Pitihän sen Herra Murphyn taas tulla ja pilata kaikki. Tai ainakin yrittää. Eilen oli kuumeinen olo ja ääni painoksissa. Tänään on ollut vain ääni painoksissa ja aamulla se katoilikin. Huomenna alkaa kahden viimeisen esityksen putki. Saa nähdä... Tänään olen pariin otteeseen kurlutellut suolavedellä, juonut hunajalla maustettua teetä, syönyt apteekista ostamiani pastilleja. Ainoat mitä en ole tehnyt, ja joita on suositeltu: juonut viinaa kahta päivää putkeen tai edes juonut rommia ja jotain muuta alkoholia hunajalla maustettuna.
Ruokahalu on palannut... Tai pikemminkin makeanhimo. Ja sitä myötä myös pari kiloa. Maanantaina aloitan taas uudestaan suupalojeni syynäämisen. Koulunpenkille paluun kyllä huomaa hankaluutena pitää kirjaa syömisistään.
Ja tänään usean päivän hyvän mielen jälkeen taas masennutti ne samat asiat mitkä aina ennenkin. Mutta sentään huonosta äitiydestä olen päässyt yli. Googlasin ja törmäsin tähän lauseeseen: "Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta
käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin
huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä." Tämä oli niin lohdullinen, etä pitäisi se tatuoida vaikka käteen, jos ei muualle sitä saa laitettua.
Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyi ihan käytännön neuvojakin, eikä vain tuo lohduttava lause. Nyt onkin mennyt muutama päivä paremmin, kun olen saanut itseni sellaisiin kuosiin, etten mene itse tunteella mukaan tyttären kiukutteluun. Vaan olen jotenkin osannut pysyä vähän rauhallisempana ja keksinytkin pari juttua, jotka toimii jonkin aikaa.
Mieli on mennä katsomaan kaikkea kulttuuria mitä Oulussa on tarjolla. Pitkästä aikaa elokuvissakin on elokuvia, jotka kiinnostaa ja teatteriin on jo Kätilöön liput hommattu ja ensiviikolla pitää muistaa varata Pirkko Saision Oulun vierailuesityksen liput. Kyllä minusta varmaan ihan kelpo kukkahattutäti tulee.
perjantai 8. helmikuuta 2013
tiistai 5. helmikuuta 2013
Hyviä totuuksia
Piparkakkutyttö oli omassa blogissaan miettinyt omia huonoja totuuksia itsestään. Ajatus siitä oli lähtenyt jonkun toisen blogista, joka oli huomannut, että ihmiset kirjoittavat blogiinsa vain hyvistä päivistä ja huonot hetket ohitetaan ohimennen... Noh. Minä olen kyllä avautunut mun huonoista hetkistä täällä ja ohittanut hyvät ohimennen johtuen aika pitkälle siitä, etten minä hyvinä hetkinä kerkeä kirjoittamaan. Enkä koe siihen tarvettakaan.
Mietin sitten, että kirjoitanpa minä sitten hyviä asioita itsestäni ja olen pohdiskellut niitä nyt tässä muutaman päivän. Mutta enhän minä keksinyt mitään, mitä en ole salamana ampunut alas. Minä olen itse itseni pahin vihollinen... Mutta yritän kuitenkin. En lupaa ettenkö ampuisi alas. Mutta yirtän olla nollaamatta mitään.
Olen onnistunut laihtumaan kesästä 12 kiloa. Oli tässä väliaikainen vaihe ettei maistunut oikein mikään. Ja niinhän ne kilot tippu. Tänään minulla oli pitkästä aikaa housut, jotka ostin syksymmällä ennen joitain bileitä, että olisi edes yhdet hyvännäköiset ja istuvat housut juuri esim. bileitä silmällä pitäen. Tänään ne roikku päällä ja tunsin itseni Pelle Hermanniksi.
Moni taidekoulun käynyt on ihaillut maalauksiani, koska minulla on oma omin takeinen tyyli. Olen taiteilijana täydellisesti itse oppinut. Ne vähäisien kurssien, mitä olen ottanut, opit on unohtuneet pitkien maalaustaukojen aikana ja olen palannut vanhoihin "pahoihin" tapoihin, joka on sitten se omintakeinen tyyli.
