perjantai 30. joulukuuta 2011
Pohdintoja
Kävin kahvittelemassa lapsuuden ja nuoruuden ajan ystävän kanssa ja
matkalla ohitin tyhjän mainostaulun. Kävipä mielessä, että jos olisi
oikein yltiöpositiivinen ja ajattelisi, että ihmiskunta olisi olemassa
vielä miljoonien vuosien päästäkin ja ne sitten löytäisi arkeologisista
kaivauksista meidän mainostauluja, niin ne varmaan ajattelis, että ne on
olleet Jumalan kuvia varten. Eivät kyllä ihan kamalan väärässä siinä
ole.
tiistai 20. joulukuuta 2011
Sinulle, joka itsesi tästä tunnistat, jahka edes näet tätä
Ehkä joku, joka uskoo horoskooppeihin voisi syyttää sitä, että olen länsimaisessa skorpioni ja kiinalaisessa käärme. Pitkää vihaansa kauan hautomaan kykenevä ja pisteliäs suuttuessaan. Tai sitten joku voi käyttää keittiönpöytä psykologiaa ja syyttää lapsuuttani. Tai sitten olen vain niin ikävä ihminen, etten voi vain antaa olla.
Tämä on kirje sinulle hyvä naapuri, joka kaikessa hyvyydessäsi jaksat kantaa huolta minun(kin) asioista ja lapsestani, niin että kaikessa huolessasi katsot aiheeksesi laitella viestejä ulkopuolisille tahoille, vaikka sinulla on vain kourallinen pirstaleista tietoa ja sylillinen oman likaisen mielesi tuottamia luuloja.
Hyvä naapurini,
Olen saanut tiedon, että olet tehnyt lapsestani lasten suojeluilmoituksen. Kiitos naapuri hyvä tästä ikimuistoisesta joululahjasta. Viikon olen kiirastulessa miettinyt kaikkia tekemisiäni ja tekemättä jättämiäni. En ymmärrä miksi olet moisen tehnyt, koska en pahoinpitele lastani fyysisesti enkä psyykkisesti. En käytä alkoholia tai muitakaan huumaavia aineita (jos satunnaista kahvikupposta ei lasketa) lapseni ollessa minun hoivissani. Hän on hyvin ravittu (toisin kuin ehkä voisit luulla), puhdas ja aina asian mukaisesti puettu. Pyrin pitämään kiinni päivärutiineista olematta liian joustamaton. Rakkautta osoitan paljon ja harvemmin korotan edes ääntäni, vaikka torumaan joudunkin.
Minut sinua paremmin tuntevatkin ovat olleet ihmeissään asiasta kuultuaan.
Silloin, kun minulla ei vielä lasta ollut, olin minäkin omasta mielestäni maailman paras äitiehdokas ja minulla oli vastaus kaikkeen, mutta heti tyttäreni syliin saatuani kohtasin oman vajavaisuuteni ihmisenä ja myöskin äitinä. Sitä on vain pakko lutvia päivästä toiseen oman vaistonsa varassa ja tehdä parhaansa. Sitä on sinulla, naapurissani asuvalla teoriassa tosi hyvällä äidillä vaikea käsittää, mutta aina ei ole vastauksia tässä ja nyt. Hyvin monesti minäkin tajuan ja opin vasta aikojen päästä ja sitten ne onkin jo vanhoja asioita ja onkin uudet asiat edessä, joiden edessä on yhtä ymmällään kuin äsken niiden vanhojen asioiden edessä oli.
" Lapseni itkee yöllä ja siihen ei kukaan vastaa. Itku on monotoonista ja epänormaalia".
(Kun jätät nimettömänä viestin, niin käytä toki ammattisi sanastoa, niin en varmasti tiedä, että olet yläkerrassani asuva kanta-astuja. :) ..)
Olen kysynyt päiväkodissa ja neuvolassa mistä kyseinen itku voisi johtua ja kummassakin paikassa luulivat, että se on tapa, koska lapseni on tottunut saamaan maitoa yöllä herättyään. Näin ollen hän herää sitä vaatimaan, vaikka on tuhottoman väsynyt, joten itkukin on sen mukaista.
