tiistai 6. syyskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
Blue
Opiskelin joskus
aikoinani samassa koulussa kuin nytkin. Silloin ei mennyt kovin hyvin.
Oli masennusta ja ahdistustakin. Lopulta päädyin pitkälle sairaslomalle
ja laittoivat terapiaan, johon en ollut valmis enkä loppujen lopuksi
luottanut terapeuttiinikaan. Ja ihan hyvä niin, koska myöhemmin tämä
paljastui juopoksi (mikä selitti aika paljon hänen käytöstään).
Nyt on asiat melko lailla hyvin, mutta kaiketi ne samat seinät on alkaneet aukaista vanhoja haavoja. Jotenkin olen pääni sisällä ollut samoissa tunnelmissa kuin kymmenisen vuotta sitten.
Nyt on asiat melko lailla hyvin, mutta kaiketi ne samat seinät on alkaneet aukaista vanhoja haavoja. Jotenkin olen pääni sisällä ollut samoissa tunnelmissa kuin kymmenisen vuotta sitten.
Elämä on
Päiväkodissa yhden lapsen isä vinkkasi minulle silmää.
Sillä hetkellä ärsytti, että oli antanut vanhan kihlasormukseni pois.
Vaikka tuskinpa se olisi mitään estänyt. Tämän lapsi oli äitineen samaan
aikaan tutustumassa päiväkotiin kuin minäkin olin. Hän on
venäläinen. Totta kai minä sitten oletin, että lapsen isä on
suomalainen. Sitten kuulin, kun tämä huudahti jollekin tummaihoiselle
hyvin voimakkaalla aksentilla ja hieman hoonolla soomella: "Hei! Miksi
sinä et puhu ranskaa?!"
Tämä oli jo toinen kerta, kun saan niin sanotusti näpeilleni, että olen olettanut jotain toisesta ihmisestä ilman hänen kanssaan asiasta keskustelematta.
Oulussa pyörii hyvin laiha "Andy McCoy - tyylinen" mies. Minä olen aina olettanut että hänella on anoreksia ja koska typerästi vieläkin yhdistän veganismin hoikkuuteen (vaikka muutaman vuoden takaiset kuvat kd langistä todistaa, että kyllä vegaanikin voi olla pyöreä), oletin, että hän ei käytä mitään eläinmaailman tuotteita. Ajattelin hänen jo menehtyneen anoreksiaan, koska aina kun hänet olen nähnyt, hän on luuta ja nahkaa.
Huomasin ensimmäisenä koulupäivänä hänen käyvän samaa koulua kuin minä. Ruokalassa hän istui kanssani samassa pöydässä: Hänellä söi ison annoksen lohikeittoa ja kahden sämpylän päällä oli ainakin yhtä monta makkaraa.
Puulusikalla lyön itseäni päähän: "ÄLÄ OLETA!!"
Minä opiskelen elintarvikealaa, joka haarautuu kolmeen osaan, joista yksi on leipuri-kondiittori, mitä minä halusin opiskelemaan.
Ensimmäinen shokki: Meitä on kolme ryhmää ja minun ryhmässäni kaikki haluaa leipuri-kondiittoreiksi. Jos tilanne on sama muissakin ryhmissä ja jatkuu samana vielä keväälläkin, sille linjalle on pääsykoe. 20 parasta tulee valituksi, joista ainakin 3 on poikia. (JippiKaijee! Kiintiöt!!!!).
Toinen shokki: Valintaan vaikuttaa taitojen lisäksi kemian, matematiikan ja äidinkielen arvosana. Minä voisin hyväksi lukea nuo kaikki. Äidinkielen arvosana vois hyvinkin mennäkin. Mutta varmuuden vuoksi aion sen tenttiä. Mutta kemia ja matematiikka on pakko kärsiä uudelleen.
Ja luultavimmin fysiikkakin, jos en saa numerollista arvosanaa entisestä lukiostani tilattua. Ja minähän valmistuin ylioppilaaksi silloin kun isä lampun osti. Minun tiedot on varmaan homehtuneena hämähäkin seitin alla jossain kellarin uumenissä. Saavat tilata arkeologiryhmän Oulun yliopistosta.
