Minä
tykkään katsoa Frii-kanavan tosi elämän murhajuttuja. Mun guilty
pleasure, yksi monista Frederikin lisäksi. Ne on todellisen elämän
painajaisista tehtyä viihdettä pahimmillaan.
Törmäsin
Netflixissä The Keepers dokkariin ja ajattelin tämänkin olevan yhtä
kevyttä huttua, vaan mitä enemmän katsoin sitä enemmän olin yhtä aikaa
järkyttynyt, vihainen ja surullinen näiden kaikkien uhrien puolesta.
Kyseessä ei ollutkaan tarina murhatusta nunnasta, vaan taas yksi
kuvaus katollisen kirkon suojelemista pedofiilipapista ja -papeista ja
heidän uhreistaan, jotka kokivat syyllistämistä, vähättelyä,
vaientamista, valehtelua vielä vuosikymmenten jälkeenkin.
Yhtä selviytyjää lainaten: "The fuckers!" Sister Cathy
Tein virheen ja otin osaa johonkin pirun arvontaan yöllä. Tajusin virheeni, kun laitoin lomakkeen menemään, mutta se oli jo myöhäistä. Päivällä onkin puhelinmyyjät soittaneet:
- Matti täältä jostain epämääräsestä firmasta hei! Minäpä kysyn sinulta muutaman kysymyksen ennen kuin menen mukavaan asiaan.
Oletko risteilyihmisiä?
- En.
-Kiinnostaako sinua oma hyvinvointi?
- Ei.
- Ööö... Tota... Minulla on sinulle täällä tarjous Eeva lehteä neljällä eurolla niin ja niin monta kuukautta ja Tallinnan risteilylahjakortti.
- En minä halua kumpaakaan.
- Mutta tämä on upea tarjous. Risteilylahjakort...
- En minä sitä halua. Anna se jollekin toiselle.
- Kiitos hei.
Tunnin päästä soi uudestaan puhelin.
- Maija täältä epämääräsestä puhelinmyyntifirmasta hei. Minä olen tärkeällä asialla. Sinulle on varmasti terveys ja hyvinvointi tärkeä asia. Eikö vain?
- Joo on, mutta minä en osta mitään.
- Enkö saa kertoa tästä ihanasta asiasta?
- Joo, vaan en minä siltikään osta mitään.
- (lyö luurin korvaan).
Negatiivinen sisäinen ääni on ollut pitkäaikaisin "ystäväni". Joskus päiväkoti-ikäisenä taisin ensimmäistä kertaa katsoa peiliin ja sisäinen ääni supatti, että "olet ruma". Ja sen jälkeen se onkin haukkunut kaikkea tekemistäni ja kaikkia saavutuksiani taukoamatta. Ääni kuuluu äidilleni, sukulaiselleni, isälleni, muille lapsille kotipaikkunnaltani. Vuosien mittaan ääni on saanut sävyjä ja lauseita exiltäni. Välillä näen myös ilmeitä, silmien pyörityksiä...
Pahimmillaan se on halvaannuttanut minut täysin, enkä ole edes yrittänyt, koska se on saanut minut uskomaan, etten ole yhtä hyvä kuin muut ja pelkäämään torjuntaa, koska en ole yhtä arvokas kuin muut.
Jos jotain hyvää itsestäni löydän tai onnistun, niin tämä ääni lisää siihen: MUTTA... Esim. Sain tänään työkokeilupaikan koulusta, mutta siitä iloitseminen loppui kuin seinään, kun päässä supatti "MUTTA ei Se ole oikea työpaikka. Et saa palkkaa, etkä työpaikkaetuja. Se ei poiji mitään. Ei sinusta ole siihen." Minulla on treffit la, "mutta sen kiinnostus sinuun loppuu heti, kun se näkee miten ruma ja lihava sinä olet".