Vastaan kyllä lapseni itkuun. Oli se sitten monotoonista ja epänormaalia tai sitten normaalia ja vaihtelevaa. Se ei vain kuulu sinne yläkertaan. Ehkä kannattaa painaa sitä korvaa tiukemmin lattiaan kiinni.
Kerran olen menettänyt malttini ja siitä kannan syyllisyyttä loppuelämäni. En itse ollut nukkunut silmäystäkään ja tyttö vain itkee ja itkee, eikä rauhoitukaan maitoon kuin normaalisti. Silloin vielä sattui olemaan, etten ollut muistanut ostaa lisää maitoa ja sitä oli vain se pullollinen minkä juotin lapselleni heti. Minä kannoin häntä sylissäni ja hyssyttelin ja mikään ei auttanut. Lopulta kahden aikoihin sain hänet nukkumaan, mutta hän heräsikin tunnin päästä uudestaan ja jatkoi itkuaan. Silloin minulla loppui kärsivällisyys ja vein lapselleni pullollisen vettä, muutaman lelun ja huusin minkä kurkustani lähti ja jätin lapseni yksin itkemään. Tämä on ainoa kerta, kun minulla on palanut pinna täydellisesti. Enkä muistele sitä mitenkään ylpeydellä.
Tämän kerran varmaan muistatkin, sillä kävithän ovellani silloin. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsellani oli korvatulehdus. Ja luultavimmin oli jo silloin. Minä en vain kokemattomuuttani huomannut sitä. Minä kun luulin, että tulehtunut korva märkii. Ja tyttäreni ei osannut silloin puhua sanaakaan, eikä näin ollen voinut ilmaista sanoin, että mikään paikka olisi kipeä. Et huomannut sinäkään, kun koliikkia epäilit, vaikka lapseni on ohittanut "koliikki-iän".
Toinen kerta jolloin en ole kyennyt lapseni itkuun vastaamaan, kun minulla nousi kuume yhtäkkiä melkein tyhjästä lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Lapseni alkoi yöllä itkemään ja minua huimasi niin, etten meinannut sängystä ylös päästä. En uskaltanut nostaa lastani enkä keksinyt muuta ratkaisua kuin soittaa ambulanssin ja entisen mieheni, lapseni isän huolehtimaan lapsesta ja ottamaan tämän aamulla mukaansa. Jos sinä yläkerran "ammattikasvattaja" olisit tullut tätä asiaa minulta henkilökohtaisesti kysymään, niin olisin sen sinulle kertonut, eikä sinulla olisi tarvinnut sitä pirua seinälle maalata.
Vai olisiko minulla pitänyt ottaa riski ja alkaa kannella lasta, vaikka oli suuri vaara siitä, että olisin kaatunut ja pahimmassa tapauksessa lapseni päälle?
Silloin toisen kerran, kun ovellani kävit, oli totta, kun kerroin, että lapseni kaatui ja löi päänsä aikaisemmin. Siitä ei seurannut muuta kuin säikähdys. Ja kyllä, olin tarkistanut nouseeko kuhmu ja tuleeko verta. Ei sinun olisi tarvinnut mennä lapseni päätä härppimään. Lapseni on vielä pieni ja kaiken lisäksi ujo ja sinä outo ihminen. Hän myös kiukutteli, kun en antanut hänelle minulle määrättyjä lääkkeitä ja kimpaantui ihan hiiteen, kun itsellä piti tyytyä tylsiin iholääkkeisiin, mitä levitetään iholle joka päivä. Olin juuri saanut hänet rauhoittumaan, kun sinä tulit ovelle ystäväsi kanssa. Lapseni luuli, että isä tulee ja pettyi taas karvaasti, kun se olitkin sinä. Et ehkä päivittelyltäsi huomannut, että heti, kun lähditte lapseni rauhottui ja nukkuikin läpi sen yön.
Seuraavana päivänä hänelle puhkesi oksennustauti. Lapseni on hyvin harvoin sairas, mutta tiedänpä vastaisuudessa, että lapseni voi olla tulossa kipeäksi, kun vastaavanlaisia kohtauksia tulee.
Lapseni itku ei ole epänormaalia. Se on täysin normaalia itkua. Hän on itkenyt niin vauvasta lähtien. Mitään "vikaa" hänestä ei ole löydetty.
