Olen miettinyt mitä voisin menneestä vuodesta kirjoittaa. Alkuvuodesta en muista mitään ja kesästä tuntuu olevan ainakin kymmenen vuotta aikaa. Syksyllä löysin kuin löysinkin rakkauden. Ja sattumalta silmiini osui kuvia, joita otin hänestä niihin aikoihin, kun tavattiin ja huomasin, että sekin suhde tuntuu menevän hirmu vauhtia eteenpäin. Siis tunnetasolla, ei muuten.
Ja koska valmistuminen on ihan kynnyksellä, niin totta kai lentelee mahdollisimman paljon kapuloita rattaisiin. Kuten... En ihan jouluksi valmistunut. Se olisi vaatinut voimavaroja ja aikaa, joita minulla ei kertakaikkiaan ole. Mutta vähän joulun jälkeen kuitenkin tai muutama kuukausi siitä...
Noh... Loppuvuodesta, marraskuussa, sairastin helvetillisen influenssan. Makasin monta päivää kovassa kuumeessa. Lopulta pääsin jaloilleni ja kerkesinkö minä olla viikkoakaan uudessa työssäoppimispaikassa, kun yskä, joka on minulle ihan normaali kuumeen jälkitauti, ei vain ottanut laantuakseen ja joka vaivasi eritoten toppipaikassa (joka oli leipomo) ja nukkumaanmentäessä.
Yksi ihan normaali lauantai menin käymään tyttären kanssa Kärkkäisellä ja tuntui, että happi loppuu ja etten jaksaisi kävellä bussipysäkille. Koko kauppareissun ajan oli painostava olo ja kotiravussa nojasin kaiteeseen aina välillä, että jaksaisin nousta toiseen kerrokseen. Ajattelin, että influenssan jäljiltä kunto on vain laskenut niin huonoksi.
Mutta kun seuraavana arki aamuna matkalla päiväkotiin en meinannut millään jaksaa kävellä pientä nyppylää ylös ja tuntui, ettei happi kertakaikkiaan riitä, niin tiesin, ettei kaikki ole ihan hyvin. Sain vietyä tyttären kuitenkin päiväkotiin ja tuntui, että olisi pitänyt Höyhtyän ostarilta ryömiä terveyskeskukseen, mistä ne toimitti OYSiin ehdottoman kävelykiellon kanssa. OYSissa eivät olleet varmoja onko minulla keukokuume vai keuhkoputken tulehdus, mutta astmadiagnoosi oli ihan varma. Viikon minä siellä makasin happiletkuissa ja hengittelin muutaman tunnin välein avaavaa ja hoitavaa lääkettä.
Vuosi sitten loppui epätietoisuudessa, että valmistunko kenties ammattiin, jota en voikaan terveyteni puolesta harjoittaakaan? Allergiatestit olivat kaikki negatiivisia, ettei minulla ainakaan niitä ole ihotestien perusteella.
Summasummarum, jos jotain voisin viime vuodesta sanoa, että se oli melkoinen matka, mutta vaikka siihen mahtui normi-ihmissuhdepettymystä ja terveyden romahtamista, niin se ei jäänyt mieleeni yhtä kamalana kuin vuosi 2012.
Olen kuitenkin ollut viime vuonna ja tämän alkuvuodenkin jokseenkin tyytyväinen elämääni (mikä on paljon).
Tälle vuodelle on tulossa suuria muutoksia mahdollisen paikkakunnanvaihdon myötä (riippuen siitä saanko töitä vai en). Ajokortistakin olen uskaltaunut haaveilemaan.
tiistai 28. tammikuuta 2014
lauantai 11. tammikuuta 2014
Viikonmokailut Top satunnainen järjestys
- Ti oli eka päivä työssäoppimispaikassa ja minä myöhäistyin kaikista
busseista ja olin puolituntia myöhässä. Ei siinä mitään muuten, mutta
etsin sen puolituntia oikeaa ovea.
- Olin mielestäni sopinut uuden sohvan tuonnin perjantaille klo 15, jonka takia tein hieman pidempiä päiviä, että pääsisin perjantaina kotiin aikaisemmin. Torstaina soittaa kierrästyskeskuksen ukko, että ovat oven takana.