Joskus penskana päätin, että minä opettelen piirtämään ja maalaamaan ihmisestä näköisen. Sitä opettelen vieläkin.
Sain työssäoppimisen näytöstä kiitettävän arvosanan.
Mietin sitten, että kirjoitanpa minä sitten hyviä asioita itsestäni ja olen pohdiskellut niitä nyt tässä muutaman päivän. Mutta enhän minä keksinyt mitään, mitä en ole salamana ampunut alas. Minä olen itse itseni pahin vihollinen... Mutta yritän kuitenkin. En lupaa ettenkö ampuisi alas. Mutta yirtän olla nollaamatta mitään.
Olen onnistunut laihtumaan kesästä 12 kiloa. Oli tässä väliaikainen vaihe ettei maistunut oikein mikään. Ja niinhän ne kilot tippu. Tänään minulla oli pitkästä aikaa housut, jotka ostin syksymmällä ennen joitain bileitä, että olisi edes yhdet hyvännäköiset ja istuvat housut juuri esim. bileitä silmällä pitäen. Tänään ne roikku päällä ja tunsin itseni Pelle Hermanniksi.
Moni taidekoulun käynyt on ihaillut maalauksiani, koska minulla on oma omin takeinen tyyli. Olen taiteilijana täydellisesti itse oppinut. Ne vähäisien kurssien, mitä olen ottanut, opit on unohtuneet pitkien maalaustaukojen aikana ja olen palannut vanhoihin "pahoihin" tapoihin, joka on sitten se omintakeinen tyyli.
Joskus penskana päätin, että minä opettelen piirtämään ja maalaamaan ihmisestä näköisen. Sitä opettelen vieläkin.
Sain työssäoppimisen näytöstä kiitettävän arvosanan.
lauantai 26. tammikuuta 2013
Alitajuisia pelkoja, huonoa äitiyttä ja sitä samaa. Mutta sentään esitykset on menneet hyvin
Keskiviikko aamut on hirveitä. Pelkään niitä jo enemmän kuin maanantai aamuja, jotka nekin on vaikeita. Mutta koska tiistaisin mulla on ollut harjoituksia myöhään iltaan ja tyttö on lapsenhoitajan kanssa, eikä yleensä mene nukkumaan kuin vasta sitten, kun minä olen tullut. Hän on sitten ihan rättipoikki väsynyt aamulla, samoin kuin minäkin. Viime keskiviikkoaamu meni sitten tapellessa IHAN kaikesta. Tyttö märisi ja kiukutteli ja minulla ei pinna kestänyt mitään. Torstai aamuna minä nukuin istualteen ja tyttö nukahti kaikki ulkovaatteet päällä lattialle. Kerittiin kumpanakin aamuna töihin ja päiväkotiin.
To-pe välisenä yönä näin unta, että laitoin facessa eteenpäin jotain maisemakuvia joiden pohjalta yksi puolituttu laittaa minulle viestin, että niiden kuvien perusteella olen äitinä ihan loppuun palanut ja enkä jaksa tyttäreni kanssa. Perjantaina olin ihan pirteä ja aamu meni hyvin. Mikä lie kumma, mutta sain kyseisestä unesta voimaa, vaikka se toi esiin sen mitä alitajuisesti pelkään. Enkä ihan alitajuisestikaan. Ehkä ne on jotenkin hyvä jollain tasolla tunnustaa itselleen ja sitten kaikki on kirkkaampaa.
Eilen alkoi esityskausi ja hyvinhän se meni eilen ja tänäänkin, vaikka tuli jotain ihme replamokia. Nyt jo surettaa valmiiksi, että esityksiä on vain muutama jäljellä. Aivan mahtava näytelmä ja ihana porukka. Sieltä saa voimaa. Ja yleisöstä. Se on ihana tunne, kun yleisöstä hohtaa tunne, että ne viihtyy.
Eemelikamu kertoi aloittaneensa seurustelun ja päättelin kenen kanssa, kun luin kuvailut. Kirjoittelin minäkin hänen kanssaan pari viestiä aikoinaan, kun vielä olin Qruiserissa. Viime aikoina nuo seurustelu-uutiset on saaneet mieleni enemmän tai vähemmän alavireiseksi, kun olen niin kamalan yksinäinen. Ei tämä. Mutta kun hän alkoi puhumaan, että "olin minäkin alamaissa vielä..." Ja "Kyllä asiat järjestyy", niin minua alkoi masentamaan.
En minä hänelle mitään valittanut. Kerroin kuulumiset vain ja omasta mielestäni en ruikuttanut. Elämä on vain tällä hetkellä melkoista puurtamista. Kiirettä ja väsymystä. Taas pari yksipuolista ihailua. Ei edes kunnon ihastumista. Toinen on naimisissa miehen kanssa ja toisen yksityiselämästä en tiedä. Ulkoisen habituksen perusteella voisin veikata, että jos hänellä (ja aikavarmasti on, kun kaikilla tuntuu olevan) joku on, niin se on nainen.
Tuttua kauraa tarzanin tavaroita... Sitähän tämä elämä on minulla ollut viime aikoina. Mutta jahka tästäkin suosta jotenkin päästään yli.
To-pe välisenä yönä näin unta, että laitoin facessa eteenpäin jotain maisemakuvia joiden pohjalta yksi puolituttu laittaa minulle viestin, että niiden kuvien perusteella olen äitinä ihan loppuun palanut ja enkä jaksa tyttäreni kanssa. Perjantaina olin ihan pirteä ja aamu meni hyvin. Mikä lie kumma, mutta sain kyseisestä unesta voimaa, vaikka se toi esiin sen mitä alitajuisesti pelkään. Enkä ihan alitajuisestikaan. Ehkä ne on jotenkin hyvä jollain tasolla tunnustaa itselleen ja sitten kaikki on kirkkaampaa.
Eilen alkoi esityskausi ja hyvinhän se meni eilen ja tänäänkin, vaikka tuli jotain ihme replamokia. Nyt jo surettaa valmiiksi, että esityksiä on vain muutama jäljellä. Aivan mahtava näytelmä ja ihana porukka. Sieltä saa voimaa. Ja yleisöstä. Se on ihana tunne, kun yleisöstä hohtaa tunne, että ne viihtyy.
Eemelikamu kertoi aloittaneensa seurustelun ja päättelin kenen kanssa, kun luin kuvailut. Kirjoittelin minäkin hänen kanssaan pari viestiä aikoinaan, kun vielä olin Qruiserissa. Viime aikoina nuo seurustelu-uutiset on saaneet mieleni enemmän tai vähemmän alavireiseksi, kun olen niin kamalan yksinäinen. Ei tämä. Mutta kun hän alkoi puhumaan, että "olin minäkin alamaissa vielä..." Ja "Kyllä asiat järjestyy", niin minua alkoi masentamaan.
En minä hänelle mitään valittanut. Kerroin kuulumiset vain ja omasta mielestäni en ruikuttanut. Elämä on vain tällä hetkellä melkoista puurtamista. Kiirettä ja väsymystä. Taas pari yksipuolista ihailua. Ei edes kunnon ihastumista. Toinen on naimisissa miehen kanssa ja toisen yksityiselämästä en tiedä. Ulkoisen habituksen perusteella voisin veikata, että jos hänellä (ja aikavarmasti on, kun kaikilla tuntuu olevan) joku on, niin se on nainen.
Tuttua kauraa tarzanin tavaroita... Sitähän tämä elämä on minulla ollut viime aikoina. Mutta jahka tästäkin suosta jotenkin päästään yli.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Idiootti
Tänään oli näyttö ja läpihän se meni ja pomon mukaan hyvin vielä. Nyt enää kaksi viikkoa jäljellä. Vasta nyt alan tajuta miten siellä toimitaan. Olen kaiketi "vähän" hidas. Tänään en ole alaa vaihtamassa. Katsotaan huomenna tilanne uudestaan.
Meillä meni DVD-soitin rikki. Minä löysin Karviselokuvaboksin Kärkkäiseltä kympillä. Ja ostin pois, kun tyttö niistä niin kovasti tykkää. Ajattelin, että ääni häipyili, koska vanhemmassa KarvisDVD:ssä on niin paljon naarmuja. Vaan eipä se siitä johtunut... Sain kaverilta sen vanhan ja johan alkoi toimia.
Mutta Digiboksi ei sen jälkeen suostunut yhteistyöhön. Huusin Huutonetistä kolmellakympillä uuden. Sen jälkeen tuttava oli kauppaamassa omaansa parilla eurolla. Päivä oltiin ilman televisiota. Tyttö katsoi mielissään Karvista ja kuunneltiin lastenlauluja tietokoneelta. Illalla tajusin, että ei riitä, että panee DVD-soittimen kaukosäätimellä kiinni, vaan pitää painaa virta kokonaan pois koko soittimesta, niin sitten sitten alkaa digiboksikin toimia.
Kärkkäiseltä lähti myös mukaan kengät, joissa on ihan liikaa korkoa, enkä uskalla talvikelillä niillä mennä ollenkaan. Kannattikohan niistäkään kolmeakymppiä maksaa? - No ei. Vaan kun kaupassa oli vain päälimmäisenä ajatuksena, että NYT jotain naisellista asustetta mulle.
Huoh... Idioottina olo tulee lyhyelläkin tähtäimellä kalliiksi.
Meillä meni DVD-soitin rikki. Minä löysin Karviselokuvaboksin Kärkkäiseltä kympillä. Ja ostin pois, kun tyttö niistä niin kovasti tykkää. Ajattelin, että ääni häipyili, koska vanhemmassa KarvisDVD:ssä on niin paljon naarmuja. Vaan eipä se siitä johtunut... Sain kaverilta sen vanhan ja johan alkoi toimia.
Mutta Digiboksi ei sen jälkeen suostunut yhteistyöhön. Huusin Huutonetistä kolmellakympillä uuden. Sen jälkeen tuttava oli kauppaamassa omaansa parilla eurolla. Päivä oltiin ilman televisiota. Tyttö katsoi mielissään Karvista ja kuunneltiin lastenlauluja tietokoneelta. Illalla tajusin, että ei riitä, että panee DVD-soittimen kaukosäätimellä kiinni, vaan pitää painaa virta kokonaan pois koko soittimesta, niin sitten sitten alkaa digiboksikin toimia.
Kärkkäiseltä lähti myös mukaan kengät, joissa on ihan liikaa korkoa, enkä uskalla talvikelillä niillä mennä ollenkaan. Kannattikohan niistäkään kolmeakymppiä maksaa? - No ei. Vaan kun kaupassa oli vain päälimmäisenä ajatuksena, että NYT jotain naisellista asustetta mulle.
Huoh... Idioottina olo tulee lyhyelläkin tähtäimellä kalliiksi.
perjantai 18. tammikuuta 2013
Sukupuolinen
Tein Hesarin sivuilta leikkimielisen "Oletko mies vai nainen"-testin. Kerroin siitä kaverille ja se sanoi heti, että "Sä olit mies". Joo... En ollut. Olen hyvin nippanappa nainen. Sain 49 miespistettä ja 51 naispistettä. Joskus olen tehnyt transtukipisteen sivuilla sukupuolitestin pariinkin otteeseen. Pitkällä viiveellä tosin. Eka kerralla sain tulokseksi androgyyninen ja toisella kerralla olin selkeästi nainen. Minua häiritsi vähän että juuri transtukipisteen sukupuolitestissä oli sukupuolistereotyyppisiä kysymyksiä. En nyt muista yhtäkään, mutta muutama "omistan kukkaverhot"-tyylinen kysymys siellä oli. Luulisi transtukipisteellä tiedettävän, että mies on mies, vaikka olisi kukkia verhoissa ja jalkojen välisestä alueesta huolimatta.
Joskus tosi nuorena kuuntelin radiosta, kun joku montakymmentä kiloa laihduttanut nainen kertoi, että hänellä oli lihavana sukupuoleton olo ja se on kuulema yleistä lihavilla. Minä sitten olen kaikki nämä vuodet ajatellut, että minä tunnen olevani klöntti lihaa ilman sukupuolta, koska olen lihava. Onnistuneiden laihdutusten myötä olen ulkoisesti muuttunutkin enemmän naiselliseksi. Olen meikannut melkeinpä päivittäin, laittanut hiukset ja vaatteetkin on ollet huolellisemmin valkattuja päälle. Ja kun olen taas alkanut lihoa, niin ulkoisesti olen alkanut muuttua joksikin klöntiksi. Ihan samahan se on... Ruma mikä ruma, vaikka mitä tekis.
En minä mies ole. Vaikka olenkin pahin tuntemani putkiaivo, enkä nykyään käytä käsi/olkalaukkuja kuin silloin kun on ihan pakko (luokkakaveri sanoi mieheksi, kun se kysyi, että missä minä pidän lompakkoa yms, kun mulla ei ole laukkua ja minä sanoin, että taskussa). Ja on mulla joitain vain miehiin yhdistettyjä sikamaisia paheita, joista emme nyt puhu.
Minä nautin hirveästi tälläytymisestä ja samalla minulla on olo, että minä haluaisin olla mies, jotta tälläytyminen olisi jännenpää ja voisi vetää sen oikein yli. Minä siis haluaisin olla drag queen. Tavallaan tunnenkin olevani drageissa, kun olen täysin tällingeissä. Olenkin viime aikoina miettinyt, että jos olisin mies, niin olisin hyvin feminiininen, drag queen tai transvestiitti ja puhe saattas lespata ja ääni kaakattaa.
Ja täytynee mainita, että yksi mikä viehätti viime kesäisessä pettymyksessä oli, että hän sai minut tuntemaan itseni Naiseksi isolla N:llä. Vasta silloin ymmärsin mitä kaikki ne naiset tarkoittaa, kun ne sanoo, että heistä on ihanaa, kun mies on sellainen ja sellainen ja he tuntevat olevansa... Niin... Aah... Minä jopa etsin mekkoa Seppälästä. Onneksi en löytänyt. Tuolla se keräisi pölyä kaapissa, koska mekot saa minut tuntemaan itseni ihan tantaksi.
Joskus tosi nuorena kuuntelin radiosta, kun joku montakymmentä kiloa laihduttanut nainen kertoi, että hänellä oli lihavana sukupuoleton olo ja se on kuulema yleistä lihavilla. Minä sitten olen kaikki nämä vuodet ajatellut, että minä tunnen olevani klöntti lihaa ilman sukupuolta, koska olen lihava. Onnistuneiden laihdutusten myötä olen ulkoisesti muuttunutkin enemmän naiselliseksi. Olen meikannut melkeinpä päivittäin, laittanut hiukset ja vaatteetkin on ollet huolellisemmin valkattuja päälle. Ja kun olen taas alkanut lihoa, niin ulkoisesti olen alkanut muuttua joksikin klöntiksi. Ihan samahan se on... Ruma mikä ruma, vaikka mitä tekis.
En minä mies ole. Vaikka olenkin pahin tuntemani putkiaivo, enkä nykyään käytä käsi/olkalaukkuja kuin silloin kun on ihan pakko (luokkakaveri sanoi mieheksi, kun se kysyi, että missä minä pidän lompakkoa yms, kun mulla ei ole laukkua ja minä sanoin, että taskussa). Ja on mulla joitain vain miehiin yhdistettyjä sikamaisia paheita, joista emme nyt puhu.
Minä nautin hirveästi tälläytymisestä ja samalla minulla on olo, että minä haluaisin olla mies, jotta tälläytyminen olisi jännenpää ja voisi vetää sen oikein yli. Minä siis haluaisin olla drag queen. Tavallaan tunnenkin olevani drageissa, kun olen täysin tällingeissä. Olenkin viime aikoina miettinyt, että jos olisin mies, niin olisin hyvin feminiininen, drag queen tai transvestiitti ja puhe saattas lespata ja ääni kaakattaa.
Ja täytynee mainita, että yksi mikä viehätti viime kesäisessä pettymyksessä oli, että hän sai minut tuntemaan itseni Naiseksi isolla N:llä. Vasta silloin ymmärsin mitä kaikki ne naiset tarkoittaa, kun ne sanoo, että heistä on ihanaa, kun mies on sellainen ja sellainen ja he tuntevat olevansa... Niin... Aah... Minä jopa etsin mekkoa Seppälästä. Onneksi en löytänyt. Tuolla se keräisi pölyä kaapissa, koska mekot saa minut tuntemaan itseni ihan tantaksi.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Oloherrattaren pohdiskelua
Tänään ei harjoitukset venyneetkään kamalasti ja minäkin sain siivottua. Pyykkäsin jopa hirmuisen pyykkikasankin pesukoneen edestä, vaikka ajattelin, että en minä kerkeä pyykätä kuin ehkä koneellisen, pari koko viikonlopun aikana. Juteltiin toisen näyttelijän kanssa, joka antoi minulle synninpäästön. Joskus on hyvä pitää päiviä, ettei tee yhtikäs mitään ja nollata.Täytyy myöntää: olo on mainio. Ja nautin tästä hetkestä, kun pää ei ole täynnä ikäviä ajatuksia. Huomenna voi ollakin jo ihan eri fiilikset, kun pitää mennä jo kuudeksi TOPPIpaikkaan, missä en viihdy yhtään.
Olen ehkä sitttenkin varannut väärän alan tai tehdastyöskentely ei vain ole minulle. Tai kumpaakin. En tiedä... Tänään hyvin menneiden harjoitusten jälkeen, kun on saanut tuta siitä miltä tuntuu kun viihtyy ja pitää siitä mitä tekee, eikä tarvitse koko ajan pinnistellä. Harmi, kun siitä ei kukaan maksa. Vaan nyt en ala sitä itkemään. Minun pitää vain löytää se oma juttuni ja jostain kaivaa itseluottamusta sen verran, että veisin sitä myös eteenpäin. Sen olen huomannut, että suurin vaikeus minulla on kuitenkin ryhmätyö. Vaikka sosiaalinen olenkin. Mutta haluaisin tehdä enemmän itsenäisemmin hommia omalla tavallani ilman, että tarvitsisi koko ajan neuvotella ja säätää.
Mutta nyt on siivottu ja viimeinen koneellinen on kohta koneesta ulos. Sitten voin luvalla soittaa musiikkia youtubesta ja huomenna toivon selviäväni kuudeksi työmaalle. Enää vain kolme viikkoa ja sitten takaisin kouluun.
Olen ehkä sitttenkin varannut väärän alan tai tehdastyöskentely ei vain ole minulle. Tai kumpaakin. En tiedä... Tänään hyvin menneiden harjoitusten jälkeen, kun on saanut tuta siitä miltä tuntuu kun viihtyy ja pitää siitä mitä tekee, eikä tarvitse koko ajan pinnistellä. Harmi, kun siitä ei kukaan maksa. Vaan nyt en ala sitä itkemään. Minun pitää vain löytää se oma juttuni ja jostain kaivaa itseluottamusta sen verran, että veisin sitä myös eteenpäin. Sen olen huomannut, että suurin vaikeus minulla on kuitenkin ryhmätyö. Vaikka sosiaalinen olenkin. Mutta haluaisin tehdä enemmän itsenäisemmin hommia omalla tavallani ilman, että tarvitsisi koko ajan neuvotella ja säätää.
Mutta nyt on siivottu ja viimeinen koneellinen on kohta koneesta ulos. Sitten voin luvalla soittaa musiikkia youtubesta ja huomenna toivon selviäväni kuudeksi työmaalle. Enää vain kolme viikkoa ja sitten takaisin kouluun.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Pakoa arjesta
Tänään en ole saanut mitään aikaseksi. Piti siivota. Olen kuunnellut musiikkia youtubesta ja kävin äkkiseltään uimassa just ja just niin, että kerkesin 40 minuuttia uida (tai oikeammin vesijuosta) ennen kuin halli meni kiinni. Olin itselleni luvannut, että viikottain käyn. Mutta olisihan tuota voinut aikaisemminkin käydä. Nyt vasta aloin käymään. Vaan lattiat pursuaa leluja ja muuta. Huomenna päivästä heti harkat. Pitäisi heti aamusta nousta vaan siivoamaan, että kerkeää. Ei jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa.
Mieluummin kuuntelen youtubesta kd langia, Erasurea, Marc Almondia... Soitin Skypellä tyttärellekin, kun on isänsä luona. Siellä hän niin iloisesti näytti lempiunikaveriaan, joka jäi sinne joulun jäljiltä. Kun nyt jaksais tämän huonon vaiheen yli, niin ehkä se parempikin aika joskus tulis jolloin siivoamisellakin olisi joku mieli.
Mieluummin kuuntelen youtubesta kd langia, Erasurea, Marc Almondia... Soitin Skypellä tyttärellekin, kun on isänsä luona. Siellä hän niin iloisesti näytti lempiunikaveriaan, joka jäi sinne joulun jäljiltä. Kun nyt jaksais tämän huonon vaiheen yli, niin ehkä se parempikin aika joskus tulis jolloin siivoamisellakin olisi joku mieli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
