautua eroon turhasta. Ja sitten vasta voin sinne omat kamani viedä.
On vain tunne, että täältä tulee pian muutto pois. Vaikka en halua. En kerta kaikkiaan. Tämä on minun koti. Odottelen entisen kämpän takuurahoja, jotta voin käydä ostamassa itselleni elämäni ensimmäisen kirjahyllyn ja mattoja.
Uusi lääkitys on myös alkanut purra. Enää en ole alamaissa ja energiaakin on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. MUN KÄMPPÄ, SIIS KOTI, ON SIISTI!!!! Kaikki jotka mut tuntee, tietää, ettei mun asumukset ole koskaan kamalan siistejä olleet, pois luettuna aika jolloin olin vielä ex tyttöystäväni kanssa, ja sekin oli exäni ansiota. Ei minun. Olen imuroinut kolme kertaa viikon sisällä ja tiskannut joka päivä. Tavarat on niille kuuluvilla paikoilla, eikä siellä minne ne jää ja lattiat on puhtaat tavaroista. Pyykkikorissa on pari hassua lakanaa tällä hetkellä. Kaveri sanoi, että venlafaxin on toimeennuttava lääke ja minut se ainakin on saanut pois apatioimasta koneen äärestä. Jos tämä persoonallisuuden muutos on lääkkeen ansiota, niin enpä kovin mielelläni siitä luovu.
Ainoa iso miinus on seksuaaliset häiriöt. Ei kamalasti tee enää mieli, mikä on hyväkin, koska eipä ole pahemmin seksielämääkään. Ja onhan nuita muitakin, joita en ala tässä luettelemaan.
Ja nyt sopivasti, kun libidoa on ajettu alas kemiallisesti, niin minulla on toiset treffit tiedossa saman naisen kanssa. Jotenkin nurin kurista...
Siitäpä hiipii mieleeni pelko, että menetetään tämä. Muuttolaatikotkin aion viedä varastoon, koska siellä ne on valmiina. Sinne on entinen asukas vaan jättänyt omaa roinaansa. Ne pitää ensin käydä läpi ja hommautua eroon turhasta. Ja sitten vasta voin sinne omat kamani viedä.
On vain tunne, että täältä tulee pian muutto pois. Vaikka en halua. En kerta kaikkiaan. Tämä on minun koti. Odottelen entisen kämpän takuurahoja, jotta voin käydä ostamassa itselleni elämäni ensimmäisen kirjahyllyn ja mattoja.
Uusi lääkitys on myös alkanut purra. Enää en ole alamaissa ja energiaakin on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. MUN KÄMPPÄ, SIIS KOTI, ON SIISTI!!!! Kaikki jotka mut tuntee, tietää, ettei mun asumukset ole koskaan kamalan siistejä olleet, pois luettuna aika jolloin olin vielä ex tyttöystäväni kanssa, ja sekin oli exäni ansiota. Ei minun. Olen imuroinut kolme kertaa viikon sisällä ja tiskannut joka päivä. Tavarat on niille kuuluvilla paikoilla, eikä siellä minne ne jää ja lattiat on puhtaat tavaroista. Pyykkikorissa on pari hassua lakanaa tällä hetkellä. Kaveri sanoi, että venlafaxin on toimeennuttava lääke ja minut se ainakin on saanut pois apatioimasta koneen äärestä. Jos tämä persoonallisuuden muutos on lääkkeen ansiota, niin enpä kovin mielelläni siitä luovu.
Ainoa iso miinus on seksuaaliset häiriöt. Ei kamalasti tee enää mieli, mikä on hyväkin, koska eipä ole pahemmin seksielämääkään. Ja onhan nuita muitakin, joita en ala tässä luettelemaan.
Ja nyt sopivasti, kun libidoa on ajettu alas kemiallisesti, niin minulla on toiset treffit tiedossa saman naisen kanssa. Jotenkin nurin kurista...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