- Kokki kysyi, paljonko pakitin jotain ruokaa, mitä en muista enää. (Tarkottaen, että paljonko kyseistä tuotetta on menossa tarjolle). Minä vastasin, että minä pakitin ne kaikki.
- Torstaina olin soittavinani lastenvalvojalle. Puhelimeen vastasi mies, jonka nimestä enkä tittelistä saanut selvää. Oletin, että se oli sossun työntekijä ja aloin tilaamaan aikaa liittyen lapsen elatusapu ja -tukiasioihin. Mies toisessa päässä sanoi pari kertaa, että "Soitinkohan ihan oikeaan numeroon?". Kohta tajusin, että mies oli minun pomo, jonka numero puhelimeni luettelossa lastenvalvojan alla.
Onneksi pomo ei muistanut minun nimeä. Hän myöhemmin nimitti minua Elliksi ja luuli, että olen 22-vuotias. Olisi pitänyt antaa hänen uskoa, että olen niin nuori, niin ehkä mun sähläilyt menis nuoruuden piikkiin. Nyt ne kyllä paljastaa totuuden: Minä maalasin taivaanrantaa, kun käytännönjärkeä jaettiin.
- Olin mielestäni sopinut uuden sohvan tuonnin perjantaille klo 15, jonka takia tein hieman pidempiä päiviä, että pääsisin perjantaina kotiin aikaisemmin. Torstaina soittaa kierrästyskeskuksen ukko, että ovat oven takana.
- Kokki kysyi, paljonko pakitin jotain ruokaa, mitä en muista enää. (Tarkottaen, että paljonko kyseistä tuotetta on menossa tarjolle). Minä vastasin, että minä pakitin ne kaikki.
- Torstaina olin soittavinani lastenvalvojalle. Puhelimeen vastasi mies, jonka nimestä enkä tittelistä saanut selvää. Oletin, että se oli sossun työntekijä ja aloin tilaamaan aikaa liittyen lapsen elatusapu ja -tukiasioihin. Mies toisessa päässä sanoi pari kertaa, että "Soitinkohan ihan oikeaan numeroon?". Kohta tajusin, että mies oli minun pomo, jonka numero puhelimeni luettelossa lastenvalvojan alla.
Onneksi pomo ei muistanut minun nimeä. Hän myöhemmin nimitti minua Elliksi ja luuli, että olen 22-vuotias. Olisi pitänyt antaa hänen uskoa, että olen niin nuori, niin ehkä mun sähläilyt menis nuoruuden piikkiin. Nyt ne kyllä paljastaa totuuden: Minä maalasin taivaanrantaa, kun käytännönjärkeä jaettiin.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Tulen kylmästä lämpimään. Aion tulla viereesi pyörimään.
Iloinen mieli.
Rakkaus kotiin tulossa.
Vihdoinkin lämmin.
lauantai 10. elokuuta 2013
Lama
Minä olen lihonut kuin sika tämän kesän aikana. Venlafaxine ei vienytkään ruokahalua. Vaan vedän paskaa naamaan, vaikka ei haluta. En ole koskaan tuntenut laihtumista, mutta lihomisen tunnen. Olo on raskas, liikkuminen vaivalloista ja hikoilen kuin mikäkin kaljupedosetä leikkipuistossa. Vaatteet kirraa ja en ole uskaltautunut kokeilemaankaan työvaatteita. Mutta luultavimmin on pakko se katkera kalkki niellä ja tilata muutama numeroa isommat, kun ne oli viimevuonnakin jo tukalat päällä.
Olen jo luovuttanut laihdutustoiveitteni suhteen. Ja saan luopua myös haaveesta ikinä löytäväni ketään. En edes itse huolisi kaltaistani ihmistä, vaan latelisin niitä samoja paskapuheita mitä olen itsekin saanut kuunnella pari kesää. Joten miten voin olettaa, että kukaan muukaan huolisi?
Suoraan sanottuna vituttaa ja masentaa. Mutta ei se onnistu, jos hampaat irvessä pitää yrittää.