Matematiikka ei ole vielä alkanut, mutta kemiaa on jo tässä jaksossa. Ja on se kumma, että sitä alkoi pänttäämään jo yläasteella ja ei tajua. Lukiossa sen yhden pakollisen istuin läpi ja pääsin läpi opettajan armosta. Kun sitä ei vaan tajua. Nyt sitä istuu ja tuijottaa alkuainetaulukkoa ja ei vaan tajua. Miten tollo pitää ihmisen olla, ettei jo kolmannella kerralla tajua? Jos tulee koe, niin siinä on oltava vain yksi kysymys: Mikä näistä on kemiallinen reaktio: A. Räjähdys B. I am the smart. S A M R T.. I mean S M A RT! C. Elämä on.
Ehkä osaan vastata tuohon kysymykseen. Muilla saa olla sitten vaikeampia kysymyksiä.
Huonolta näyttää minun leipuri-kondiittoritulevaisuus. Mutta kirves ei vielä siellä kaivossa ole ja lihava nainen ei ole vielä laulanut. (Meitsillä vieläkin vähän kurkku kipeä).
Tämä oli jo toinen kerta, kun saan niin sanotusti näpeilleni, että olen olettanut jotain toisesta ihmisestä ilman hänen kanssaan asiasta keskustelematta.
Oulussa pyörii hyvin laiha "Andy McCoy - tyylinen" mies. Minä olen aina olettanut että hänella on anoreksia ja koska typerästi vieläkin yhdistän veganismin hoikkuuteen (vaikka muutaman vuoden takaiset kuvat kd langistä todistaa, että kyllä vegaanikin voi olla pyöreä), oletin, että hän ei käytä mitään eläinmaailman tuotteita. Ajattelin hänen jo menehtyneen anoreksiaan, koska aina kun hänet olen nähnyt, hän on luuta ja nahkaa.
Huomasin ensimmäisenä koulupäivänä hänen käyvän samaa koulua kuin minä. Ruokalassa hän istui kanssani samassa pöydässä: Hänellä söi ison annoksen lohikeittoa ja kahden sämpylän päällä oli ainakin yhtä monta makkaraa.
Puulusikalla lyön itseäni päähän: "ÄLÄ OLETA!!"
Minä opiskelen elintarvikealaa, joka haarautuu kolmeen osaan, joista yksi on leipuri-kondiittori, mitä minä halusin opiskelemaan.
Ensimmäinen shokki: Meitä on kolme ryhmää ja minun ryhmässäni kaikki haluaa leipuri-kondiittoreiksi. Jos tilanne on sama muissakin ryhmissä ja jatkuu samana vielä keväälläkin, sille linjalle on pääsykoe. 20 parasta tulee valituksi, joista ainakin 3 on poikia. (JippiKaijee! Kiintiöt!!!!).
Toinen shokki: Valintaan vaikuttaa taitojen lisäksi kemian, matematiikan ja äidinkielen arvosana. Minä voisin hyväksi lukea nuo kaikki. Äidinkielen arvosana vois hyvinkin mennäkin. Mutta varmuuden vuoksi aion sen tenttiä. Mutta kemia ja matematiikka on pakko kärsiä uudelleen.
Ja luultavimmin fysiikkakin, jos en saa numerollista arvosanaa entisestä lukiostani tilattua. Ja minähän valmistuin ylioppilaaksi silloin kun isä lampun osti. Minun tiedot on varmaan homehtuneena hämähäkin seitin alla jossain kellarin uumenissä. Saavat tilata arkeologiryhmän Oulun yliopistosta.
Matematiikka ei ole vielä alkanut, mutta kemiaa on jo tässä jaksossa. Ja on se kumma, että sitä alkoi pänttäämään jo yläasteella ja ei tajua. Lukiossa sen yhden pakollisen istuin läpi ja pääsin läpi opettajan armosta. Kun sitä ei vaan tajua. Nyt sitä istuu ja tuijottaa alkuainetaulukkoa ja ei vaan tajua. Miten tollo pitää ihmisen olla, ettei jo kolmannella kerralla tajua? Jos tulee koe, niin siinä on oltava vain yksi kysymys: Mikä näistä on kemiallinen reaktio: A. Räjähdys B. I am the smart. S A M R T.. I mean S M A RT! C. Elämä on.
Ehkä osaan vastata tuohon kysymykseen. Muilla saa olla sitten vaikeampia kysymyksiä.