Eikä se ole myöskään monotoonista. Se on vihaista, vihaisempaa ja tosi vihaista. Se on pettynyttä, pettyneempää, tosi pettynyttä. Surullista, surullisempaa ja tosi surullista. On kiukuttelu itkua, marinaa.... Mutta älä välitä.. Ei sinun tarvitse nuita eroja tietääkään. Olen pahoillani, että ne kuuluu huoneistoosi monotoonisena epänormaalina mölynä. Sille en voi mitään, että lapset nyt vaan itkee joskus. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kyllä sinun pitäisi lastentarhan opettajana tämä tietää.
"Talon muutkin asukkaat on huolissaan. Lapsi asuu kahdestaan äitinsä kanssa, joka opiskelee. Lapsen isä käy silloin tällöin ja ainakin kerran kävi ambulanssi."
Ambulanssi on käynyt vain kerran. Poliisi ei ole käynyt kertaakaan.
Seuraavan kerran, kun jätät ilmoituksen, niin muista toki mainita, että luonani on joskus käynyt myös kavereitani. Yhden kaverin kanssa kävimme joukolla saunassakin, käverini, tyttäreni ja minä. Perheen jäsenistäni on käynyt äitini, siskoni on ollut jopa yötä, toinen veljistäni kävi seuralaisineen. Siskoni eritoten on tyttäreni mieleen. Luonani on käynyt myös muutama lapseni isän sukulainenkin.
Vein myös tässä taannoin kuusi muovipussillista pulloja kauppaan, mutta vain yksi niistä oli täynnä tyhjiä siideripulloja ja tölkkejä. Älä unohda mainita tätä seikkaa.
Minä toivotan sinulle yhtä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kuin sinäkin olet toimillasi toimittanut minulle ja tyttärelleni.
Ystävällisin terveisin,
Alakerran Hirviö Äiti
Tämä on kirje sinulle hyvä naapuri, joka kaikessa hyvyydessäsi jaksat kantaa huolta minun(kin) asioista ja lapsestani, niin että kaikessa huolessasi katsot aiheeksesi laitella viestejä ulkopuolisille tahoille, vaikka sinulla on vain kourallinen pirstaleista tietoa ja sylillinen oman likaisen mielesi tuottamia luuloja.
Hyvä naapurini,
Olen saanut tiedon, että olet tehnyt lapsestani lasten suojeluilmoituksen. Kiitos naapuri hyvä tästä ikimuistoisesta joululahjasta. Viikon olen kiirastulessa miettinyt kaikkia tekemisiäni ja tekemättä jättämiäni. En ymmärrä miksi olet moisen tehnyt, koska en pahoinpitele lastani fyysisesti enkä psyykkisesti. En käytä alkoholia tai muitakaan huumaavia aineita (jos satunnaista kahvikupposta ei lasketa) lapseni ollessa minun hoivissani. Hän on hyvin ravittu (toisin kuin ehkä voisit luulla), puhdas ja aina asian mukaisesti puettu. Pyrin pitämään kiinni päivärutiineista olematta liian joustamaton. Rakkautta osoitan paljon ja harvemmin korotan edes ääntäni, vaikka torumaan joudunkin.
Minut sinua paremmin tuntevatkin ovat olleet ihmeissään asiasta kuultuaan.
Silloin, kun minulla ei vielä lasta ollut, olin minäkin omasta mielestäni maailman paras äitiehdokas ja minulla oli vastaus kaikkeen, mutta heti tyttäreni syliin saatuani kohtasin oman vajavaisuuteni ihmisenä ja myöskin äitinä. Sitä on vain pakko lutvia päivästä toiseen oman vaistonsa varassa ja tehdä parhaansa. Sitä on sinulla, naapurissani asuvalla teoriassa tosi hyvällä äidillä vaikea käsittää, mutta aina ei ole vastauksia tässä ja nyt. Hyvin monesti minäkin tajuan ja opin vasta aikojen päästä ja sitten ne onkin jo vanhoja asioita ja onkin uudet asiat edessä, joiden edessä on yhtä ymmällään kuin äsken niiden vanhojen asioiden edessä oli.
" Lapseni itkee yöllä ja siihen ei kukaan vastaa. Itku on monotoonista ja epänormaalia".