Minä huolehdin tyttärestä, kodista ja ksikesta muusta paitsi itsestäni. Ja olen sen suhteen ihan lamassa, etten kykene. Minä toivon, että joku minuakin rakastaisi ja huolehtisi kanssani. Mutta minä vain syön ja syön. Ja mitä enemmän paisun sitä vähempi on ketään, joka niin tekisi.
Mun pitää päästä pois lamasta.
Venlafaxinen aiheuttama pieni manian poikanen on siis ohi ja minulla alkaa elämä normalisoitumaan. En vielä toistaiseksi ole taas jämähtänyt tietokoneen eteen, mutta vauhti on selvästi hiipunut. Nyt on vielä se vaikein aika edessä, kun saan TOPpi paikan, niin alkaa taas juoksu kellon kanssa kilpaa päiväkotiin, töihin, päiväkotiin ja kauppaan ja kotiin... Kotona odottaa kotityöt ja etätehtävät ja uhmaikäinen reumaa sairastava lapsi ja ja ja... Se sama tappava arki, joka sysäsi minut tähän masennus- ja väsymyskierteeseen alunpitäenkin. Sitten se mitataan miten hyvä lääke venlafaxine oikeasti on.
En tiedä pitääkö lääkkeen määrää nostaa, vai onko mulla PMS:t vai onko tämä laman pelkoa, kun se on tullut kahtena vuotena aikaisemminkin. Minä toivon, ettei taas kaikki leviäisi käsiin.
Nyt on siis koulukin alkanut ja minulla olisi tarkoitus suorittaa pakolliset aineet ja työssäoppimisjakso nyt pois alta samalla. Siis suomeksi sanottuna 20 seuraavaa viikkoa menee työssäoppimassa. Paikkaa en ole vielä löytänyt, mutta ma soitan yhteen paikkaan ja kaveri sanoi antavansa yhteystietoja toiseenkin paikkaan. Se mitä pitäisi olla koulussa opiskelemassa, eli lähinnä opo ja teoria, opiskelen etänä, kun opettaja laittaa minulle tehtäviä ja kysymyksiä. Näin minulla olisi mahdollista valmistua jouluksi.
Eli kiire syksy tulossa ja jos töihin pääsen, niin eipä e kiireet helpota senkään jälkeen.
Mutta ei minun elämä pelkkää lamaa ja masennudta ole. Minulla on haaveita, jotka ei vaikuta utopialta. Luen talonmyynti-ilmoituksia ja haaveilen, että joku päivä minulla on nelihuoneinen talo, jossa on kaunis piha. Samaan syssyyn haaveissani minulla on auto ja lupa ajaa sitä.
Olen jo luovuttanut laihdutustoiveitteni suhteen. Ja saan luopua myös haaveesta ikinä löytäväni ketään. En edes itse huolisi kaltaistani ihmistä, vaan latelisin niitä samoja paskapuheita mitä olen itsekin saanut kuunnella pari kesää. Joten miten voin olettaa, että kukaan muukaan huolisi?
Suoraan sanottuna vituttaa ja masentaa. Mutta ei se onnistu, jos hampaat irvessä pitää yrittää.
Minä huolehdin tyttärestä, kodista ja ksikesta muusta paitsi itsestäni. Ja olen sen suhteen ihan lamassa, etten kykene. Minä toivon, että joku minuakin rakastaisi ja huolehtisi kanssani. Mutta minä vain syön ja syön. Ja mitä enemmän paisun sitä vähempi on ketään, joka niin tekisi.
Mun pitää päästä pois lamasta.
Venlafaxinen aiheuttama pieni manian poikanen on siis ohi ja minulla alkaa elämä normalisoitumaan. En vielä toistaiseksi ole taas jämähtänyt tietokoneen eteen, mutta vauhti on selvästi hiipunut. Nyt on vielä se vaikein aika edessä, kun saan TOPpi paikan, niin alkaa taas juoksu kellon kanssa kilpaa päiväkotiin, töihin, päiväkotiin ja kauppaan ja kotiin... Kotona odottaa kotityöt ja etätehtävät ja uhmaikäinen reumaa sairastava lapsi ja ja ja... Se sama tappava arki, joka sysäsi minut tähän masennus- ja väsymyskierteeseen alunpitäenkin. Sitten se mitataan miten hyvä lääke venlafaxine oikeasti on.