Huonolta näyttää minun leipuri-kondiittoritulevaisuus. Mutta kirves ei vielä siellä kaivossa ole ja lihava nainen ei ole vielä laulanut. (Meitsillä vieläkin vähän kurkku kipeä).
maanantai 1. elokuuta 2011
Ajan kulku
Viime vuonna tähän aikaan tyttäreni oli ihan vauva. Tänään hän sai kengät itse jalkaan ensimmäisen kerran elämässään. Laitoi myssyn päähän ja sai takille raivarin, kun ei sitä osannut laittaa päälleen. Sitten unohti koko takin ja otti leikkisankkonsa ja alkoi kerätä siihen tavaraa.
Karrrrjasilta
Muutama vuosi sitten kävelimme J'n kanssa Karjasillan läpi ja ihastelin vanhoja puutaloja J'lle ääneen. Silloin asunto Karjasillalta tuntui utopistiselta niin kuin ero J'stäkin. Nyt ollaan erottu ja asutan kahdestaan tyttären kanssa pientä kaksiota puutalossa Karjasillallalla. En sentään omatkotitaloa. Mutta muuten tämä asunto on "täydellinen".
Muutto ei sujunut kömmellyksittä. Olin ymmärtänyt irtisanomisajan väärin ja irtisanoin vanhan asunnon kolme päivää myöhässä. Niinpä minulla oli heinäkuussa kahden kuun vuokrat maksussa. Sosiaalihuolto takavarikoi heinäkuun asumistuen ja hetken näytti ihan toivottomalta tilanne, mutta tuki oli tullutkin vuokranatajan tilille ja J maksoi vuokran normaalisti. Olen nyt velkaa J'lle puolikkaan vuokran, puolikkaan vesimaksun ja puolikkaan sähkölaskun.
Koska olen luottotietoivammainen uusi vuokranantaja vaati kolmen kuun vuokraa takuiksi. Sossu alkoi pitkän venkaamisen jälkeen maksamaan yhden (ensin eivät meinanneet maksaa yhtäkään, kun on kuulema ollut aikaa varautua muuttoon. Olisi kiva nähdä miten kyseinen sossu säästää kodinhoituesta takuuvuokria yms. menoja, jos puoliso on työmarkkinatuella). Onneksi vuokranantaja ehdotti, että maksan takuuni pienemmissä erissä. Oikeastaan se on hyvä, koska saan sen rahan takaisin tulevaisuudessa, kun muutan tästä pois. Ehkä sitten en ole luottotietovammainen ja voin sillä maksaa seuraavan takuuvuokrani.
Muuttoa varten piti vuokrata peräkärry. Onneksi Alppi Storesta saa vuokrata halvalla. Hänen, jonka piti toimia kuskina muutossani, auto jäi jumiin talleille. Näytti siltä etten pääsisikään muuttamaan. 15 minuuttia ennen kuin muuttoapu saapui paikalle sain autoa lainaan ja kuskinkin sitä kuskaamaan.
Itse muutto sujui tosi lupsakasti ja olimme aikaisemmin valmiit kuin ajattelinkaan.
Muutossa käyttämäämme autoa ei voinut käyttää peräkärryn palauttamiseen. Onneksi kaverini oli saanut autonsa takaisin talleilta ja hn lupasi palauttaa peräkärryn, Mutta vähän myöhässä tosin. Meillä oli pakko jättää kärry Toppilaan näkyvälle paikalle pelkällä pyörän vaijerilukolla lukittuna. Kaveri kirjoitti siihen lapun, että muuttohommien takia on siinä (kyseisellä paikalla ei saa parkkeerata muut kuin muuttajat). Siinä se seisoi yön sakottajien ja varkaiden uhallakin.
Seuraavana päivänä juuri ennen Alppi Storen kiinni menoa (ja minun kenraaliharjoitusta) tulee viesti, ettei kaverini saa kärryä kiinni autoonsa. Oli liian myöhäistä ilmoittaa asiasta Alppi Storeen. Eipä siinä, kärryt uhmaa sakottajia ja varkaita vielä yhden yön lisää.
Minulla meni kenraali päin prinkkalaa. Päähän ei mahtunut muuta kuin se peräkärry ja painajaismaiset visiot oven takana odottavista poliiseista. Tai ainakin epäilin heidän maksattavan koko peräkärryn hinnan. Kerjäsin J'tä soittamaan veljelleen, joka oli lomalla, mutta tuli kuitenkin aamulla hätiin. Eivät hekään meinanneet saada kärryä autoon kiinni. Mutta juuri kun olin vaipumassa todelliseen epätoivoon, he sai kuin saikin kärryn kiinni ja palauttivat sen Alppi Storeen. Missä ne totesi, että kärryt on rikki ja velkani J'lle kasvoi 5 eurolla.