Minä olen kohta nelkyt vuotta kuunnellut tuota paskaa ja mun mitta on täysi, mutta en saa sitä ääntä vaiennettua. Syömishäiriöryhmässä kerroin tästä äänestä.sain vihdoin ja viimein ohjeen, että mitä jos korvaisikin sen myrkyllisen MUTTA-sanan positiivisella? Haastan näin ollen itseni ja muut negatiivisen sisäisen puheen kuuntelijat korvaamaan sanan MUTTA sanalla KOSKA. Kirjoittamaan vaikka päiväkirjan tapaiseen ne.
Minä sain koulusta työkokeilupaikan, KOSKA olin motivoitunut ja lupaavin hakija. Minulla on lauantaina treffit ja ne menee hyvin, KOSKA minä olen ollut rehellisesti oma itseni viesteissäni.
- Minä kuulin, että se sanoi sinusta näin ja silleen, että kälä kälä.
- ai? Minä luulin, että se olisi sanonut, että kälä kälä pälä kälä pälä, kun mäkä mäkä, mutta jos kuitenkin kälä kälä!
- nyt kyllä sanon sille, että sinä sanoit, että kälä mäkä kälä mäkä käläkäläkä!!!!
- No EN minä sitä tarkottanut, kun kälä läkä kälä kälä kälä mäkä mäkä!!!!!! Mutta mäkä mäkä mäkä!!!! Vituttaa tämmönen kälä kälä kälä kälä!!!!!
Ääni: Tapsa päättää tankata ennen kuin menee tapaamaan ja hoitamaan vanhuksia.
Kuvassa Kiliminkkinen tankkaa autoa.
Ääni: Tapsa pyytää naapuria mukaan talkoisiin, mutta naapuri ei pääse, koska hänellä on työkiireitä.
Naapuri: En minä nyt pääse, minulla on työkiireitä.
Ääni: Tapsa korostaa liikunnan merkitystä myös vanhusten hoidossa.
Kiliminkkinen: No niin mummo, on terveyden kannalta on tärkeää, että sinä liikut.
Taas on sellanen päivä, että tekisi mieleni vetää itseni hirteen. En vedä, mutta tekisi mieli. Ei elämällä ole minulle enää mitään tarjota. Kun tytär on sikuinen ja omillaan, niin sitten joudan kuolla pois. Siihen asti pitää sinnitellä.
Viime viikolla näin unen missä veljeni katosi ja lyhyen ajan jälkeen palasi papin pukuun pukeutuneena. Seuraavana päivänä Facebookin uutisvirrassa oli epämääräinen juoru-uutinen Princen kuolemasta, joka muutaman tunnin päästä siitä vahvistettiin. Muuta en siitä päivästä muistakaan. Taisi se jo ilta olla...
Seuraavana aamuna minulla oli sokerirasitustesti. Labran keskusradiossa soi Let's go crazy ja sairaalan kahviossa kummankin iltalehden lööpissä oli Princen kuva. Ja kun ei ollut ketään muuta kuin tyttäreni siinä, niin hänelle näytin Princen kuvaa ja kerroin kuka hän oli ja että nuorena pidin (mikä alisana sille tunteelle mitä tunsin) hänestä ja ihailin ja että nyt tämä henkilö on poissa. Yritin hänelle näyttää jotain Muppet jaksoa missä Prince vieraili ja tähän tyttäreni totesi kuusivuotiaan suoruudella "Ei kiinnosta".
Sillä hetkellä tunsin, että olin omituisen suruni kanssa yksin.. Mikä siinä... Olinhan minä aikalailla faniutenikin kanssa yksin, melkein ainakin. Muistan kuinka joskus murrosikäisenä.. Taisin olla vielä yläasteella, kun kaverini Riikan kanssa katsoimme Purple rainin yhdessä. Riikka inhosi. Minä rakastuin ensimmäistä kertaa niin, että vatsan pohjassa väänsi. Olihan nuita ihastuksia ollut, mutta mutta... Ei niinkuin Prince. Silloin alkoi myös tämä minun poikkeava seksuaalisuuskin (mikä lie) ns.oirehtia. En tiennyt halusinko olla kuin Prince, tai jopa itse Prince vai Princen tyttöystävä/vaimo ja hänen seksuaalisten halujensa kohde.