En tiedä pitääkö lääkkeen määrää nostaa, vai onko mulla PMS:t vai onko tämä laman pelkoa, kun se on tullut kahtena vuotena aikaisemminkin. Minä toivon, ettei taas kaikki leviäisi käsiin.
Nyt on siis koulukin alkanut ja minulla olisi tarkoitus suorittaa pakolliset aineet ja työssäoppimisjakso nyt pois alta samalla. Siis suomeksi sanottuna 20 seuraavaa viikkoa menee työssäoppimassa. Paikkaa en ole vielä löytänyt, mutta ma soitan yhteen paikkaan ja kaveri sanoi antavansa yhteystietoja toiseenkin paikkaan. Se mitä pitäisi olla koulussa opiskelemassa, eli lähinnä opo ja teoria, opiskelen etänä, kun opettaja laittaa minulle tehtäviä ja kysymyksiä. Näin minulla olisi mahdollista valmistua jouluksi.
Eli kiire syksy tulossa ja jos töihin pääsen, niin eipä e kiireet helpota senkään jälkeen.
Mutta ei minun elämä pelkkää lamaa ja masennudta ole. Minulla on haaveita, jotka ei vaikuta utopialta. Luen talonmyynti-ilmoituksia ja haaveilen, että joku päivä minulla on nelihuoneinen talo, jossa on kaunis piha. Samaan syssyyn haaveissani minulla on auto ja lupa ajaa sitä.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Kesä 2013
Tämä kesä on ollut melko tapahtumarikas taas. Kaksi kuukautta on tuntunut kahdelta vuodelta melkein. Oli kesäromanssin poikanenkin, jonka tietenkin otin liian vakavasti. Ja taas tuntui, että perhoset lepatteli suoraan kuumaan hehkulamppuun. Mutta ehkä se johtui siitä, että kyseinen nainen "jätti" minut kahdesti ja kummallakin kerralla oli PMSt pahasti päällä. Pari päivää itkin pettymystäni ja mitä lie ja sitten minä tokenin siitä ja tajusin, etten ole menettänyt yhtään mitään. Nyt hän ei ole enää elämässäni ja hyvä niin.
En edes itse ymmärrä miksi niin voimakkaasti reagoin, koska loppupeleissä en ollut edes kamalan ihastunut.
Tyttären kuivaksi opettaminen on yksi iso sanonko mikä?!?! En pidä vaippaa hänellä enää sisällä, mutta ei märät housut paljoa menoa hidasta. Olen yrittänyt lahjoa karkilla, mutta tyttö totesi siihen vain, että "Äiti, syö sinä ne karkit". Kahden viikon päästä takaisin päiväkotiin ja tyttö on edelleen vaipoissa. Koen itseni totaallisen epäonnistuneeksi. Siis minähän olen epäonnistunut tyttäreni motivoimisessa. Olohuoneen maton olen saanut pestä melkeistäpä heti, kun olen saanut sen levitettyä takaisin lattialle. En enää taida uskaltaa sitä edes laittaa. Saa nähdä milloin sen sitten voi taas sinne levittää.
Sitä kai se on elämä.. Yhtä pissa- ja kakkashowta loppuun asti. Kun oli kissat, niin niiden eritteitä sai siivoilla. Minä olen luultavasti itse vaipoissa, kun tytär oppii vaipoista pois.
Mutta on kesällä ollut muitakin projekteja päällä kuin vain pottaopetusta. Olen innostunut laittamaan kotiani. Olohuoneen sainkin jo aikalailla valmiiksi.
Nyt on mietinnässä minun makuuhuone, joka on melko haastava. Olen virkannut tyynynpäällisiä ja yritän "askarrella niiden avulla vanhoista tyynyistä sisustustyynyt sänkyni päälle. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Seinälle ajattelin maalata mustavalkoisia tauluja. Muutenkin makuuhuoneeni värimaailmaksi on tullut melkolailla musta. Ikkunoissa on tosin siniset verhot, että tauluihin voisi jotain sinistä maalata.
Tyttären huoneeseen pitäisi ehkä muutama taulu maalata lisää ja siskolta saatiin yövalo, joka pitäisi laittaa tyttären huoneen seinälle myös. Ensin vain pitäisi löytää halpa jatkojohto.
Kukkia olen yrittänyt kasvatella. Mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Kaktuksen onnistuin jo hukuttamaan ja ruukkuruusut aikalailla kuolivat Taivalkosken reissun aikana. Mutta pelargonia elää ja voi hyvin. Saa sitten nähdä. Haluaisin olohuoneeseen sellaisen ison viherkasvin, mutta sellaiset maksaa maltaita.
Tehtiin siis normi Taivalkosken reissu. Heitin talviturkkini, joka onkin ollut päällä monta monituista vuotta, Siikalampeen. Leivoin hetken mielijohteesta mansikkarahkakakun.
Sitten viikon lomareissu pääkaupunkiseudulle. Tuli sitten nähtyä ja koettua Linnanmäki ja Korkeasaari. Tehtiin pieni retki Suomenlinnaan ja Tropikaariossakin käytiin. Eksyin kaksi kertaa Itä-Pasilaan.
Ihastuin Helsinkiin todella. Mutta kokemuksesta pitää todeta, että kesällä kaikki Suomen paikkakunnat ovat mahtavia ja ihania. Aina tulee olo, että "TÄMÄ on se minun kotikaupunki". Pitäisi käydä visiitillä talvellakin ja jos silloinkin tulee mieli muuttaa, niin sitten se on SE kaupunki.
Sisäinen intuitioni sanoo, etten minä koskaan Oulua etelämmäs tule muuttamaan. Vaikkakin tulevaisuus on avoinna kaikkiin suuntiin. Opettajan sijainen laskeskeli, että voisin valmistua jo jouluun mennessä.
Olen myös itseni ottanut projektiksi, joskin se on melko vaiheessa myös. Sain äidiltä kirjan "terveellistä ruokaa vartissa". Sieltä olen nyt tehnyt ruoat jo viikon verran. Perjantaina löysin kirpparilta crosstrainerin ja tänään aloitin sillä "polkemisen". Noin puolituntia päivässä olen asettanut tavoitteekseni sillä mennä. Onhan toiveissa laihtuminen, toki. Mutta enemmän haluan nostaa tätä omaa mielialaa ja jaksamista.
Liekkö tuota mielialalääkettä kiittäminen, kun on ollut virtaa ja energiaa. Jännityksellä kyllä odotan syksyä ja talvea, että riittääkö virtaa sinnekin asti. Tästä kesästä olen pääasiallisesti nauttinut, vaikka on sitä ollut suruakin ja ahdistuksen omaista tunnetta. Mutta pääasiallisesti iloa ja valoa.
En edes itse ymmärrä miksi niin voimakkaasti reagoin, koska loppupeleissä en ollut edes kamalan ihastunut.
Tyttären kuivaksi opettaminen on yksi iso sanonko mikä?!?! En pidä vaippaa hänellä enää sisällä, mutta ei märät housut paljoa menoa hidasta. Olen yrittänyt lahjoa karkilla, mutta tyttö totesi siihen vain, että "Äiti, syö sinä ne karkit". Kahden viikon päästä takaisin päiväkotiin ja tyttö on edelleen vaipoissa. Koen itseni totaallisen epäonnistuneeksi. Siis minähän olen epäonnistunut tyttäreni motivoimisessa. Olohuoneen maton olen saanut pestä melkeistäpä heti, kun olen saanut sen levitettyä takaisin lattialle. En enää taida uskaltaa sitä edes laittaa. Saa nähdä milloin sen sitten voi taas sinne levittää.
Sitä kai se on elämä.. Yhtä pissa- ja kakkashowta loppuun asti. Kun oli kissat, niin niiden eritteitä sai siivoilla. Minä olen luultavasti itse vaipoissa, kun tytär oppii vaipoista pois.
Mutta on kesällä ollut muitakin projekteja päällä kuin vain pottaopetusta. Olen innostunut laittamaan kotiani. Olohuoneen sainkin jo aikalailla valmiiksi.
Nyt on mietinnässä minun makuuhuone, joka on melko haastava. Olen virkannut tyynynpäällisiä ja yritän "askarrella niiden avulla vanhoista tyynyistä sisustustyynyt sänkyni päälle. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Seinälle ajattelin maalata mustavalkoisia tauluja. Muutenkin makuuhuoneeni värimaailmaksi on tullut melkolailla musta. Ikkunoissa on tosin siniset verhot, että tauluihin voisi jotain sinistä maalata.
Tyttären huoneeseen pitäisi ehkä muutama taulu maalata lisää ja siskolta saatiin yövalo, joka pitäisi laittaa tyttären huoneen seinälle myös. Ensin vain pitäisi löytää halpa jatkojohto.
Kukkia olen yrittänyt kasvatella. Mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Kaktuksen onnistuin jo hukuttamaan ja ruukkuruusut aikalailla kuolivat Taivalkosken reissun aikana. Mutta pelargonia elää ja voi hyvin. Saa sitten nähdä. Haluaisin olohuoneeseen sellaisen ison viherkasvin, mutta sellaiset maksaa maltaita.
Tehtiin siis normi Taivalkosken reissu. Heitin talviturkkini, joka onkin ollut päällä monta monituista vuotta, Siikalampeen. Leivoin hetken mielijohteesta mansikkarahkakakun.
Sitten viikon lomareissu pääkaupunkiseudulle. Tuli sitten nähtyä ja koettua Linnanmäki ja Korkeasaari. Tehtiin pieni retki Suomenlinnaan ja Tropikaariossakin käytiin. Eksyin kaksi kertaa Itä-Pasilaan.
Ihastuin Helsinkiin todella. Mutta kokemuksesta pitää todeta, että kesällä kaikki Suomen paikkakunnat ovat mahtavia ja ihania. Aina tulee olo, että "TÄMÄ on se minun kotikaupunki". Pitäisi käydä visiitillä talvellakin ja jos silloinkin tulee mieli muuttaa, niin sitten se on SE kaupunki.
Sisäinen intuitioni sanoo, etten minä koskaan Oulua etelämmäs tule muuttamaan. Vaikkakin tulevaisuus on avoinna kaikkiin suuntiin. Opettajan sijainen laskeskeli, että voisin valmistua jo jouluun mennessä.
Olen myös itseni ottanut projektiksi, joskin se on melko vaiheessa myös. Sain äidiltä kirjan "terveellistä ruokaa vartissa". Sieltä olen nyt tehnyt ruoat jo viikon verran. Perjantaina löysin kirpparilta crosstrainerin ja tänään aloitin sillä "polkemisen". Noin puolituntia päivässä olen asettanut tavoitteekseni sillä mennä. Onhan toiveissa laihtuminen, toki. Mutta enemmän haluan nostaa tätä omaa mielialaa ja jaksamista.
Liekkö tuota mielialalääkettä kiittäminen, kun on ollut virtaa ja energiaa. Jännityksellä kyllä odotan syksyä ja talvea, että riittääkö virtaa sinnekin asti. Tästä kesästä olen pääasiallisesti nauttinut, vaikka on sitä ollut suruakin ja ahdistuksen omaista tunnetta. Mutta pääasiallisesti iloa ja valoa.
Kesäinen slämäri
Sain Voimalantien AV'ltä kesäisen haasteen ja vastaan siihen sitten.
1. Tykkäätkö enemmän alku- vai loppukesästä?
Alkukesästä, koska silloin lomat joko alkaa tai ne on juuri alkamassa. Loppukesä on surullistakin aikaa, kun tietää, että kohta pimeät alkaa.
Kymmenen kysymystä heille, jotka vastaa haasteeseen
1. Kävitkö kesällä missään matkalla?
2. Paras muistosi tästä kesästä?
3. Oliko sinulla kesäromanssi?
4. Kokeilitko mitään uutta tänäkesänä?
5. Aiotko kokeilla mitään uutta?
6. Heititkö talviturkin?
7. Paras kesäherkku?
8. Kamalin kesä"herkku"?
9. Pidätkö enemmän helteestä vai sateesta?
10. Viihdytkö patiolla?
Haastan kaikki tätä lukevat bloggaajat.