(Kun jätät nimettömänä viestin, niin käytä toki ammattisi sanastoa, niin en varmasti tiedä, että olet yläkerrassani asuva kanta-astuja. :) ..)
Olen kysynyt päiväkodissa ja neuvolassa mistä kyseinen itku voisi johtua ja kummassakin paikassa luulivat, että se on tapa, koska lapseni on tottunut saamaan maitoa yöllä herättyään. Näin ollen hän herää sitä vaatimaan, vaikka on tuhottoman väsynyt, joten itkukin on sen mukaista.
Vastaan kyllä lapseni itkuun. Oli se sitten monotoonista ja epänormaalia tai sitten normaalia ja vaihtelevaa. Se ei vain kuulu sinne yläkertaan. Ehkä kannattaa painaa sitä korvaa tiukemmin lattiaan kiinni.
Kerran olen menettänyt malttini ja siitä kannan syyllisyyttä loppuelämäni. En itse ollut nukkunut silmäystäkään ja tyttö vain itkee ja itkee, eikä rauhoitukaan maitoon kuin normaalisti. Silloin vielä sattui olemaan, etten ollut muistanut ostaa lisää maitoa ja sitä oli vain se pullollinen minkä juotin lapselleni heti. Minä kannoin häntä sylissäni ja hyssyttelin ja mikään ei auttanut. Lopulta kahden aikoihin sain hänet nukkumaan, mutta hän heräsikin tunnin päästä uudestaan ja jatkoi itkuaan. Silloin minulla loppui kärsivällisyys ja vein lapselleni pullollisen vettä, muutaman lelun ja huusin minkä kurkustani lähti ja jätin lapseni yksin itkemään. Tämä on ainoa kerta, kun minulla on palanut pinna täydellisesti. Enkä muistele sitä mitenkään ylpeydellä.
Tämän kerran varmaan muistatkin, sillä kävithän ovellani silloin. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsellani oli korvatulehdus. Ja luultavimmin oli jo silloin. Minä en vain kokemattomuuttani huomannut sitä. Minä kun luulin, että tulehtunut korva märkii. Ja tyttäreni ei osannut silloin puhua sanaakaan, eikä näin ollen voinut ilmaista sanoin, että mikään paikka olisi kipeä. Et huomannut sinäkään, kun koliikkia epäilit, vaikka lapseni on ohittanut "koliikki-iän".
Toinen kerta jolloin en ole kyennyt lapseni itkuun vastaamaan, kun minulla nousi kuume yhtäkkiä melkein tyhjästä lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Lapseni alkoi yöllä itkemään ja minua huimasi niin, etten meinannut sängystä ylös päästä. En uskaltanut nostaa lastani enkä keksinyt muuta ratkaisua kuin soittaa ambulanssin ja entisen mieheni, lapseni isän huolehtimaan lapsesta ja ottamaan tämän aamulla mukaansa. Jos sinä yläkerran "ammattikasvattaja" olisit tullut tätä asiaa minulta henkilökohtaisesti kysymään, niin olisin sen sinulle kertonut, eikä sinulla olisi tarvinnut sitä pirua seinälle maalata.
Vai olisiko minulla pitänyt ottaa riski ja alkaa kannella lasta, vaikka oli suuri vaara siitä, että olisin kaatunut ja pahimmassa tapauksessa lapseni päälle?
Silloin toisen kerran, kun ovellani kävit, oli totta, kun kerroin, että lapseni kaatui ja löi päänsä aikaisemmin. Siitä ei seurannut muuta kuin säikähdys. Ja kyllä, olin tarkistanut nouseeko kuhmu ja tuleeko verta. Ei sinun olisi tarvinnut mennä lapseni päätä härppimään. Lapseni on vielä pieni ja kaiken lisäksi ujo ja sinä outo ihminen. Hän myös kiukutteli, kun en antanut hänelle minulle määrättyjä lääkkeitä ja kimpaantui ihan hiiteen, kun itsellä piti tyytyä tylsiin iholääkkeisiin, mitä levitetään iholle joka päivä. Olin juuri saanut hänet rauhoittumaan, kun sinä tulit ovelle ystäväsi kanssa. Lapseni luuli, että isä tulee ja pettyi taas karvaasti, kun se olitkin sinä. Et ehkä päivittelyltäsi huomannut, että heti, kun lähditte lapseni rauhottui ja nukkuikin läpi sen yön.