Tämä oli Prince johon rakastuin
Ilman Princeä en olisi koskaan tutustunut teinivuosien sydänystävääni, jonka kanssa jaoin rakkauden Princeen, mustasukkaisen vihan ja kauneuden ihailun tämän vaimoon Mayteen ja traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden. Hän Kuopiossa ja minä Taivalkoskella.
Prince Mayten kanssa silloin.
Ja niinhän siinä kävi, niinkuin käy yleensä teini-iän hullaannuksille. Ne unohtuvat, kun ns. oikea elämä tulee. Mutta minä löysin Princen uudelleen lähestyessäni kolmeakymppiä. Enää tunnekuohu ollut sama. Eikä Prince ollut jalustalla. Ja pian totesin, että Jehovan todistajuuden myötä oli kadonnut jotain... Tai ehkä se oli elämä (kummankin lapsen menetys ja mitä lie siellä taustalla piillyt), joka oli vienyt pilkkeen pois Princen silmistä. Ja musiikista.
Se pilke teki comabackin Musicology ja 3121 levyillä. Mutta mutta... niin erkani taas tieni Princen kanssa. 3121 oli viimeinen Princen levy, joka minua kosketti millään tasolla. Jehovat veivät miehen särmän, kuitenkin.
Seuraavan kerran näin Princen televisiossa ihan sattumalta. Vai oliko ollut netissä... En muista. Muistan vain, että oli kauniita naisia bändissä. Pitkät hiukset ja sääret naisilla. Prince oli pieni ja hentoinen. Ja afrosta en pitänyt. Seuraava muistikuva oli, että afro oli saanut seurakseen kolmannen silmän. Taisi kauniiden naisten muodostaman bändin nimi olla 3rdeyegirl. Hävettää tunnustaa nyt, että en ollut edes kamalan kiinnostunut. Paitsi ne naiset.
Kun viikko aikaisemmin luin samasta nettijuorusivustolta, että Princen kone oli tehnyt hätälaskun (tai mikä nyt on oikea termi) ja hänet on kiidätetty sairaalaan, mietin, että onkohan seuraava kuolinuutinen. Olisiko papin puvussa ollut veljeni ollut sittenkin Prince? Aavistin minä Michael Jacksoninkin kuoleman.Vaikka Michael Jackson oli lapsuuteni suurin idoli ja olinhan minä häneenkin ihkussa. Mutta hänen poismenonsa ei pysäyttänyt. Kun taas Prince...
Kulunut viikko on ollut kuin oudossa hidastetussa filmissä, joka koostuu lähinnä pikakelauksesta ja hetkistä jolloin muu elämä pyörii ympärillä, mutta minä olen pysähtynyt siinä keskellä. Niin kuin 22.4 aamulla Oulun Kontinkankaalla kaupungin sairaalan labran aulassa... En ymmärtänyt miten muiden elämä menee eteenpäin, vaikka maapallo on lopettanut pyörimisen. Ennen, vaikka en niin asiaa miettinytkään, oli aina Prince. Jossain. Aina. Nyt maailmassa on reikä... Ja olen tietoinen siitä reiästä koko ajan.
Ensimmäinen yksin ohjaamani iso näytelmä Niskavuoren naiset tulee ensi-iltaan huomenna ja sen valmistelut ovat vieneet kaiken ajan. Olen myös pohtinut elämääni, kun jäin kokkikoulusta saikulle ja pitäisi löytää uusi ura... Ja Ja Ja nyt maailmassa on reikä. Ja elämä pyörii filminauhana ympärillä.
Tuntuu kuin olisin menettänyt läheisenkin ihmisen. Ensimmäisen kunnon rakkauteni, samaistumiskohteeni, ja minkälainen itsekin halusin olla (ja ehkä haluaisin vieläkin joltain osin) ja ehkä hän oli myös veli, johon suhtautumiseni on ollut hyvin ristiriitainen. Mutta lopulta hyvin rakastava. Ei ole, eikä tule toista.. I miss u Prince. Love...