Sirpaleet tietää onnea. Paitsi, jos rikot peilin. Siitä tulee 7 vuotta epäonnea. Laittelin kotia kuntoon ensimmäisenä yönä ja väsyneenä en huomannut lattialla olevaa lasista lampun varjostinta. Särjin sen enkä tiedä vieläkään miten sen onnistuin tekemään. Minä en omista imuria ja eikä sitä olisi voinut keskellä yötä alkaa huudattamaankaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen, että tylsyydessäni katson televisiosta kaiken paskan mitä se suoltaa. Juuri ennen muuttoani katsoin Sillä Silmällä ohjelman, jossa annettiin vinkki, että lasinsirpaleet, jopa ne mitä ei paljaalla silmällä näe, saa pois leivän palalla painelemalla.
Jos asuminen Karjasillalla puutalossa oli viitisen vuotta sitten utopiaa, niin enköhän minä viiden vuoden päästä ole Marttojen aktiivijäsen.
Näin se elämä heittelee. Tämä asunto on sirpaleilla siunattu. Koulu alkaa ensi viikolla. Ainoa mikä ei ole paljon muuttunut on mun pyllyn koko.
Muutto ei sujunut kömmellyksittä. Olin ymmärtänyt irtisanomisajan väärin ja irtisanoin vanhan asunnon kolme päivää myöhässä. Niinpä minulla oli heinäkuussa kahden kuun vuokrat maksussa. Sosiaalihuolto takavarikoi heinäkuun asumistuen ja hetken näytti ihan toivottomalta tilanne, mutta tuki oli tullutkin vuokranatajan tilille ja J maksoi vuokran normaalisti. Olen nyt velkaa J'lle puolikkaan vuokran, puolikkaan vesimaksun ja puolikkaan sähkölaskun.
Koska olen luottotietoivammainen uusi vuokranantaja vaati kolmen kuun vuokraa takuiksi. Sossu alkoi pitkän venkaamisen jälkeen maksamaan yhden (ensin eivät meinanneet maksaa yhtäkään, kun on kuulema ollut aikaa varautua muuttoon. Olisi kiva nähdä miten kyseinen sossu säästää kodinhoituesta takuuvuokria yms. menoja, jos puoliso on työmarkkinatuella). Onneksi vuokranantaja ehdotti, että maksan takuuni pienemmissä erissä. Oikeastaan se on hyvä, koska saan sen rahan takaisin tulevaisuudessa, kun muutan tästä pois. Ehkä sitten en ole luottotietovammainen ja voin sillä maksaa seuraavan takuuvuokrani.
Muuttoa varten piti vuokrata peräkärry. Onneksi Alppi Storesta saa vuokrata halvalla. Hänen, jonka piti toimia kuskina muutossani, auto jäi jumiin talleille. Näytti siltä etten pääsisikään muuttamaan. 15 minuuttia ennen kuin muuttoapu saapui paikalle sain autoa lainaan ja kuskinkin sitä kuskaamaan.
Itse muutto sujui tosi lupsakasti ja olimme aikaisemmin valmiit kuin ajattelinkaan.
Muutossa käyttämäämme autoa ei voinut käyttää peräkärryn palauttamiseen. Onneksi kaverini oli saanut autonsa takaisin talleilta ja hn lupasi palauttaa peräkärryn, Mutta vähän myöhässä tosin. Meillä oli pakko jättää kärry Toppilaan näkyvälle paikalle pelkällä pyörän vaijerilukolla lukittuna. Kaveri kirjoitti siihen lapun, että muuttohommien takia on siinä (kyseisellä paikalla ei saa parkkeerata muut kuin muuttajat). Siinä se seisoi yön sakottajien ja varkaiden uhallakin.
Seuraavana päivänä juuri ennen Alppi Storen kiinni menoa (ja minun kenraaliharjoitusta) tulee viesti, ettei kaverini saa kärryä kiinni autoonsa. Oli liian myöhäistä ilmoittaa asiasta Alppi Storeen. Eipä siinä, kärryt uhmaa sakottajia ja varkaita vielä yhden yön lisää.
Minulla meni kenraali päin prinkkalaa. Päähän ei mahtunut muuta kuin se peräkärry ja painajaismaiset visiot oven takana odottavista poliiseista. Tai ainakin epäilin heidän maksattavan koko peräkärryn hinnan. Kerjäsin J'tä soittamaan veljelleen, joka oli lomalla, mutta tuli kuitenkin aamulla hätiin. Eivät hekään meinanneet saada kärryä autoon kiinni. Mutta juuri kun olin vaipumassa todelliseen epätoivoon, he sai kuin saikin kärryn kiinni ja palauttivat sen Alppi Storeen. Missä ne totesi, että kärryt on rikki ja velkani J'lle kasvoi 5 eurolla.