Seuraavana päivänä hänelle puhkesi oksennustauti. Lapseni on hyvin harvoin sairas, mutta tiedänpä vastaisuudessa, että lapseni voi olla tulossa kipeäksi, kun vastaavanlaisia kohtauksia tulee.
Lapseni itku ei ole epänormaalia. Se on täysin normaalia itkua. Hän on itkenyt niin vauvasta lähtien. Mitään "vikaa" hänestä ei ole löydetty.
Eikä se ole myöskään monotoonista. Se on vihaista, vihaisempaa ja tosi vihaista. Se on pettynyttä, pettyneempää, tosi pettynyttä. Surullista, surullisempaa ja tosi surullista. On kiukuttelu itkua, marinaa.... Mutta älä välitä.. Ei sinun tarvitse nuita eroja tietääkään. Olen pahoillani, että ne kuuluu huoneistoosi monotoonisena epänormaalina mölynä. Sille en voi mitään, että lapset nyt vaan itkee joskus. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kyllä sinun pitäisi lastentarhan opettajana tämä tietää.
"Talon muutkin asukkaat on huolissaan. Lapsi asuu kahdestaan äitinsä kanssa, joka opiskelee. Lapsen isä käy silloin tällöin ja ainakin kerran kävi ambulanssi."
Ambulanssi on käynyt vain kerran. Poliisi ei ole käynyt kertaakaan.
Seuraavan kerran, kun jätät ilmoituksen, niin muista toki mainita, että luonani on joskus käynyt myös kavereitani. Yhden kaverin kanssa kävimme joukolla saunassakin, käverini, tyttäreni ja minä. Perheen jäsenistäni on käynyt äitini, siskoni on ollut jopa yötä, toinen veljistäni kävi seuralaisineen. Siskoni eritoten on tyttäreni mieleen. Luonani on käynyt myös muutama lapseni isän sukulainenkin.
Vein myös tässä taannoin kuusi muovipussillista pulloja kauppaan, mutta vain yksi niistä oli täynnä tyhjiä siideripulloja ja tölkkejä. Älä unohda mainita tätä seikkaa.
Minä toivotan sinulle yhtä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kuin sinäkin olet toimillasi toimittanut minulle ja tyttärelleni.
Ystävällisin terveisin,
Alakerran Hirviö Äiti
torstai 17. marraskuuta 2011
Valehtelija! Valehtelija!
Kävin ystäväni, Maritan kanssa pikaburgerilla. Paluumatkalla mormonit pysäytti ja koska minulla ei ollut muka aikaa jutella siitä miksi en usko Jumalan olemassaoloon ja antaa hänen selittää sen olemassaoloa, niin hän sai minut antamaan puhelinnumeroni sille.
No, melkein.. Minä en ole koskaan antanut väärää puhelinnumeroa edes ei-toivotuille kosijoille (joita mulla tietenkin tulee ovista ja ikkunoista. -sarkasmia-), mutta nyt pälisin mitä sattuu numeroita ja nimenikin valehtelin. Mikään muu nimi ei sitten tullut mieleen kuin Marita (juu, Marita.. Ei kestä kiittää), mutta puhelinnumero ei toivottavasti ollut Maritan. Nyt on huono omatunto ja kiinnijäämisen riski on suurehko, kun mormonikirkko on tuossa melkein naapurissa.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Valaistuminen
Nythän mä hokasin. Minä mitään terapiaa tarvi. Mullahan oli PMS't. Siksi kaikki masensi ja ärsytti. Nyt on taas mukavaa.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Lasten ja imeväisten suusta....
Bussissa pikku tyttö osoitti minua ja sanoi "kato, ruma akka". Sen äiti ei sanonut siihen mitään. Mitäpä sitä totuutta kiistämään.
maanantai 5. syyskuuta 2011
Blue
Opiskelin joskus
aikoinani samassa koulussa kuin nytkin. Silloin ei mennyt kovin hyvin.
Oli masennusta ja ahdistustakin. Lopulta päädyin pitkälle sairaslomalle
ja laittoivat terapiaan, johon en ollut valmis enkä loppujen lopuksi
luottanut terapeuttiinikaan. Ja ihan hyvä niin, koska myöhemmin tämä
paljastui juopoksi (mikä selitti aika paljon hänen käytöstään).