1. Tykkäätkö enemmän alku- vai loppukesästä?
Alkukesästä, koska silloin lomat joko alkaa tai ne on juuri alkamassa. Loppukesä on surullistakin aikaa, kun tietää, että kohta pimeät alkaa.
2. Säilötkö kesällä marjoja esim. pakastimeen tai hilloksi?
Säilöisin, jos marjastaisin.
3. Käytätkö kesällä vähemmän tietokonetta kuin muina vuodenaikoina?
Tänä kesänä olen käyttänyt vähemmän. En vaan jaksa istua enää paikallani kovinkaan pitkiä aikoja. Varsinkaan tietokoneen edessä.
4. Mitkä ovat olleet tämän kesän parhaat alelöytösi?
Minä olen rohmunnut kirppareilta vaikka mitä tavaraa. Lähinnä sisustustavaraa. Sanoisin, että olohuoneen lasipöytään ihastuin heti. Maksoi muistaakseni kympin.
5. Oletko syönyt tänä kesänä yhtään tötteröä tai pehmistä? Mikä on suosikkimakusi?
Olen. Kokeilin tervan makuista jäätelöä ensimmäistä kertaa ja ihmekyllä pidin.
6. Onko sinulla piha- tai parvekekukkia?
Parvekkeella olen yrittänyt jotain kasvatella, mutta sirkkalehdiksi taitavat jäädä. Ensikesänä uusi yritys.
7. Oletko käräyttänyt nahkaasi tänä kesänä?
Pikkasen pääsi kärähtämään Korkeasaaren reissulla muistaakseni. Helsingin reissulla joka tapauksessa.
8. Mikä on mielestäsi tämän kesän paras kesäbiisi?
Levikset repee oli jonkin aikaa, mutta siihen liittyy eräs nainen, joka on nyt pois elämästäni, että liittynee PistePisteen Sä et oo mun nainen biisin kanssa sellaiseksi biisiksi, etten kamalasti välitä kuunnella. Tai en uskalla.
9. Oletko käynyt tänä kesänä festareilla tai keikoilla, tai aiotko käydä?
En ja en. En ole kamalasti livemusiikin ystävä.
10. Odotatko jo syksyä?
Odotan ja en. Syksy tuo mukanaan stressin ja pimeyden. Pelkään jo valmiiksi miten pahasti pää prakaa, taas. Mutta toisaalta olisihan tuo kiva, kun arki taas alkaisi.
Kymmenen kysymystä heille, jotka vastaa haasteeseen
1. Kävitkö kesällä missään matkalla?
2. Paras muistosi tästä kesästä?
3. Oliko sinulla kesäromanssi?
4. Kokeilitko mitään uutta tänäkesänä?
5. Aiotko kokeilla mitään uutta?
6. Heititkö talviturkin?
7. Paras kesäherkku?
8. Kamalin kesä"herkku"?
9. Pidätkö enemmän helteestä vai sateesta?
10. Viihdytkö patiolla?
Haastan kaikki tätä lukevat bloggaajat.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Voi voi tätä onnen määrää...
Toppilan kirpparilla 50 prossan alet ja kahvitarjoilu. Ostin elämäni ensimäisen kirjahyllyn ja myssyn, joka oli muotia, kun minä olin 16 vee. Mutta sinnikkäästi, kun pidän, niin kymmenen vuoden päästä se on taas hyvännäöinen.
Olin kai myssyssäni niin pelastettavan näköinen, että pari mormoonia pysäytti ja kysyi mistä minä ammennan onnellisuutta. Teki mieli sanoa, että tällä hetkellä purkista. Mutta sanoin, että perheestä. Ne kysyi, että haluanko viettää ikuisuuden perheeni kanssa kuolemani jälkeen. Minä sanoin eläväni heidän kanssaan kuolemani jälkeen, mutta en sanonut, että olen vakaasti päättänyt, että minusta tulee kummitus. Annoin heille mun spämmiemailosoitteen. Sinne menee samaan laatikkoon heidän posti kuin viagra- ja ilokaasumainoksetkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