Sirpaleet tietää onnea. Paitsi, jos rikot peilin. Siitä tulee 7 vuotta epäonnea. Laittelin kotia kuntoon ensimmäisenä yönä ja väsyneenä en huomannut lattialla olevaa lasista lampun varjostinta. Särjin sen enkä tiedä vieläkään miten sen onnistuin tekemään. Minä en omista imuria ja eikä sitä olisi voinut keskellä yötä alkaa huudattamaankaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin onnellinen, että tylsyydessäni katson televisiosta kaiken paskan mitä se suoltaa. Juuri ennen muuttoani katsoin Sillä Silmällä ohjelman, jossa annettiin vinkki, että lasinsirpaleet, jopa ne mitä ei paljaalla silmällä näe, saa pois leivän palalla painelemalla.
Jos asuminen Karjasillalla puutalossa oli viitisen vuotta sitten utopiaa, niin enköhän minä viiden vuoden päästä ole Marttojen aktiivijäsen.
Näin se elämä heittelee. Tämä asunto on sirpaleilla siunattu. Koulu alkaa ensi viikolla. Ainoa mikä ei ole paljon muuttunut on mun pyllyn koko.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Ympäri käydään ja yhteen tullaan
Kymmenisen vuotta sitten muutin Ouluun opiskelemaan ammattikouluun parturi-kampaajaksi. Kaksi vuotta roikuin koulun listoilla, vaikka tiesin jo ensimmäisenä päivänä etten tule sitä työtä koskaan ammatikseni tekemään. Jätin lopulta kesken koko koulun
Nyt hain samaiseen opinahjoon opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi. Kerkesin jo oikeasti ajatella, että en ole tullut valituksi, koska ei kuulunut kutsua valintahaastatteluunkaan. En ollut oikeasti ottanut laskuihin, etten pääsisi mihinkään ja olin hieman hämilläni, että mitä sitä sitten tekisi. Mutta siellä se minun nimeni komeili kyseisen amiksen kotisivuilla. Ilo nousi ylimmilleen.
Nyt vain odotan postin tuovan kirjeen kotiin, jonka kanssa menen sitten viemään prosessia loppuun.
Muutenkin olen samassa tilanteessa pääni sisällä kuin kymmenisen vuotta sitten. Paitsi, että silloin minulla ei ollut pientä lasta. Mutta olin yhtälailla epävarma itsestäni, päässäni pyörii samantyyppiset ajatukset ja pohtii samoja kysymyksiä.
Olenkin joskus miettinyt, että minun elämäni on yhdestä ympyrästä hyppäämistä toiseen. Toistan elämässäni, ihmissuhteissani ja oikeastaan kaikessa samankaltaisia kuvioita. Voisin sanoa, että elämäni on pallo.
Nyt hain samaiseen opinahjoon opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi. Kerkesin jo oikeasti ajatella, että en ole tullut valituksi, koska ei kuulunut kutsua valintahaastatteluunkaan. En ollut oikeasti ottanut laskuihin, etten pääsisi mihinkään ja olin hieman hämilläni, että mitä sitä sitten tekisi. Mutta siellä se minun nimeni komeili kyseisen amiksen kotisivuilla. Ilo nousi ylimmilleen.
Nyt vain odotan postin tuovan kirjeen kotiin, jonka kanssa menen sitten viemään prosessia loppuun.
Muutenkin olen samassa tilanteessa pääni sisällä kuin kymmenisen vuotta sitten. Paitsi, että silloin minulla ei ollut pientä lasta. Mutta olin yhtälailla epävarma itsestäni, päässäni pyörii samantyyppiset ajatukset ja pohtii samoja kysymyksiä.
Olenkin joskus miettinyt, että minun elämäni on yhdestä ympyrästä hyppäämistä toiseen. Toistan elämässäni, ihmissuhteissani ja oikeastaan kaikessa samankaltaisia kuvioita. Voisin sanoa, että elämäni on pallo.
torstai 26. toukokuuta 2011
Elämänmeno II
Eilen mietin, että muuttaako raskaus jalkoja pysyvästi. Vasen jalkani tarvitsee selkeästi isomman kengän kuin oikea.