Nyt on asiat melko lailla hyvin, mutta kaiketi ne samat seinät on alkaneet aukaista vanhoja haavoja. Jotenkin olen pääni sisällä ollut samoissa tunnelmissa kuin kymmenisen vuotta sitten.
Nyt on asiat melko lailla hyvin, mutta kaiketi ne samat seinät on alkaneet aukaista vanhoja haavoja. Jotenkin olen pääni sisällä ollut samoissa tunnelmissa kuin kymmenisen vuotta sitten.
Elämä on
Päiväkodissa yhden lapsen isä vinkkasi minulle silmää.
Sillä hetkellä ärsytti, että oli antanut vanhan kihlasormukseni pois.
Vaikka tuskinpa se olisi mitään estänyt. Tämän lapsi oli äitineen samaan
aikaan tutustumassa päiväkotiin kuin minäkin olin. Hän on
venäläinen. Totta kai minä sitten oletin, että lapsen isä on
suomalainen. Sitten kuulin, kun tämä huudahti jollekin tummaihoiselle
hyvin voimakkaalla aksentilla ja hieman hoonolla soomella: "Hei! Miksi
sinä et puhu ranskaa?!"
Tämä oli jo toinen kerta, kun saan niin sanotusti näpeilleni, että olen olettanut jotain toisesta ihmisestä ilman hänen kanssaan asiasta keskustelematta.
Oulussa pyörii hyvin laiha "Andy McCoy - tyylinen" mies. Minä olen aina olettanut että hänella on anoreksia ja koska typerästi vieläkin yhdistän veganismin hoikkuuteen (vaikka muutaman vuoden takaiset kuvat kd langistä todistaa, että kyllä vegaanikin voi olla pyöreä), oletin, että hän ei käytä mitään eläinmaailman tuotteita. Ajattelin hänen jo menehtyneen anoreksiaan, koska aina kun hänet olen nähnyt, hän on luuta ja nahkaa.
Huomasin ensimmäisenä koulupäivänä hänen käyvän samaa koulua kuin minä. Ruokalassa hän istui kanssani samassa pöydässä: Hänellä söi ison annoksen lohikeittoa ja kahden sämpylän päällä oli ainakin yhtä monta makkaraa.
Puulusikalla lyön itseäni päähän: "ÄLÄ OLETA!!"
Minä opiskelen elintarvikealaa, joka haarautuu kolmeen osaan, joista yksi on leipuri-kondiittori, mitä minä halusin opiskelemaan.
Ensimmäinen shokki: Meitä on kolme ryhmää ja minun ryhmässäni kaikki haluaa leipuri-kondiittoreiksi. Jos tilanne on sama muissakin ryhmissä ja jatkuu samana vielä keväälläkin, sille linjalle on pääsykoe. 20 parasta tulee valituksi, joista ainakin 3 on poikia. (JippiKaijee! Kiintiöt!!!!).
Toinen shokki: Valintaan vaikuttaa taitojen lisäksi kemian, matematiikan ja äidinkielen arvosana. Minä voisin hyväksi lukea nuo kaikki. Äidinkielen arvosana vois hyvinkin mennäkin. Mutta varmuuden vuoksi aion sen tenttiä. Mutta kemia ja matematiikka on pakko kärsiä uudelleen.
Ja luultavimmin fysiikkakin, jos en saa numerollista arvosanaa entisestä lukiostani tilattua. Ja minähän valmistuin ylioppilaaksi silloin kun isä lampun osti. Minun tiedot on varmaan homehtuneena hämähäkin seitin alla jossain kellarin uumenissä. Saavat tilata arkeologiryhmän Oulun yliopistosta.
Matematiikka ei ole vielä alkanut, mutta kemiaa on jo tässä jaksossa. Ja on se kumma, että sitä alkoi pänttäämään jo yläasteella ja ei tajua. Lukiossa sen yhden pakollisen istuin läpi ja pääsin läpi opettajan armosta. Kun sitä ei vaan tajua. Nyt sitä istuu ja tuijottaa alkuainetaulukkoa ja ei vaan tajua. Miten tollo pitää ihmisen olla, ettei jo kolmannella kerralla tajua? Jos tulee koe, niin siinä on oltava vain yksi kysymys: Mikä näistä on kemiallinen reaktio: A. Räjähdys B. I am the smart. S A M R T.. I mean S M A RT! C. Elämä on.
