Siitä on jo yli vuosi, kun minä lopetin tupakan polton. Silloin povasin, että alan polttamaan heti, kun tytön pää on maailmassa. Tyttö on puolivuotias ja minä en ole henkosiakaan vetänyt. Raskausaikana himoitsin tupakkaa, mutta nyt olen päässyt jo siihen, että tupakka haisee jo pahalle.
J kävi tytön kanssa kylässä ihmisen luona joka ilmeisesti polttaa sisällä tupakkaa ja vaikkakaan ei ollut alkanut tupakille sisällä heidän siellä ollessa, tuoksahti tytöstä pinttynyt tupakka. Jos tyttö ei olisi ollut niin nukuksissa olisin vienyt suorista pesulle, mutta täytynee se tehdä huomenna heti aamusta.
Suoraan sanottuna en uskonut koskaan tätä päivää näkeväni. Muutama tilaisuus on ollut aloittaa. Pahin oli, kun olin kaverin kanssa baarissa ja siihen tuli sitten kolmas joka poltti sinistä Chesterfieldiä mikä oli minun lempimerkki. Sitä poltettiin vain rahapäivinä, muutoin meni paha sätkätupakki. Hän sanoi, että saa siitä hänen askistaan polttaa, jos haluaa. Kyllä halusin, mutta polttamatta jäi.
Kynnys aloittaa vaan kasvaa mitä pidempään olen tupakitta.
Mutta kyllä minä tupakkaa kaipaan. Tylsinä päivinä olisi niin ihana mennä parvekkeelle ja polttelemaan. varsinkin kun hermot on kireällä tekee niin mieli. Tänään kävelin parvekkeen ohi mistä tuulen mukana tuli hienoinen tupakan tuoksu josta tuli jopa hieman nostalginen olo. Ei sille vain voi mitään, mutta kyllä minä nautin tupakoinnista aikoinaan.
Mutta silti se vaan tuntuu jo niin kaukaiselta ajalta. Vähän kuin lapsuus, että sitä muistelee, mutta ei välttämättä halua elää uudelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti