tiistai 31. tammikuuta 2012
Nyt ei huvita enää mikään.
Tänään on mennyt ärsyttävien asioiden listalle aika monta asiaa, joita
ei voi tässä luetella. Tai no voi, mutten halua. Viimesin, jonka voin
luetella: Mummot, jotka alkaa kassalla kyselemään jonkun tun Lotus
nenäliinan perään. Sitähän ei voi kysellä silloin, kun on siellä
nenäliinoja valkkaamassa. Vaan pitää odottaa, että pääsee kassalle
asiasta avautumaan. Ja senkin jälkeen, kun kassaneiti on juossut
katsomassa niitä tun nenäliinoja ja tullut takaisin todeten, ettei ole
Lotus nenäliinoja ole valikoimassa. Alkaa tämä mummo vielä jaaritella
miten Lotus nenäliinat on hyviä astmaatikoille. Kassaneitihän ei voi
rahastaa samalla, kun kuuntelee Lotus nenäliinan pölyn
keräämättömyydestä ja muita kassoja ei tietenkään ole auki. Tämä
aiheuttaa sen, että bussi menee nenän edestä ja pitää kävellä tuon
Siperian halki kotiin.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Hyppysellinen mediapeliä ja rohkeuttakin
Ajattelin jo, etten jaksa enempää tätä vaalitouhua seurata, kun oma
ehdokas on ollut alusta asti melko selvä, vaikka vaalien ensimmäisen
vaalipäivän alla kanta vähän horjuikin. Mutta tänään osui silmiin
lööppi: Vaalit ratkeaa homoliittokysymyksestä. Niinistö: Avioliittossa
on mies ja nainen. (En nyt ihan tarkalleen sanoja muista). Mietin, että
miten niin "ratkeaa"? Niinistö olisi vahvassa etusuosikin asemassa olisi
vastassa ollut kuka vaan.
Aloin sitten miettiä, että lehdistöllä on kyllä melko paljon valtaa. Ihmisiä, kun voi ohjailla jo pelkillä sanavalinnoilla. Mikael Junger sanoi omassa statuksessaan, että Iltapäivälehdistö on jo ehdokkaansa valinnut, kun eilisen tai toissapäiväisen iltapäivälehden lööpissä oli iso otsikko (jonka joku oli sanonut): SIVARI EI VOI OLLA SUOMEN PRESIDETTI. Ja nyt tuo Niinistön lausunto, joka ei varmasti loukkaa kuin sitä 10% väestöstä, jota se konkreettisesti koskee ja en tiedä loukkaako kaikkia heitäkään. Suurin osa vaan nyökyttelee sen kummemmin ajattelematta, että miksi se sitten on näin ja miksei olisi toisin. Näin välikysymyksenä, mikä ihme siinä avioliitossa oikein on, kun se pitää nuin omia?
Jo ennen vaaleja oli itsestään selvää, että Niinistö menee toiselle kierrokselle. Ja vasta nyt aloin pähkäillä, että miksi se oli niin itsestään selvää? No, kun mediassa niin toitotettiin. Kuinkahan moni äänesti Niinistöä siksi, koska hän on näiden vaalien selkeä voittaja, koska lehdissä televisiossa ja muuallakin niin on touhotettu jo vuosia ennen vaaleja? Itsekin sorruin laskeskelemaan, että jos toisella kierroksella Niinistöä vastassa on Väyrynen ja varsinkin Soini, äänestän Niinistöä. Jos Niinistön suosiota ei olisi niin hypetetty, olisiko hän saanut niinkin isoa etumatkaa kuin sai? Mene ja tiedä...
Väyrystä varmaan harmittaa, koska hävittyään nämä vaalit, hän alkoi saada sympatiaa osakseen. Tämän päivän lööpissä Paavoa ja Vuokkoa verrattiin Johannes ja Kyllikki Virolaiseen. Jos heidän saamansa julkisuus ennen vaaleja olisi ollut yhtä lämmintä, olisiko Väyrynen nyt toisella kierroksella?
Minä tiesin jo ennen vaaleja, että luultavimmin äänestän joko jomman kumman vasemman puolueen ehdokasta tai sitten Vihreän puolueen ehdokasta. Ja kun kuulin, että se on Haavisto, niin eipä tuota kamalasti tarvinnut pähkäillä. Joskun muinoin luin Haaviston kirjoittaman kolumnin ja se teki minuun vaikutuksen viisaudellaan ja kiihkottomuudellaan, vaikka asia selkeästi oli hänelle sydämen asia. Ja jo sekin rohkeus astua ehdolle tänä aikana, kun kansa oli ilmaissut tahtonsa antamalla äänivyöryn puolueelle, joka suojelee siipiensä alla myös äärioikeistoa. Minulla ei olisi rohkeus siihen riittänyt. Olisin tyytynyt saamaan AkuAnkkaraivareita itsekseni tai samanmielisten kanssa.Tai nimettömänä netissä. Kuten tähänkin asti.
Minä huomasin jo joskus murkkuikäisenä, että rohkeus ei välttämättä ole sitä, että uskallat uhota ryhmässä tms. Silloin (kun varmaan vielä tänäkin päivänä) oli nuorille tärkeää olla yksilöllinen, mutta sitä uskallettiin olla vain ryhmässä muiden samankaltaisten kanssa. Jos joku oli "oikeasti" erilainen, niin hän joutui helposti kiusatuksi. Ja sitä kai se on näin aikuisiälläkin. On rohkeaa, että uskaltaa kyseenalaistaa yhteiskunnan itsestäänselviä instituutioita, sukupuolirooleja ja "hokemia", joita meille hoetaan lapsesta asti. Ja vielä seisoa kantansa takana sittenkin, kun ei olekaan muiden samanmielisten ympäröimänä. Tai nimettömänä netissä.
Aloin sitten miettiä, että lehdistöllä on kyllä melko paljon valtaa. Ihmisiä, kun voi ohjailla jo pelkillä sanavalinnoilla. Mikael Junger sanoi omassa statuksessaan, että Iltapäivälehdistö on jo ehdokkaansa valinnut, kun eilisen tai toissapäiväisen iltapäivälehden lööpissä oli iso otsikko (jonka joku oli sanonut): SIVARI EI VOI OLLA SUOMEN PRESIDETTI. Ja nyt tuo Niinistön lausunto, joka ei varmasti loukkaa kuin sitä 10% väestöstä, jota se konkreettisesti koskee ja en tiedä loukkaako kaikkia heitäkään. Suurin osa vaan nyökyttelee sen kummemmin ajattelematta, että miksi se sitten on näin ja miksei olisi toisin. Näin välikysymyksenä, mikä ihme siinä avioliitossa oikein on, kun se pitää nuin omia?
Jo ennen vaaleja oli itsestään selvää, että Niinistö menee toiselle kierrokselle. Ja vasta nyt aloin pähkäillä, että miksi se oli niin itsestään selvää? No, kun mediassa niin toitotettiin. Kuinkahan moni äänesti Niinistöä siksi, koska hän on näiden vaalien selkeä voittaja, koska lehdissä televisiossa ja muuallakin niin on touhotettu jo vuosia ennen vaaleja? Itsekin sorruin laskeskelemaan, että jos toisella kierroksella Niinistöä vastassa on Väyrynen ja varsinkin Soini, äänestän Niinistöä. Jos Niinistön suosiota ei olisi niin hypetetty, olisiko hän saanut niinkin isoa etumatkaa kuin sai? Mene ja tiedä...
Väyrystä varmaan harmittaa, koska hävittyään nämä vaalit, hän alkoi saada sympatiaa osakseen. Tämän päivän lööpissä Paavoa ja Vuokkoa verrattiin Johannes ja Kyllikki Virolaiseen. Jos heidän saamansa julkisuus ennen vaaleja olisi ollut yhtä lämmintä, olisiko Väyrynen nyt toisella kierroksella?
Minä tiesin jo ennen vaaleja, että luultavimmin äänestän joko jomman kumman vasemman puolueen ehdokasta tai sitten Vihreän puolueen ehdokasta. Ja kun kuulin, että se on Haavisto, niin eipä tuota kamalasti tarvinnut pähkäillä. Joskun muinoin luin Haaviston kirjoittaman kolumnin ja se teki minuun vaikutuksen viisaudellaan ja kiihkottomuudellaan, vaikka asia selkeästi oli hänelle sydämen asia. Ja jo sekin rohkeus astua ehdolle tänä aikana, kun kansa oli ilmaissut tahtonsa antamalla äänivyöryn puolueelle, joka suojelee siipiensä alla myös äärioikeistoa. Minulla ei olisi rohkeus siihen riittänyt. Olisin tyytynyt saamaan AkuAnkkaraivareita itsekseni tai samanmielisten kanssa.Tai nimettömänä netissä. Kuten tähänkin asti.
Minä huomasin jo joskus murkkuikäisenä, että rohkeus ei välttämättä ole sitä, että uskallat uhota ryhmässä tms. Silloin (kun varmaan vielä tänäkin päivänä) oli nuorille tärkeää olla yksilöllinen, mutta sitä uskallettiin olla vain ryhmässä muiden samankaltaisten kanssa. Jos joku oli "oikeasti" erilainen, niin hän joutui helposti kiusatuksi. Ja sitä kai se on näin aikuisiälläkin. On rohkeaa, että uskaltaa kyseenalaistaa yhteiskunnan itsestäänselviä instituutioita, sukupuolirooleja ja "hokemia", joita meille hoetaan lapsesta asti. Ja vielä seisoa kantansa takana sittenkin, kun ei olekaan muiden samanmielisten ympäröimänä. Tai nimettömänä netissä.
perjantai 30. joulukuuta 2011
Pohdintoja
Kävin kahvittelemassa lapsuuden ja nuoruuden ajan ystävän kanssa ja
matkalla ohitin tyhjän mainostaulun. Kävipä mielessä, että jos olisi
oikein yltiöpositiivinen ja ajattelisi, että ihmiskunta olisi olemassa
vielä miljoonien vuosien päästäkin ja ne sitten löytäisi arkeologisista
kaivauksista meidän mainostauluja, niin ne varmaan ajattelis, että ne on
olleet Jumalan kuvia varten. Eivät kyllä ihan kamalan väärässä siinä
ole.
tiistai 20. joulukuuta 2011
Sinulle, joka itsesi tästä tunnistat, jahka edes näet tätä
Ehkä joku, joka uskoo horoskooppeihin voisi syyttää sitä, että olen länsimaisessa skorpioni ja kiinalaisessa käärme. Pitkää vihaansa kauan hautomaan kykenevä ja pisteliäs suuttuessaan. Tai sitten joku voi käyttää keittiönpöytä psykologiaa ja syyttää lapsuuttani. Tai sitten olen vain niin ikävä ihminen, etten voi vain antaa olla.
Tämä on kirje sinulle hyvä naapuri, joka kaikessa hyvyydessäsi jaksat kantaa huolta minun(kin) asioista ja lapsestani, niin että kaikessa huolessasi katsot aiheeksesi laitella viestejä ulkopuolisille tahoille, vaikka sinulla on vain kourallinen pirstaleista tietoa ja sylillinen oman likaisen mielesi tuottamia luuloja.
Hyvä naapurini,
Olen saanut tiedon, että olet tehnyt lapsestani lasten suojeluilmoituksen. Kiitos naapuri hyvä tästä ikimuistoisesta joululahjasta. Viikon olen kiirastulessa miettinyt kaikkia tekemisiäni ja tekemättä jättämiäni. En ymmärrä miksi olet moisen tehnyt, koska en pahoinpitele lastani fyysisesti enkä psyykkisesti. En käytä alkoholia tai muitakaan huumaavia aineita (jos satunnaista kahvikupposta ei lasketa) lapseni ollessa minun hoivissani. Hän on hyvin ravittu (toisin kuin ehkä voisit luulla), puhdas ja aina asian mukaisesti puettu. Pyrin pitämään kiinni päivärutiineista olematta liian joustamaton. Rakkautta osoitan paljon ja harvemmin korotan edes ääntäni, vaikka torumaan joudunkin.
Minut sinua paremmin tuntevatkin ovat olleet ihmeissään asiasta kuultuaan.
Silloin, kun minulla ei vielä lasta ollut, olin minäkin omasta mielestäni maailman paras äitiehdokas ja minulla oli vastaus kaikkeen, mutta heti tyttäreni syliin saatuani kohtasin oman vajavaisuuteni ihmisenä ja myöskin äitinä. Sitä on vain pakko lutvia päivästä toiseen oman vaistonsa varassa ja tehdä parhaansa. Sitä on sinulla, naapurissani asuvalla teoriassa tosi hyvällä äidillä vaikea käsittää, mutta aina ei ole vastauksia tässä ja nyt. Hyvin monesti minäkin tajuan ja opin vasta aikojen päästä ja sitten ne onkin jo vanhoja asioita ja onkin uudet asiat edessä, joiden edessä on yhtä ymmällään kuin äsken niiden vanhojen asioiden edessä oli.
" Lapseni itkee yöllä ja siihen ei kukaan vastaa. Itku on monotoonista ja epänormaalia".
(Kun jätät nimettömänä viestin, niin käytä toki ammattisi sanastoa, niin en varmasti tiedä, että olet yläkerrassani asuva kanta-astuja. :) ..)
Olen kysynyt päiväkodissa ja neuvolassa mistä kyseinen itku voisi johtua ja kummassakin paikassa luulivat, että se on tapa, koska lapseni on tottunut saamaan maitoa yöllä herättyään. Näin ollen hän herää sitä vaatimaan, vaikka on tuhottoman väsynyt, joten itkukin on sen mukaista.
Vastaan kyllä lapseni itkuun. Oli se sitten monotoonista ja epänormaalia tai sitten normaalia ja vaihtelevaa. Se ei vain kuulu sinne yläkertaan. Ehkä kannattaa painaa sitä korvaa tiukemmin lattiaan kiinni.
Kerran olen menettänyt malttini ja siitä kannan syyllisyyttä loppuelämäni. En itse ollut nukkunut silmäystäkään ja tyttö vain itkee ja itkee, eikä rauhoitukaan maitoon kuin normaalisti. Silloin vielä sattui olemaan, etten ollut muistanut ostaa lisää maitoa ja sitä oli vain se pullollinen minkä juotin lapselleni heti. Minä kannoin häntä sylissäni ja hyssyttelin ja mikään ei auttanut. Lopulta kahden aikoihin sain hänet nukkumaan, mutta hän heräsikin tunnin päästä uudestaan ja jatkoi itkuaan. Silloin minulla loppui kärsivällisyys ja vein lapselleni pullollisen vettä, muutaman lelun ja huusin minkä kurkustani lähti ja jätin lapseni yksin itkemään. Tämä on ainoa kerta, kun minulla on palanut pinna täydellisesti. Enkä muistele sitä mitenkään ylpeydellä.
Tämän kerran varmaan muistatkin, sillä kävithän ovellani silloin. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsellani oli korvatulehdus. Ja luultavimmin oli jo silloin. Minä en vain kokemattomuuttani huomannut sitä. Minä kun luulin, että tulehtunut korva märkii. Ja tyttäreni ei osannut silloin puhua sanaakaan, eikä näin ollen voinut ilmaista sanoin, että mikään paikka olisi kipeä. Et huomannut sinäkään, kun koliikkia epäilit, vaikka lapseni on ohittanut "koliikki-iän".
Toinen kerta jolloin en ole kyennyt lapseni itkuun vastaamaan, kun minulla nousi kuume yhtäkkiä melkein tyhjästä lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Lapseni alkoi yöllä itkemään ja minua huimasi niin, etten meinannut sängystä ylös päästä. En uskaltanut nostaa lastani enkä keksinyt muuta ratkaisua kuin soittaa ambulanssin ja entisen mieheni, lapseni isän huolehtimaan lapsesta ja ottamaan tämän aamulla mukaansa. Jos sinä yläkerran "ammattikasvattaja" olisit tullut tätä asiaa minulta henkilökohtaisesti kysymään, niin olisin sen sinulle kertonut, eikä sinulla olisi tarvinnut sitä pirua seinälle maalata.
Vai olisiko minulla pitänyt ottaa riski ja alkaa kannella lasta, vaikka oli suuri vaara siitä, että olisin kaatunut ja pahimmassa tapauksessa lapseni päälle?
Silloin toisen kerran, kun ovellani kävit, oli totta, kun kerroin, että lapseni kaatui ja löi päänsä aikaisemmin. Siitä ei seurannut muuta kuin säikähdys. Ja kyllä, olin tarkistanut nouseeko kuhmu ja tuleeko verta. Ei sinun olisi tarvinnut mennä lapseni päätä härppimään. Lapseni on vielä pieni ja kaiken lisäksi ujo ja sinä outo ihminen. Hän myös kiukutteli, kun en antanut hänelle minulle määrättyjä lääkkeitä ja kimpaantui ihan hiiteen, kun itsellä piti tyytyä tylsiin iholääkkeisiin, mitä levitetään iholle joka päivä. Olin juuri saanut hänet rauhoittumaan, kun sinä tulit ovelle ystäväsi kanssa. Lapseni luuli, että isä tulee ja pettyi taas karvaasti, kun se olitkin sinä. Et ehkä päivittelyltäsi huomannut, että heti, kun lähditte lapseni rauhottui ja nukkuikin läpi sen yön.
Seuraavana päivänä hänelle puhkesi oksennustauti. Lapseni on hyvin harvoin sairas, mutta tiedänpä vastaisuudessa, että lapseni voi olla tulossa kipeäksi, kun vastaavanlaisia kohtauksia tulee.
Lapseni itku ei ole epänormaalia. Se on täysin normaalia itkua. Hän on itkenyt niin vauvasta lähtien. Mitään "vikaa" hänestä ei ole löydetty.
Eikä se ole myöskään monotoonista. Se on vihaista, vihaisempaa ja tosi vihaista. Se on pettynyttä, pettyneempää, tosi pettynyttä. Surullista, surullisempaa ja tosi surullista. On kiukuttelu itkua, marinaa.... Mutta älä välitä.. Ei sinun tarvitse nuita eroja tietääkään. Olen pahoillani, että ne kuuluu huoneistoosi monotoonisena epänormaalina mölynä. Sille en voi mitään, että lapset nyt vaan itkee joskus. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kyllä sinun pitäisi lastentarhan opettajana tämä tietää.
"Talon muutkin asukkaat on huolissaan. Lapsi asuu kahdestaan äitinsä kanssa, joka opiskelee. Lapsen isä käy silloin tällöin ja ainakin kerran kävi ambulanssi."
Ambulanssi on käynyt vain kerran. Poliisi ei ole käynyt kertaakaan.
Seuraavan kerran, kun jätät ilmoituksen, niin muista toki mainita, että luonani on joskus käynyt myös kavereitani. Yhden kaverin kanssa kävimme joukolla saunassakin, käverini, tyttäreni ja minä. Perheen jäsenistäni on käynyt äitini, siskoni on ollut jopa yötä, toinen veljistäni kävi seuralaisineen. Siskoni eritoten on tyttäreni mieleen. Luonani on käynyt myös muutama lapseni isän sukulainenkin.
Vein myös tässä taannoin kuusi muovipussillista pulloja kauppaan, mutta vain yksi niistä oli täynnä tyhjiä siideripulloja ja tölkkejä. Älä unohda mainita tätä seikkaa.
Minä toivotan sinulle yhtä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kuin sinäkin olet toimillasi toimittanut minulle ja tyttärelleni.
Ystävällisin terveisin,
Alakerran Hirviö Äiti
Tämä on kirje sinulle hyvä naapuri, joka kaikessa hyvyydessäsi jaksat kantaa huolta minun(kin) asioista ja lapsestani, niin että kaikessa huolessasi katsot aiheeksesi laitella viestejä ulkopuolisille tahoille, vaikka sinulla on vain kourallinen pirstaleista tietoa ja sylillinen oman likaisen mielesi tuottamia luuloja.
Hyvä naapurini,
Olen saanut tiedon, että olet tehnyt lapsestani lasten suojeluilmoituksen. Kiitos naapuri hyvä tästä ikimuistoisesta joululahjasta. Viikon olen kiirastulessa miettinyt kaikkia tekemisiäni ja tekemättä jättämiäni. En ymmärrä miksi olet moisen tehnyt, koska en pahoinpitele lastani fyysisesti enkä psyykkisesti. En käytä alkoholia tai muitakaan huumaavia aineita (jos satunnaista kahvikupposta ei lasketa) lapseni ollessa minun hoivissani. Hän on hyvin ravittu (toisin kuin ehkä voisit luulla), puhdas ja aina asian mukaisesti puettu. Pyrin pitämään kiinni päivärutiineista olematta liian joustamaton. Rakkautta osoitan paljon ja harvemmin korotan edes ääntäni, vaikka torumaan joudunkin.
Minut sinua paremmin tuntevatkin ovat olleet ihmeissään asiasta kuultuaan.
Silloin, kun minulla ei vielä lasta ollut, olin minäkin omasta mielestäni maailman paras äitiehdokas ja minulla oli vastaus kaikkeen, mutta heti tyttäreni syliin saatuani kohtasin oman vajavaisuuteni ihmisenä ja myöskin äitinä. Sitä on vain pakko lutvia päivästä toiseen oman vaistonsa varassa ja tehdä parhaansa. Sitä on sinulla, naapurissani asuvalla teoriassa tosi hyvällä äidillä vaikea käsittää, mutta aina ei ole vastauksia tässä ja nyt. Hyvin monesti minäkin tajuan ja opin vasta aikojen päästä ja sitten ne onkin jo vanhoja asioita ja onkin uudet asiat edessä, joiden edessä on yhtä ymmällään kuin äsken niiden vanhojen asioiden edessä oli.
" Lapseni itkee yöllä ja siihen ei kukaan vastaa. Itku on monotoonista ja epänormaalia".
(Kun jätät nimettömänä viestin, niin käytä toki ammattisi sanastoa, niin en varmasti tiedä, että olet yläkerrassani asuva kanta-astuja. :) ..)
Olen kysynyt päiväkodissa ja neuvolassa mistä kyseinen itku voisi johtua ja kummassakin paikassa luulivat, että se on tapa, koska lapseni on tottunut saamaan maitoa yöllä herättyään. Näin ollen hän herää sitä vaatimaan, vaikka on tuhottoman väsynyt, joten itkukin on sen mukaista.
Vastaan kyllä lapseni itkuun. Oli se sitten monotoonista ja epänormaalia tai sitten normaalia ja vaihtelevaa. Se ei vain kuulu sinne yläkertaan. Ehkä kannattaa painaa sitä korvaa tiukemmin lattiaan kiinni.
Kerran olen menettänyt malttini ja siitä kannan syyllisyyttä loppuelämäni. En itse ollut nukkunut silmäystäkään ja tyttö vain itkee ja itkee, eikä rauhoitukaan maitoon kuin normaalisti. Silloin vielä sattui olemaan, etten ollut muistanut ostaa lisää maitoa ja sitä oli vain se pullollinen minkä juotin lapselleni heti. Minä kannoin häntä sylissäni ja hyssyttelin ja mikään ei auttanut. Lopulta kahden aikoihin sain hänet nukkumaan, mutta hän heräsikin tunnin päästä uudestaan ja jatkoi itkuaan. Silloin minulla loppui kärsivällisyys ja vein lapselleni pullollisen vettä, muutaman lelun ja huusin minkä kurkustani lähti ja jätin lapseni yksin itkemään. Tämä on ainoa kerta, kun minulla on palanut pinna täydellisesti. Enkä muistele sitä mitenkään ylpeydellä.
Tämän kerran varmaan muistatkin, sillä kävithän ovellani silloin. Myöhemmin kävi ilmi, että lapsellani oli korvatulehdus. Ja luultavimmin oli jo silloin. Minä en vain kokemattomuuttani huomannut sitä. Minä kun luulin, että tulehtunut korva märkii. Ja tyttäreni ei osannut silloin puhua sanaakaan, eikä näin ollen voinut ilmaista sanoin, että mikään paikka olisi kipeä. Et huomannut sinäkään, kun koliikkia epäilit, vaikka lapseni on ohittanut "koliikki-iän".
Toinen kerta jolloin en ole kyennyt lapseni itkuun vastaamaan, kun minulla nousi kuume yhtäkkiä melkein tyhjästä lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Lapseni alkoi yöllä itkemään ja minua huimasi niin, etten meinannut sängystä ylös päästä. En uskaltanut nostaa lastani enkä keksinyt muuta ratkaisua kuin soittaa ambulanssin ja entisen mieheni, lapseni isän huolehtimaan lapsesta ja ottamaan tämän aamulla mukaansa. Jos sinä yläkerran "ammattikasvattaja" olisit tullut tätä asiaa minulta henkilökohtaisesti kysymään, niin olisin sen sinulle kertonut, eikä sinulla olisi tarvinnut sitä pirua seinälle maalata.
Vai olisiko minulla pitänyt ottaa riski ja alkaa kannella lasta, vaikka oli suuri vaara siitä, että olisin kaatunut ja pahimmassa tapauksessa lapseni päälle?
Silloin toisen kerran, kun ovellani kävit, oli totta, kun kerroin, että lapseni kaatui ja löi päänsä aikaisemmin. Siitä ei seurannut muuta kuin säikähdys. Ja kyllä, olin tarkistanut nouseeko kuhmu ja tuleeko verta. Ei sinun olisi tarvinnut mennä lapseni päätä härppimään. Lapseni on vielä pieni ja kaiken lisäksi ujo ja sinä outo ihminen. Hän myös kiukutteli, kun en antanut hänelle minulle määrättyjä lääkkeitä ja kimpaantui ihan hiiteen, kun itsellä piti tyytyä tylsiin iholääkkeisiin, mitä levitetään iholle joka päivä. Olin juuri saanut hänet rauhoittumaan, kun sinä tulit ovelle ystäväsi kanssa. Lapseni luuli, että isä tulee ja pettyi taas karvaasti, kun se olitkin sinä. Et ehkä päivittelyltäsi huomannut, että heti, kun lähditte lapseni rauhottui ja nukkuikin läpi sen yön.
Seuraavana päivänä hänelle puhkesi oksennustauti. Lapseni on hyvin harvoin sairas, mutta tiedänpä vastaisuudessa, että lapseni voi olla tulossa kipeäksi, kun vastaavanlaisia kohtauksia tulee.
Lapseni itku ei ole epänormaalia. Se on täysin normaalia itkua. Hän on itkenyt niin vauvasta lähtien. Mitään "vikaa" hänestä ei ole löydetty.
Eikä se ole myöskään monotoonista. Se on vihaista, vihaisempaa ja tosi vihaista. Se on pettynyttä, pettyneempää, tosi pettynyttä. Surullista, surullisempaa ja tosi surullista. On kiukuttelu itkua, marinaa.... Mutta älä välitä.. Ei sinun tarvitse nuita eroja tietääkään. Olen pahoillani, että ne kuuluu huoneistoosi monotoonisena epänormaalina mölynä. Sille en voi mitään, että lapset nyt vaan itkee joskus. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kyllä sinun pitäisi lastentarhan opettajana tämä tietää.
"Talon muutkin asukkaat on huolissaan. Lapsi asuu kahdestaan äitinsä kanssa, joka opiskelee. Lapsen isä käy silloin tällöin ja ainakin kerran kävi ambulanssi."
Ambulanssi on käynyt vain kerran. Poliisi ei ole käynyt kertaakaan.
Seuraavan kerran, kun jätät ilmoituksen, niin muista toki mainita, että luonani on joskus käynyt myös kavereitani. Yhden kaverin kanssa kävimme joukolla saunassakin, käverini, tyttäreni ja minä. Perheen jäsenistäni on käynyt äitini, siskoni on ollut jopa yötä, toinen veljistäni kävi seuralaisineen. Siskoni eritoten on tyttäreni mieleen. Luonani on käynyt myös muutama lapseni isän sukulainenkin.
Vein myös tässä taannoin kuusi muovipussillista pulloja kauppaan, mutta vain yksi niistä oli täynnä tyhjiä siideripulloja ja tölkkejä. Älä unohda mainita tätä seikkaa.
Minä toivotan sinulle yhtä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kuin sinäkin olet toimillasi toimittanut minulle ja tyttärelleni.
Ystävällisin terveisin,
Alakerran Hirviö Äiti
torstai 17. marraskuuta 2011
Valehtelija! Valehtelija!
Kävin ystäväni, Maritan kanssa pikaburgerilla. Paluumatkalla mormonit pysäytti ja koska minulla ei ollut muka aikaa jutella siitä miksi en usko Jumalan olemassaoloon ja antaa hänen selittää sen olemassaoloa, niin hän sai minut antamaan puhelinnumeroni sille.
No, melkein.. Minä en ole koskaan antanut väärää puhelinnumeroa edes ei-toivotuille kosijoille (joita mulla tietenkin tulee ovista ja ikkunoista. -sarkasmia-), mutta nyt pälisin mitä sattuu numeroita ja nimenikin valehtelin. Mikään muu nimi ei sitten tullut mieleen kuin Marita (juu, Marita.. Ei kestä kiittää), mutta puhelinnumero ei toivottavasti ollut Maritan. Nyt on huono omatunto ja kiinnijäämisen riski on suurehko, kun mormonikirkko on tuossa melkein naapurissa.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Valaistuminen
Nythän mä hokasin. Minä mitään terapiaa tarvi. Mullahan oli PMS't. Siksi kaikki masensi ja ärsytti. Nyt on taas mukavaa.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Lasten ja imeväisten suusta....
Bussissa pikku tyttö osoitti minua ja sanoi "kato, ruma akka". Sen äiti ei sanonut siihen mitään. Mitäpä sitä totuutta kiistämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