Ehkä osaan vastata tuohon kysymykseen. Muilla saa olla sitten vaikeampia kysymyksiä.
Huonolta näyttää minun leipuri-kondiittoritulevaisuus. Mutta kirves ei vielä siellä kaivossa ole ja lihava nainen ei ole vielä laulanut. (Meitsillä vieläkin vähän kurkku kipeä).
Tämä oli jo toinen kerta, kun saan niin sanotusti näpeilleni, että olen olettanut jotain toisesta ihmisestä ilman hänen kanssaan asiasta keskustelematta.
Oulussa pyörii hyvin laiha "Andy McCoy - tyylinen" mies. Minä olen aina olettanut että hänella on anoreksia ja koska typerästi vieläkin yhdistän veganismin hoikkuuteen (vaikka muutaman vuoden takaiset kuvat kd langistä todistaa, että kyllä vegaanikin voi olla pyöreä), oletin, että hän ei käytä mitään eläinmaailman tuotteita. Ajattelin hänen jo menehtyneen anoreksiaan, koska aina kun hänet olen nähnyt, hän on luuta ja nahkaa.
Huomasin ensimmäisenä koulupäivänä hänen käyvän samaa koulua kuin minä. Ruokalassa hän istui kanssani samassa pöydässä: Hänellä söi ison annoksen lohikeittoa ja kahden sämpylän päällä oli ainakin yhtä monta makkaraa.
Puulusikalla lyön itseäni päähän: "ÄLÄ OLETA!!"
Minä opiskelen elintarvikealaa, joka haarautuu kolmeen osaan, joista yksi on leipuri-kondiittori, mitä minä halusin opiskelemaan.
Ensimmäinen shokki: Meitä on kolme ryhmää ja minun ryhmässäni kaikki haluaa leipuri-kondiittoreiksi. Jos tilanne on sama muissakin ryhmissä ja jatkuu samana vielä keväälläkin, sille linjalle on pääsykoe. 20 parasta tulee valituksi, joista ainakin 3 on poikia. (JippiKaijee! Kiintiöt!!!!).
Toinen shokki: Valintaan vaikuttaa taitojen lisäksi kemian, matematiikan ja äidinkielen arvosana. Minä voisin hyväksi lukea nuo kaikki. Äidinkielen arvosana vois hyvinkin mennäkin. Mutta varmuuden vuoksi aion sen tenttiä. Mutta kemia ja matematiikka on pakko kärsiä uudelleen.
Ja luultavimmin fysiikkakin, jos en saa numerollista arvosanaa entisestä lukiostani tilattua. Ja minähän valmistuin ylioppilaaksi silloin kun isä lampun osti. Minun tiedot on varmaan homehtuneena hämähäkin seitin alla jossain kellarin uumenissä. Saavat tilata arkeologiryhmän Oulun yliopistosta.
Matematiikka ei ole vielä alkanut, mutta kemiaa on jo tässä jaksossa. Ja on se kumma, että sitä alkoi pänttäämään jo yläasteella ja ei tajua. Lukiossa sen yhden pakollisen istuin läpi ja pääsin läpi opettajan armosta. Kun sitä ei vaan tajua. Nyt sitä istuu ja tuijottaa alkuainetaulukkoa ja ei vaan tajua. Miten tollo pitää ihmisen olla, ettei jo kolmannella kerralla tajua? Jos tulee koe, niin siinä on oltava vain yksi kysymys: Mikä näistä on kemiallinen reaktio: A. Räjähdys B. I am the smart. S A M R T.. I mean S M A RT! C. Elämä on.
Ehkä osaan vastata tuohon kysymykseen. Muilla saa olla sitten vaikeampia kysymyksiä.
Huonolta näyttää minun leipuri-kondiittoritulevaisuus. Mutta kirves ei vielä siellä kaivossa ole ja lihava nainen ei ole vielä laulanut. (Meitsillä vieläkin vähän kurkku kipeä).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