Menin jotenkin äimään kiekkojuhlista palaavista juhlijoista ja melkein kävelin taksin alle.
Toripakan pysäkillä istuu aika usein pulttsari, joka ei tunnu tykkäävän lihavista naisista. Jokin aika sitten se huuteli minulle, että "olet niin pirun köyhä, ettet voi soittaa edes poliisille!". Nyt tämän kohteeksi joutui toinen isompi kokoinen nainen, joka lohdutteli toista naista (tai joka oli melkoisessa jurrissa). Pultsari haukkui tätä naista helvetin juopoksi ja lopuksi totesi, että "Tuo tyttö tykkää sinusta vaikka olet tuollainen lihava".
Olen myös toivonut, että uudet asiat kuten tanssiaskeleet ja repliikit valuisivat päähäni kuin vettä vaan. Mutta sitten menettäisin sen riemun, kun kerrankin tajuan jotain.
Olen siis mennyt taas mukaan teatteriin. Valveen, entisen Nukun entinen pikkusali, nykyinen Valvesali(??) oli joskus kuin toinen koti. Nyt olen kuin ulos kasvanut lapsi vierailulla lapsuuden kodissaan. Mutta eipä sillä, en valita. Nyt olen saanut mitä kaipasin pari vuotta sitten, kun viimeksi teatteria tein: haastavuutta. Erityisen haastavaksi koen tanssimisen. Minulla, kun on tuo näkymäton kolmas jalka joka on koko ajan tiellä.
Koreografi on laittanut minua jälestään pääosan esittäjän taakse. En tiedä tarkoituksella vai tahattomasti. Itseäni se ei pahemmin haittaa, koska vaivaantuisin, jos tietäisin, että kaikilla olisi esteetön näköala minun kompuroinnille. Viime harkoissa hän sanoi, että minä voin pyrkiä sinne edessä olevien välissä olemaan, jotta näkyisin yleisöön. Sanoin, takaisin, että "Ei ole niin välisksi näkeekö yleisö minun tanssia ollenkaan". Hän ei vastannut siihen mitään.
Vaan tämä on se kesä kun tämn naisen elämä on suurten muutosten kourissa. Voi olla, että ensivuodeksi kaipaan status quota.
Menin jotenkin äimään kiekkojuhlista palaavista juhlijoista ja melkein kävelin taksin alle.
Toripakan pysäkillä istuu aika usein pulttsari, joka ei tunnu tykkäävän lihavista naisista. Jokin aika sitten se huuteli minulle, että "olet niin pirun köyhä, ettet voi soittaa edes poliisille!". Nyt tämän kohteeksi joutui toinen isompi kokoinen nainen, joka lohdutteli toista naista (tai joka oli melkoisessa jurrissa). Pultsari haukkui tätä naista helvetin juopoksi ja lopuksi totesi, että "Tuo tyttö tykkää sinusta vaikka olet tuollainen lihava".
Olen myös toivonut, että uudet asiat kuten tanssiaskeleet ja repliikit valuisivat päähäni kuin vettä vaan. Mutta sitten menettäisin sen riemun, kun kerrankin tajuan jotain.
Olen siis mennyt taas mukaan teatteriin. Valveen, entisen Nukun entinen pikkusali, nykyinen Valvesali(??) oli joskus kuin toinen koti. Nyt olen kuin ulos kasvanut lapsi vierailulla lapsuuden kodissaan. Mutta eipä sillä, en valita. Nyt olen saanut mitä kaipasin pari vuotta sitten, kun viimeksi teatteria tein: haastavuutta. Erityisen haastavaksi koen tanssimisen. Minulla, kun on tuo näkymäton kolmas jalka joka on koko ajan tiellä.
Koreografi on laittanut minua jälestään pääosan esittäjän taakse. En tiedä tarkoituksella vai tahattomasti. Itseäni se ei pahemmin haittaa, koska vaivaantuisin, jos tietäisin, että kaikilla olisi esteetön näköala minun kompuroinnille. Viime harkoissa hän sanoi, että minä voin pyrkiä sinne edessä olevien välissä olemaan, jotta näkyisin yleisöön. Sanoin, takaisin, että "Ei ole niin välisksi näkeekö yleisö minun tanssia ollenkaan". Hän ei vastannut siihen mitään.
Vaan tämä on se kesä kun tämn naisen elämä on suurten muutosten kourissa. Voi olla, että ensivuodeksi kaipaan status quota.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

